keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Koirulaisilla kotisivut

Eli uusille sivuille löydätte tätä tietä. Tervetuloa :) Sivuilla vielä vähän kauneusvirheitä, mutta siistin niitä pikkuhiljaa.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Oliiviuutisia

Tämä päivä on ollut koiruuksien kannalta varsin mainio. Ensinnäkin, sain Tarolle luonnetestipaikan Hyvinkäälle lokakuun alussa, juuri pari päivää sen jälkeen kun se täyttää kaksi.

Sitten toinen, edellistä vielä innostavampi uutinen: Impi saa pentuja. Kuten taannoin kertoilin, Impi kävi Sidin luona Huittisissa seksilomalla. Nyt sitten kävimme ultrassa ja siellä näkyi 6-7 pentua ja pienellä mahdollisuudella jopa 8! Täytyy sanoa, että en ole hetkeen näin riemuissani taas ollutkaan. Nyt sitten alkaa kuukauden tuskainen odotus. 29.8.2010 pitäisi olla laskettu päivä. Nyt vain varastohuonetta tyhjentelemään ja asentamaan sinne synnyspetiä. Toivottavasti kaikki menee hyvin :)

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Rantameininkejä

Ollaan koirien ja naapurin Rami-nimisen koiran kanssa käyty nyt muutaman kerran Lappersissa olevalla isolla hiekkamontulla. Koirat ottavat vapaana juoksemisesta kaiken irti. Impi nyt pysyttelee suhteellisen lähistöllä, mutta Taro viipottaa kuin viimeistä päivää ympäri soramontun pohjaa jahdaten kiihkoisan haukun säestyksellä paikallisia pääskyjä. Jos perässä juoksemisesta ei ole apua se kipuaa hiekkakasan päälle ja yrittää ottaa linnut kiinni lennosta. Lintujen onneksi - yksikään ei ole vielä jäänyt Taron hampaisiin. Jonkinlaisen kalutun siiven se tosin löysi toissa päivänä, jota sitten ylpeänä kanteli ympäriinsä, ikäänkuin olisi itsensä saalistama.

Kun sitten tulee liian kuuma Taro tulee seuraamme suurehkon lähdelammen rannalle ja käy vilvoittautumassa. Uinnista se ei liioin välitä, mutta Ramin perässä on hauska pomppia matalassa vedessä. Viime kerralla se putosi kivien päältä veteen ja muistutti uinnin jälkeen märkää kapista rottaa. Vesihepulihan siitä tuli ja koira sinkoili auringonottajien lomassa kuin pieni ohjus edes takaisin.


Impin mielestä keli on vähän turhan kuuma, joten ylimääräistä energiaa se ei juuri jaksa kuluttaa ja pysytteleekin turvallisen etäisyyden päästä laukustani, jossa usein pidän varmuuden varalta mukana nakkeja. Silmä kun vain välttää niin on karvainen naama murtautunut pussille. Rikoksen tullessa julki se rohmuaa niin paljon kuin mahdollista nakkeja suuhunsa ja poistuu syömään niitä sivummalle jääden taas tarkkailemaan tilaisuutta uuteen iskuun. 

Huomattuani kuinka pirteä Taro on ohuessa kesäkuosissaan, tekisi mieleni tehdä samat Impille - joskin siihen tarvittaisiin konetta ja se taas ei pitkällä tähtäimellä ole kovin terveellistä petitin turkille. Katsotaan jos kuumat kelit jatkuvat ja on pakko tehdä asialle jotain.

Treenaamaan ei hirveästi olla päästy, mutta toivottavasti pian päästään jatkamaan täydellä teholla. Taro on vauhdikas itsensä radalla ja jaksaa edelleen juosta putkissa silkasta riemusta. :)



sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Mistähän sitä alkaisi...?

No, viime päivitys näyttää olleen maaliskuulla ja se on ollut harkittua. Erinäisistä syistä en kirjoittanut tänne merkittävimpiä tapahtumia, mutta nyt voin vapaasti avata suuni. Eli, olin hiihtoloman jälkeen työharjoittelussa Tampereella ja asuin ystäväni Soilen luona Kangasalla ja luonnollisesti Oliivit matkustivat sinne myös. Minä kävin päivisin kokeilemassa työntekoa eräällä studiolla (joka sittemmin osoittautui epäonnistuneeksi kokeiluksi) ja koirat olivat sen ajan maalla. Tarolla oli juoksu ja pyrkimyksistämme pitää se erossa uroksista huolimatta, kävi Tarolle vanhanaikaisesti. Kaksi kuukautta myöhemmin, vapun jälkeisenä päivänä syntyi viisi pientä, oksettavan söpöä karvaturria. Värit eivät olleet ihan mitä odotimme: pikimusta, suolapippurin ja riistan sekoitusruskea, sekä kolme kermanväristä. Kaksi työttä ja kolme poikaa ja kaikilla oli pieniä valkoisia merkkejä. Pentujen isä siis on valkoinen kääpiösnautseri. Täällä vähän kuvia. Nimesin pennut seuraavasti: Lati (vaalea narttu), Liira (musta narttu), Peso (ruskea uros), Ropo (vaalea uros) ja Cedi (vaalea uros). Nykyään Lati on Luna, Ropo on Fedja ja Peso on Wertti. 

No, pennut kasvoivat, löysivät uudet omistajat ja nyt ne on jo luovutettukin. Toistaiseksi siis kaikki on hyvin. Taro trimmattiiin ja nyt se näyttää kapiselta rotalta, kun sei ei ollut pentujen takia käyttänyt energiaa uuden turkin hankkimiseen. Tissit alkavat olla jo aika pienet ja lihaakin on taas luiden päällä, kun ei ole enää pentuja imemässä. Huomenna toivon mukaan sitten päästään ekan kerran treenaamaan sitten äitiysloman. 

Impi on toiminut opettavaisena ja vähän kärttyisenä tätinä pennuille, vaikka kyllä se onneksi niiden kanssa heltyi leikkimäänkin. Pian alkaa sama rulianssi alusta, ainakin toivottavasti. Kuten alunperin suunnittelin, Impi on nyt astutettu - ja ihan puhdasrotuisella petitillä (Mirepoix's Sid Vicious on sulhonsa nimi). Nyt on siis meneillään kolmen viikon jännitysaika, että tuliko se kahdesta astumisesta kantavaksi. Pidän teidät ajan tasalla. 

Ainiin. Unohdin mainita. Punkkaamme nykyään koirien kanssa Lohjalla.

Tässä kenties kaikki viimeaikaiset pähkinän kuoressa :)