Agility on viimeaikoina tökkinyt turhauttavan paljon. Suurimpia ongelmia ovat olleet Taron kohdalla se, että se ei ymmärrä jos ohjaan sen vastakkaisella kädellä putkeen ja jää tuijottamaan tyhmänä, että mitäs hittoa tämä tarkoittaa. Koetan nyt ryhdistäytyä ja käydä treenaamassa koululla useammin, josko se helpottaisi vähän ennen suunnittelemiani möllikisoja 13.10., jotka toisluokkalaiset järkkäävät koululla.
Hamun ongelma oli ensin se, että se ei lukenut esteitä ja tuli minun perässäni. No, sitten tehtiin target-työskentelyä, jotta saataisiin se hieman irtoamaan minusta. No, nytpä se sitten sen oppi ja tekee ihan mitä sitä itse haluaa ja jos se ei ymmärrä niin se hengailee sitten muissa puuhissa.
Pieniä ongelmia, mutta turhauttavia sellaisia. Ja minä tiedän, että on täysin turhaa treenata kärttyisenä, siitä en nauti minä eikä koirat.
Puhelu Raaseporiin Maijalle auttoi taas kokoamaan omaa kärsivällisyyttä ja muistamaan, että on ehkä parempi välillä ottaa askel taaksepäin kuin runnoa väkisin eteenpäin. Molemminpuolinen motivaatio on kuitenkin tärkein.
Seuraavat kuusi viikkoa olemmekin treeniryhmämme kanssa omillamme, kun treenajamme lähtevät lukiojaksolle. Sovittiin, että yritetään vuorotellen vetää treenejä ja tehdä simppeleitä juttuja, parantaa esteosaamista ja hioa suorituksia, pitkien ja kiemuraisten ratojen sijaan. Lyhyemmät tehtävät motivoivat myös koiria enemmän, kun palkkio tulee nopein väliajoin. Toivottavasti se helpottaa hieman solmukohtia.
Koulun käytännön tunneilla on keskitytty nyt todella paljon palveluskoiralajeihin, eritoten pk-jälkeen ja pk-hakuun. Täytyy myöntää, että mejään innostuneena ihmisenä, en oikein ole ollut motivoitunut tekemään tämän lajin jälkiharjoituksia koirani kanssa, joten harjoitteluni on ollut siinä jokseenkin puolivillaista. Sen sijaan haku on ollut oikeinkin viihdyttävää. Koirana minulla on ollut Impi, kun se on jäänyt agitreeneistä ja muista harrasteissa hieman paitsioon ja voi pojat, kyllähän tyttö sieltä henkilöt löytää! Impin valitsin treeneihin siksi, että voi olla sataprosenttisen varma sen tottelevaisuudesta maastossakin ja sen motivointi hommaan on ollut helpointa sen pohjattoman ruokahalun takia.
Olemme olleet hakumetsällä nyt kahdesti, kummallakin kerralla Impi on suoriutunut suhteellisen hyvin. Tänään olin siitä erityisen ylpeä, sillä se suoritti hyvää työskentelyä ja antoi jo hieman ilmaisuakin maalimiehen luona viimeisellä treeneillä. Tai siis lähinnä tämä oli Impin vaatimus nakeista, mutta kerrankin sen ahneudesta on etua x)
Olimme Impin kanssa myös raunioilla. Periaate on sama, mutta raunioissa on vähän haasteellisempi maasto hallittavana. Vanhana agilityn osaajana ei Impille tuottanut vaikeutta kiipeillä haastavimmissakaan paikoissa ja kohtalaisen hyvin se löysi raunioilta maalimiehenkin. Kaikenkaikkiaan ihan olen ollut Impin työskentelyyn. Kumpa saisi vielä nuo nuoremmat toimimaan samalla tomeruudella... Jatketaan harjoituksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti