sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Saikkua, synttärit ja mätsärit

Taro täytti eilen 29.9. neljä vuotta. On hassu ajatella, että siitäkin on jo hyvä tovi kun Taro seurueeseemme liittyi, aika menee niin nopeasti. Vastahan se oli pahainen kakara, joka pisteli poskeensa niin nappikuulokkeet kuin kämppiksen retron nahkalaukunkin. Taro on yksi hauskimmista koiraluonteista, joita olen kuunaan tavannut ja poikkeaa kovasti (lukuunottamatta sisaruksiaan) kaikista petiteistä joita tunnen. Se on superenerginen ja iloinen, niin hyvässä kuin pahasssa. Se on myös se koiristani, joka useimmiten on jäniksen perässä tai muuten vain omilla teillään. Toisaalta sen mentaliteetti harrastuskoirana on ko rodun edustajaksi mitä parhain! Joskus tuo yltiövilkas koira vie minut hulluuden partaalle, mutta enimmäkseen se ilahduttaa ja piristää innokkuudellaan harmaata arkea. Pois en vaihtaisi!

Taro kakarana :)

Parempaan suuntaan kääntynyt ikuisuusongelmamme kepit, saatiin viimein jämähdyksestä uuteen nousuun, kun pääsimme poistamaan taas yhden verkon. Enää verkkoja tarvitaan neljä ja puoli, joten toivoa on että ensi keväänä sitten viimein päästään kisaamaan Taron kanssa...

....jos sen sairasloma ei veny kovin pitkäksi. Se on nimittäin onnuskellut vasenta takajalkaansa säännöllisen epäsäännöllisesti erään metsälenkin jälkeen. Olen joutunut nyt rajoittamaan sen liikuntaa melkoisesti, koska vähänkään rankempi liikunta saa sen ontumaan. Ontuminen tulee ilmi tosin vasta liikunnan jälkeisen levon aikana. Nyt se on pari päivää ollut parempi, mutta vielä se saa olla nyt saikulla ja jos se vielä ontuilee, on edessä eläinlääkärireissu. Syyhän saattaa olla vain lihasvenähdyksestä tai muussa pienemmässä vaivassa, mutta parempi katsoa kuin katua. Onneksi sillä on nyt kattavat vakuutukset voimassa.

Sen verran uskallettiin tänään kuitenkin touhuta, että lähdettiin Janita ja Sonyn (blogi), sekä Roosan ja Nanan (blogi) kanssa Kokkolaan mätsäreihin, koko lauman voimin. Jälleen kerran Hamu tuntui kehässä nahkealta ja haluttomalta, siitä huolimatta se sai punaisen nauhan parissaan. Impikin nappasi punaisen nauhan, mutta kumpikaan niistä ei sijoittunut enää pienten punaisessa kehässä, vaikka Impi olikin tosi hyvän tuntuinen ja energinen kehässä. Esiintyikin hienosti. Roosa luotsasi ensin Hamua kehässä, mutta punaisteen kehään vaihdettiin päikseen ja minä otin pojan ja Roosa Impin.
Parhaaseen tulokseen ylsi tänään kuitenkin Taro, joka sai sinisen nauhan ja päätyi sijoittumaan sinisten kehässä kolmanneksi. Janita tälläkin kertaa ohjaksissa. Hienostihan Taro meni ja esiintyi kyllä erittäin kauniisti. Kuvia mätsäreistä ehkä myöhemmin. Sen sijaan saatte ihailla Taron pari vuoden takaisia koikkaloikkakuvia mökiltä :)



perjantai 14. syyskuuta 2012

Hae!

Viime viikot ovat olleet tupaten täynnä kaiken maailman käytännön tunteja, jotka ovat pääsääntöisesti olleet tokoa ja hakua, mutta myös Kokkolan raunioradalla piipahdettiin torstaina ja agilityäkin oli pintapuolisesti puolentoista tunnin verran.

Hamu kruisailemassa hiekkamontulla aiemmin keväällä.

Tokoilut olet ottanut vastaan hieman ristiriitaisin ja tietoisesti vältellyt seuraamisen opettamista, koska se aiheuttaa verenpaineeni nousua. Ehkäpä pidän siitä nyt vain taukoa ja kokoan itseni myöhemmin. Impin kanssa ei juuri olla tokoiltu, sen sijaan otin tunnille Hamun, jonka kanssa hiottiin maahanmenoja, joissa on aiemmin tavannut hieman peruttaa. Harjoiteltiin nyt istu-maahan-kaukokäskyn alkeita. Hamun kanssa on niin mukava hommailla, kun se on niin yksinkertainen ja hidas tehden kuitenkin kaiken liikuttavan tunnollisesti. Hienostihan tuo tottelee, ehkäpä Hamu onkin koiristani ensimmäinen, joka joskus tokokisoihin pääsee...

Hakuilut ovat menneetkin sitten Impin kanssa touhutessa. Se on löytää sadan prosentin varmuudella maalimiehen ja ilmaisee sen, mutta pistojen suoruudessa ja ohjeitteni noudattamisessa olisi kyllä parantamisen varaa. Impi viisveisaa siitä, mihin suuntaan minä sitä sohin. Sen mielestä minun valitsemani suunnat ovat joka tapauksessa virheellisiä tai ainakin viitteellisiä ja se luonnollisesti tietää paremmin mistä se maalimies löytyy.
En ole vielä kovin tosissani alkanut opettaa sille suoria pistoja, sillä epäilen josko se koskaan kisaamaan pääsisi lajissa, ainakin jos tottelevaisuusosuus pysyy edelleen samana. Kaikkein mukavinta lajissa on kuitenkin se, että Impi nauttii siitä ihan suunnattomasti ja on ainoa laji, jonka pariin se pyrkii innosta täristen ja vikisten :)

Raunioilla Impi meni kuin mikäkin akrobaatti. Löysi maalimiehet mainiosti, joskin sen elämän ensimmäinen umpinaisempi piilo aiheutti tytössä vähän hämmennystä. Piilo oli erään sillan jalassa olevassa kehikossa ja Impi raukka kyllä haistoi maalimiehen, mutta ei sitten ymmärtänyt missä kohtaa sitä pitäisi ilmaista. Ensi se ratkaisi asian menemällä sillan päälle haukkumaan, mutta kun ei kuitenkaan ollut ihan varma, että oliko se nyt tehokas tapa ilmaista, niin se päätti tehdä lenkin tornin ympäri ja samalla ylitti vaakatasossa olevan tikapuusillan kuin minkä tahansa rakennelman, huolimatta siitä, että tikapuut ylittivät noin parin metrin korkuisen notkelman... Itse katselin menoa rystysen valkeana ja pala kurkussa, enkä sitten tohtinut sitä alkaa huutelemaan, ettei sen keskittyminen herpaantuisi. Pienellä ohjausavulla Impi hoksasi lopulta ilmaista maalimiehen sillan alta. Kaikenkaikkiaan olin erittäin tyytyväinen sen toimintaan.

Taro aiemmin keväällä raviradalla
Taro on taas keksinyt kuinka takaluukun väliverkon ohitse pääsee ja onnistui yllättämään minut ja suurin nakkipaketin autossa. Olin ulkoiluttamassa koiria Ullavassa yhden lammen rannalla ja Hamun ollessa irti Taro odotti vuoroaan autossa. Siinä sitten taas sokeasti väliaitaan luettaen olin jättänyt neljää nakkia vaillla täyden nakkipaketin etuistuimen jalkatilaan ja tilaisuus teki tyttösestä varkaan. Laittaessani Hamun takaisin autoon, löysin Taron röyhtäilemästä tyytyväisesti takapenkiltä tyhjäksi syödyn nakkipaketin kera. Paketti oli siis sellainen kilon pakkaus ja Taro muistutti olemukseltaan enemmänkin ähkyistä marsua kuin sutjakkaa itseään.
No, mentiin sitten kotiin ja hieman pahoinvoivaksi äitynyt Taro puklaili sitten pitkin kämppää kokonaisia nakkeja. Ne tulivat sievästi pareissa ulos. Ilmeisesti Taron nakinsyöntikyky on siis rajallinen, sillä kertaalleen syödyt nakit se jätti sitten omaan arvoonsa ;)

Ainiin, Taron keppipulmiin saatiin vähän neuvoja ja ajattelin vielä koettaa verkkojen kanssa opettamista. Neuvoina oli, että en saa kiirehtiä Taron edelle ja minun tulisi tukea koiraa pitämällä kättä hieman ylhäällä. Katsotaan josko nämä neuvot veisivät meitä eteenpäin.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kökkö kouluttaja


Olen kohdannut ärsyttävän totuuden itsestäni: olen kehno koirankouluttaja. Ainakin mitä tokoon tulee.

Tämä asia valkeni minulle sillä hetkellä, kun tajusin, että vaikka minä kuinka opettaisin koiriani seuraamaan, ei seuraamisesta tule kuitenkaan sellaista kivannäköistä ja itsenäistä, vaan koirat seilaavat sinne tänne ja milloin ovat liian edessä, milloin liian takana.


Siis kyllä, minulla on vaativa rotu käsissäni, eihän kukaan normaalissa ymmärryksessä oleva ihminen lähde yrittämään ajokoirarodun kanssa tokoa, mutta silti. Pohjat on hyvät: koirat ovat innokkaita ja halukkaita tekemään töitä. Niillä on hyvä kontakti ja lihaskunto, kaikki paikat kunnossa. Pääkin on kunnossa, mistään turhista pelkotiloista eivät koirani kärsi.

Periaatteessa tiedän, että kaikki pitäisi pilkkoa osiin ja tehdä asiat mahdollisimman ymmärrettäviksi koiralle, mutta ongelmat tulevatkin sitten siinä, että minkälaisiin osiin ne liikkeet sitten pitäisi pilkkoa? Missä kohtaa koiralle annetaan palkka ja mitä asiaa juuri milläkin hetkellä palkataan. Jo pelkkää alokasluokan seuraamisen rakentamiseen kuuluu pirusti palikoita: kontakti, koiran paikka, minun liikkumiseni, käännökset, pysähdykset ja niin edelleen. On tosi vaikea kouluttaa, kun ei tiedä mistä aloittaisi ja sitten pitäisi vielä keskittyä sellaisiin asioihin, jotka eivät ole minulle luontevia. Olen aina tottunut koiluttamaan koirani käsiavuilla ja nyt yhtäkkiä niistä pitäisi oppia luopumaankin.

Lisää murheita tulee, kun kouluttajat ovat täällä kiven alla ja tunneillakin tuntuvat opettajien ohjeet varsin pintapuolisilta, eikä niiden turvin ole tähänkään mennessä hirveästi saatu aikaiseksi...

Onneksi luokkatoverini Janita suostui hieman auttamaan minua seuraamisen harjoittelussa. Ohjeita tuli ja niille perustelut, joka helpottaa ihmeesti asioiden ymmärtämistä minun kohdallani. Tuntuu jotenkin uuvuttavalta ruveta tekemään kaikki ihan alusta, ihan uudella tavalla, kun luuli, että olisi saanut jotain pientä jo aluille. Mutta koska vanhat menetelmät eivät tuottaneet toivottua tulosta, on varmastikin syytäkin siirtyä uudempiin tekniikoihin. Toivottavasti saan itseni asian suhteen liikkeelle, sillä täytyy edelleen myöntää, että toko lajina tuntuu itselle vieraalta ja luotaan työntävältä. Ehkäpä, jos nämä uudet tekniikat nyt sitten poikisivat onnistumisia ja ruokkisivat vähän mielenkiintoani lajiin.

Mutta nyt takaisin kuulumisten pariin ennenkuin vajoan täysin turhautumukseni syövereihin.

Kaikki koirat on nyt sitten nyhdetty lyhyeeseen villaan jo pelkästään sen takia, että tassuissa sisälle kulkeutuva hiekkamäärä saataisiin kuuriin. Eilen imuroidessani piti kahteen otteeseen tyhjätä pölyimurin säiliö, koettaessani selvitä eteisen dyyneistä. Toisekseen siksi, että koirat ehtivät kasvattaa turkin sitten talveksi, ettei tarvitse sitten pahimmilla pakkasilla vetää niitä kaljuiksi.

Hamun turkki vaaleni taas niin paljon, että se näyttää siltä kuin väripyykkien pesuun olisi käytetty valkaisevaa pesuainetta... Ensi trimmissä siis taas odotettavissa tummempi karvakerta.
Lisäksi Hamun pohjavillaan oli ilmaantunut mielenkiintoinen kerros untuvamaista karvaa, jonka rapsin pois trimmausveitsellä... Olin kuvitellut, että sitä tulee vain pikkupennuille, mutta siltä näyttää että näin ei ole.Vaikka Hamun turkki nyt on muutenkin hyvin riittoisaa mallia. Tämä trimmaus oli nyt sitten tälle vuodelle kolmas ja voin hyvin kuvitella, että ennen uutta vuotta se on taas kypsää...
Taron turkin olisi voinut vielä jättääkin vähäksi aikaa, mutta kun se nyt ihan nätisti lähti nyppimällä, niin otettiin sekin sitten pois.

Tänään vietettiin mukava päivä rannalla koirien kanssa, kun vielä tuli kaunis sää. Pahoittelen, että loppukäytetty kamerani optiika ei enää jaksa tehdä kovin hyvää piirtoa. Mutta saanette käsityksen.

Ainiin, sellainen hauska huomio, että ainakun Impi tai Hamu saa hepulit, ne vetävät häntänsä tuollaiselle koukulle :D



Tarokin pulahti uimaan, tosin en tiedä oliko se ihan tarkoituksen mukaista :)

Taroa harmitti kun pallot heitettiin veteen, josta se ei osaa ottaa esineitä suuhunsa.

Taro on oppinut jopa tuomaa palloa minulle. Sääli ettei se tee sitä vielä käskystä ja ainoastaan namipalkkaa vastaan..

Ainiin, te kaikki jotka jaksatte minua kaikenkarvaisiin haasteisiin pyytää, niin älkää suotta, en oikein jaksa innostua niistä...