Tilanne epävarma

Huoleni senkun kasvaa. Sysin vointi vaikutti parantuneen hetkeksi, kun se sai pienen papanan tuherrettua ja tilkan maitoa juotua. Näin iltaa kohti tilanne heikkeni jälleen. Ei auta kuin pitää se lämpimänä ja yrittää saada se nielemään hieman vettä, jottei nestehukka iske. Pelkään pahinta. Myös Pikin ruokahalussa on nyt havaittavissa epätasaisuutta. Välillä se juo todella kernaasti, välillä se ei maistakaan. Sen paino hinautuu muita hitaammin ylös. Voi kun tämä olisi jo ohi...

Toiseksi pienen tiitiäinen pulassa

Tämä aamu oli kyllä harvinaisen ahdistava. Punnituksessa huomasin, että yksi tyttösistä, Sysi, ei ollut saanut lisäpainoa laisinkaan. Lisäksi se oli väsynyt ja kivulias. Seurailin pari tuntia, mutta edistystä ei tapahtunut. Soitto eläinlääkärille, jolta ohjeiksi antaa sokerivettä ja yrittää liukastaa topsilla peräsuolta. Ei auttanut. Lähdettiin käymään vastaanotolla. Sai nesteytystä ja lääkettä, joka supistaa suolta. Nyt vain odotellaan ja toivotaan parasta, sillä jos tämä ei nyt auta, ei auta mikään, sillä silloin on todennäköisin vaihtoehto suolisolmu, jolle taas ei voida tuonikäisellä pennulla tehdä mitään. :(

Pennuille lempinimet

Kuvassa pennut siis ylhäältä alas: Sysi, Hamu, Kafi, Vilu, Noki ja Piki.

Impin ruumiinlämpö tasaantui ja kyse oli ilmeisesti vain synnytyksen jälkeisestä hienoisesta kuumeilusta. Myös pikkutyttönen, josta kannoin huolta hitaamman kasvun takia, oli saanut yön ja tämän päivän aikana kirittyä sisaruksiaan, joten huoli senkin osalta varmasti helpottuu.

Tänään kehittelin lapsosille lempinimet siksi ajaksi, kun ne viettävät kanssamme täällä aikaa. Koin suuria vaikeuksia keksiä sopivaa teemaa, mutta koska tahdoin jollekin pennuille nimeksi Noki, niin sitten kehittelin hienoista mustien/tummien asioiden teemaa kytkökseksi. Tytöistä tuli siis Kafi, Vilu ja Sysi. Kafi tulee, kuten arvella saattaa sanasta kahvi. Ensin meinasin antaa sen nimeksi Kaffi (kahvi islanniksi), mutta koska muut nimet ovat nelikirjaimisia ja Kafi on helpompi lausua. Vilu taas on viroksi varjo ja Sysi tuli seurannaisena sanasta süsi, joka tarkoittaa viroksi hiili. Ja sysi on toki käytetty sana suomenkielessäkin mustan yhteydessä. Poikien nimet ovat siis Noki, Piki ja Hamu. Noki ja Piki suoraan suomesta, mutta Hamu on unkaria ja tarkoittaa tuhkaa.

Olen nimiin suhteellisen tyytyväinen, kun sain niihin tuon paljon pitämäni nelikirjaimisen muodon, sekä edes jonkinlaisen teeman. 

Virallisia nimiä vielä pyöritellään ja mietitään. Pentueen kirjaimeksi tulee Y ja niistä tulee Humisevan Harjun-alkuisia. Yksi vaihtoehto on Beatlesien kappaleita, joita löytyy Y-alkuisina jokunenkin. Saa nähdä saammeko pidettyä mitään teemaa.

Omistautunut äiti

Impi on osoittautunut varsin esimerkilliseksi äidiksi, ehkäpä vähän liiankin. Se ei lähde pentuhuoneesta hetkeksikään, ellen väkisin vie sitä ulos. Ulkona se tekee pikapikaa tarpeensa ja kiirehtii takaisin sisälle. Olen hieman huolissanikin, kun tuntuu, ettei se muista edes juoda ja syöminenkin onnistuu vain jos käyn sille ruuan viemässä paikanpäälle. Ruoka kuitenkin tuntuu maistuvan - onneksi. Käyn tasaisin väliajoin tarjoamassa Impille vettä, vaikka sillä onkin vesikuppi pentuhuoneessa ja näyttää siltä, että se juo vain tarjottaessa.

Olen aavistuksen huolissani Impin ruumiinlämmön noususta. Seurailen tilannetta. Päivän aikan pennut olivat kasvaneet n. 20 g kukin, joten ilmeisesti ainakin maitoa on saatu.

Impin pennut syntyneet!

Monen illan vartomisen jälkeen, päätti Impi, että tänään on hyvä päivä synnyttää. Ja niinpä se sitten teki. Äherrys alkoi puolen päivän jälkeen ja loppui vasta seitsemän aikaan illalla. Tuloksena seitsemän suloista pentua, joista yksi suloinen uros syntyi kuolleena. Tein parhaani sen virvoittamiseksi, mutta mikään keino ei enää auttanut. Illalla se sai hautapaikan ystäväni Maijan kodin lähestöltä. Nyt jatkamme eteenpäin reippain mielin näiden kuuden suloisen karvakorvan kera. Kolme urosta ja kolme narttua, jotka ovat toinen toistaan suloisempia. Impi-raukka on ponnistuksiensa uuvuttama ja Taro taas toisaalta mustasukkainen ja toisaalta utelias. Kaikki on tähän mennessä mennyt hyvin. Nyt vain toivotaan parasta, että asiat sujuvat vastedeskin.

Tuntematon sisustaja

Talossa tapahtuu kummia. Olen ollut koirien kanssa nyt yksinäni (miehen ollessa Pyhäjoella töissä) täällä muutaman päivän vartomassa Impin synnytystä. Kun olen sitten poikennut kahvilla naapurissa tai pyykkituvassa, on tapahtunut merkillisiä asioita. Vaikka olen varma, että varmistin portin keittiön ovella olevan kiinni ja valojen suljettuna talosta, palattuani Taro on keittiössä ja osa valoista päällä. Kenkiä on siirrelty ja joogamatto pitkin pituuttaan lattialla. Ehkä omituisin asia, mitä täällä on tapahtunut on se, että yksi tyynyistä oli mystisesti vaihtanut paikkaa sängyn päältä tietokonetuolille. Muuten olisin epäillyt itseäni, mutta muistan juuri aamulla laittaneeni tyynyihin uudet päälliset ja asettaneeni ne sitten takaisin sängylle. Yksi oli kuitenkin nyt jollain mystisellä tavalla joutunut tuolille. Joko koirani ovat jollain kehittyneemmällä tasolla älykkyydessään tai täällä käy joku ylimääräinen. 

Selkäpiitä karmii kummassakin tapauksessa. Myös työkalut ovat liikkuneet paikalta toiseen, vaikka kaappi on sekä lähtiessäni, että palatessani kiinni. Ehkä kävelen unissani ja siirtelen tavaroita muistamatta sitä? Pitänee virittää jonkinlainen videokamera kuvaamaan. 

Impi alkaa olla jo niin pyöreä, että se pitää kantaa portaista alas ja nostaa autoon ja autosta pois. Metsälenkeillä se töpöttää tasaisesti eteenpäin, välillä kadoten johonkin pusikkoon. Laskettuun päivään on viisi päivää, joten kyllä niiden pian luulisi syntyvän...

Impin tiineyspäiväkirja

"Heräsin aamulla taas seitsemältä. Ajattelin olla hienovarainen ja herättää emännän pelkällä kärsivällä tuijotuksella - ei auttanut. Saatoin kuulla pentujen vikinän, mutta sydämetön emäntä nukkui vain tietämättä vastaa kouristavasta nälästäni. Matkin pentujen ääntä, aivan tämän korvan juuressa. Kun emäntä viimein raotti rähmäisiä silmiään, tein kasvoilleni säälittävimmmän ilmeeni, jonka vain taidan. Pään kallistus ja aavistuksenomainen vapina ovat tietysti tavaramerkkini. Tämä sai laiskimuksen nousemaa ja tarjoilemaan aamiaiseni. Taas perusnappuloita. Ei ole hääviä, ei. 

Sallin emännälle vielä hetken torkut, ennenkuin käskytin tämän ulkoilemaan. On myönnetävä eräs hieman kiusallinen seikka tämän raskauteni saralta. On nimittäin niin, että kun kohtu on täynnä kasvavia pentuja, ne hankaloittavat, krhm, ulostamistani jonnin verran. Pienenkin papanan vääntäminen vie yllätävän pitkään. Luojan kiitos, ähertämisen palkintona on autuaallinen helpotus ja matkan jatkuminen. 

Näillä helteillä en kuitenkaan jaksa pitkään tassutella, vaikka käytänkin energiaani liikkumiseen mahdollisimman vähän, nostellessani käpäliäni maasta vain juuri sen verran, että liike jatkuu ja pitämällä tassutuksen mahdollisimman rauhallisena. Ei yhtään helpota, että armas kollegani ja suulas hovinarrini, neiti T, ei suostu hidastamaan vauhtiaan yhtään. Jos matka pysähtyy kymmentä sekunttia pidemmäksi ajaksi, hän alkaa heti hoputtamaan minua, ja moittimaan minua seniiliksi vanhukseksi tai jäkättäväksi mummoksi. Neiti T ei välttämättä ole se maailman tahdikkain ja hienostunein naishenkilö, vaikka tässä tilanteessa hänen luulisi ymmärtävän minun tukaluuteni. Eihän hänen omista lehtolapsistaan ole vielä kahta kuukauttakaan. Mokoma teini.

Kotiin saapuminen on on aina yhtä tuskaista. Luojan kiitos siitä, että elämme talon ensimmäisessä kerroksessa, sillä en jaksaisi nousta yhtäkään ylimääräistä porrasta. Nytkin on työlästä ja olen aivan läkähdyksissä kotiovelle päästyämme. Emäntä ei tunne sääliä, vaan pakottaa minut itse nousemaan portaat. Pieni jumppa tekee kuulemma vain hyvää. Ja pah. Selkä ja jalathan tässä ovat koetuksella.

Emäntä seikkaili aamupäivän ympäri Lohjaa, paikoissa, joista minulla ei ole aavistustakaan, mutta kotiin tullessaan hänellä oli ihana yllätys. Hän otti jääkaapista kanankoipia ja laittoin kiehumaan liedelle. Ihana juurikeitetyn kanan tuoksu leijailee tälläkin hetkellä asunnossa. Ilmeisesti tänään saadaan ekstraherkullista ruokaa. Kerrankin ruoka vastaa minun standardejani. Neiti T:hän syö käytännössä mitä vain. Jopa kaikenlaisia kumisia ja vikiseviä esineitä, joita omistajani jättää mitkin poikin taloa. Parempi vain. Minä voin rauhassa asettua parvekkeen varjoon, mustalle sohvalle ja seurailla valtakuntaani ja siellä kulkevia alamaisiani kaikessa rauhassa. Joskus naapuritalon Lordi Ramí kulkee pihan poikki. Tervehdin tätä nyökkäyksellä. Sen sijaan, jos vintille pesiytyneet pahantekijät, kaksi äänekästä parsonrusselia sattuvat paikalle, ärähdän niille topakasti. En voi myöskään ymmärtää, miksi Lordin alakerran asukas juoksee vailla järjen hiventäkään pitkin pihaa. Paheksuttavaa."

Koiranlelut Oliivivertailussa

Sadepäivän riemuksi päätin tehdä leluvertailun ;)

1. Perinteinen vinkuva kumilelu

Taro: Vinkuominaisuus säilyy noin minuutin, ja yleensä se on sen ajan hyvin tehokkaassa käytössä. Päämääränä tehdä oma ennätys siitä, kuinka monesti lelun saa vinkumaan tuon minuutin aikana. Kun sitten innostuu siinä liikaa, hampaat menee läpi kumista. No, miksei se enää vingu? Asia pitää tutkia, ehkä sen voi vielä korjata. Alkaa armoton pilpominen, joka alkaa yleensä esimerkiksi nenistä tai lonkeroista - tai mistä vain mistä helposti saa kiinni. Sitten pala palalta revitään kappaleiksi, kunnes on niin pientä, että repiminen ei onnistu. Pikkusilppua voi sitten heitellä itselleen jahdattavaksi. 

Impi: EVVK. Kunhan tuo kamala vikinä loppuu.

2. Pehmolelu vinkuominaisuudella

Taro: Vinku löytyy yleensä vasta hetken päästä, mutta heti kun se löytyy, se kestää kumilelun vinkuakin vähemmän aikaa.  Jos lelussa on silmiä tai neniä, ne poistetaan välittömästi. Pehmeät lelut eivät ole niin kivoja repiä. Mutta ahkeruus palkitaan kyllä; jos jaksaa riipiä lelun rikki, on äärimmäisen riemukasta nyhtää kaikki mahdollinen vanu ulos lelusta ja levittää se pitkin asuntoa. Pitää huolen, että omistajallakin on tekemistä vanun keräilyssä. Kun vanut on revitty, ei lelussa ole enää mitään muuta mielenkiintoista, kuin jo aiemmin rikottu vinku. Mikäli sen onkiminen lelun sisältä onnistuu, sitä voi vielä heitellä itselleen ja silputa.

Impi: Vilkaisee päin, huokaisee ja istahtaa parvekkeen sohvalle, yrittäen olla tiedostamatta kiihkeää vinkunaa, kun Taro on löytänyt vinkuosan.

3. Solmulelu

Taro: Ei viihdytä niin paljon kuin vinkuvat tapaukset. Tämä tarvike onkin tarkoitettu lähinnä omistajan huomion saamiseen. Paras tapa toimia on kantaa lelu omistajan tietokoneen päälle ja tiputtaa se näppäimistölle. Omistaja ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta. Ja parhaassa tapauksessa saattaa heittää sen jonnekin, että voi singota perään. Tämä operaatio tulee toistaa vähintään kymmenen kertaa. Lopulta omistaja luopuu yrityksestä tehdä mitään tietokoneella ja lähtee kanssaan lenkille.

Impi: Toimii maksuvälineenä. Kun solmun toimittaa omistajalle, saa vaihtokaupaksi nakin. Henkilökohtaisesti ei ymmärrä solmusta aiheutuvaa riemua. Pidettävä kuitenkin silmällä, mikäli nälkä yllättää.

4. Tennispallo

Taro: Aluksi pallo toimii kuten solmukin. Sillä voi kiinnittää omistajan huomion. Paremman liikkuvuutensa ansioista on kuitenkin mielenkiintoisempi jahdata. Lopulta kokee kuitenkin saman kohtalon kuin kumiset vinkulelut. Kesto suurinpiirtein 3-7 vuorokautta, riippuen onko sadepäiviä. 

Impi: Maksuväline tämäkin, joskin tästä hyvästä olisi parempi saada enemmän nakkeja, koska sen kiinnisaaminen on rutkasti vaikeampaa. Suosii mieluummin solmua.

5. Ns. Aktivointipallot (nameilla täytettävä)

Taro: Erityisen mielenkiintoinen palloksi, etenkin jos siihen laitetaan nappuloita sisälle. Pyörittelystä aiheutuva mielihyvä erityisen mukavaa. Harmiksi namit loppuvat yleensä kahden ensimmäisen minuutin jälkeen. Tämän jälkeen on ehdottoman tärkeää, siirtää pallo omistajan näppäimistölle. Vaikka pallo heitetään muutaman kerran tyhjänä menemään, sinnikäs yrittäminen johtaa yleensä siihen, että se täyttyy uudelleen. Tyhjnäkin toimiva, kiitos kimmoisuutensa. Harvoja leluja, joiden silppuaminen ei onnistu.

Impi: Jos siihen liittyy ruokaa, erityisen mielenkiintoinen. Tyhjänä täysin merkityksetön.

6. Frisbeet ja muut heitettävät lelut

Taro: Täh? Mihin se meni? HEI KATO ORAVA!

Impi: Ei voi käsittää miksi ihminen haluaa heitellä tavaroita ympäriinsä. Toisaalta, varsin viihdyttävää katsottavaa. 

7. Ns. Uimalelut

Taro: Kiitti vaan. Kuka sen nyt tuolta rapakosta hakee?

Impi: Saa aikaan vain paheksunnan ja halveksinnan sekaisen katseen, jonka jälkeen Impi ryhtyy pitämään huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan. Ei toimi edes nakkia vastaan.

8. Kepit

Taro: Herättää mielenkiintoa vain silloin kun keppi heitetään jollekin toiselle koiralle. Sitä makeampi, jos sen saa pihistettyä kaverilta. Sama kohtalo kuin useimmilla: tuhotaan mahdollisimman pieniin osiin.

Impi: Toimii nakin vastikkeena, JOS a) ei ole märkä b) ei ole hiekkainen c) on juuri sopivan kokoinen ja d) jos sitä ei samanaikaisesti havittele joku muu koira.

Aamukakkahätä

Pian ne ovat täällä - Impin pennut siis.  Täytyy sanoa, että Impin tiineys on ollut kaikkea muuta kuin Taron, johtuen ehkä vuoden ajasta ja pentujen suuremmasta määrästä. Joka tapauksessa, siinä missä Taro oli melko reipas vielä viimeisellä viikollaankin, on Impi ollut jo viimeiset kaksi viikkoa väsynyt ja kankea, ja jos kuuma yllättää, se saattaa tunti kausia nukkua sängyn alla, liikauttamatta korvaansakaan. Öitä Impi ei suostu enää nukkumaan sisällä, parkeve tuntuu olevan sen ainoa vaihtoehto.

Impin luonnekin on muuttunut, se pysyttelee tiiviisti kintereilläni. Voi aamulenkeilläkin päästää sen huoletta irti, sillä karkaamisesta ei ole tietoakaan. Siinä se hölköttelee metrin verran takana, ja välillä unohtuu haistelemaan tien viertä, kunnes kutsun sitä, jolloin se muitta mutkin lähtee kankeasti laukkaamaan jälleen vakio paikalleen. Olenkin todennut, että remmin pitäminen on vain koiran kiusaamista, jos vain vapaanaolemiseen on mahdollisuus. Tarossa on jo kylliksi kestämistä, kun se löysi jälleen vetovaihteen narun päässä, kun kunto alkaa olla sitä luokkaa, että on kulutettava ainakin seitsemän tuntia koirien liikuttamiseen, jos tahtoisi Taron väsyvän. Eilen sen tosin, kun olimme Suvin ja Ramin kanssa metsälenkillä, lähti jäniksen perään viipyen siellä vähintään 40 minuuttia. Edellisellä kerralla kun näin kävi, se odotti autolla, kun saavuimme paikalle, tällä kertaa me saimme odottaa sitä autolla, kunnes tyttö lopen uupuneena, mutta varsin itseensä tyytyväisenä saapui paikalle noin vartin odottelun jälkeen. Onneksi olen opettanut sitä nyt DRAJ:ta varten ostamaani pilliin ja se tuntuu toimivan, ainakin suuntaa-antavasti.  Mahtoi olla hyvä jänisjahti.

Impin tiineyteen palatakseni, olen turhautumuksekseni huomannut erittäin kiusallisen pirteen Impin odotusajan loppupuoliskolla. Sillä ei suinkaan ole aamupahoinvointia, mutta sille iskee aamuntunneilla mahdoton kakkahätä, eikä se pitkälläkään iltalenkillä kakkaa ulos, ennen nukkumaan menoa. Siispä minä joudun joka aamu kiertämään talon ja tutkimaan, onko kakkaa jossakin ja tänäkin aamuna sitä oli parvekkeen nurkassa. Impi kyllä herätti minut yöllä ja tahtoi kipeästi ulos, mutta pissan jälkeen se tassutteli iloisesti takaisin ovelle, eikä tietoakaan kakkahädästä. No, en osannut aavistella pahinta. Vaikken varsinaisetsi ulosteen siivoamisesta erityisesti pidä, ei minulla ole sydäntä tuohtuakaan asiasta; syy lienee kuitenkin kohdussa kasvavat pennut, jotka painavat rakkoa ja suolistoa. Eiköhän tilanne helpota viimeistään parin kolmen viikon päästä, kun pikkuisen karvapallot ilmaantuvat maailmaan.

Tänään olemme menossa Taron kanssa treenaamaan. Impi pääsee mukaan vain kannustusjoukkoihin, sillä maha alkaa olla jo sitä luokkaa, että vaikka olisikin intoa vielä hypätä, tipahtelisivat rimat auttamatta. Jos saan videomatskua, laittelen linkkejä tuonne Oliivielämän kotisivujen puolelle :)

DRAJ

Innostuin heinäkuun lopulla ajatuksesta, että aloittaisin Taron kanssa MEJÄ-kokeet. Kun treenaaminen sitten toistaiseksi jäi, löysin nettiä selatessani DRAJ:n, dreeverien ajokokeen, johon basseteilla on osallistumisoikeus. Kun lueskelin tekstiä ja tiedustelin ihmisten mielipiteitä, päätin lopulta ilmoittaa Taron Fagerviikissä järjestettävään DRAJ-kokeeseen lokakuussa.

Tähän liittyen kävin siis ostamassa pillin eläinkaupasta ja grillipaistin Valintalosta. Ja eikun harjoittelemaan. Ensin Taro luuli pillin ääntä ilmeisesti joksikin linnuksi, koska se alkoi välittömästi äänen kuultuaan tähyillä toiveikkaana taivaalle. Kun se sitten huomasi Impin haukkuvan vieressäni, se lähti tutkimaan asiaa tarkemmin. Taron suureksi onneksi tästä palkattiin palalla jäistä grillipaistia. Eipä mennyt kauaa, kun Taro hoksasi mistä oli kyse - olihan pillin ääni niin kimeä ja tärykalvoja raastava, ettei se voinut mikään metsän otus olla. 

Ensin luulin Taron syövän lihapalansa, mutta sitten näin kuinka koira kiikutti saaliinsa hiekkakasan päälle, kaivoi kuopan, laittoin lihan sinne ja tökki sitten nenällään hiekkaa sen päälle. Kun se oli varmistanut, ettei Impi ollut tietoinen kätköstä, se jatkoi reippaasti touhujaan. Kun sittemmin kävelimme uudestaan kyseisen hiekkakasan ohi, oli Tarolla kiire käydä hakemassa lihapalansa ja haudata se toisen hiekkakasan päälle - ilmeisesti se pelkäsi meidän kaappaavat herkun, mikäli pääsisimme sen lähelle. En tiedä kuinka monta lihapalaa Taro loppujen lopuksi edes söi ja kuinka moni on hautautuneena hiekkaan, mutta ilmeisen miellyttävä palkka kuitenkin on, sillä nyt se viipottaa luokseni, minkä kintuistaan pääsee, kun kuulee tiukan vihellyksen. 

Viipottamisesta tulikin mieleeni: minun tekisi mieli viedä Taro greyhound-radalla ja testata kuinka kovaa tyttö oikein pääsee. Sen lihakset on koiran kokoon nähden vähintään greyhound-luokkaa kiitos aktiivisen treenaamisen, mitä se päivittäin tekee hiekkamontulla. Välillä oikein yllätyn kuinka nopeasti se pääsee hiekkamontun toiselta laidalta toiselle. Radalle viemisen ideahan on luonnollisesti se, että ensi kesänä järkätään taas RotuRace, kaikille roduille avoin, leikkimielinen kilpajuoksu, jossa neljä saman rodun edustajaa muodostavat joukkoeen (rodulla voi olla useampi joukkoe, jos vain koiria piisaa). Se järjestetään yleensä vinttikoiraradalla, joten pieni harjoittelu ei tekisi pahaa. Mielestäni Tarolla olisi kyllä hyvät saumat siinä mittelössä.

Impi sen kun pyöristyy ja pyöristyy. Sen nisät ovat alkaneet hieman turvota ja se on alkanut hidastaa vauhtia lenkeillä (joskin agilityradalla se on edelleen yhtä kiihkeä). Ajattelin agilityn suhteen, että jos koira vaikuttaa innokkaalta ja suorastaan vaatii radalle pääsyä, miksei sitä sitten päästäisi. Tapaan laittaa rimat niin, että ne ovat Impillä n. 5cm korkeudessa, eli se voi käytännössä juosta niiden yli, jottei selkä rasitu liikaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että koiran on saatava mielenvirikkeitä runsaasti ennen synnytystä, jottei se aivan tylsisty pentujen aikana. 

Mutta joo. Päätin nyt tämän vuoden panostaa Taron treenaamiseen vähän kaikissa mahdollisissa harrastuksen muodoissa. Luonnetesti ja DRAJ ovat tällä hetkellä etusijalla, sitten tulee MEJÄ, agility ja puskatoko :) Impi saakot tehdä rauhassa pentunsa, ja kun niistä toipuu jatketaan taas kisaamista agilityssä. Ehkä päästäisiin vielä kakkosiinkin :) Ensin pitäisi vain liittyä Lägiin.