Talvikuvatuksia

Tässä kuvapostaus koirapuistosta :)

Pentunäyttelyfiiliksiä

Nyt se on sitten pulkassa, Hamun ensimmäinen koetos. Ja hyvinhän se meni, kaksi pyttyä ja ruusuketta kotiin KP:n ja ROP:n kylkiäisinä. Yllätys ei ollut, ettei ryhmäkehistä tullut sijoitusta, sillä paikalla oli beagle, dalmatialainen sekä grandi. Sehän nyt on selvää, että beagle voitte, dalmatialainen toinen, grandi kolmas ja houdi sijoitettiin neljänneksi, senkin ansioista, että oli kehittyneempi kuin Hamu. Ylläri ylläri, se oli kaksi kuukautta Hamua vanhempi ja kun grandi on kehässä, on tuomarin helppo pudottaa ei näyttävämpi samankaltainen rotu pois. Mutta tämä on varmaan kateellisten panettelua, mutta näin käy joka kerta ainakin pentunäyttelyissä.

Tuomarina siis Hannele Jokisilta ja seuraava oli arvostelu:

"Erinomainen tyyppi. Lupaava pää. Hyvä kaula ja selkälinja. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Vahva luusto. Eturaajat hieman ulkokierteiset. Hyvä runko. Hyvä karva. Erinomainen reipas luonne. Liikkuu hyvin."

Kuvista kiittäminen Kristiina Virolaista :)

Oma Baskervillen koirani

Lähdettiin eilen illalla Suvin kanssa yhdessä tuumin käymään Vanhakylässä, vaikkei Krissekään ollut kotona. Ajateltiin vaihteen vuoksi lähteä vähän kauemmas lenkkeilemään ja otettiin islanninlammaskoira Disakin mukaan lenkkeilemään. Pakkanen riipi poskipäitä ja huurrutti kasvojani reunustavat rastat ja otsahiukset. Mutta vaikkein pakkasesta pidäkään, oli kyllä kaikenkaikkiaan loistavan kaunista, kun kuu valaisi kauniisti ympäristön ja tähdetkin näkyivät näin riittävän kaukana keskustasta liikkuessamme.

Kaikki meni kivasti, koirat juoksivat ja temmelsivät hurjasti puuterilumen pöllytessä. Sitten seisahduttiin erään peltomäen päälle ihastelemaan maisemia. Sitten kaikki alkoikin mennä suunnittelemattomanpaan suuntaan. Koirat hajaantuivat kuin Jokisen eväät konsanaan lähimaastoon. Ensimmäisenä, käytännössä heti viheltäessämme, palasi Disa. Sitten taapersi paikalle Hamu. Nuorikot saivat luonnollisesti paljon kehuja ja nakkipaloja palkaksi hyvästä käytöksestä. Jatkettiin huutelua ja viheltelyä. Kuuluu riitasointuinen yhdistelmä haukuntaa eri puolilta lähimetsiä. Impi haukahteli nasaalillaan valittavia käskyjä, Rami ilmeisesti istui jonkun puun juurella ja haukkui välillä, ei kuitenkaan palannut, tai lähtenyt liikkeelle. Kauempaa kuuluu jatkuva Tarolle ominainen puoliksi ulvova, puoliksi kiljuva rääkynä, joka muistuttaa metsän voimistaessa sitä kaiulla vähintääkin Baskervillen myyttiseltä petokoiralta. Se viuhahteli pitkin metsiä, kuvitellen kai jahtaavansa jotain.

Impin palatessa paikalle, ei Ramia kuulunut hyvään toviin. Koska kuulosti siltä, että se haukkui jotakin puussa olevaa, päätettiin olla menemättä lähemmäs, jos olisimme huono-onnisesti vaikka eksyneet ilveksen reviirille. Ajokokeessa minulle opetettiin, että jos koira on ajanut ilveksen puuhun, ei missään nimessä saa mennä hakemaan koiraa pois. Silloin ilves kuulemma hyppää ensin ihmisen niskaan ja sitten tappaa koiran (ei liene kyseiselle pedolle temppu tai mikään). Siispä jatkettiin viheltämistä. Harvinaista kyllä, saatoin sanoa olevani iloinen siitä, että kuulin Taron kailottavan edelleen tiiviisti liikekannalla, joten ainakaan se ei olllut ilveksiä havainnut. Lähdimme kiireesti viemään kokoon jo kerättyä joukkoetta autolle, ehkäpä kaksi karkulaistakin palaisivat pian huomatessaan äänemme kaikkoontuvan.

Niinpä siinä kävikin, ainakin Ramin osalta. Se palasi ylen tyytyväisenä autolle pian sen jälkeen, kun olimme saaneet Impin ja Hamun autoon, ja Disan kotiinsa. Taroa ei kuulunut paikalle. Eikä kuulunut enää laisinkaan. Pelkäsin jo pahinta. No, siinä sitten pakkasessa värjöteltiin puolisen tuntia ja huudeltiin koiraa paikalle. Aloin jo tosissani pelätä pahinta, olihan Krisse maininnnut joskus nähneensä ilveksen näillä seuduilla.

Taro palasi, vihdoin ja viimein, mutta sitten seurasi seuraava huolen aihe. Huomasimme, että sen parta ja tassut olivat aivan kirkkaan punaisessa veressä. Pelkäsin sen saaneen kuonoonsa, jos nyt ei ilvekseltä, niin sitten joltain muulta. Siinä pimeässä en pystynyt diagnosoimaan mitään. Taro kuitenkin liikkuin normaalisti ja siirtyi itse auton takapenkille.
Päästyämme keskustan suuntaan, koetin katulamppujen välkkeessä nähdä oliko suurempia vammoja. Valahdin varmaan aivan valkoiseksi ja huulilta pääsi ilmoille pari pakokauhuista kirousta, kun vilkaisin taakse. Ensi näkemältä näytti aivan siltä, kuin Taron suupielestä olisi roikkunut kielen pää. Mutta nopean tarkastelun jälkeen havaitsin sen (luojan kiitos) vain suureksi veriseksi lumipaakuksi, joka oli tarttunut Taron partaan. Äkkiä kotiin ja koira kylppäriin, jossa voisin vielä varmistua, ettei sillä ollut vammoja. Kun olin lietsonut itseni jo pelkäämään pahinta, en ollut tajunnut tarkastella Taron käyttäymistä. Se ei ollut mitenkään kivulias tai tyytymätön, päin vastoin. Ja lopulta suihkutettuani veren pois ymmärsin, että Taro olikin hiljennyt metsään jonkin raadon ääreen ja nautiskellut siellä maittavan pakasteliha-aterian. Tokkopa se ainakaan mitään oli itse onnistunut nitistämään.

Siinä taas koeteltiin ihmisparan sydänalaa. Ilmeisesti Taro oli ahneuksissaan palelluttanut tassujaan vähän, sillä tänäaamuna se oli ensimmäisten joukossa auton takapenkillä odottamassa kotiinpääsyä lenkin jälkeen.

Debyytti lähestyy

Hamun näyttelydebyytti lähestyy uhkaavasti, ensi sunnuntaina Lohjan ShowLink-areenalla. Suvi tulee onneksi ohjaamaan pennun, vaikka menestystä saattaisi toivoa kyllä omallakin ohjaamisella, koska Hamu on rotunsa ainoa osaanottaja ja nyt kun hampaatkin ovat järjestyksessä ja kivekset laskeutuneet normaalisti, ei pitäisi olla hirveästi naputtamista. Lisäksi hieman siistin pojan turkkia trimmausveitsellä ja poistin siltä hapsottavat karvat. Eli nyt ei tarvita kuin hyväntuulinen tuomari ja Hamu pääsee ryhmäkehiin asti.

Lopultakin kyllästyin Taron ruokottamaan olomuotoon ja jatkoi Hamun turkista suoraan neidin liian pitkäksi venähtäneeseen turkkiin. Se ei oikein ollut kasvattanut siistiä uutta turkkia, joka yleensä paljastuu trimmauksen yhteydessä, mutta jäi sille sentään sileä ja pehmeä pohjaturkki, ettei aivan kaljuuntunut. Ehkäpä parempi turkki kasvaa nopeammin nyt kun vanha on otettu pois. Kypsää turkki kyllä oli, joskin herkemmiltä alueilta siistin koirat lyhyeeseen villan ohennussaksilla, kun Taro meinasi vallan hermostua. Enää on siistittävänä toinen korva, kaula ja hieman naamaa ja trimmaus on valmis tältä erää. Vanha turkki alkoi jo mennä jakaukselle pitkin selkärankaa, joten oli varmasti aikakin.

Pahaksi onneksi sattui kovat pakkaset heti kun olin saanut tytön lyhyeeseen villaan. Kaikesta huolimatta, tänään, kun uskaltautuimme naapurini kanssa reilun 20 asteen pakkasella metsään, ei Taron menossa ollut mitään vikaa. Päin vastoin. Hyvässä villassa olevat muut koirat nostelvat palellen tassujaan vuorotellen ilmaan ja koikelehtivat kolmella jalalla eteenpäin, Taro kiihdytteli aivan kuin kesäsäillä konsanaan ja turkin tiputtaminen ilmeisesti vain nopeutti tahtia. Hieman aiemmin se kylläkin palaa lenkin jälkeen autolle, eikä tee tuntien vaelluksia, mikä ilahduttaa eritoten minua. Nyt olemme usein päässet takaisin autolle koko porukalla ja siitä suoraan kotiin lämmittelemään.

Impillä alkoi juoksu, joten olemme joutuneet sen osalta jättämään koirapuistoilut ja agitreenit (joskin jotka nyt ovat joka tapauksessa pakkasen vuoksi jätetty väliin), mutta onneksi tyttö ei ole pistänyt pahakseen. Metsässä sen ihanat tuoksut ilmeisesti houkuttelevat muiden ulkoiluttajien uroskoirat paikalle, eilenkin seuraamme liittyi kaksi eri partacollieta toiveikkaana. Rami piti kuitenkin naisistaan huolen ja komensi päättäväisesti vierailevat tähdet pois maisemista. Siihen riitti pari urahdusta ja haukahdusta, onneksi ei kovapäisempiä eläimiä ole sattunut vastaan.

Hamu ei ainakaan vielä tunnu ymmärtävän tuon taivaallista juoksuista, vaikka haisteleekin äitiään ihmettelevästi. Taron kanssa se kylläkin harrastaa tiiviisti nylkytysleikkejään, joskin vanhempi osapuoli menee välillä niin ylikierroksille, että mennä nylkyttää pelkkää ilmaakin. Tätä esiintyy eritoten, jos emme ole päässeet tiiviisti lenkkeilemään. Silmällä pidän niitä kuitenkin jatkuvasti, ei sitä tiedä minkälainen tosiäijä Hamusta paljastuu.

Näyttelyt ovat itseasiassa hyvä aloitus koirapitoiseen kevätohjelmaamme, sillä maaliskuussa on luvassa ainakin kyhäämäni Bassettien Agilitypäivä Lägin hallilla ja toiset pentunäyttelyt, johon myös Hamun veli, Eka, osallistuu. Muitakin yhteisiä näyttelyitä on tuloillaan, sillä ainakin Helsinkiin pentunäyttelyyn huhtikuussa toivomme saavamme koko pentueen ja Hollolaan toukokuun alussa olen aikeissa viedä Impin ja Hamun, ja Ekakin lupasi liittyä seuraamme.

Edellisen postauksen ilkamoivat suunnitelmat tulevaisuuteni suhteen ovat saaneet nyt hieman rationaalisemman ilmiasun. Nyt unohdin tuon kalliin koiranomikoulutuksen ainakin toistaiseksi ja tähtään Kannukseen, jossa järjestetään eläintenhoitajan perustutkinto painoettuen kennelalaan. Se antanee minulle riittävät valmiudet koirahoitolan perustamiseen. Ilokseni Soile lupasi auttaa minua tulevan hoitolan hahmottelussa. Tampereen suunnalle siis ajattelin hiihdellä myös maaliskuussa, mikäli kevään edetessä nouseva työmääräni sen sallii. Nytkin pitää alkaa valmistautu apteekin kassalle, joten päätän jupinani tällä kertaa tähän.

p.s. Toivotan kaikille myöhäiset ystävänpäivät, vaikka itse karsastakin kyseistä juhlapäivää teennäisenä ja ylikaupallistuneena.

Tää tahtois koiranomiksi

Noniin. Olen nyt pitkällisen harkinnan jälkeen päätynyt ajatukseen siitä, mitä tahtoisin tehdä. Koska koirat ovat tiivis ja erottamaton osa arkeani, miksen siis harjoittaisi sitä ammatin nimissä.

Oli päämäärä: Monialakoirayritys

Toimintasuunnitelma: Hanki rahaa -> Hankkiudu koiranomikoulutukseen Paraisille -> Hanki oma yritys.

No, mitä siis olen suunnitellut? Tarkemmin sanottuna haluaisin koirahoitola/trimmaamo/valokuvaamo -yhdistelmän. Koirathan ei maailmasta lopu. Onneksi olen saanut Soilen opissa käsityksen koirahoitolan ja trimmaamon arjesta. Ei ollenkaan paha. Uskon kestäväni hyvin, mutta mitä minä sitten tarvitsen unelmani saavuttamiseen? Enimmäkseen tarvitsen rahaa. Rahaa tarvitaan esimerkiksi siihen, että saan koulutuksen. Toisekseen yrityksen perustaminen ja kolmanneksi toimitiloihin, jotka voisivat olla vaikka omakotitalon yhteydessä jossain kaupungin laitamalla, jossa ei ole liikaa häiriintyviä naapureita. Ja yritystä täytyisi sitten mainostaakin, että saisi asiakkaita.

Mistä rahaa sitten saa? Pankista lainaa. Tässä suurin ongelma ja riski. Lähteekö yritys pyörimään, vai makselenkö sitten lainojani pienestä kassamyyjänpalkastani lopun ikääni? No, en tiedä, mutta ainakin minulla on halua ottaa tämä riski.

Ensin pitäisi vain kouluttautua.. Ensi syksynä alkaisi seuraava koiranomikoulutus...