Lähdimme koirien kanssa näyttelyn merkeissä kohti Kankaanpäätä. Pääsimme itse Kankaanpäähän vasta sunnuntaiaamuna, kun menimme yöpymään Niinisaloon. Sinnekin saavuimme vasta puolilta öin, harhailtuamme pitkin Niinisalon metsiä pilkko pimeässä. Nerokas oikoreitti kostautuikin lähes kolmenkymmenen kilometrin lisämatkalla.
Kello lähenteli varmaan yhtä kahta, ennenkuin pääsimme viimein nukkumaan, koska kaikki huoneen kahdeksan sänkyä oli luonnollisesti testattava ennen kuin sohva todettiin parhaaksi yöpymisspotiksi. Sitä ennen, sain kuulla jotain historiallista, kun Impi huomasi noin 30 hevosen lauman vaeltelevan ikkunamme alla (leiritalo on siis aivan tarhojen vierellä). Tämä pimeydessä vaeltava karvamammummilauma sai Impin kurkusta nousemaan kumeaa murinaa, jota olen saanu todistaa vain kaksi kertaa elämäni aikana aikaisemmin. Nyt sitä murinaa sitten riittikin, kunnes kaappasin takakireän ystäväni kainalooni ja sain sen vaimentumaan.
Aamulla, puoli kuuden aikaan, lähdin viemään koiria lenkille. Koska kello oli vähän ja ainuttakaan ihmistä ei näkynyt missään, päätin päästää koirat irti. Urbaaneiksi ja hienokäytöksisiksi oppineet tyttösethän tästä riehaantuivat ja lähtivät hirmuiseen viiletykseen pitkin tallialuetta. Taro ei eteen juuri katsonut ja hämmentyi suunnattomasti jouduttuaan juuri aiemmin mainitsemani hevoslauman keskelle. Siinä hetken säikähtäneenä tuijotettuaan se päräytti ilmoille mojovan sotahuudon ja kirmasi pois paikalta. Enpä ole Impiäkään nähnyt moista vauhtia viilettävän aikapäiviin. Yleensä Taro juoksee nopeammin, mutta nyt ei nuorikko pysynyt hurjistuneen Ihaan vauhdissa. Oli ilo katsella kun koirat nauttivat niin kovin elämästään. Sopuisasti ne palasivat kanssani sisälle kun kutsuin ne aamupalalle.
Puolilta päivin olisi siis kehämme Porin näyttelyissä. Reissu meni kuitenkin totaalisen mönkään ja huomasin Kankaanpäässä, että näyttelypaperit ja rokotustodistukset olivat jääneet Saloon. No, onneksi ymmärtäväiset järjestäjät antoivat meidän osallistua silti -eivätpä olisi antaneet. Kun oli juuri saanut koirat kauniiksi ja kiiltäväturkkisiksi, alkoi käsittämätön sadekuuro, jonka jälkeen hihnojen päässä seisoi kaksi litimärkää petitiä, jotka eivät olleet kauneutta nähneetkään. No, sen huomasi kyllä arvosteluissakin:
Taro: "Nice head, feminine. Good neck, topline should be straighter. She is too light on bone. Ribcase & chest need to improve. Front should be straigter. Long in body. Nice mover."
Impi: " Nice head, feminine. Front should be much straighter. Chest should be more developed. Good neck, topline. Light on bone. Good angulation. Nice mover."
No, ainakin saimme erityiskiitosta liikkeistä, mistä ne kukkahattutätien syöttöporsaat saivat noottia. Mutta tuomaria eivät esimerkiksi hampaat kiinnostaneet lainkaan ja tuomarointi oli muutenkin suurisuuntaista. Mutta joo, kateellisen panettelua, kun koirat eivät pärjää. Tuloksina Tarolle H (Hox. Haminan ROP-pentu) ja Impille EH (valioluokassa, kaikista avoimen luokista SERTit). Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Seuraavaa näyttelyä en aio käydä melko toviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti