Paluu agilityn pariin

Nyt ulkokauden koittaessa olen taas innostunut aksaamisesta - ja niin on Tarokin. Mentiin melkolailla kylmiltään mölliluokkaan koululla järkätyssä Hurttarieha-tapahtumassa. Tyylikkäästi, puhtaalla radalla, Taro suoriutui ensimäiselle sijalle :)

Uskoisin, että ohjausteknisesti pärjättäisiin jo ykkösluokassa, mutta edelleen kummittelee tuo keppien kisakunto. Nyt ollaan sentään monen vuoden väkertämisen päätteeksi saatu KAIKKI VERKOT POIS!!! Nyt ilmeni sitten uusi ongelma, liiallinen hakeutuminen namialustalle. Jos otan alustan pois, Taron pasmat menevät sekaisin ja pakka hajoaa. Nyt olen sitten yrittänyt pienentää alustan kokoa ja näin häivyttää sen näkyviltä. Lisäksi olen tehnyt sitä, että alusta on paikallaan, mutta palkka tulee minulta. Ehkä sitten kesän lopuksi päästäisiin jo virallisiin...? Ainakin tuo verkkojen poissaanti tuntuu tosi ratkaisevalta, ja toivoisin että viimeisen keppivälin dilemma alkaa ratketa omalla painollaan, kun kokemusta tulee lisää.
Lisävarmuutta tarvitaan myös oikeassa sisäänmenossa, mutta se ei tunnu olevan yhtälainen ongelma Tarolle kuin tuo viimeinen keppien väli.

Tarossa piilee pieni pallohullu...

Virtaa ja energiaa Tarolla on ainakin vaikka muille jakaa. Välillä tuntuu, että sen perässä pysyminen on jo miltein mahdottomuus. Etenkin iltatreenit kun sääolot alkavat viiletä, on herättänyt Tarossa melkoisen agilitypedon.. Suorastaan jännittää, viedä sitä radalle, kun se huutaa jo autossa silkasta halusta päästä treenaamaan.

Tutkapanta on varotoimenpiteenä, jos Taro erehtyy käymään omine nokkineen lähimaastossa..

Kuvissa kesänalun energiaa kahdelta eri soramontulta..