Naistenpäivä baanalla

Enpä aavistanut kun heräsin eilen aamulla, että mitä päivä toisi tullessaan. Sovittiin Suvin kanssa, että ulkoilen Ramin kera aamusta ja sitten mennään treenaamaan, kun Suvi pääsee töistä. En ollut huomannut tarkistaa Lägin hallin varauslistaa, kun ajattelin, ettei siellä arkipäivisin ole ennen iltaa harjoituksia, toisin kävi, siellä oli päiväryhmä juuri aloittamassa. Tästä johtuen päätettiin sitten lähteä hiekkamontulle juoksuttamaan koiria.

Kaikki meni ihan käsikirjoituksen mukaan niin kauan kunnes lähdettiin ja Impi tullutkaan Hamun kanssa takaisin luoksemme (yleensä se ja Hamu tulevat kanssamme autolle heti, kun lähdetään takaisin päin, Taro liittyy seuraamme yleensä vasta kun olemme jo muut autolla). Olimme hiekkamontun pohjalla ja koirat kiipesivät kaikki nelistään ylös metsän puoleista mäkeä, kuten tavallista. Taro vielä kahlasi melkoisen kinoksen läpi, todella jyrkän mäen päälle, joten ajattelin sen väsyvän pian ja palaavan takaisin. Lähdettiin kuitenkin autolle päin, koska yleensä viimeistään siinä vaiheessa Impi lähtee peräämme kiireesti. Toisin kävi, ne ilmeisesti saivat jäniksen liikkeelle jonkun kuusen alta. Onhan näin käynyt ennenkin, joten en vieläkään huolestunut, menisi vain hieman kauemmin että ne palaisivat, eivät ne kovin pitkälle syvässä hangessa päässeet. Erehdys. Siitä alkoi tuntien odotus.

Puolen tunnin jälkeen koirat hiljenivät. Kävi aika kova tuuli aukealla paikalla, joten luulin tuon tuostakin tuulen ulinan olevan koirien ajoääntä. Odottelin, odottelin ja odottelin. Mielessäni soi lasten ohjelman tunnus musiikki "Tohelo ja Torvelo", joka tuntui osuvalta kuvaukselta koiralaumaani ajatellen.

Koirat kaikkosivat noin kello 16 ja lähdin paikalta yöllä 23-24 välisenä aikana, koluttuani metsän, lähiseudun talot ja tiet läpikotaisin tuloksetta. Tuntui epätodennäköiseltä, että koirat ilmaantuisivat enää sinä päivänä. Jätin ruokaa ja viltin katoamispaikalle siltä varalta, että ne palaisivat yöllä.

Huolesta kipeänä olin tietysti soittanut koirahoitoloihin ja jättänyt yhteystietoni. Kotona laitoin tietysti heti ilmoitukset karkurisivustoille ja eri foorumeille. Sitten menin rättiväsyneenä nukkumaan vain herätäkseni kello 05.15 ja lähteäkseni uudelleen etsintöihin. Ajattelin, että parempi lähteä ennenkuin ihmiset alkavat lähteä töihin aamulla. Tälläkin kertaa tuloksetta. Palasin kotiin ja soitin poliisille, sitten rupesin pohtimaan miten saisin tulostettua itselleni ilmoituksia kadonneista koirista. Krisse lupasi auttaa tässä ja myös koirien etsinnöissä saaden mukaan mahdolliseen etsintäpartioon hyvän joukon ihmisiä ja koiria. Apua tarjottiin, siitä olen todella kiitollinen, sillä puolen päivän tienoolla alkoi hiipiä jo epätoivo ja sinnikkäästi nielemäni murhe alkoi osoittaa merkkejä pintaan pääsystään silmien kostumisella.

Joka kerta kun puhelin soi toivon, että sieltä soittaisi tuntematon numero. Monesti sain pettyä, sillä vaikka olen kiitollinen ihmisten huolehtivaisuudesta, tuli jatkuvasti kyselyitä oliko koirat jo löytyneet. Viimein tuli soitto suurimman murheeni alhoon, että "Onko sulla koira kadonnut? Täällä olisi tällainen Taro-tyttö." Kyselin että oliko Impiä näkynyt, ei ollut. Huolestuin, koska luotan Taron erätaitoihin enemmän kuin Impin, joka on aina ollut hieman sellainen sohvakoira ennemmin kuin suuri metsästäjä persoona. Meni kaksi minuuttia ja puhelin pirahti uudelleen. "Täällä olisi tällainen koira, soitinko oikealle ihmiselle?" Helpotus oli valtava. Sitten kiireen vilkkaa koiria hakemaan.

Impi oli valloittanut omistajan ottein erään tallin vieressä olevan asuinrakennuksen terassiin, jolle se oli käynyt puulattialle ottamaan aurinkoa reporankana. Ystävällinen isäntä oli ottanut koiran sisään, jossa se odotteli tuloani.
Taro puolestaan oli palannut sinne, mistä se monet kerrat on lähtenyt autolla kotiin, metsälenkin parkkipaikalle, josta toinen ystävällinen sielu oli ottanut sen syliinsä autoon lämmittelemään. Pitää ehdottomasti muistaa näitä ihmisiä avunannosta vaikka hedelmäkoreilla, en voisi olla enempää kiitollinen.

Kotiin päästyään tytöt hyppäsivät sängylle retkottamaan kuin krapulaiset ikään palatessaan viettämästä hulvatonta naistenpäivää baanalla. Nopean tarkastuksen jälkeen totesin, että koirat olivat päällisin puolin kunnossa. Impillä kaksi nisää näyttää paleltuneen ja kummallakin koiralla on lihakset maitohapoilla ja ilmeisesti arat anturat, mutta vähällä päästiin. Hieman ummetusta niillä on ollut, varmaankin siitä johtuen ettei tarjolla ole ollut sulaa vettä juotavaksi, mutta lisäsin koirien ruokaan aimo annoksen rypsiöljyä helpottamaan ruuansulatusta ja nutriplus geeliä palauttamaan muutoin. Pieniä ulkokävelyitä lukuunottamatta, ne ovat tiukasti viettäneet aikansa nukkuen.

Jos jotain hyvää tässä sattumuksessa saattaisi havaita, niin nyt me saadaan kunnon gps-paikantimet koirille, jotta ensi kerralla tiedän tarkkaan missä ne kulkevat.

Meininki klo 21.51