keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Impin lonkka- ja kyynerkuvat

Eilen käytiin sitten Impin sisuksia tutkimassa lonkka- ja kyynerkuvien muodossa. Olen joskus uumoillut, että siellä ei välttämättä ole kaikki kunnossa, mutta onneksi tulokset olivat kuitenkin hyvät!
Kyynäret saivat terveen paperit eli 0/0. Lonkat olivat myös ok, ei mitään kovin ihmeellistä. Lonkkakuppien tulisi eläinlääkärin mukaan ihannetapauksessa olla syvämmät, mutta se on kuulemma rotukysymys. Kennelliittossahan ne lopullisesti arvioidaan, mutta tällä hetkellä Pentti Tapio arvioi toisen lonkan olevan joko A tai B ja toisen B tai C. Eli ihan kohtuulliset tulokset joka tapauksessa!
Vain kourallinenhan petiteistä on lonkka- ja kyynerkuvattu, mutta tuloksia viimeiseltä kolmelta vuodelta selatessani ei siellä ollut ainoitakaan A/A-lonkkia. Paras taisi olla A/B, mutta toisaalta toisesta päästä tulokset olivat pahimmillaan luokka C/D.
Pikkukoirillahan harvemmin lonkat vaivaavat ja sen takia niitä harvemmin kuvataankaan, mutta koen koirien kanssa mm. agilityä harrastavana tärkeäksi, että koirilla ei löydy mitään radikaalia estettä lajin harrastamiseen.
Tarkoitus olisi kuvauttaa vielä jossain vaiheessa Impiltä vielä selkä, sekä Hamulta ja Tarolta kaikki kolme. Sunnittelin myös polvien tutkituttamista. Mutta nämä siirtynevät näillä näkymin ensi syksyyn, kun Hamu on täyttänyt kaksi.
Tarolla en usko olevan missään mitään ongelmia, sillä siitä huomaa, että se liikkuu vaivattomasti ja ketterästi aina. Mutta ei vara venettä kaada kuten sanotaan! Eritoten kun suunnitelmissa on edetä agilityssä kilpailemaan.

Silmäpeilaukset pitäisi myös tehdä kaikille jossain vaiheessa. Mutta sekin varmaan siirtyy syksylle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti