Tänään, hieman ennen kahta päättyi Sysin taivallusta tämän maan kamaralla. Lupaavasta edistyksestä huolimatta, oli yli kahden vuorokauden kestänyt syömättömyys liian kova isku pienelle pennulle. Sysi henkäisi viimeiset henkäyksensä sylissäni. Ehkäpä epäonnemme vihdoin kääntyy ja pystymme saattamaan jäljellä olevat neljä hienoa pentua läpi lapsuutensa. Jos ensi viikko sujuu, voi alkaa vähitellen luottaa tulevaan.
Vaikka nämä viimeiset puolitoista viikkoa ovat koetelleet uskoani elämään ja pakottaneet nöyrtymään luonnon raakuuden alle, on minun järjissä pysyäkseni yritettävä löytää ne arjen pienet ilot suuren surun keskellä. Tänään tunsin iloa, kun kävimme aamulla treenaamassa nopeasti kentällä Taron ja Maijan kanssa, tapahtui verkkokeppiharjoittelussa viimein pienimuotoinen läpimurto. Toiselle puolelle keppejä ei tarvinnut jättää enää kuin kahdet verkot ja Taro pujotteli ne tyylikkäästi. Edistymme hitaasti, mutta varmasti.
On myös Impiä kiittäminen. Se on ehkä parhain äiti maailmassa. Viimeiseen asti, se hoiti kuolevaa pentuaan parhaansa mukaan. Nyt se antaa kaikkensa näille neljälle tulevaisuuden toivolle. Ja hyvin ne kasvavatkin. Isoin painaa jo 750 grammaa, mikä on yli tuplat syntymäpainostaan. Kyllä se aurinko meidänkin risukasamme joskus löytää. Sen on pakko.
Toinenkin haliruttaus sinulle, niin se menee: pohjalta on yksi tie - ylöspäin. :)
VastaaPoista