sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Impin ensimmäinen mejä-koe

Nyt on sitten jäänyt tämä blogin kirjoittelu melko huonolle tolalle, kun tietokone on ollut virrattomana useamman viikon. No, mitään kovin kummoista ei ole tapahtunut, jos mukaan ei lueta tiivitä treenisessioita ja mejä-koetta, jossa käväistiin Impin kanssa 19.5.

Lauantaina olin jo tekemässä jälkitalkoissa yhtä VOI- sekä AVO-luokan jälkea. Opin tosi paljon koejäljenteosta ja muista käytännön järjestelyistä, sekä sain vielä viime hetken ohjeita maasto-opastukseen ja itse jäljenajoon. Kun jäljet oli tehty suuntasin kotiin. Nukkumisesta ei tietenkään tullut mitään.

Lauantaina oltiin koepaikalla jo aamuseitsemältä ja nautittiin kevyt aamiainen. Sen verran jännitti, että kovin hyvin ei ruoka uponnut. Päivästä oli kuitenkin tulossa tosi kuuma ja raskas, niin pakko se oli jotain yrittää saada alas. Siinä tuli huomattua taas, että minulla on surkeat kisahermot, sillä muovilusikka ei meinannut millään lakata tutisemasta kädessäni.... ;)

Aamiaisen jälkeen ylituomari piti meille puhuttelun, eli käytännössä kertoi lyhyesti säännöistä ja toivotti sitten onnea päivälle. Poikkeussäännöksi saatiin mahdollisuus juottaa koiraa jäljenaikana, koska sää oli niin lämmin.  Kun säännöt oli kerrattu, arvottiin jäljet ja kohdalleni osui jälki numero kolme eli se sattui juuri sopivasti puolenpäivän jälkeen kun aurinko porottaisin täydeltä terältä. Seuraavaksi siirryttiin pihalle ja suoritettiin laukauksensietokoe. Kaikki koirat läpäisivät kirkkaasti. Impi istua törrötti paikoillaan hölmistyneenä siitä, että miksi se oli jätetty istumaan kuuden koiran riviin. Laukaus oli sille yhdentekevä ja ainoa reaktio jonka huomasin, oli että sen hännänheilutus taukosi laukauksen ajaksi, mutta jatkui taas kun koe oli suoritettu.
Sitten oli tiedossa vain oman vuoron odottelua reilun parin tunnin verran.

Juuri ennenkuin menimme jäljelle Impin kanssa, kastelin tytön läpimäräksi vilpoisella vedellä. Mukana oli myös froteinen viilennytmantteli, joka nousi kyllä arvoon arvaamattomaan, kun lämpömittari kohosi aina 27 asteeseen.
Lopulta sitten lähdettiin jäljelle. Yritin olla huolellinen alkumakauksen suhteen ja pyysin Impiä haistelemaan sitä tarkkaan. Hyvin tyttö lähtikin liikkeelle, melko jälkitarkasti. Hieman normaalia hitaammin ehkä, varmaankin kuumudesta johtuen, mutta tasaisesti edeten kuitenkin. Hieman se kävi luovimassa suuntaan jos toiseen jäljen sivuille, mutta jäljensuuntaisesti joka tapauksessa.
Olin toivonut jäljen olevan mahdollisimman vaikeakulkuinen, sillä Impi on parhaimmillaan silloin kun se ei pääse niin nopeasti eteenpäin. Kauhukseni huomasin, että hyvin suopursukkona alkanut jälki muuttui nopeasti todella kuivaksi jäkäläpohjaiseksi kankaaksi ja tietenkin ensimmäinen kulma tuli siellä. Impi ohitti kulman parilla metrillä lievässä sivutuulessa ja paukutti menemään vain eteenpäin. Loppujen lopuksi siihen tuli hukka.
Palautettiin tuomarin käskystä Impi jäljen päälle ja tästä eteenpäin se eteni oikein kivasti. Jäljellä oli useita tienylityksiä, mutta onneksi maasto muuttui hieman kosteammaksi.
Impi saavutti toisen kulman, merkkasi sen hyvin ja selvitti kulman tosi hyvin. Sitten tuli merkillinen kohta, jossa oli vanhoja lautoja läjässä, jonkilaisessa kuopassa. Tämän takana oli tiheä kuusikko. Impi oli täysin varma, että siellä se jälki menee (todellisuudessa jälki meni hieman vierestä, mutta tuuli painoin sen lautakasalle). Ei muuta kuin taiteilemaan lautojen päälle ja siitä kuusikon läpi. Impillä oli tähän menessä tosi kuuma ja se pyrki yhteen syvään ojaan juomaan. Pahaksi onneksi se ei yltänyt veteen asti, joten se palasi jäljelle. Tässä vaiheessa pyysin lupaa juottaa koiran. Impi joi hieman ja jatkoi sitten matkaa melko varmaotteisesti. Sorkalle se tuli suoraan ja jäi nuuskimaan sorkkaa halukkaasti. Se jäi seisomaan sorkalle ja nuolemaan sitä, kunnes vaihdoin sorkan possunkorvaan.
Tuomari harmitteli ensimmäistä hukkaa, sillä muuten suoritus oli tosi hyvä. Parempi onni ensi kerralla :)

Impi pääsi vilpoiselle mökille häkkiin lepäämään ja oli kuulemma nukkunut koko ajan, kun oli opastamassa jälkeä numero viisi. Opastus menikin ihan hyvin, vaikka jotenkin missasin kaadon, kun koira niin päättäväisesti paukutti menemään eteenpäin. Onneksi huomasin noin 15 metrin jälkeen ja huomautin asiasta tuomarille. Koira oli onneksi perin pätevä ja pitkästä tarkistuslenkistä huolimatta, se palasi kaadolle ja merkkasi sen loistavasti. Rodultaan koira oli baijerinvuoristovihikoira, joita en enne ollutkaan nähnyt ihan "livenä". Täytyy myöntää, että jäljestys näytti olevan kyseisellä koiralla verissä, niin varmaotteisesti ja jälkitarkasti se meni. Tulos olikin sille ansaitusti AVO1.

Impi sai tulokseksi AVO2 ja pisteitä yhteensä 36.  Pisteet tulivat seuraavasti:

"Koesuorituksen arvostelu
a) Jäljestämishalukkuus (0-6) = 4
b) Jäljestämisvarmuus (0-12) = 8
c) Työskentelyn etenevyys (0-10) = 7
d) Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämniskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen (0-14) =10
e) Käyttäytyminen kaadolla (0-3) = 3
f) Yleisvaikutelma (0-5) = 4
Yht. 36p = AVO2
Laukauksen sieto:  hyväksytty

Koeselostus:
Rauhallinen lähtö. Koira jäljestää sopivalla vauhdilla käyttäen maa- ja ilmavainua, etenee pääosin jäljenpäällä ja tekee muutaman tarkistuksen jäljen sivulle. 1. kulmalla menee pari metriä makauksen ohi ja jatkaa suoraan aina hukkaan asti, palautetaan jäljelle. 2.kulma jälkeä pitkin ja makaus merkataan. Tien ylitys rengastaen. Kaatoa nuuhkii. Hyvä suoritus hukasta huolimatta."

Tuomarina siis Kari Hyytiäinen

Olosuhteisiin nähden ei voi olla kuin tyytyväinen suoritukseen. Kotiinviemisiksi saatiin koirannameja, pieni palkintopytty sekä jonkinlainen pieni kompassi. Treeneissä pitää nyt keskittyä avomaaston harjoitteluun, sillä se on selkeästi Impille vaikeampaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti