maanantai 27. toukokuuta 2013

Kesän tavoitteet


Jonkun hulluuden yllyttämänä intaannuin ilmoittamaan koiria kaikennäköisiin karkoilihin kesän aikana. Ensin on tiedossa Tuusulan kaikkien rotujen näyttely, jossa tapaan pitkästä aikaa myös Hamun sisaret Vilman ja Kafin, sekä Eka-veljen. Omistani ilmoitin mukaan Impin, kun Hamu ei ole näyttelyihin sovelias leikkauttamisen myötä. Kovasti on tulossa petit - väkeä, joten tohdin epäillä, että Impille ei suurta menestystä ole tulossa, mutta tarkoitus onkin viettää vain mukava kesäinen päivä kuulumisia vaihdellen. Suvi on alustavasti lupautunut tulemaan näyttelyhihnan toiseen päähän, joka helpottaa minun mieltäni kovasti.

Impi kaverinsa Nuun kanssa rannalla.
Seuraava koetus onkin sitten seuraavan viikonlopun luonnetesti, johon ilmoitin Hamun. En vielä tiedä, että saanko edes paikkaa sieltä, mutta paperit laitoin joka tapauksessa menemään. Haluan ihan periaatteet vuoksi testauttaa kaikki koirani, vaikka tiedän että luonnetesti onkin suunnattu lähinnä palveluskoirille.
Mielenkiintoista olisi myös ilmoittaa Impi uudestaan vielä tänä vuonna, ennenkuin se on luonnetestiin "yli-ikäinen". Itseä jäi harmittamaan tuo laukauskokematon, koska Impihän on laukausvarma, kuten mejä-kokeessa saatoimme huomata. Ja olisi se muutenkin mielenkiintoista kuulla toisen tuomarin mielipide.

Taro uskaltautui itsenäisesti uimaan pallon perässä. Tekniikka on kuitenkin vielä vähän hakusessa..

Lisää epävarmoja koepäiviä on tulossa sitten heinä-elokuussa kun Impi on ilmoitettu Tammelaan Bassetkerhon järjestämään mejä-kokeeseen. Lisäksi ilmoitan sen vielä Sastamalassa järjestettävään kokeeseen, heti kun ilmoittautuminen aukeaa. Jospa ainakin toisesta saataisiin koepaikka. Jospa päästäisiin nousemaan VOI-luokkaan!

Treeneissä eilen Impi suoritui kohtuullisesti, kun valitsin treenipaikaksi meille ongelmallisen kuivan kankaan. Välillä sen keskittyminen herpaantui, mutta kulmat se selvitti hyvin ja merkkasi makaukset kunnialla.


Taron kanssa kilpailemisen suhteen olen varovaisen toiveikas, että pääsisimme Seinäjoelle elokuun lopussa. Kesällä pitäisi olla mahdollista päästä treenaamaan aktiivisesti TOP-paikassa. Ilmoittaudun kuitenkin vasta, kun olen saanut yhdistettyä kepit onnistuneesti rataan.




torstai 23. toukokuuta 2013

Paluu agilityn pariin

Nyt ulkokauden koittaessa olen taas innostunut aksaamisesta - ja niin on Tarokin. Mentiin melkolailla kylmiltään mölliluokkaan koululla järkätyssä Hurttarieha-tapahtumassa. Tyylikkäästi, puhtaalla radalla, Taro suoriutui ensimäiselle sijalle :)


Uskoisin, että ohjausteknisesti pärjättäisiin jo ykkösluokassa, mutta edelleen kummittelee tuo keppien kisakunto. Nyt ollaan sentään monen vuoden väkertämisen päätteeksi saatu KAIKKI VERKOT POIS!!! Nyt ilmeni sitten uusi ongelma, liiallinen hakeutuminen namialustalle. Jos otan alustan pois, Taron pasmat menevät sekaisin ja pakka hajoaa. Nyt olen sitten yrittänyt pienentää alustan kokoa ja näin häivyttää sen näkyviltä. Lisäksi olen tehnyt sitä, että alusta on paikallaan, mutta palkka tulee minulta. Ehkä sitten kesän lopuksi päästäisiin jo virallisiin...? Ainakin tuo verkkojen poissaanti tuntuu tosi ratkaisevalta, ja toivoisin että viimeisen keppivälin dilemma alkaa ratketa omalla painollaan, kun kokemusta tulee lisää.
Lisävarmuutta tarvitaan myös oikeassa sisäänmenossa, mutta se ei tunnu olevan yhtälainen ongelma Tarolle kuin tuo viimeinen keppien väli.

Tarossa piilee pieni pallohullu...

Virtaa ja energiaa Tarolla on ainakin vaikka muille jakaa. Välillä tuntuu, että sen perässä pysyminen on jo miltein mahdottomuus. Etenkin iltatreenit kun sääolot alkavat viiletä, on herättänyt Tarossa melkoisen agilitypedon.. Suorastaan jännittää, viedä sitä radalle, kun se huutaa jo autossa silkasta halusta päästä treenaamaan.

Tutkapanta on varotoimenpiteenä, jos Taro erehtyy käymään omine nokkineen lähimaastossa..

Kuvissa kesänalun energiaa kahdelta eri soramontulta.. 




sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Impin ensimmäinen mejä-koe

Nyt on sitten jäänyt tämä blogin kirjoittelu melko huonolle tolalle, kun tietokone on ollut virrattomana useamman viikon. No, mitään kovin kummoista ei ole tapahtunut, jos mukaan ei lueta tiivitä treenisessioita ja mejä-koetta, jossa käväistiin Impin kanssa 19.5.

Lauantaina olin jo tekemässä jälkitalkoissa yhtä VOI- sekä AVO-luokan jälkea. Opin tosi paljon koejäljenteosta ja muista käytännön järjestelyistä, sekä sain vielä viime hetken ohjeita maasto-opastukseen ja itse jäljenajoon. Kun jäljet oli tehty suuntasin kotiin. Nukkumisesta ei tietenkään tullut mitään.

Lauantaina oltiin koepaikalla jo aamuseitsemältä ja nautittiin kevyt aamiainen. Sen verran jännitti, että kovin hyvin ei ruoka uponnut. Päivästä oli kuitenkin tulossa tosi kuuma ja raskas, niin pakko se oli jotain yrittää saada alas. Siinä tuli huomattua taas, että minulla on surkeat kisahermot, sillä muovilusikka ei meinannut millään lakata tutisemasta kädessäni.... ;)

Aamiaisen jälkeen ylituomari piti meille puhuttelun, eli käytännössä kertoi lyhyesti säännöistä ja toivotti sitten onnea päivälle. Poikkeussäännöksi saatiin mahdollisuus juottaa koiraa jäljenaikana, koska sää oli niin lämmin.  Kun säännöt oli kerrattu, arvottiin jäljet ja kohdalleni osui jälki numero kolme eli se sattui juuri sopivasti puolenpäivän jälkeen kun aurinko porottaisin täydeltä terältä. Seuraavaksi siirryttiin pihalle ja suoritettiin laukauksensietokoe. Kaikki koirat läpäisivät kirkkaasti. Impi istua törrötti paikoillaan hölmistyneenä siitä, että miksi se oli jätetty istumaan kuuden koiran riviin. Laukaus oli sille yhdentekevä ja ainoa reaktio jonka huomasin, oli että sen hännänheilutus taukosi laukauksen ajaksi, mutta jatkui taas kun koe oli suoritettu.
Sitten oli tiedossa vain oman vuoron odottelua reilun parin tunnin verran.

Juuri ennenkuin menimme jäljelle Impin kanssa, kastelin tytön läpimäräksi vilpoisella vedellä. Mukana oli myös froteinen viilennytmantteli, joka nousi kyllä arvoon arvaamattomaan, kun lämpömittari kohosi aina 27 asteeseen.
Lopulta sitten lähdettiin jäljelle. Yritin olla huolellinen alkumakauksen suhteen ja pyysin Impiä haistelemaan sitä tarkkaan. Hyvin tyttö lähtikin liikkeelle, melko jälkitarkasti. Hieman normaalia hitaammin ehkä, varmaankin kuumudesta johtuen, mutta tasaisesti edeten kuitenkin. Hieman se kävi luovimassa suuntaan jos toiseen jäljen sivuille, mutta jäljensuuntaisesti joka tapauksessa.
Olin toivonut jäljen olevan mahdollisimman vaikeakulkuinen, sillä Impi on parhaimmillaan silloin kun se ei pääse niin nopeasti eteenpäin. Kauhukseni huomasin, että hyvin suopursukkona alkanut jälki muuttui nopeasti todella kuivaksi jäkäläpohjaiseksi kankaaksi ja tietenkin ensimmäinen kulma tuli siellä. Impi ohitti kulman parilla metrillä lievässä sivutuulessa ja paukutti menemään vain eteenpäin. Loppujen lopuksi siihen tuli hukka.
Palautettiin tuomarin käskystä Impi jäljen päälle ja tästä eteenpäin se eteni oikein kivasti. Jäljellä oli useita tienylityksiä, mutta onneksi maasto muuttui hieman kosteammaksi.
Impi saavutti toisen kulman, merkkasi sen hyvin ja selvitti kulman tosi hyvin. Sitten tuli merkillinen kohta, jossa oli vanhoja lautoja läjässä, jonkilaisessa kuopassa. Tämän takana oli tiheä kuusikko. Impi oli täysin varma, että siellä se jälki menee (todellisuudessa jälki meni hieman vierestä, mutta tuuli painoin sen lautakasalle). Ei muuta kuin taiteilemaan lautojen päälle ja siitä kuusikon läpi. Impillä oli tähän menessä tosi kuuma ja se pyrki yhteen syvään ojaan juomaan. Pahaksi onneksi se ei yltänyt veteen asti, joten se palasi jäljelle. Tässä vaiheessa pyysin lupaa juottaa koiran. Impi joi hieman ja jatkoi sitten matkaa melko varmaotteisesti. Sorkalle se tuli suoraan ja jäi nuuskimaan sorkkaa halukkaasti. Se jäi seisomaan sorkalle ja nuolemaan sitä, kunnes vaihdoin sorkan possunkorvaan.
Tuomari harmitteli ensimmäistä hukkaa, sillä muuten suoritus oli tosi hyvä. Parempi onni ensi kerralla :)

Impi pääsi vilpoiselle mökille häkkiin lepäämään ja oli kuulemma nukkunut koko ajan, kun oli opastamassa jälkeä numero viisi. Opastus menikin ihan hyvin, vaikka jotenkin missasin kaadon, kun koira niin päättäväisesti paukutti menemään eteenpäin. Onneksi huomasin noin 15 metrin jälkeen ja huomautin asiasta tuomarille. Koira oli onneksi perin pätevä ja pitkästä tarkistuslenkistä huolimatta, se palasi kaadolle ja merkkasi sen loistavasti. Rodultaan koira oli baijerinvuoristovihikoira, joita en enne ollutkaan nähnyt ihan "livenä". Täytyy myöntää, että jäljestys näytti olevan kyseisellä koiralla verissä, niin varmaotteisesti ja jälkitarkasti se meni. Tulos olikin sille ansaitusti AVO1.

Impi sai tulokseksi AVO2 ja pisteitä yhteensä 36.  Pisteet tulivat seuraavasti:

"Koesuorituksen arvostelu
a) Jäljestämishalukkuus (0-6) = 4
b) Jäljestämisvarmuus (0-12) = 8
c) Työskentelyn etenevyys (0-10) = 7
d) Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämniskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen (0-14) =10
e) Käyttäytyminen kaadolla (0-3) = 3
f) Yleisvaikutelma (0-5) = 4
Yht. 36p = AVO2
Laukauksen sieto:  hyväksytty

Koeselostus:
Rauhallinen lähtö. Koira jäljestää sopivalla vauhdilla käyttäen maa- ja ilmavainua, etenee pääosin jäljenpäällä ja tekee muutaman tarkistuksen jäljen sivulle. 1. kulmalla menee pari metriä makauksen ohi ja jatkaa suoraan aina hukkaan asti, palautetaan jäljelle. 2.kulma jälkeä pitkin ja makaus merkataan. Tien ylitys rengastaen. Kaatoa nuuhkii. Hyvä suoritus hukasta huolimatta."

Tuomarina siis Kari Hyytiäinen

Olosuhteisiin nähden ei voi olla kuin tyytyväinen suoritukseen. Kotiinviemisiksi saatiin koirannameja, pieni palkintopytty sekä jonkinlainen pieni kompassi. Treeneissä pitää nyt keskittyä avomaaston harjoitteluun, sillä se on selkeästi Impille vaikeampaa.