The City Dogs got WILD

Olimme tänään pitkästä aikaa Impin kanssa hiekkamontulla, kun tahdoin piristää Impiä, joka on vaikuttanut tänään vähän ahdistuneelta pentujen kanssa. Ja piristyihän se. Hiekkamontulla kun ei ole risuja tai maanepätasaisuuksia (isoja hiekkakasoja lukuunottamatta, joihin kiipeäminen ei kuulu Impin tapoihin) koin turvalliseksi viedä sen sinne hieman tassuttelemaan omaan tahtiinsa. Kaikki meni hyvin ja se isoine tisseineen hölskytteli menemään tasaisen rauhallisesti. Huomasi, että se oli kaivannutkin hieman vaihtelua tympäännyyttäviin asfalttilenkkeihin. Taro luonnollisesti paahtoi taas menemään niin, että oksat pois lintujen perässä ja nautti saadessaan toteuttaa itseään vapaasti.

Sitten tapahtui se, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut; hiekkamontun reunaa pitkin jouksi jänis. Taro lähti liikkeelle kuin rasvattu salama ja piti hirmuista kiljuntaa mennessään, joka sai Impinkin havahtumaan tapahtumien kulkuun. Ja siitä se sitten lähti. Kumpikin koira meni jänön perässä suoraan metsään ja muutoin rauhallisilla kunnailla kuului nyt kaksi kiihkeä haukkua. Täytyy sanoa, että ihmettelin sitä kuinka nopeasti Impi tisseineen pääsi, mutta kaipa saalistusviettikin sitten voimistuu kun pentuja on imetyksessä. Totta kai pelkäsin, että se satuttaisi itsensä metsässä, kun nyt ei varsinaisesti ollut ihan umpimetsäjuoksukunnossa, joten riensin juoksujalkaa niiden perään samalla viheltäen hankkimaani koirapilliin kuin riivattu. Olisi siinä varmasti näkemistä ohikulkioilla ollut, kun edellä juoksee jänis Taro tiukasti kintereillä, sitten tulee Impi tissit heiluen ja viimeisenä minä litimärissä lenkkareissani pilliin puhaltaen. Kadotin koirat noin kymmeneksi minuutiksi näköpiiristä ja totta kai, samassa alkoi sataa kaatamalla. Haukut vaimenivat ja lopulta kuului vain Taron kaukainen haukku jostain metsän syövereistä - ei muuta kuin Impiä metsästämään. Sieltä se sitten tulla töpsyttikin vastaan häntä vimmatusti heiluen ja turkkiaan pyristellen. Litimärkänä, mutta selkeästi rentoutuneena. Pikaisen tutkinnan jälkeen en nähnyt siinä naarmuja tai muuta huolestuttavaa, raahauduimme kumpikin helpottuneina, joskin vaatteita ja turkkeja myöten märkinä autolle. Taroa saatiinkin sitten odotella hyvä tovi, ennenkuin se palasi yltä päältä mudassa autolle. Ei muuta kuin kotiin. Ilmeisesti urbaanit koirani eivät ole täysin kadottaneet vihiään jänisten suhteen.

Kotiin päästyäni pesin koirat hiekoista ja kuivasin perusteellisesti. Impiä olen seuraillut koko illan, kun olen pelkäillyt, että moisesta puhkeaa nisätulehdus, mutta maitoa tulee edelleen runsaasti, evätkä nisät tunnu mitenkään kuumilta tai punoita. Se myös syöttää pentunsa hyvin, eikä tunnu aristelevan imettämistä. Seurailen kuitenkin tilannetta. Nyt saatan kuitenkin nähdä Impin naamalla hieman piristyneemmän ilmeen kuin aiemmin päivällä. 

Pennut alkavat onnistua jo ottamaan muutamiakin askeleita perätysten neljällä jalalla, ennenkuin tasapaino pettää. Eritysesti Noki on uuttera harjoittelija ja on tällä hetkellä ketterin kävelijä, vaikkei senkään meno nyt päätähuimaavaa ole. Tänään oli myös pentujen ensimmäinen kokeilu kiinteään ruokaan. Turvotin pentunappuloita, rikoin ne haarukalla ja lämmitin mikrossa hieman, mutta toisin kuin Taron pennut, ne eivät edes harkinneet ruuan maistamista. Tarjoilin ruokaa kädestä pitäen jokaiselle pennulle. Vilu kyllä otti hieman suuhunsa, mutta sylkäisi sen sitten ulos. Kokeilen huomenna uudestaan, silloin kun olen varma, ettei Impi ole käynyt niitä juuri ruokkimassa. Taron pennut syövät ensimmäisen ruokansa  nopeasti ja oma-aloitteisesti aivan kuin ne olisivat tehneet niin jo kauan aikaa. Mutta otetaan ajan kanssa ja jos perusmurkina ei kelpaa, on otettava käyttöön joku pieni kikka kolmonen. ;)