lauantai 5. helmikuuta 2011

Tää tahtois koiranomiksi

Noniin. Olen nyt pitkällisen harkinnan jälkeen päätynyt ajatukseen siitä, mitä tahtoisin tehdä. Koska koirat ovat tiivis ja erottamaton osa arkeani, miksen siis harjoittaisi sitä ammatin nimissä.

Oli päämäärä: Monialakoirayritys

Toimintasuunnitelma: Hanki rahaa -> Hankkiudu koiranomikoulutukseen Paraisille -> Hanki oma yritys.

No, mitä siis olen suunnitellut? Tarkemmin sanottuna haluaisin koirahoitola/trimmaamo/valokuvaamo -yhdistelmän. Koirathan ei maailmasta lopu. Onneksi olen saanut Soilen opissa käsityksen koirahoitolan ja trimmaamon arjesta. Ei ollenkaan paha. Uskon kestäväni hyvin, mutta mitä minä sitten tarvitsen unelmani saavuttamiseen? Enimmäkseen tarvitsen rahaa. Rahaa tarvitaan esimerkiksi siihen, että saan koulutuksen. Toisekseen yrityksen perustaminen ja kolmanneksi toimitiloihin, jotka voisivat olla vaikka omakotitalon yhteydessä jossain kaupungin laitamalla, jossa ei ole liikaa häiriintyviä naapureita. Ja yritystä täytyisi sitten mainostaakin, että saisi asiakkaita.

Mistä rahaa sitten saa? Pankista lainaa. Tässä suurin ongelma ja riski. Lähteekö yritys pyörimään, vai makselenkö sitten lainojani pienestä kassamyyjänpalkastani lopun ikääni? No, en tiedä, mutta ainakin minulla on halua ottaa tämä riski.

Ensin pitäisi vain kouluttautua.. Ensi syksynä alkaisi seuraava koiranomikoulutus...

1 kommentti:

  1. Ooh! Kuulostaa hyvältä, vaikka en alasta paljoa tiedäkkään. Mutta jos uskot että kysyntää riittää, go girl! Toivottavasti kaikki onnistuu..yksi vaihtoehto opintojen ja muun rahottamiseen on käydä kelalla kysymässä opintolainaa, tai sitten ensin sossulla käydä kysymässä maksavatko, sekin vois onnistua. Sossun pitäs maksaa jos muualta ei rahaa löydy tarpeeksi.

    Odotan innolla miten menee, ja autan jos vain voin jotenkin tämän unelman saavuttamisessa..rahaa tosin minulla ei ole ): Olisko koirahoitola sellanen mihin ottasit esim. kodittomia koiria vai siis sellainen missä ne koirat viettää vaan vähän aikaa?

    VastaaPoista