Taro on kyllä perin touhukas typykkä. Olimme tänäaamuna hieman jaloittelemassa hiekkamontulla ja kaikki vaikutti sujuvan hyvin, Tarokin oli koko ajan kohdilla ja tuli kutsuttaessa. Sitten suunnattiin kohti autoa, ja juuri viime hetkellä se päättikin rynnätä metsään. No, sehän ei suinkaan ole mitenkään tavatonta Tarolta, onhan sen mieltymys jo kesän metsiä kolunneena tullut tutuksi. No, ajattelin, että kyllä se varmaan pian tulee, kun normaalistikin. Kului 30 minuuttia - ei kuulunut Taroa. Huutelin sitä auton luona, mutta ei kuulunut vastausta. Kävelimme Impin kanssa vielä hieman, jos se vaikka Impin haukun kuullessaan lähtisi tulemaan meitä kohti. Eipä tullut ei. Sen sijaan kuului kiihkeää haukkua metsästä. Taro oli selkeästi jonkun jäljillä. Ja sehän, jos joku, on varmaa, ettei se jätä jahtia kesken. Haukku hiljeni noin kymmenen minuutin päästä.
Vahingosta viisastuneena, pidin Impiä narun päässä, ettei sekin lähtisi metsään. Katselimme siinä toisiamme ymmällämme ja keksimättä mitä tehdä, kun suunnileen niiltä kohdin, jonne Taro oli kadonnut, ryntäsi hirmuisen hengästynyt peura, aivan nenämme alta. Koska olimme Impin kanssa hiekkakasan juurella tuulensuojassa, se ei ilmeisesti huomannut meitä alkuun. Impi oli ensin hölmistynyt ja tuijotti otusta tarkkana kuin mangusti. Välimatkaa meidän ja peuran välillä ei ollut kuin kymmenisen metriä. Peuran huomattua meidät, se lähti taas kaahottamaan kieli pitkällä hiekkamontun poikki. Impi oli räjähtää nahoistaa ja vikisi tahtoen peuran perään. Annoin sen seurata hieman peuran jälkiä hihnassa, ja kyllä siitäkin ajohaukkua löytyi. Toivoin, että se saisi Taronkin palaamaan paikalle. Ei toivoakaan. Nyt oli saatava Impi kotiin. Pyysin, että kotiväki hakisi sen ja kun Impi oli päässyt kotiin, lähdin koirapillillä ja nakkipaketilla aseistettuna metsästämään Taroa.
Kolusin metsää ja pöllähdin jonkin tallin pihaan. Siellä, joku avulias ihminen osasi kertoa kuulleensa tunti takaperin kiivasta haukkua pellolta. Kertoi nähneensä peurankin. No, ainakin Taro oli ollut näillä main. Seutu oli minulle vieras, joten en huonolla suunnistuspäälläni tohtinut lähteä kokeilemaan onneani ja etsimään Taroa lähimetsistä. Palasin hiekkamontulle. Katoamisesta ehti kulua kolme tuntia, kun aloin hermoilla ja päätin soittaa Fallen House-nimiseen koirahoitolaan, jonne löytökoirat vietiin Lohjalta. Siellä ei ollut kuulunut mitään ja annoin varuilta puhelinnumeroni sinne, jos jotain kuuluisi. Istahdin hetkeksi kivelle, jo hienoista epätoivoa tuntien, kun Taro sitten viipotti paikalle riemusta uhkuen. Kehuin sitä ja annoin nakin. Ei muuta, kun koira kiinni ja autolle mitä pikimmiten. Tyytyväisenä otus nukahti takapenkille kotimatkan ajaksi.
Iltapäivällä lähdettiin vielä lyhyelle sienestysreissulle, mutta huomasi, että ajojahti oli vähän vienyt tytöltä mehuja, eikä se niin riemukkaasti hypännyt autosta kuin tavallisesti. Meillä oli suloinen Louhi-belgityttö mukana, mutta saatua hieman iskua Karmalta aiemmin, se epäili oliko Louheenkaan luottamista. Se hiippaili perässämme, jättäen viitisenkymmentä metriä hajurakoa, eikä edes nakilla houkuttelemalla tullut lähelle, vasta kuin autolla.
Nyt tyttönen nukkuu ketarat kohti kattoa varsin tyytyväisen näköisenä korissaan. Ei päivää, etteikö tuo hurmaava pikku otus saisi aikaan itselleen ja minulle pientä seikkailua. :)
Pentulaatikkoon kuuluu nyt pieniä naskalihampaita. Kafille ja Vilulle on ilmaantunut pienet terävät kapistukset, joita voi kokeilla mukavasti villasukkien peittämiin varpaisiin tai miksei vaikka Impin häntään (josta tulee kyllä hieman komennusta Impiltä, joka ei ole kovin ihastunut moiseen puuhaan). Poikien hammaskalustot antavat vielä odottaa itseään. Eilen toimittettiin myös ensimmäinen kynsienleikkuuoperaatio, kun huomasin, että yhdeltä pennulta oli katkennut kynsien "vauvakärkiä" ja ne tuuppasivat takertumaan milloin mihinkin pentujen touhuskellessa. Itse kynsienlyhennys sujui kaikkien pentujen osalta mainiosti ja yllättävän kärsivällisesti ne antoivat toimenpiteen tehdä. Palkkioksi hyvästä käytöksestä ne saivat pääsylipun lämpimän ruoka-aterian eteen.
Tänään, kun Taro oli rauhallinen riehuttuaan metsässä, otin sen hihnaan siksi aikaa, kun pennut olivat touhuamassa "olohuoneessamme". Se oli varsin kiinnostunut, ja niin olivat pennutkin. Impi vilkaisi kerran korista ja jatkoi sitten päiväuniaan, eli ilmeisesti sitä ei häiritse Taron läsnäolo. Tarokin osasi haistella pentuja pidättyväisesti ja kun vähän löysäsin hihnaa, se laittoi maate antoi pentujen riepotella tassujaan ja korviaan, vain vähän tuuppien niitä kuonolla. Ilmeisesti silläkin geeneissä on tuo järki sen suhteen, ettei pienien pentujen kanssa voi kovakouraisesti leikkiä. Olen kuitenkin suhteellisen luottavaisin mielin, että Tarosta tulee hyvä ensi kontakti muihin koiriin pennuille. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti