Agilityä oikein kouluttajan kera

Torstaina päästiin oikein kouluttajan oppiin, kun Johanna Kronqvist tuli Kokkolasta asti meitä valmentamaan.
Ohjelmassa oli melkoisen vaativa rata ainakin minulle ja tottahan sitä sitten jännittikin, kun ei pitkään aikaan ole ollut oikein virallisissa koulutuksissa. Tämän huomasi luonnollisesti myös Taro, joka sitten reagoi tilanteeseen löytämällä yhtäkkiä maasta hirmuisesti kaikennäköistä mielenkiintoista. Onneksi haahuilu ei kestänyt koko aikaa ja saatiin ihan ok pätkiäkin aikaiseksi.

Pääpiirteisssään ongelmamme ovat: Kuski ei osaa ohjata. Taro on liiaksi kiinni kädessä. Päätin, että otamme nyt tavoitteeksi harjoitella paljon erilaisia ohjauksia ja tehdä ihan perusasioita vähän paremmalle tolalle. Toiveissa on päästä useamminkin koulutuksiin, vaikka se täällä takapajulassa haasteellista onkin ja katsella vaikka netistä treenivideoita. Muutenkin saada tästä hommasta vähän johdonmukaisempaa.

Viimeisiä verkkoja viedään.

Johanna kuitenkin sanoi, että ei olisi lainkaan mahdotonta päästä ensi keväänä kisoihin asti ja tästä rohkaistuneena päätin, että nyt on sitten treenattava sitäkin ahkerammin tavoitteen saavuttamiseksi. Mutta nyt on kuitenkin annettava Tarolle mahdollisuus huokaista vähän, sillä treenitahti on ollut taas melkoinen ja tänään sen jo huomasikin, kun menimme ihan valokuvausajatuksella tekemään yhtä hyppyä ja keppejä koulun nurmikentälle. Tarolla oli liikaa kierroksia, joten se teki pienet mutkat ensin katsomassa Petteriä, suomenhevosta joka asuu koululla, ja sitten toisen mutkan ohrapellolle riekkumaan, ennenkuin jouti palaamaan takaisin harjoitusten pariin. Nyt yritän saada koirille taas vähän peruskuntotreeniä ohjelmistoon, vaikka viimeaikaiset metsäilyt ovat olleet harmillisen riistapitoisia ja johtaneet lievään kurittomuuteen maastossa. Pitänee taas korjata polkupyörä ja lähteä sen kanssa kokeilemaan.

Energianpurkua

Impin juoksu alkaa olla ohi ja se sujuikin Hamunkin osalta aika kivuttomasti, sillä juoksussa ei tuntunut varsinaista tärppiaikaa oikein olevankaan. Muistan saman tapahtuneen viimevuonna samaan aikaan. Olen luonnollisesti sallinut koirien olemisen samassa tilassa vain valvonnan alla, mutta kovinkaan kummoisia liehittely-yrityksiä ei Hamun puolelta tullut. Ja sikäli mikäli se on jotain yrittänyt lähennellä, on Impi antanut kunnian kukon laulaa ja ankarasti.

Impi ja kirahvi, joka on ollut yksi etsittävistä esineistä.

Juoksujen ajan olen tehnyt Impille nyt paljon esine-etsintöjä, kun jäljellä se on ollut varsin hätäinen ja huolimaton. Se on ollut oikein hyvää aktivointia, vaikka Impi kyllä tahtoo olla hieman laiska etsimisessä. Pikkuhiljaa on kuitenkin saatu parempaa tulosta. Olen piilottanut maksimissaan neljää esinettä kerrallaan ja vaihdellut kovasti eri piiloja.

Hamu seurailee

Hamu on kokeillut ensimmäistä kertaa elämässään takapalkkausta. Ei se mikään jymymenestys kyllä ole ollut, kun vaikuttaa siltä, että Hamu unohtaa palkan heti kun se alkaa tehdä jotain liiketta ja sen saa usuttaa kipolle nameja etsimään. Huolimatta siitä, että se on kyllä joka kerralla nähnyt nakin kuppiin laitettavan. Ehkäpä tämä korjaantuu ajanmyötä.

