keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Kovia koetaan, mutta eteenpäin mennään

Kävimme tänään Hamun kanssa Turussa Koira- ja kissaklinikalla sydänultrassa. Hamulle tehtiin diagnoosi, että sillä saattaa olla reikä sydämen kammioidenväliseinässä. Koska pennun terveyden tulevaisuus on epävarma, teimme päätöksen, että tämä syötävän suloinen nallekarhu jää kanssamme elämään. Kun pentu täyttää neljä kuukautta, tulisi se viedä uudestaan tarkastukseen, jossa pystytään paremmin diagnosoimaan sydämen kehitystä. 

Hamu on kovan onnen lapsi. Sillä todettiin myös hammaskysta, joka on todella harvinainen, eikä eläinlääkärikään ollut siihen muuta kuin kirjoissa törmännyt. Asialle ei kuitenkaan tehdä toistaiseksi mitään, vaan tarkastellaan myöhemmin, tarvitseeko se leikkaushoitoa. Ja luonnollisesti, jos äijäalku meille pysyvästi jää, on sillä edessä myös kastrointi, kun näyttelyihin ei nyt kuitenkaan tarvetta ole mennä. Onkin ehkä ironista, että Hamun viralliseksi nimeksi varmistui tänään "You Win Again". Toivotaan, että tulevaisuus on valoisampi ihastuttavalle koiralapselle.

1 kommentti:

  1. Voi pientä! Mutta miten herttaisen näköinen otus se onkaan <3

    Miten mie en tienny tästä blogistasi, nyt vasta hoksasin ruveta seuraamaan D:

    VastaaPoista