Talventuloa

En ole töiltäni ehtinyt hirveästi kirjailemaan tapahtumia ylös, mikäli sikäli jos jotain edes on tänä aikana erityisemmin edes sattunut. Nyt joka tapauksessa on vähän kevyempi viikko tuloillaan, lukuunottamatta ensi lauantaina olevaa Taron toista DRAJ-koetta Sastamalassa. En ole Soilelle ehtinyt vielä asiasta juuri puhumaankaan, mutta ajatus olisi, että menisin ehkäpä Kangasalle edelliseksi päiväksi ja lähtisin sitten seuraavana aamuna kohti Sastamalaa. Muussa tapauksessa joudun Lohjalta lähtemään liikenteeseen klo 4.00 aamulla, joka tarkoittaa sitä, että herätys olisi 2.30. Eli toivottavasti Soilella on tilaa majoittaa meidät johonkin nurkkaan. Onneksi nyt ei tytöilläkään ole juoksuja.

Silmätarkastus peruttiin ja siirrettiin myöhempään ajankohtaan, mutta sen sijaan Hamu sai tänään ensimmäisen rokotteensa. Setäni, Matti Junnila, joka on kunnaneläinlääkärinä Lohjalla kuunteli myös pojan sydäntä ja sanoi äänen muuttuneen parempaan suuntaan. Eli sikäli mieli muuttui paremmaksi ja pelko huomisesta sen osalta hieman hellitti. 

Tänään Hamu lähti kanssamme pienelle metsälenkille. Se oli innosta piukeana koko reissun ja jaksoi taapertaa eteenpäin omin tassuin, vaikka aluksi olinkin varautunut kantamaan sen loppumatkan kotiin. Kerran meinasi pienellä tulla suurempikin hätä, kun se erehtyi lähtemään pienempää polkua pitkin Taron perässä syvemmälle metsää. Taro ei paljon pentua odotellut, joten pian kuului surkeaa vikinää muutaman kymmenen metrin päästä. Kävin sitten ohjeistamassa sille oikean reitin ja pieni jatkoi taas matkaansa muiden perässä.

Olen huomannut, että Hamun ego ei kohta mahdu ulos ovestakaan, niin valtaisaksi se on kasvanut. Se sanoo jo tiukasti takaisin Impille, joka yritti pihistää siltä luun päivällä. Yritykseksi se tosiaan jäi, kun Hamu kiukusta puhkuen lähti hakemaa omaansa takaisin. Taro, joka istui kulmasohvalla oman luunsa kanssa hämmästyi tilanteesta niin paljon, että keskeytti oman luunsa jyystämisen toviksi kokonaan. Tämän tilaisuuden Hamu luonnollisesti tajusi käyttää hyväkseen ja nappasi Taronkin luun suoraan tytön nenän alta. Sitten se kiikutti luut tyytyväisesti oman tyynynsä päälle ja nakerteli niitä vuoronperään. Tyttöparat saivat jäädä nuolemaan näppejään.

Hamu on kyllä nimensä väärti (jos nyt ei ajatella sen virallista merkitystä), sillä niin ahnetta ja röyhkeää pikkupentua en ole kuuna päivänä tavannut. Jos menen laittamaan keittiöön ruokaa, se tulee haukkumaan ja kolistelemaan porttia, jonka taakse se on jätetty (ikäänkuin se olisi tällä käytöksellä joskus jotain saanut). Se on myös siitä ainutlaatuinen otus, että koskaan ei ole kukaan toinen koira päässyt Taron ruokakupille, mutta Hamua eivät Taron kiukkuisen huomautukset haittaa. Niistä täysin piittaamatta se marssii Taron kupille ja yrittää pihistää sieltä lisäruokaa. Sen ruokahalu tuntuu olevan pohjaton.