Kesäkuu on ollut harvinaisen vastahankainen ja harmillisen epäaktiivinen koirien osalta. Tiesin jo ennakkoon, että treenailut jäisivät vähälle sillä kennelvuorot söisivät vähintään kaksi viikkoa koko kuukaudesta. Oli tarkoituksen mukaista ottaa kaikki kesän kennelvuorot alkukesään, ettei sitten tarvitsisi rampata Kangasalan ja Kannuksen väliä jatkuvasti ja pieni treenitauko aktiivisen kevään jälkeen tekisi koirille varmasti vain hyvää.
Koska kennelvuorot oli ripoteltu kolmeen osaan, kuvittelin että treenaamiseen jää kuitenkin hieman aikaa väliviikkoina ja kyllähän sitä aikaa jäikin, mutta sitten tulikin aivan muita esteitä harjoittelulle...
Ensimmäinen "vastoinkäyminen" jos sitä voi siksi kutsua oli Taron juoksut, joka vesitti suunnitelmani käydä treenaamassa agilityä (juoksuisen koiran kanssa ei ole koulun hiekkakentälle mitään asiaa, joten sitten ollut myöskään esteitä käytettävissä). Eikä sitä sitten ollut kovasti energiaakaan treenata, kun Hamu vollotti kovaäänisesti joka yö, kun se oli tunteettomasti erotettu ihanan tuoksuisesta naisestaan.
Sitten onnistuin tuomaan kennelvuorolta tuliaisiksi kotiin kennelyskän. Taro sai tartunnan, varmaankin juuri juoksujen takia, sillä Impi ja Hamu säästyivät sen kummemmilta oireilta Taron yskiessä ja kakoessa limaa. Ja mistä tiedän että kennelyskä oli juurikin kennelvuorolta? No, mehän emme ole muita koiria nähneetkään lähiaikoina juuri juoksujen takia. Tämän lisäksi samana päivänä alkoi yhdellä kennelin hoitokoiristakin selvät oireet, joten epäilystä asiasta ei jäänyt.
Ei siinä mitään, eihän kennelyskään normaali hyväkuntoinen koira kuole ja yskäkin helpotti vajaassa viikossa, mutta se tietysti johti sitten yhteensä kolmen viikon eristämiseen, karanteeniin, jonka alla olemme vieläkin. Tämän takia sitten peruuntui Impin debyytti mejäkokeissa, sekä työharjoitteluni siirtyi viikolla. En kuollaksenikaan halua viedä sairautta Soilen hoitolalle, sehän tästä vielä puuttuisikin...
Nyt on sitten tyydyttä olemaan lähinnä kotosalla ja vältetty menemästä mihinkään missä liikkuisi enemmälti koiria, ettei tauti nyt enää leviäisi keneenkään ja tätä jatkuu nyt sitten vielä ensi viikko, jos kukaan ei enää sairastu.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Olin juhannuksen tiiviisti kotosalla ja lähdin Impin sekä Hamun kanssa metsään kävelylle, jotta Hamu saisi välillä jotain muuta ajateltavaa kuin ihanaisen Taron. Tämä koirakombo on yleensä pomminvarma, eikä tarvitse olla huolissaan että ne mihinkään kauas lähtisi. Hamu päätti kuitenkin tällä kertaa toisin. On hyvin tavanomaista, että koirani eivät tallustele pelkästään teitä pitkin, vaan tekevät pieniä pistoja metsään ja palaavat sitten hetken päästä takaisin tarkastamaan olinpaikkani. En siis ollut tälläkään kertaa huolissani, kun ne lähtivät tuhistelemaan pientä metsätyömaapolkua pitkin vähän matkan päähän. En tiedä mitä tapahtui kun Hamu yhtäkkiä, kaikessa hiljaisuudessa jätti tulematta takaisin. Ajohaukkua ei kuulunut, joten ei ne minkään eläimen peräänkään olleet voineet mennä. Impi palasi seuraani nopeasti, Hamua ei kuulunut huudoista huolimatta. Autolle ei ollut pitkä matka, joten ajattelin että se varmasti lähtisi tapansa mukaan perään, kun huomaisi jäävänsä yksin. No, näin ei ollut tällä kertaa. Metsässä kului tuntikausia sitä etsiessä, hain jopa juoksuisen Taron houkuttimeksi kotoa, jospa se ilmaantuisi. Ei kuulunut, eikä näkynyt. Puolen yön maissa luovuin etsinnöistä, jätin katoamispaikalle viltin ja sen päälle ruokaa, siltä varalta että se palaisi takaisin yön aikana. Ilma oli lämmin, joten se pärjäisi varmasti. Olin luonnollisesti ilmoittanut sen katoamisesta kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.
Palasin aamulla paikalle, mutta viltti ja ruoka olivat koskemattomina samassa paikassa johon ne olin jättänyt. Jatkoin etsintöjä, nyt pyörällä ajaen. Muutaman tunnin päästä soitettiin koirahoitolasta, joka vastaa Kannuksen alueelta löytyneistä koirista. Hamu oli otettu kiinni noin 15 kilometrin päästä katoamispaikalta. Se oli mitä ilmeisimmin ollut matkalla kotiin, huomattuaan että se oli jäänyt yksin. Onneksi se oli napattu kiinni muutamaa kilometriä ennen saapumista Kannuksen taajama-alueelle. Se oli ihan hyvinvoivan ja iloisen oloinen, vaikka sillä oli 18 tunnin taival takanaan. Koska se ei lähtiessään haukkunut, epäilen että se oli varmaankin jonkun juoksuisen nartun hajujen jäljillä, kun ei sitä kotona oltu päästetty astumapuuhiin. Kuka tietää... Kotona se jaksoi pitkästä matkastaan huolimatta vielä vongata Tarolta hellyyttä, mutta kun se lopulta nukahti se nukkui kyllä pitkään ja sikeästi.
Lievän silmätulehduksen Hamu oli onnistunut mukaansa metsästä ottamaan, mutta se hoitui parin päivän suolaliuoshuuhtelulla ja nyt on kaikki taas hyvin.
No, nyt koirat ovat olleet taas hyvässä ruodussa ja tottelevaisia, joten paluu arkeen pääsee taas käyntiin tämän kesän viimeisen kennelvuoronkin viimein loputtua. Sitä juhlistettiin tokotreeneillä ja kaikki koirat toimivat tosi upeasti, joten mieli on hyvä ja ensi viikon ajattelin keskittyä vain treenailuun, sekä koirien liikutteluun vähän tehostetummin. Vähempi liikunta kesäkuussa alkaa näkyä koirien lihaskunnossa, joten ennenkuin vallan romahtaa, aloitetaan taas tiiviimpi harjoittelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti