Kuva: © Tania Torvinen
Juu, eli vietiin Tarpaani sitten koettamaan onneaan vuoden 2009 Voittaja-näyttelyyn. Tuloksena EH, enpä enempää uskaltanut toivoakaan Porin H:n jälkeen. Taro sekoili esiintymisessä ja päätti, ettei sen häntään saa koskea. Joten se vääntelehti kuin aladoobi tuomarin ja handlerin käsissä. Ajattelin antaa sille aikaa vähän aikuistua ja kokeilla sitten ensi kesänä kuinka tuo näyttelyonni silloin suosisi.
Impi oli näyttämässä kyntensä Lohjalla ja saikin ihan mainiot tulokset. Pisteitä kertyi peräti +205. Tässä osa-alue tulokset:
Toimintakyky +2 (kerroin 15) Hyvä
Terävyys +3 (kerroin 1) Kohtuullinen ilman jäljelle jäävä hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 (kerroin 10) Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 (Kerroin 10) Kohtuullinen
Hermorakenne +1 (Kerroion 35) Hieman rauhaton
Tempperamentti +3 (kerroin 15) Vilkas
Kovuus +3 (kerroin 8) Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 (kerroin 15) Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +2 Laukauskokematon
Impin rinnalla saisi kuulemma moni palveluskoira hävetä ;) Saa nähdä miten käy Taron kanssa kun sen kanssa päästään sinne asti x) Tarosta puheen ollen. Se on ilmoitettu tämän vuoden Voittaja näyttelyyn Messukeskukseen. Kovin hyviä tuloksia en siltä odottele, mutta toivotaan, että menee paremmin kuin Porissa. Ainakin ollaan sisätiloissa.
Eli näin alkuun voinen onnitella Taroa vuoden täyttymisestä mittariin. Ei aikaakaan kun se on jo agilityssäkin kisaikäinen, joskin epäilen, että se ei ole siihen mennessä ihan kisakuosissa, kun harjoittelu sen kanssa on ollut turhan vähäistä. No, toivottavasti Salon Tassut -seura saa treenitilat jostain jotta koiraa saataisiin vähän eteenpäin. Toivottavasti Maijan ja Taron yhteistyö sujuu mutkattomasti, sillä näillä näkymin hän ohjannee Taroa kisoissa, kun minä olen ainakin toistaiseksi niin kädetön, etten pysy millään otuksen vauhdissa. Eikä minulla ehkä ole tuo harrastelu niin tavoitteellista kuin Maijalla ;)
Impi on vähitellen palaamassa treenarien kantaan ja olemme nyt pari kertaa käyneet harjoittelemassa Tassukalliolla. Pientä ruostetta on suorituksissa, mutta paljon reippaampi se on ainakin, joten toivottavasti saadaan kisoihinkin vähän tempperamenttia, jotta saataisiin joskus se toinen nolla ja ehkä joskus noustaisiin jopa kakkosiin. Siellä tuskin menestystä niitetään, mutta saapa nähdä, mihin tulevaisuus heittää.
Edellä mainittu kovanaama todisti, ettei se ole mikään kotitossukka. Olimmepa kerran tapamme mukaan hiekkamontulla juoksemassa ja Impi katosi omille teilleen. Sitä ei kuulunut pitkiin aikoihin ja välillä kävin jopa Opistolla viettämässä aikaa, kun otusta ei vain kuulunut. Sitten parin tunnin päästä kun menin katsomaan, siellä Impi tulee alas rinnettä verisenä ja tuore jäniksen puolikas hampaissaan. Melkoinen metsästäjä tuo Impi, eikä suotta ole koiraa jalostettu jäniskoiraksi. Ei sitä tiedä, että jos agilityn jälkeen alettaisiin metsäkokeita kokeilemaan :) Ei sitä tiedä vaikka siitä tulisi oikein käyttövalio joskus.
Nyt on Impikin tosissaan saanut pirusti liikuntaa. Olemme ainakin kolme neljä kertaa viikossa käyneet hiekkamontulla juoksemassa ja koiratarhallakin olemme aktiivisesti vierailleet. Lenkkeily perinteisessä muodossa on ikävä kyllä jäänyt vähemmälle, kiitos runsaan töissäkäyntini. Töiden jälkeen ei yksinkertaisesti jaksa, joten mieluummin vie koirat koirapuistoon juoksemaan kavereiden kanssa ja ottaa itse kirjan kouraan.
Lauantaina päätettiin lähteä Annin kanssa mökille ja otettiin luonnollisesti koirat mukaan. Ne olivat varsinaisia metsäkoiria ja juoksivat sielunsa kyllyydestä pitkin valtavia metsiä. Välillä kuulosti siltä, että ne olisivat lähteneet jonkun eläimen peräänkin, mutta palasivat aina jonkin ajan kuluttua. Sunnuntaina ne olivat jo niin poikki, että lähinnä makoilivat mökin pihalla ja nukkuivat. Nukkuminen jatkui vielä kotonakin, mutta olivat ne kyllä kerta kaikkiaan tyytyväisiä. Olisi hienoa, jos voisi joskus pidemmän aikaa asua mökillä ja mahdollistaa niille saman liikunta määrän pidemmän aikaa. Katsotaan josko ensi kesänä se onnistuisi.
Kävimme Impin kanssa hierojalla Lohjalla tiistaina. Oman mieleni odotuksissa olin ollut varma, että ongelmamme olivat lähtöisin Impin takapäästä, koska sillä oli kipupisteitä ristiselässä, mutta näinpä ei kuitenkaan ollut. Suuremmat ongelmat johtuivatkin etuosasta ja niskasta, joka oli lihasköyhä ja vältteli hierojan kosketusta niska-alueella. Ohjeeksi saimme monipuolista liikuntaa ja tasapainoharjoituksia. Yritän nyt kunnostautua ja saada koiran kuntoon, että pääsemme taas harrastamaan agilityä oikein kunnolla ja kisaamaankin kenties. Kenties tämän kuntoutuksen myötä löytyy sitten vähän myös sitä kauan kaivattua tempperamenttia harrasteluun :)
Lähdimme koirien kanssa näyttelyn merkeissä kohti Kankaanpäätä. Pääsimme itse Kankaanpäähän vasta sunnuntaiaamuna, kun menimme yöpymään Niinisaloon. Sinnekin saavuimme vasta puolilta öin, harhailtuamme pitkin Niinisalon metsiä pilkko pimeässä. Nerokas oikoreitti kostautuikin lähes kolmenkymmenen kilometrin lisämatkalla.
Kello lähenteli varmaan yhtä kahta, ennenkuin pääsimme viimein nukkumaan, koska kaikki huoneen kahdeksan sänkyä oli luonnollisesti testattava ennen kuin sohva todettiin parhaaksi yöpymisspotiksi. Sitä ennen, sain kuulla jotain historiallista, kun Impi huomasi noin 30 hevosen lauman vaeltelevan ikkunamme alla (leiritalo on siis aivan tarhojen vierellä). Tämä pimeydessä vaeltava karvamammummilauma sai Impin kurkusta nousemaan kumeaa murinaa, jota olen saanu todistaa vain kaksi kertaa elämäni aikana aikaisemmin. Nyt sitä murinaa sitten riittikin, kunnes kaappasin takakireän ystäväni kainalooni ja sain sen vaimentumaan.
Aamulla, puoli kuuden aikaan, lähdin viemään koiria lenkille. Koska kello oli vähän ja ainuttakaan ihmistä ei näkynyt missään, päätin päästää koirat irti. Urbaaneiksi ja hienokäytöksisiksi oppineet tyttösethän tästä riehaantuivat ja lähtivät hirmuiseen viiletykseen pitkin tallialuetta. Taro ei eteen juuri katsonut ja hämmentyi suunnattomasti jouduttuaan juuri aiemmin mainitsemani hevoslauman keskelle. Siinä hetken säikähtäneenä tuijotettuaan se päräytti ilmoille mojovan sotahuudon ja kirmasi pois paikalta. Enpä ole Impiäkään nähnyt moista vauhtia viilettävän aikapäiviin. Yleensä Taro juoksee nopeammin, mutta nyt ei nuorikko pysynyt hurjistuneen Ihaan vauhdissa. Oli ilo katsella kun koirat nauttivat niin kovin elämästään. Sopuisasti ne palasivat kanssani sisälle kun kutsuin ne aamupalalle.
Puolilta päivin olisi siis kehämme Porin näyttelyissä. Reissu meni kuitenkin totaalisen mönkään ja huomasin Kankaanpäässä, että näyttelypaperit ja rokotustodistukset olivat jääneet Saloon. No, onneksi ymmärtäväiset järjestäjät antoivat meidän osallistua silti -eivätpä olisi antaneet. Kun oli juuri saanut koirat kauniiksi ja kiiltäväturkkisiksi, alkoi käsittämätön sadekuuro, jonka jälkeen hihnojen päässä seisoi kaksi litimärkää petitiä, jotka eivät olleet kauneutta nähneetkään. No, sen huomasi kyllä arvosteluissakin:
Taro: "Nice head, feminine. Good neck, topline should be straighter. She is too light on bone. Ribcase & chest need to improve. Front should be straigter. Long in body. Nice mover."
Impi: " Nice head, feminine. Front should be much straighter. Chest should be more developed. Good neck, topline. Light on bone. Good angulation. Nice mover."
No, ainakin saimme erityiskiitosta liikkeistä, mistä ne kukkahattutätien syöttöporsaat saivat noottia. Mutta tuomaria eivät esimerkiksi hampaat kiinnostaneet lainkaan ja tuomarointi oli muutenkin suurisuuntaista. Mutta joo, kateellisen panettelua, kun koirat eivät pärjää. Tuloksina Tarolle H (Hox. Haminan ROP-pentu) ja Impille EH (valioluokassa, kaikista avoimen luokista SERTit). Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Seuraavaa näyttelyä en aio käydä melko toviin.
Sillä välin kun minä heiluin pitkin Jyväskylää, viettivät Taro ja Impi lomaa maalla Sammaliston Soilen luona. He ovat ennenkin vierailleet siellä lomieni aikana ja täytyy sanoa, että hoito on ollut ensiluokkaista, eli suosittelen! Jos joku tahtoo, niin voin aina laittaa sähköpostilla puhelinnumeron ;)
Taro juoksu alkoi pian loppua, mutta se oli kyläillessään juuri parhaassa vaiheessa. Kun vielä seuraan liittyi vanhempi herra Cosmo, joka on leikattu jackrussel-uros, oli soppa valmis. Taro on kyllä saanut kyytiä koko viikonlopun ja sen se ole näköinenkin kun kotiin pääse. Simahti kuin saunalyhty nukkumaan - kunnes Cosmo tuli meille kylään. Sitten alkoi taas armoton nylkytys ja kenties hieman kiusallisempaa siitä vielä tekee se, että toiminta keskittyi parvekkeelle, jossa istuskelimme keskustelun merkeissä. Koirat on koiria, siitähän ei pääse mihinkään, mutta kyllä se aina vähän kiusallista on, kun yrittäessäsi keskustella maailmanpolitiikasta tai jostain yhtä ylevästä aiheesta, kunnioittavat koirat aihetta antamalla sille piut paut ja alkamalla lemmenleikit. No, ainakin Taro ja Cosmo olivat tyytyväisiä.
Olen viimeaikoina ryhtynyt pohtimaan koirieni seksuaalisuutta, sillä ei riitä yhden käden sormet laskemaan kertoja yhden päivän aikana, kun jompi kumpi on nylkyttämässä toista. Eikä siinä vielä kaikki, tämä ylitsepursuava seksuaalisuus ei rajoitu pelkästään siihen perinteiseen koira-asentoon, vaan sieltä on pian tullut kaikki kama sutra-kirjasta löytyvät asennot aina kuuysistä lähtien. Koirat ovat koiria, sitähän ei kukaan voi kieltää, mutten voi väittää, etteikö etenkin ei-koiraihmisten katseet olisi olleet hämmentyneinä, kun tämä pornoshow pyörähtää käyntiin. No, siinä sitten koetan selitellä asiaa alistamisella ja laumahierarkian vahvistamisella, mutta... no... rajansa kaikella, otaksun.
Moista käyttäymistä pohtiessani toivon, että osaltaan kysymys on tällä hetkellä koirieni erityyppisistä hormonaalisista tiloista. Taro nimittäin on tällä hetkellä ensimmäisessä juoksussa ja Impiä riivaa armoton pesänrakennusvietti, sillä se kärsii juuri valeraskaudesta. Tarolla on onneksi naapurissa poikakaveri nimeltään Vili, joka tosin on melkoinen hienostoherra verrattuna rajuotteisiin narttuihini. Cotton de tulear-uros on kuitenkin ilmoittanut Tarolle suuresta mielenkiinnostaan, toivottavasti Taro osaa käyttäytyä sievästi, eikä heti ruhjo herkkähipiäisen aivoja pellolle.
Impin pesänrakennus on ollut perin raivokasta ja siitä on saanut kärsiä muunmuassa parvekkeella oleva patja. Tänäaamunakin se ilmaantuin patjan välistä naama vaahtomuovin palasissa. Saa nähdä joudunko hankkimaan uuden patjan.
Viikonloppuna kun lähdemme kohti Jyväskylää menevät tyttöset ja Impin yksi rakastajista, Cosmo-uros hoitoon Soilelle Kangasalalle. Impin hyperseksuaalisuus tunnetaan myös siellä, sillä viime vuoden kesällä sitä ei pystynyt estämään minkäänlaisilla virityksillä tulemasta alakerrasta mustaterrieri-miesten pariin. Se onnistui keplottelemaan itsensä läpi kaikista porteista ja sitten alkoi sellainen koirien origio-rinki yläkerrassa, että oksat pois. Onneksi Puke ja Einstein ovat niin suuri, ettei vahinkoa päässyt sattumaan Impin kiihkeistä yrityksistä huolimatta.
Tässä merkintä tällä erää ;)
Sattuipa niin muikeasti tässä pari viikkoa sitten, että laiskojen tapojeni mukaisesti lähdin käyttämään oliiveja iltapissalla niin, että oveni jäi raolleen, koska en jaksanut etsiä kotiavaimia käsiini. Enpä kuitenkaan tajunnut, että parvekkeen ovi olikin jäänyt auki. Palatessani sitten käytävään, kuulen kuinka oveni pamahtaa lukkoon. Siinä meinasi tulla hätä käteen, sillä kello löi yhtä yöllä ja minulla ei ollut avaimia eikä puhelinta missään. Sen sijaan kaksi pässinpäätä narujen päässä.
Aluksi suunnittelin yhyttäväni jonkun naapureista lainaamaan minulle puhelinta. Ikävä kyllä en sitten kehdannutkaan siihen kellon aikaan mennä soittelemaan ovikelloja, joten lähdin toiveikkaana Salon kadulle etsimään puhelinpitoista väkeä. Sain kävellä hyvän tovin, että lopulta löysin erään ystävällisen naishenkilön, joka sitten lainasi puhelintaan. Pirautin nopeasti yövartijan numeroon, jonka olin opetellut ilmoitustaululta ulkoa. Kysyttäessä, kuinka kauan minulta menisi palata kotiin, vastasin reippaasti, että "kymmenen minuuttia". Varin optimistinen arvio, ettenkö sanoisi. Matkaa oli kuitenkin noin kaksi ja puoli kilometriä. Pistin siis juoksuksi ja koirat olivat ihan ällikällä lyötyjä, että mikä hemmetti tällaisen öisen koikkelehtimisen tarkoitusperä mahtaisi olla. Sitkeästi ne kuitenkin juoksivat kannoillani kotiin asti ja täytyy sanoa, että huhhuh. No, en minä siitä kymmenessä minuutissa selvinnyt, mutta onneksi vartija oli myöhässä ja ehdin loistavasti paikalle. Lopulta sitten pääsin kotiini ja koirat painuivat uupuneina nukkumaan. Impi eritoten, oli hieman loukkaantuneen oloinen, kun se ei ollut takaisintulomatkalla saanut nuuskia kyllikseen.
Satuin lueskelemaan toissapäivänä Bassetkerhon foorumia ja huomasin, että Impi oli Vuoden näyttelykoira-tittelin reunassa kiinni jakaen viidennen sijan erään toisen näyttelykoiran kanssa. Eli toivottavasti Porin KV-näyttely menisi hyvin jotta Impi saisi lisää pisteitä. Ei sitä tiedä jos vaikka siitä tulisi Vuoden Näyttelypetit 8) Mutta joo, eipä tässä taida täällä erää olla kummempia. Onnittelen itseäni 20-vuotissyntymäpäivänä johdosta.
Kävin koirien ja Annin kanssa Muurlassa sorannostopaikalla juoksuttamassa koiria. Taro ymmärsi kyllä vapaanaolon idean ja juoksi riehakkaasti ympäriinsä etsien milloin jäniksen jälkiä, milloin Impiä, joka onnistui pari kertaa livahtamaan sen näköpiiristä. Moiseen katoamiseen Taro suhtautuu asianmukaisella tuohtumuksella ja aina kun metsänrajasta kajahtaa raivokas haukunta, voi arvata, että nyt on Impi taas jättänyt sen yksin. Eipä minunkaan isoveljeni tahtonut minua mukaan mihinkään kun olin pieni ja se oli kyllä erittäin pätevä syy kiukutteluun.
Impi ei aivan yhtä aktiivisesti jaksanut liikuksia, vaan jumittuin vesikupin ääreen makoilemaan ja ottaman aurinkoa. Se raukka inhoaa kuumuutta yhtä paljon kuin minäkin, joten mieluummin seurailemme helteitä varjosta. Kun Tarokin sitten palasi riennoistaan, siirryimme takaisin ilmastoituun autoon ja sitä kautta uimarannalle vilvoittelemaan.
Uimarannalla Taro pulikoi oikein olantakaa ja ui kernaasti vähän matkaan Annin perässä, kun tämä intaantui heittämään talviturkkinsa. Kun punapää sitten painui pinnanalle, meinasi Tarolle tulla hätä käteen ja se lähti rantaan kiukuttelemaan. Kun Anni lähestyi taas rantaa uintireissun jälkeen, oli hän Tarosta vähintäänkin arveluttava ja ansaitsi epäluuloisia katseita ja murahteluja.
Kuumuuden innoittamana ryhdyin kotiin päästyäni trimmaamaan nuorikkoa. Karva lähti kivasti ja viimeisetkin pentuvillat paljastivat altaan siistin ja karkeamman aikuiskarvan. Työ on vielä puolivälissä, sillä vasta selkä ja kyljet, sekä niska on trimmattu. Tämä saa aikaan Taron ulkomuodossa sen, että se näyttää siltä, kuin sillä olisi jalassaan villahousut. Toivottavasti saan projektin pian loppuun, ettei se joudu enää pitkään häpeilemään epätyylikästä ulkoasuaan.
Olen todennut, että Taron turkki on mitä kiehtovin elementti. Sehän trimmattiin keväällä kertaalleen, jolloin sen laikuista tuli punertavanoranssit ja pelkäsin menettäneeni hienon mustan sävyn sen turkissa, joka sillä oli pentuna. Erehdyin, sillä kameleonttiTaro onkin tämän trimmauksen jälkeen yllättäin taas tumma, kaunis itsensä. En ole ennen tavannut moista turkin väriä vaihtavaa elukkaa, mutta en suinkaan ole asiasta pahoillani. Olen varma, että se saa paljon positiivista palautetta turkistaan, kunhan pääsemme sinne Porin näyttelyyn, on se sen verran tiivis ja hyvälaatuinen, ainakin jos vertaan sitä Impin harvaan harjaan.
Täytyy taas kiittää onneaan, että omistaa kaksi niin suloista koiraa kuin Impi ja Taro. Ne ovat uskollisesti vierelläni, vaikka välillä onkin vaikeaa. Viimeaikaiset huolet omasta mielenterveydestä hieman elpyvät kun karvaturrit istuvat vierellä ja koettavat piristää. Ne saavat minut ainakin ylös sängystä aamulla, ettei päivä mene hukkaan. Onhan koirista pidettävä huolta, vaikka välillä ei niin ruusuisesti menekään. Kiitos siitä, rakkaat oliivit.
Ilmoitin koirat elokuun alussa järjestettävään näyttelyyn Poriin ja nokkelana matemaatikkona olin laskenut, että 38+32=50, jota se ei tietenkään ole. Sitten mulle eilen soitti näyttelyilmoittautumisista huolehtiva ihminen ja sanoi naurahtaen, ettei ihan näin halvalla näyttelyyn päästä. Luonnollisesti kävin sitten laittamassa lisää rahaa, jahka kotiin pääsin.
Tänään ajattelin viedä koirat hiekkamontulle juoksemaan, että pääsevät nekin vähän pois tästä kämpästä. Otan kameran mukaan niin voin ottaa niistä vähän uusia kuvia.
Tässäpä tämä tällä erää.
Kuten alla mainitsin, Taro meni harjoittelemaan agilityä Lohjalle Maikin talouteen. Sen kuulumisia voi tarkastella myös Karman (Maikin koira) lokista - > Karman Loki
Impin kanssa palasimme Kankaanpäästä, eikä siinä sen ihmeenpiä. Tarkoituksena on ottaa yhteyttä johonkin Salon seudun koirahierojaan ja tiedustella mahdollisuudesta päästä hierontaan. Siitä lisää myöhemmin.
Pri kuvaa Impistä radalla. Kuvat © Sirpa Saari 2009Tänään sitten oltiin vielä käymässä tuolla Tuorlassa, jossa TSAU järkkäsi agikisat. Kiitoksia kaikille työntekijöille ja tuomareille, kisat sujuivat hienosti ja ainakin minulla oli mukavaa. Ilokseni radat oli rakennettu nurmelle, joka on ehdottomasti suosikkini mitä alustaan tulee, samoin Impin. Impi tosin jätti tänäänkin innostuksensa osoittamatta ja mateli omaan rauhalliseen hölkkätahtiinsa läpi radan, mutta onneksi, puhtaasti. Eli ratavirheitä ei tullut, yliaikaa reilu neljä sekuntia. Tulos tuotta meille toisen sijan, johon olen ihan tyytyväinen, vaikka olenkin hieman harmistunut sen innottomuudesta. Kesäprojektiksi otammekin sitten nopeustreenin, joskin en ole aivan varma vielä kuinka se tulee tapahtumaan. Ennen olen saanut kuulla "juoksemattomuudestani" vain Maijalta, mutta nyt sain tuomariltakin palkintojenjaossa noottia: "Ja nyt alat juoksemaan, kun on noin varma koirakin!"... Eeerrr... Nooo, kyllähän minä pinkomaan joudun jahka Taro tuosta tulee kilpaikäiseksi *_* Katsotaan kuinka tuo Impi tuosta syttyy.
Seuraaviin kisoihin onkin sitten aikaa, enkä ole Impiä ilmoittanut yhtikäs minnekään. Tamperetta harkitsen, mutta saa nähdä.
Taro puolestaan lähti tänään Maikille hoitoon ja pienimuotoiseen koulutukseen. Katsotaan kuinka korrekti kansalainen siitä viikossa(?) tulee. Mutta täytyy sanoa, että on kyllä rentouttavan rauhoittavaa, kun ei jatkuvasti tarvitse olla hälytystilassa kuuntelemassa onko sen suussa luvattomia esineitä, vai luita. Otan siis kaiken irti tästä lomasta. Maikki lupasi laittaa väliaikatiedotteita ja soittaa, mikäli ongelmia ilmenee. Saa nähdä soiko puhelin jo illalla tai huomenaamulla, että nyt on ilkiö haettava pois. Maikki lupasi sitoa sen kiinni lähiristeyksessä olevaan tolppaan, josta voin sitten käydä sen hakemassa.
Me lähdemme nyt Impin kanssa kohti Kankaanpäätä katsomaan taustaporukoita. Viemisiksi olen pakannut kassillisen pokaaleja ja ruusukkeita. Siellä meitä odottaa ehkä maailman neuroottisin mäyräkoira, Calle, joka on äitini koira. Kirjoittelen sitten sieltä lisää kuulumisia. Mutta nyt, menen pakkaamaan loput kamat ja lähden ajelemaan.
Eli tänään oltiin jälleen kilpailemassa agiltyssä. Hieman myöhästynyt aamu kostautui lähes poisjäännillä ensimmäisestä radasta, mutta onneksi pääsimme kuitenkin vielä mukaan. Rata meni ihan ok, joskin yksi kielto ja yliaikaa, kuten tavallista. Toinen rata meni mönkään kepeillä, jossa Impi jostain syystä valitsi väärän sisäänmenon. Koira oli muutoinkin varsin väsynyt, eikä se enää toisella radalla jaksanut keskittyä. Mutta ihan jees.
Oliiviseurue onnittelee Karmaa ja Maijaa ekasta nollasta, jota vielä koristi voittajasija. Toisen luokan kolmossijastakaan ei ole syytä olla häpeissään. Pian olettekin jo kakkosissa.
Huomenna on vielä yksi lähtö ja sen jälkeen termiitti menee hoitoon Maijalle ja minä, sekä Impi lähdemme käymään Kankaanpäässä. Näiden kisojen jälkeen pidämme varmuuden vuoksi taukoa, sillä pelko mahdollisesta vahinkoraskaudesta Impillä vielä hieman varjostaa treenaamista. Kyllä sen pitäisi ensi kuun aikana näkyä, mikäli koira pentuja odottaa. Toivottavasti ei.. T_T'
Jaahas, nyt vain sitten loppupäivän ohjelmaa suunnittelemaan.
Oikea nimi: Humisevan Harjun Immortelle
Syntynyt: 11.4.2007
Motto: "Ota kaikki mitä saat, äläkä anna mitään takaisin!"
Oliivilaatu: Musta kivellinen oliivi
Impi on jäyhänpuoleinen ja itsetietoinen matami, joka ei suotta kuluta elämäänsä optimistiseen haihatteluun. Siinä missä toinen oliivi hääräilee päämäärättömästi ympäriinsä, Impi harkitsee ja pohtii asiat ennen kuin toimii. Täytyyhän sitä punnita asioiden tärkeysjärjestystä. Tähän tarkan harkinnan sääntöön on kuitenkin yksi poikkeus, se on ruoka. Impi on äärimmäinen kulinaristi ja erittäin uskalias kokeilemaan uusia ruokia. Kun se on todennut jonkun ruuan itseään miellyttäväksi, se ei suotta aikaile sen pistelemistä poskeensa. Impi on myös hyvin innovatiivinen keksimään erilaisia lähestymistapoja esimerkiksi pöydällä olevan ruokapalan saamiseksi. Hetken harkinnan päätteeksi sesaa kyllä jollain keinolla iskettyä hampaansa viattomaan voileipään tai koiranmakkaraan.
Impi osoittaa kiintymyksensä ruokaan hyvin voimakkaasti ja pahaa-aavistamaton koiran hemmottelija voi löytää käsivartensa kyynerpäätä myöten Impin kidasta ojennettuaan herkkupalan ahnaalle ruuan ystävälle. Ruuan läheisyydessä omanarvonsatuntevasta leidistä kuoriutuu hyvinkin nopeasti palvelusaltis agilitykoira ja tokokokelas. Ikävä kyllä tämä motivaattori ei ole kilpailuissa sallittu.
Tästä aasinsillan saatuani, voinen siirtyä harrastuksiimme eli agilityyn ja puskatokoon. Agilityssä Impi ei ole mikään kisatykki, mutta onpahan sillä yksi nollatulos ykkösistä plakkarissa ja toivottavasti lisää on tulossa. Impi on myös kunnostautunut näyttelyiden saralla, sillä se on jo pokannut itselleen Suomen muotovalion arvon. Nyttemmin olemme lähes täysin lopettaneet näyttelyissä hyörimisen ja jättäneet suosiolla hyvät arvosanat uusille nimille.
Tokomme, josko sitä tokoksi voi kutsua, on hyvinkin epävirallista. Minkäänlaisia kisatavoitteita meillä ei ole ja seuraaminenkin suoritetaan oikealta puolelta. Jokunen kaukokäsky on saatu opetettua, mutta todellakin, kaikki hyvin epätäsmällistä ja päämärätöntä touhuilua tuo lähinnä on.Impi on kotikäytökseltään suhteellisen moitteeton, lukuunottamatta satunnaista ruuan varastelua ja vähäistä huutamista perääni lähtiessäni (joka on kuitenkin poistettu päiväjärjestyksestä sitruunapannalla). Siinä missä pienenpi oliivi nukkuu mieluusti sängyn alla, ei Impin ylpeys riitä muualla kuin sängyssä nukkumista. Olipa sillä kuinka kuuma tai tukala olo hyvänsä, ei se lähde sängystä oma-aloitteisesti ja käskettäessäkin se mulkaisee ensin tuohtuneena komentajaa ja harkitsee sitten lähtöä. Impi ei juurikaan syö mitään huonekaluja tai muita tavaroita, mutta eräs heikkous neidillä kuitenkin on: silmälasit. Se ei voi vastustaa kiusausta jo joku on erehtynyt jättämään lasinsa sen näkyville. Sangat saavat olla kaikessa rauhassa, mutta linsseistä rillien omistaja sitten löytääkin pienet somat reiät keskeltä lasia. Onneksi en itse tarvitse laseja.
Taro
Oikea nimi: Humisevan Harjun Desert Rose
Syntynyt: 29.9.2008
Motto: "TÄYSII!"
Oliivilaatu:Vihreä paprikatäytteinen oliivi
Taro. No, kaikkein helpoin määritelmä Tarolle on varmaankin vastakohta Impille. Jos Impi on tuuma, niin Taro on toimi. Ja erityisen toimiva se on hammaskalustoltaan. Pienten neulanterävien hampaiden väliin joutuva esine on nopeasti tuhottu, olipa kyse sitten television johdosta, sängyn jaloista tai untuvatyynyistä, kaikkeen on isketty kiinni. Ruokakin tälle pikku termiitille maistuu ja se omaa samaa ahneutta kuin Impikin mitä ruokaan tulee. Ainoa, että siihen on lisätty mausteeksi käsittämätön ponnistusvoima. Onneksi se ei ole niin kekseliäs kuin Impi tai se olisi täysin pitelemätön.
Taron kouluttaminen on olosuhteiden pakosta jäänyt vähän vähälle ja siitä tunnen hieman huonoa omatuntoa. Olemme kuitekin aloittaneet agilityn alkeet, samoin kun jotain perusjuttuja, kuten istumista, maahanmenoa ja paikallaan odottamista.
Näyttelyissäkin Tarzan on ehtinyt pari kertaa käydä, vaihtelevin tuloksin, tosin. Ekoissa näyttelyissä ei herunut tuomarilta edes kunniapalkintoa, mutta toisessa näyttelyssä se oli ROP-pentu. Katsotaan kuinka tilanne edistyy, kun päästään junnuluokkaikään. Eka virallinen agilitykilpailu on aikaisintaan vajaan vuoden päästä kun se täyttää 18 kuukautta.
Laumamme nuorin on myös laumamme äänekkäin, eikä se vaadi kuin pienen epämääräisen kolahduksen ryhtyäkseen rasittavaan hälytyshaukkuun. Sama räpätys jatkuu jos nähdään uusia koiratuttavuuksia ja Taro lähestyykin uusia tuttavuuksia kuin rynnäkkösotilas. Sarjatulena se räkyyttää niin paljon kuin keuhkoista lähtee ja juoksee täysillä toista kohti. Mutta kun se on noin metrin päässä koirasta se maastoutuu ja ryömii maata myöten toisen koiran luo. Tämä jos mikä saa koirat aivan hämmästyksen partaalle, eivätkä ne käsitä mikä tuo olento oikein on. Kun ensimmäisen nuuskaisut on tehty, Taro alkaa juosta heikkopäisesti ympäri koiraa saadakseen tämän leikkimään. Useimmiten tuloksena on kuitenkin vain ärähdyksiä tai näykkäisyjä, jotka saavat Taron taas maastoutumaan.
Taro ei ole minun omistuksessani vaan se on sijoituksessa. Minun koirani siitä tulee vasta neljä vuotiaana tai yhden pentueen jälkeen.
