keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Paska reissu mutta tulipahan tehtyä


Viikonloppuna oli Kotka KV ja mehän lähdimme koko konkkaronkka sinne Impille CACIBia hankkimaan. Saatuani tietää etukäteen ketä meitä vastaan kilpaili, en ollut liikekannalla kovin liehuvin lipuin. Onneksi ystäväni Anni lähti seuraksemme, jotta saatiin kaikki koiruudet mukaan. Näyttelypaikalle löytäminen vei hetken, kun kuljimme navigaattoritta ja ajo-ohjeista ei meinannut saada selvää.
Perille kuitenkin päästiin ja koko show meni kuten käsikirjoituksessa luki. Impi oli PN2 ja sai Vara-Cacibin. Hiphei. Vara-Cacib on yhtä tympeä palkinto kuin vara-SERTikin. Hintaa ruusukkeelle tulikin sitten melkein 120 euroa. Mutta kiitokset vielä Hildelle, joka handlasi tyttöset kehässä!
Kafi palkittiin arvosanalla ERI, mutta tuomarin mielestä koiran rintakehä ei ollut vielä kyllin kehittynyt, joten SA jäi harmillisesti saamatta.



Impin arvostelu: "Erittäin hyvä tyyppi. Feminiininen. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen kaula ja ylälinja. Edestä voisi olla suorempi. Erinomainen karvalaaatu. Hyvät kehon mittasuhteet. Erittäin hyvin kulmautunut ja hyvät liikkeet."

No, käytiin ostamassa vähän koiranruokaa ja lähdettiin puolentunnin paikallaolon jälkeen takaisin Lohjalle. Mitäpä siellä notkumaan. Täytyy sanoa, että olen varsin tyytyväinen päästessäni muuttamaan pohjoisempaan, näkee vähän senkin suunnan koiria. Kotka oli tällä erää kesän viimeinen näyttely, ainakin Impille. Trimmasin sen lyhyeksi heti kotiin päästyämme ja jään odottelemaan uuden turkin kasvamista. Impi vaikuttaa perin helpottuneelta, etenkin kuumilla keleillä. Katsotaan jos sitten näiden nuorempien kanssa käydään jossakin vielä. Seuraava etappi on joka tapauksessa Hamun sydänultra.

1 kommentti:

  1. Meillä on ihan liian pienet piirit, tiän tuon Hilden foorumilta :----D Muaha ehkä me joku päivä ollaan samoissa näyttelyissä ja agikisoissa koirien kans 8D Kasvattaja oli laittanu Facebookissa kutsun 2012 Kajaani KV-näyttelyyn ja laskin et penneli ois sillon jo sen ikänen että vois osallistua PEK-luokkaan, mutten oo kuiten ihan varma uskaltaako sitä lähteä ilmottamaan (niinno vois olla ihan jees nähdä koko koira ensin xDD)

    VastaaPoista