On ollut kertakaikkisen mielenkiintoista havaita muutoksia laumamme dynamiikassa Hamun jäätyä porukan jatkeeksi. Esimerkiksi Impi on aina ennen ollut järkkymätön viilipytty, jota ei pahemmin leikit kiinnosta, mutta kun Hamu on saanut itseensä vähän lisää itsevarmuutta olen havainnut, että sen sijaan, että Impi istuisi valtaistuimellaan ja katselisi alamaistensa täysin sopimatonta temmellystä, se onkin löysännyt nutturaansa ja lähtenyt leikkiin mukaan. Hamulla on tismalleen sama tapa leikkiä, kuin Impillä, (eli pitää hirmuista ääntä ja painia) joten ehkäpä Impi on vain saanut pojastaan kaltaisensa leikkikaverin.
Nyt kun Impi leikkii myös, Taronkin rooli on muuttunut erilaiseksi. Nyt se pitäytyy taka-alalla kun äiti ja poika painivat, mutta kun Impin leikkimielinen kärinä muuttuu voimakkaammaksi, se kokee tarvetta tasata tilannetta ja menee leikkivien väliin ja koettaa jollain tavalla siirtää Impin huomiota itseensä, ikäänkuin suojellakseen Hamua, vaikkei äijänalku kyllä paljon suojelua tarvitsisi. Koska Hamu innostuu vain kolmannesta osapuolesta entistä enemmän, koko homma päättyy kolmen koiran painimiseen isossa kasassa, kunnes ne painuvat uupuneina juomakipolle ja sitten Hamun pitääkin päästä jo pissalle ulos.
Kuten olette varmaan huomanneet, olemme koirien kanssa usein liikenteessä hiekkamontun suunnalla. Viimeiset 3-4 kertaa Taro ei ole tavanomaisella tavallaan lähtenyt jahtaamaan jäniksiä metsään, vaan kiiruhtanut vähin äänin aivan montun vasempaan laitaan, tiheään heinikkoon ja pysytellyt näkymättömissä. Kun viime saimme sen tutkapannan avulla yhytettyä paikasta, se kiiruhti meidän nähdessään nopeasti luoksemme, mikä on mielestäni perin merkillistä. No, tänään lähdimme siis uudestaan montulle ja pidin Taroa oikein erityisen huomion kohteena. Ei mennyt montaa minuuttia, kun si liipotti näkymättömiin. Lähdin tutkailemaan paikkaa, jossa se viimeksi oli möyrinyt. Taro touhusi siellä peuran ruhon jäämien parissa. Ilmeisesti joku oli kaatanut peuran (itse epäilen, että kyseessä on luvaton kaato, koska paikalta ei ole kovin pitkä matka lähimpään asutukseen ja lisäksi, kyseessä on hiekkamonttu, joka ei kovin perinteistä peurastusaluetta liene olevan) ja jättänyt sen takajalat, selkärangan ja nahan heinikkoon. Eipä ihme, ettei Taro tullut nakinkaan perässä kun tarjolla oli moinen maukas herkku. Taron (ja nyt Impinkin) pettymykseksi, nappasin koirat kiinni ja päätin lähteä paikalta. Ulkoilusta ei ainakaan olisi tullut mitään enää, kun molemmat olivat saadeet vainun raadosta. Lienee parasta mennä korjaamaan raato pois sieltä, jos mielimme jatkaa siellä ulkoilua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti