perjantai 11. maaliskuuta 2011

Aamutreeni vol 2

Tänään lähdin ihan keskenäni koirien kanssa treenaamaan heti aamukahdeksaksi. Täytyy sanoa, että olin erityisen tyytyväinen jokaiseen koirista. Impi suoritti esteet vanhalla rutiinilla ja oli selkeästi vauhdikkaampi näin aamutuimaan. Sen kanssa en oikein nyt osaa edetä, kun periaatteessa sen osaamisessa ei ole puutteita, puuteet löytyvät omista taidoistani. Pitänee yrittää päästä Maijan oppiin taas jossain vaiheessa, jotta saadaan taas uusia kuvioita harjoiteltavaksi.

Taro oli selkeästi havainnoinut keinun toimintamallin tällä tauolla, jota sen harjoittelusta on pidetty. Nyt se sujui kuin vanhalta tekijältä, myös radan osana. Rengastakin harjoiteltiin taas osana rataa, mutta nyt se oli sijoitettu A-esteen jälkeen, joka ilmeisesti haittasi Taron keskittymistä, sillä rengasta jouduttiin taas kertailemaan. Lopetettiin harjoitukset kun Taro suoritti radan virheettä.
Minua miellytti myös se seikka, että Taro on alkanu vähitellen hakemaan esteitä. Suoritimme 4xeste, pussi, este, keinu, 3xeste, A-este ja rengas-sarjan, ja vaikka esteet eivät nuo sarjaesteet eivät olleet ihan suorassa linjassa perätysten, Taro osasi hakea uudelle esteelle ja selkeästi pyrki etsimään loogisesti seuraavia esteitä. Välillä korvasin A-esteen putkella (olivat hämäyskuvioissa päällekkäin) ja Taro kuunteli mainioisti ohjeita. Putket eivät tällä kertaa tehneet tepposia. Renkaalla huomaan edelleen itse kiirehtiväni ja meneväni liikaa kohti rengasta, joka tuppaa tarkoittamaan sitä, että Taro hyppää renkaan vierestä. Eli pientä hiomista siinä vielä on. Kepit päätin jättää toistaiseksi pois ohjelmasta ja keskittyä niihin kesällä, kun takapihalle saa asetettua irtokepit ja harjoitusväliä voidaan tihentää ja toisaalta harjoitusaikaa lyhentää oppimisen maksimoimiseksi.

Hamu harjoitteli tänään istumista ja odottamista esteen takana. Esteestä oli tietysti laittanut riman maahan. Lisäksi harjoittelimme esteelle hakeutumista, niin että Hamu kulki vierellä ja juoksi siivekkeiden välistä. Hieman se on vielä hölmönlainen, mutta pikkuhiljaa ja pilke silmäkulmassa edetään.

1 kommentti:

  1. Moiks taas
    Hei jäikö sulle pipo,hanskat ja sellainen vinkulelu hallille?
    Semmoinen harmaa vinkulelu?
    Pipo ja hanskat oli tuolilla ja se vinkulelu oli siellä lattialla ihan siinä aidan vieressä..
    Se siihen jäi kun lähdettiin..Jukka kävi ulkona,mutta olit ehtinyt lähtemään,olisi kysynyt,et onko sun tavarat mitä jäi

    VastaaPoista