keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Itsevarmuutta radalle

Päästiin tänään treenaamaan "kisanomaisesti" vieraaseen ympäristöön, kun osa luokastamme oli pitämässä agilityesityksiä Hyvinvointi-iltapäivän yhteydessä Kannuksen Seurakuntalon nurmialueella. Plussaa oli ehdottomasti se, että kepit ja paikka oli vieraat. Tokikaan meillä ei ollut läheskään kaikkia esteitä ja ratakin oli enimillään 13 esteen pituinen, mutta Taro oli yksinkertaisesti todella loistava. Kepit se meni tosi hienosti kaikilla kerroilla (paitsi kerran meni väärästä välistä sisään, kun ohjasin sen hutiloiden) ja nyt viimeisen keppivälin ongelma näyttää alkavan sutviintua. Ja tietysti mitä enemmän tulee onnistuneita suorituksia, sitä enemmän tulee kummallekin itsevarmuutta. 
Taro kulki pääsääntöisesti radalla hyvin, mutta omien mokien ja joltain pudonneiden koirannappuloiden takia tuli yhteen pätkään vähän sekoilua. Vire oli kuitenkin koko ajan tosi hyvä ja itsestäkin tuntui tosi luontevalta ja sujuvalta.

Tästä innostuneena ajattelin jo varovaisesti harkita kisoja. Ikävä kyllä tällä seudulla kisat ovat harvinaista herkkua, etenkin talviaikaan, mutta 26.10. olisi tarjolla yhdet kisat Kokkolassa.  Tulee aika pian, mutta toisaalta Taro tuntuu nyt olevan iskussa. Eikä se niin vaarallista ole, jos vaikka mönkään meneekin. Se on kuitenkin tosi pienestä kiinni, että onnistuuko rata niinkuin ajattelee. Mutta kokemusta kaikki tyynni. 14.päivä on viimeinen ilmoittautumispäivä, joten kaikki on vielä auki. 

Impikin pääsi taas radalle menemään. Se oli kovasti innoissaan ja teki sille ei kovin tyypillisiä mokia, kun siinä riekkui valtoimenaa. Ehkä sitä voisi senkin kisoihin vielä ilmoittaa kokeilumielessä!

Kamera on edelleen korjuulla, mutta kunhan sieltä tulee niin jo alkaa kuvia sadella :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti