Kisatavoitteita ripauksella varovaisuutta

Taro treenailee Lohjalla

Kun sain oman pääni kursittua kasaan, alkoi agilitykin taas maistua. Päätin tehdä parhaani, ilman hirmuista painetta ja veren makua suussa, ei me maajoukkoeeseen kuitenkaan päästä. Tämä letkeä ja ennen kaikkea luonteva lähestyminen lajiin on saanut minut ahkerasti koulun kentälle ratoja kyhäilemään, enimmäkseen omin nokkineni, sillä treeniseura on ollut kortilla. Täytyy myöntää, että tänäänkin kun kokosin kentälle viiden esteen radan (hyppy-rengas-putki-hyppy-muuri), sekä kepit verkkoineen sai lisätä varsinaiseen treeniaikaan vielä puolen tuntia lisää. Koululla kun ei ole minkäänlaisia kärryjä, johon voisi kerätä tarvitsemansa esteet osineen ja vaikkapa putken painot. Pitänee ehdottaa maitokärryjen hankkimista koululle.

No, joka tapauksessa palatakseni takkaisin varsinaiseen aiheeseen, olen siis treenannut melko ahkerasti. Tällä kertaa se jopa on tuottanut tulosta. Erityisen suurta iloa minussa herättää keppien eteneminen. Olemme suhteellisen vähäisessä ajassa saaneet poistettua kuudesta viimeisestä verkosta neljä, joten lähellä ollaan jo täysin verkotonta tilaa. Two to go!
Ihan kitkatta ei tämä siirtymä ole tapahtunut, sillä kun verkko poistetaan Taro tekee herkästi virheen. Sitten kun joudun komentamaan sen pois targetilta (eli namialustalta), ettei se saisi virheellisestä suorituksesta palkkaa, alkaa se kysellä ja hämmentyä. Pahinta tietysti sopassa on se, että itse tapaan siinä tilanteessa panikoida, kiirehtiä ja hosua käsillä muka ohjaten sitä oikeista keppiväleistä. Mutta mitäpä Taro niistä käsiavuista hyötyisi, kun en ole sille koskaan käsiapuja opettanut. No, silloin auttaa yleensä pari kertaa pallon heitto ja hengähtäminen eli tilanteen nollaus. Yleensä Taro on sitten saanut taas kasattua hieman ajatuksiaan ja  minä omiani, jonka johdosto edistystä on sitten saatu aikaiseksi. Tänään tehtiin viimein oivallisia suorituksia kahdella verkolla. Palkaksi hulluna juoksemista, A-estettä ja jauhelihaa. Ja jäi muuten superhyvä fiilis.

Taro treenailee Kannuksessa vuosi sitten.

Lisäksi Taron perustottelevaisuutta on vähän saatu kohennettua: se ei enää karkaa namialustalle omia aikojaan ja sen voi suunnilleen jättää esteen taakse odottamaan lähtölupaa ilman pelkoa, että se ottaisi varaslähdön.

Kontaktit ovat myös menneet eteenpäin, vaikka edeelleen joudun itse tekemään pienen pysähdyksen vahvistamaan "ota"-käskyä, mutta kyllä tuolla nyt voi ykkösiin mennä jo koheltamaan.

Rengas ja muuri ovat nyt melko lailla saatu varmistettua, eikä virhesuorituksia niiden suorittamisessa ole enää juuri syntynyt. Kummallekin on onnistuttu tekemään jo takaakiertoja ja vinoja lähestymisiä.

Huomiselle olen varannut itselleni ja Tarolle oikein kouluttajan Kokkolasta. Kyseessä on Pure Agility-yrityksessään työskentelevä Johanna Kronqvist. Aiempaa kokemusta minulla ei ole hänen koulutuksistaan, mutta parempi se on nyt joku saada joskus auttamaan, kuin aina puuhailla vain omin nokkineni. Saapa nähdä kuinka Taro suopuu käyttäytymään. Pieni hankaluus osallistumiselle on kuitenkin hieman huonohappinen polveni, jonka onnistuin taas niksauttamaan agilitytreeneissä. Se kesti teipattuna ja paketissa normi lenkkeilyn, mutta mihinkään suurempaan suoritukseen sillä ei kyetä. Jos se nyt ei toimi ollenkaan, niin Maija on sitten lupautunut varakuskiksi.

Taro pari vuotta takaperin

Uskaltauduin tekemään nyt tavoitteen, että ensi keväänä meidän nähdään virallisissa starteissa. Saa nähdä kuinka käy. Pian siirrytään taas sisätreenikauteen, eikä treenimahdollisuuksia välttämättä kovin helposti ole saatavilla. Mutta tällä hetkellä näyttää kuitenkin jo lupaavalta.