maanantai 27. toukokuuta 2013

Kesän tavoitteet


Jonkun hulluuden yllyttämänä intaannuin ilmoittamaan koiria kaikennäköisiin karkoilihin kesän aikana. Ensin on tiedossa Tuusulan kaikkien rotujen näyttely, jossa tapaan pitkästä aikaa myös Hamun sisaret Vilman ja Kafin, sekä Eka-veljen. Omistani ilmoitin mukaan Impin, kun Hamu ei ole näyttelyihin sovelias leikkauttamisen myötä. Kovasti on tulossa petit - väkeä, joten tohdin epäillä, että Impille ei suurta menestystä ole tulossa, mutta tarkoitus onkin viettää vain mukava kesäinen päivä kuulumisia vaihdellen. Suvi on alustavasti lupautunut tulemaan näyttelyhihnan toiseen päähän, joka helpottaa minun mieltäni kovasti.

Impi kaverinsa Nuun kanssa rannalla.
Seuraava koetus onkin sitten seuraavan viikonlopun luonnetesti, johon ilmoitin Hamun. En vielä tiedä, että saanko edes paikkaa sieltä, mutta paperit laitoin joka tapauksessa menemään. Haluan ihan periaatteet vuoksi testauttaa kaikki koirani, vaikka tiedän että luonnetesti onkin suunnattu lähinnä palveluskoirille.
Mielenkiintoista olisi myös ilmoittaa Impi uudestaan vielä tänä vuonna, ennenkuin se on luonnetestiin "yli-ikäinen". Itseä jäi harmittamaan tuo laukauskokematon, koska Impihän on laukausvarma, kuten mejä-kokeessa saatoimme huomata. Ja olisi se muutenkin mielenkiintoista kuulla toisen tuomarin mielipide.

Taro uskaltautui itsenäisesti uimaan pallon perässä. Tekniikka on kuitenkin vielä vähän hakusessa..

Lisää epävarmoja koepäiviä on tulossa sitten heinä-elokuussa kun Impi on ilmoitettu Tammelaan Bassetkerhon järjestämään mejä-kokeeseen. Lisäksi ilmoitan sen vielä Sastamalassa järjestettävään kokeeseen, heti kun ilmoittautuminen aukeaa. Jospa ainakin toisesta saataisiin koepaikka. Jospa päästäisiin nousemaan VOI-luokkaan!

Treeneissä eilen Impi suoritui kohtuullisesti, kun valitsin treenipaikaksi meille ongelmallisen kuivan kankaan. Välillä sen keskittyminen herpaantui, mutta kulmat se selvitti hyvin ja merkkasi makaukset kunnialla.


Taron kanssa kilpailemisen suhteen olen varovaisen toiveikas, että pääsisimme Seinäjoelle elokuun lopussa. Kesällä pitäisi olla mahdollista päästä treenaamaan aktiivisesti TOP-paikassa. Ilmoittaudun kuitenkin vasta, kun olen saanut yhdistettyä kepit onnistuneesti rataan.




2 kommenttia:

  1. Kuulehan nainen, voitko harkita myös Oulun KV-näyttelyyn tuloa jompana kumpana päivänä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen silloin ikävä kyllä Tampereella, enkä viitsi matkustaa puolen Suomen yli näyttelyihin, joista en kuitenkaan saa mitään kotiinviemistä... /:

      Poista