Kiitokset Maijalle treeni- ja kuvausavusta!

Kisatavoitteita ripauksella varovaisuutta

Taro treenailee Lohjalla

Kun sain oman pääni kursittua kasaan, alkoi agilitykin taas maistua. Päätin tehdä parhaani, ilman hirmuista painetta ja veren makua suussa, ei me maajoukkoeeseen kuitenkaan päästä. Tämä letkeä ja ennen kaikkea luonteva lähestyminen lajiin on saanut minut ahkerasti koulun kentälle ratoja kyhäilemään, enimmäkseen omin nokkineni, sillä treeniseura on ollut kortilla. Täytyy myöntää, että tänäänkin kun kokosin kentälle viiden esteen radan (hyppy-rengas-putki-hyppy-muuri), sekä kepit verkkoineen sai lisätä varsinaiseen treeniaikaan vielä puolen tuntia lisää. Koululla kun ei ole minkäänlaisia kärryjä, johon voisi kerätä tarvitsemansa esteet osineen ja vaikkapa putken painot. Pitänee ehdottaa maitokärryjen hankkimista koululle.

No, joka tapauksessa palatakseni takkaisin varsinaiseen aiheeseen, olen siis treenannut melko ahkerasti. Tällä kertaa se jopa on tuottanut tulosta. Erityisen suurta iloa minussa herättää keppien eteneminen. Olemme suhteellisen vähäisessä ajassa saaneet poistettua kuudesta viimeisestä verkosta neljä, joten lähellä ollaan jo täysin verkotonta tilaa. Two to go!
Ihan kitkatta ei tämä siirtymä ole tapahtunut, sillä kun verkko poistetaan Taro tekee herkästi virheen. Sitten kun joudun komentamaan sen pois targetilta (eli namialustalta), ettei se saisi virheellisestä suorituksesta palkkaa, alkaa se kysellä ja hämmentyä. Pahinta tietysti sopassa on se, että itse tapaan siinä tilanteessa panikoida, kiirehtiä ja hosua käsillä muka ohjaten sitä oikeista keppiväleistä. Mutta mitäpä Taro niistä käsiavuista hyötyisi, kun en ole sille koskaan käsiapuja opettanut. No, silloin auttaa yleensä pari kertaa pallon heitto ja hengähtäminen eli tilanteen nollaus. Yleensä Taro on sitten saanut taas kasattua hieman ajatuksiaan ja  minä omiani, jonka johdosto edistystä on sitten saatu aikaiseksi. Tänään tehtiin viimein oivallisia suorituksia kahdella verkolla. Palkaksi hulluna juoksemista, A-estettä ja jauhelihaa. Ja jäi muuten superhyvä fiilis.

Taro treenailee Kannuksessa vuosi sitten.

Lisäksi Taron perustottelevaisuutta on vähän saatu kohennettua: se ei enää karkaa namialustalle omia aikojaan ja sen voi suunnilleen jättää esteen taakse odottamaan lähtölupaa ilman pelkoa, että se ottaisi varaslähdön.

Kontaktit ovat myös menneet eteenpäin, vaikka edeelleen joudun itse tekemään pienen pysähdyksen vahvistamaan "ota"-käskyä, mutta kyllä tuolla nyt voi ykkösiin mennä jo koheltamaan.

Rengas ja muuri ovat nyt melko lailla saatu varmistettua, eikä virhesuorituksia niiden suorittamisessa ole enää juuri syntynyt. Kummallekin on onnistuttu tekemään jo takaakiertoja ja vinoja lähestymisiä.

Huomiselle olen varannut itselleni ja Tarolle oikein kouluttajan Kokkolasta. Kyseessä on Pure Agility-yrityksessään työskentelevä Johanna Kronqvist. Aiempaa kokemusta minulla ei ole hänen koulutuksistaan, mutta parempi se on nyt joku saada joskus auttamaan, kuin aina puuhailla vain omin nokkineni. Saapa nähdä kuinka Taro suopuu käyttäytymään. Pieni hankaluus osallistumiselle on kuitenkin hieman huonohappinen polveni, jonka onnistuin taas niksauttamaan agilitytreeneissä. Se kesti teipattuna ja paketissa normi lenkkeilyn, mutta mihinkään suurempaan suoritukseen sillä ei kyetä. Jos se nyt ei toimi ollenkaan, niin Maija on sitten lupautunut varakuskiksi.

Taro pari vuotta takaperin

Uskaltauduin tekemään nyt tavoitteen, että ensi keväänä meidän nähdään virallisissa starteissa. Saa nähdä kuinka käy. Pian siirrytään taas sisätreenikauteen, eikä treenimahdollisuuksia välttämättä kovin helposti ole saatavilla. Mutta tällä hetkellä näyttää kuitenkin jo lupaavalta.

Mejää ja juoksuja

Olen nyt taas innostunut tekemään mejä-jälkiä kera luokkatoverini Janitan ja hollanninpaimenkoiransa Sonyn. Impi osoitti hyvää kehitystä jäljenajossa tuossa alkusyksystä, joskin silloin tehtiin tosi tuoreilla jäljillä ja niinpä nyt on ollut hyvä tilaisuus testata kuinka tyttö toimii, kun jäljelle annetaan lisää aikaa vanheta ja pituutta lisätään.

Jälleen keväistä kuvamateriaalia. 

Olen nyt tehnyt 500-700 metrin pituisia, noin vuorokauden ikäisiä jälkiä. Olosuhteet ovat olleet melko vaihtelevat, erityisesti mitä tuuleen tulee ja maa puolestaan on ollut tasaisen kosteaa. Impi on nyt sukeutunut varsin ilmavainuiseksi koiraksi ja se näkyy erityisesti siinä, että pienikin sivutuuli siirtää Impin jäljestyskohtaa metrillä parilla sivuun jäljestä ja jonkin verran se tapaa tehdä tarkistuskäyntejä. Uudeksi ongelmaksi on tullut kulmamakaukset, joihin tullaan yleensä hieman kaarrelleen ja niistä lähdöt saattavat suuntautua jo ajetulle jälkiosuudelle, ellen estä sitä menemästä. Makaukset se kyllä merkkaa ihan kiitettävästi, mikäli ei oikaise kulmaa kiirehtiessään makaukselle.
Uskon, että parin viime jäljen suorittamisessa ongelmana on ollut myös Impin alkava juoksu, joka on tehnyt siitä hieman hätäisen ja huolimattoman ja päätinkin, että se saa nyt levähtää jälkihommista kunnes pahimmasta on päästy, jospa silloin sen ajatuskin pysyisi paremmin kasassa. Sillä välin keskityn treenaamaan Hamua, joka on, myönnettäköön, jäänyt nyt paitsioon mejän harjoittelun suhteen.

Hamu on muuten ollut kyllä reippaasti mukana treeneissä ja olin tänään havaitsevinani sen tokoliikkeissä kehittymistä. Se on alkanut käyttää takaosaansa paremmin ja muutenkin se toimii jotenkin hieman paremmalla vireellä. Ja tietysti nyt, kun olen päättänyt luopua tokon harrastamisesta ainakin kilpailuorientoitumisen osalta. Parempi olla ottamatta asian suhteen turhaa stressiä.

Taro puolestaan on taas kaikissa ruumiin ja sielunsa voimissa, eikä epämääräistä onnuskelua ole enää ollut. Näinpä uskalsin ottaa sen taas agilityä harjoittelemaan koulun jälkeen. Tarkoitus oli jatkaa keppitreeniä, siitä mihin viimeksi jäätiin. Olemme nyt pysyvästi päässeet eroon kuudennesta verkosta, joten enää poistettavia on viisi. Tänään onnistuimme saamaan muutaman suorituksen neljällä ja "puolella" verkolla, mutta toistoja tarvitaan vielä aika lailla. Vähän kehitystä kuitenkin oli havaittavissa :)
Erityistä mielihyvää sain siitä, että Taro on alkanut kuuntelemaan myös minun ohjeitani, sen sijaan että karkaisi ensi töikseen targetille. Työvoitto, ettenkö sanoisi! :)Kyllä siitä vielä hieno peli tulee, kunhan jaksetaan aktiivisesti treenailla.

Saikkua, synttärit ja mätsärit

Taro täytti eilen 29.9. neljä vuotta. On hassu ajatella, että siitäkin on jo hyvä tovi kun Taro seurueeseemme liittyi, aika menee niin nopeasti. Vastahan se oli pahainen kakara, joka pisteli poskeensa niin nappikuulokkeet kuin kämppiksen retron nahkalaukunkin. Taro on yksi hauskimmista koiraluonteista, joita olen kuunaan tavannut ja poikkeaa kovasti (lukuunottamatta sisaruksiaan) kaikista petiteistä joita tunnen. Se on superenerginen ja iloinen, niin hyvässä kuin pahasssa. Se on myös se koiristani, joka useimmiten on jäniksen perässä tai muuten vain omilla teillään. Toisaalta sen mentaliteetti harrastuskoirana on ko rodun edustajaksi mitä parhain! Joskus tuo yltiövilkas koira vie minut hulluuden partaalle, mutta enimmäkseen se ilahduttaa ja piristää innokkuudellaan harmaata arkea. Pois en vaihtaisi!

Taro kakarana :)

Parempaan suuntaan kääntynyt ikuisuusongelmamme kepit, saatiin viimein jämähdyksestä uuteen nousuun, kun pääsimme poistamaan taas yhden verkon. Enää verkkoja tarvitaan neljä ja puoli, joten toivoa on että ensi keväänä sitten viimein päästään kisaamaan Taron kanssa...

....jos sen sairasloma ei veny kovin pitkäksi. Se on nimittäin onnuskellut vasenta takajalkaansa säännöllisen epäsäännöllisesti erään metsälenkin jälkeen. Olen joutunut nyt rajoittamaan sen liikuntaa melkoisesti, koska vähänkään rankempi liikunta saa sen ontumaan. Ontuminen tulee ilmi tosin vasta liikunnan jälkeisen levon aikana. Nyt se on pari päivää ollut parempi, mutta vielä se saa olla nyt saikulla ja jos se vielä ontuilee, on edessä eläinlääkärireissu. Syyhän saattaa olla vain lihasvenähdyksestä tai muussa pienemmässä vaivassa, mutta parempi katsoa kuin katua. Onneksi sillä on nyt kattavat vakuutukset voimassa.

Sen verran uskallettiin tänään kuitenkin touhuta, että lähdettiin Janita ja Sonyn (blogi), sekä Roosan ja Nanan (blogi) kanssa Kokkolaan mätsäreihin, koko lauman voimin. Jälleen kerran Hamu tuntui kehässä nahkealta ja haluttomalta, siitä huolimatta se sai punaisen nauhan parissaan. Impikin nappasi punaisen nauhan, mutta kumpikaan niistä ei sijoittunut enää pienten punaisessa kehässä, vaikka Impi olikin tosi hyvän tuntuinen ja energinen kehässä. Esiintyikin hienosti. Roosa luotsasi ensin Hamua kehässä, mutta punaisteen kehään vaihdettiin päikseen ja minä otin pojan ja Roosa Impin.
Parhaaseen tulokseen ylsi tänään kuitenkin Taro, joka sai sinisen nauhan ja päätyi sijoittumaan sinisten kehässä kolmanneksi. Janita tälläkin kertaa ohjaksissa. Hienostihan Taro meni ja esiintyi kyllä erittäin kauniisti. Kuvia mätsäreistä ehkä myöhemmin. Sen sijaan saatte ihailla Taron pari vuoden takaisia koikkaloikkakuvia mökiltä :)

Hae!

Viime viikot ovat olleet tupaten täynnä kaiken maailman käytännön tunteja, jotka ovat pääsääntöisesti olleet tokoa ja hakua, mutta myös Kokkolan raunioradalla piipahdettiin torstaina ja agilityäkin oli pintapuolisesti puolentoista tunnin verran.

Hamu kruisailemassa hiekkamontulla aiemmin keväällä.

Tokoilut olet ottanut vastaan hieman ristiriitaisin ja tietoisesti vältellyt seuraamisen opettamista, koska se aiheuttaa verenpaineeni nousua. Ehkäpä pidän siitä nyt vain taukoa ja kokoan itseni myöhemmin. Impin kanssa ei juuri olla tokoiltu, sen sijaan otin tunnille Hamun, jonka kanssa hiottiin maahanmenoja, joissa on aiemmin tavannut hieman peruttaa. Harjoiteltiin nyt istu-maahan-kaukokäskyn alkeita. Hamun kanssa on niin mukava hommailla, kun se on niin yksinkertainen ja hidas tehden kuitenkin kaiken liikuttavan tunnollisesti. Hienostihan tuo tottelee, ehkäpä Hamu onkin koiristani ensimmäinen, joka joskus tokokisoihin pääsee...

Hakuilut ovat menneetkin sitten Impin kanssa touhutessa. Se on löytää sadan prosentin varmuudella maalimiehen ja ilmaisee sen, mutta pistojen suoruudessa ja ohjeitteni noudattamisessa olisi kyllä parantamisen varaa. Impi viisveisaa siitä, mihin suuntaan minä sitä sohin. Sen mielestä minun valitsemani suunnat ovat joka tapauksessa virheellisiä tai ainakin viitteellisiä ja se luonnollisesti tietää paremmin mistä se maalimies löytyy.
En ole vielä kovin tosissani alkanut opettaa sille suoria pistoja, sillä epäilen josko se koskaan kisaamaan pääsisi lajissa, ainakin jos tottelevaisuusosuus pysyy edelleen samana. Kaikkein mukavinta lajissa on kuitenkin se, että Impi nauttii siitä ihan suunnattomasti ja on ainoa laji, jonka pariin se pyrkii innosta täristen ja vikisten :)

Raunioilla Impi meni kuin mikäkin akrobaatti. Löysi maalimiehet mainiosti, joskin sen elämän ensimmäinen umpinaisempi piilo aiheutti tytössä vähän hämmennystä. Piilo oli erään sillan jalassa olevassa kehikossa ja Impi raukka kyllä haistoi maalimiehen, mutta ei sitten ymmärtänyt missä kohtaa sitä pitäisi ilmaista. Ensi se ratkaisi asian menemällä sillan päälle haukkumaan, mutta kun ei kuitenkaan ollut ihan varma, että oliko se nyt tehokas tapa ilmaista, niin se päätti tehdä lenkin tornin ympäri ja samalla ylitti vaakatasossa olevan tikapuusillan kuin minkä tahansa rakennelman, huolimatta siitä, että tikapuut ylittivät noin parin metrin korkuisen notkelman... Itse katselin menoa rystysen valkeana ja pala kurkussa, enkä sitten tohtinut sitä alkaa huutelemaan, ettei sen keskittyminen herpaantuisi. Pienellä ohjausavulla Impi hoksasi lopulta ilmaista maalimiehen sillan alta. Kaikenkaikkiaan olin erittäin tyytyväinen sen toimintaan.

Taro aiemmin keväällä raviradalla

Taro on taas keksinyt kuinka takaluukun väliverkon ohitse pääsee ja onnistui yllättämään minut ja suurin nakkipaketin autossa. Olin ulkoiluttamassa koiria Ullavassa yhden lammen rannalla ja Hamun ollessa irti Taro odotti vuoroaan autossa. Siinä sitten taas sokeasti väliaitaan luettaen olin jättänyt neljää nakkia vaillla täyden nakkipaketin etuistuimen jalkatilaan ja tilaisuus teki tyttösestä varkaan. Laittaessani Hamun takaisin autoon, löysin Taron röyhtäilemästä tyytyväisesti takapenkiltä tyhjäksi syödyn nakkipaketin kera. Paketti oli siis sellainen kilon pakkaus ja Taro muistutti olemukseltaan enemmänkin ähkyistä marsua kuin sutjakkaa itseään.
No, mentiin sitten kotiin ja hieman pahoinvoivaksi äitynyt Taro puklaili sitten pitkin kämppää kokonaisia nakkeja. Ne tulivat sievästi pareissa ulos. Ilmeisesti Taron nakinsyöntikyky on siis rajallinen, sillä kertaalleen syödyt nakit se jätti sitten omaan arvoonsa ;)

Ainiin, Taron keppipulmiin saatiin vähän neuvoja ja ajattelin vielä koettaa verkkojen kanssa opettamista. Neuvoina oli, että en saa kiirehtiä Taron edelle ja minun tulisi tukea koiraa pitämällä kättä hieman ylhäällä. Katsotaan josko nämä neuvot veisivät meitä eteenpäin.

Kökkö kouluttaja

Olen kohdannut ärsyttävän totuuden itsestäni: olen kehno koirankouluttaja. Ainakin mitä tokoon tulee.

Tämä asia valkeni minulle sillä hetkellä, kun tajusin, että vaikka minä kuinka opettaisin koiriani seuraamaan, ei seuraamisesta tule kuitenkaan sellaista kivannäköistä ja itsenäistä, vaan koirat seilaavat sinne tänne ja milloin ovat liian edessä, milloin liian takana.


Siis kyllä, minulla on vaativa rotu käsissäni, eihän kukaan normaalissa ymmärryksessä oleva ihminen lähde yrittämään ajokoirarodun kanssa tokoa, mutta silti. Pohjat on hyvät: koirat ovat innokkaita ja halukkaita tekemään töitä. Niillä on hyvä kontakti ja lihaskunto, kaikki paikat kunnossa. Pääkin on kunnossa, mistään turhista pelkotiloista eivät koirani kärsi.

Periaatteessa tiedän, että kaikki pitäisi pilkkoa osiin ja tehdä asiat mahdollisimman ymmärrettäviksi koiralle, mutta ongelmat tulevatkin sitten siinä, että minkälaisiin osiin ne liikkeet sitten pitäisi pilkkoa? Missä kohtaa koiralle annetaan palkka ja mitä asiaa juuri milläkin hetkellä palkataan. Jo pelkkää alokasluokan seuraamisen rakentamiseen kuuluu pirusti palikoita: kontakti, koiran paikka, minun liikkumiseni, käännökset, pysähdykset ja niin edelleen. On tosi vaikea kouluttaa, kun ei tiedä mistä aloittaisi ja sitten pitäisi vielä keskittyä sellaisiin asioihin, jotka eivät ole minulle luontevia. Olen aina tottunut koiluttamaan koirani käsiavuilla ja nyt yhtäkkiä niistä pitäisi oppia luopumaankin.

Lisää murheita tulee, kun kouluttajat ovat täällä kiven alla ja tunneillakin tuntuvat opettajien ohjeet varsin pintapuolisilta, eikä niiden turvin ole tähänkään mennessä hirveästi saatu aikaiseksi...

Onneksi luokkatoverini Janita suostui hieman auttamaan minua seuraamisen harjoittelussa. Ohjeita tuli ja niille perustelut, joka helpottaa ihmeesti asioiden ymmärtämistä minun kohdallani. Tuntuu jotenkin uuvuttavalta ruveta tekemään kaikki ihan alusta, ihan uudella tavalla, kun luuli, että olisi saanut jotain pientä jo aluille. Mutta koska vanhat menetelmät eivät tuottaneet toivottua tulosta, on varmastikin syytäkin siirtyä uudempiin tekniikoihin. Toivottavasti saan itseni asian suhteen liikkeelle, sillä täytyy edelleen myöntää, että toko lajina tuntuu itselle vieraalta ja luotaan työntävältä. Ehkäpä, jos nämä uudet tekniikat nyt sitten poikisivat onnistumisia ja ruokkisivat vähän mielenkiintoani lajiin.

Mutta nyt takaisin kuulumisten pariin ennenkuin vajoan täysin turhautumukseni syövereihin.

Kaikki koirat on nyt sitten nyhdetty lyhyeeseen villaan jo pelkästään sen takia, että tassuissa sisälle kulkeutuva hiekkamäärä saataisiin kuuriin. Eilen imuroidessani piti kahteen otteeseen tyhjätä pölyimurin säiliö, koettaessani selvitä eteisen dyyneistä. Toisekseen siksi, että koirat ehtivät kasvattaa turkin sitten talveksi, ettei tarvitse sitten pahimmilla pakkasilla vetää niitä kaljuiksi.

Hamun turkki vaaleni taas niin paljon, että se näyttää siltä kuin väripyykkien pesuun olisi käytetty valkaisevaa pesuainetta... Ensi trimmissä siis taas odotettavissa tummempi karvakerta.
Lisäksi Hamun pohjavillaan oli ilmaantunut mielenkiintoinen kerros untuvamaista karvaa, jonka rapsin pois trimmausveitsellä... Olin kuvitellut, että sitä tulee vain pikkupennuille, mutta siltä näyttää että näin ei ole.Vaikka Hamun turkki nyt on muutenkin hyvin riittoisaa mallia. Tämä trimmaus oli nyt sitten tälle vuodelle kolmas ja voin hyvin kuvitella, että ennen uutta vuotta se on taas kypsää...
Taron turkin olisi voinut vielä jättääkin vähäksi aikaa, mutta kun se nyt ihan nätisti lähti nyppimällä, niin otettiin sekin sitten pois.

Tänään vietettiin mukava päivä rannalla koirien kanssa, kun vielä tuli kaunis sää. Pahoittelen, että loppukäytetty kamerani optiika ei enää jaksa tehdä kovin hyvää piirtoa. Mutta saanette käsityksen.

Ainiin, sellainen hauska huomio, että ainakun Impi tai Hamu saa hepulit, ne vetävät häntänsä tuollaiselle koukulle :D

Tarokin pulahti uimaan, tosin en tiedä oliko se ihan tarkoituksen mukaista :)

Taroa harmitti kun pallot heitettiin veteen, josta se ei osaa ottaa esineitä suuhunsa.

Taro on oppinut jopa tuomaa palloa minulle. Sääli ettei se tee sitä vielä käskystä ja ainoastaan namipalkkaa vastaan..

Ainiin, te kaikki jotka jaksatte minua kaikenkarvaisiin haasteisiin pyytää, niin älkää suotta, en oikein jaksa innostua niistä...

Hamu 2v. ja Yppäri RN 26.8.2012

Onnea Hamu-murulle ja muulle kaksi vuotta täyttävälle Impin Y-pentueelle!

Hamun synttärit kruunasi upea näyttelypäivä Yppärin ryhmänäyttelyssä, jossa Suvi luotsasi kaksi koiraa lisää valiokaartiin! Täst edes Hamu tunnetaan nimellä FI MVA Humisevan Harjun You Win Again ja Taro puolestaan nimellä FI MVA Humisevan Harjun Desert Rose :) Tuomarina toimi Hannu Talvi ja lausunnot olivat seuraavat:

Hamu: "Kauniisti liikkuva ja esiintyvä. Kauniit mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä ilme ja korvat. Jäntevä riittävän pitkä kaula ja runko. Oikein kulmautunut, hyväasentoiset raajat. Karkea karvapeite. Valkoinen tummin läiskin. Miellyttävä luonne."

Taro:"Hyvin liikkuva. Mittasuhteiltaan oikea. Kaunisilmeinen pää. Jäntevä kaula ja selkälinja. Runko voisi olla hieman täyteläisempi. Kokoon riittävä raajaluusto, hyvin kulmautuneet. Karkea peitinkarva. Turkki ei aivan täyteläinen. Miellyttävä luonne."

Hamu suoriutui ryhmäkehässäkin hienosti viimeiseksi ei sijoittuvaksi eli oli ns. RYP-5, vaikka se ei virallinen sijoitus ollutkaan. Hyvin Suvi sai kummatkin koirat toimimaan kehässä, joten ei mennyt hukkaan hänen matkustuksensa Lahdesta asti meitä avittamaan :) Sitten vielä lisää kuvasadetta näyttelyistä: