sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Hamina KV

Yksi farkku-Volvo, kolme ihmistä, yksi nöffi, kolme petitiä ja matkatavarat. Ja kyllä. Me todellakin onnistuimme tällä kokoonpanolla matkustamaan, vieläpä suhteellisen mukavasti Haminaan, jossa järjestettiin kansainvälinen koiranäyttely. Lauantaina oli meidän lauman vuoro ja pelin avasi Hamu pentuluokassa. Koska sen karvat eivät ihan edustuskunnossa olleet, pelkäsin, että se jäisi ilman kunniapalkintoa, mutta onneksi tuomari näki tämän asian ohi ja sekä Hamu, että siskonsa Kafi saivat kunniapalkinnot ja sijoittuivat näin ollen ROP- ja VSP-pentusijoille. Kiva pytty tuli kotiin viemisiksi. Sitten oli vuorossa meidän väestä Impi, joka sijoittui lopulta sijalle PN3 ja ansaitsi tuolla tuloksella vara-CACIBin. Olin ihan tyytyväinen ja arvostelut olivat mukavat. Alkuperäiset arvostelut oli tehty saksaksi, enkä näin ollen ymmärtänyt niistä hölkäsen pöläystä. Onneksi kv-näyttelyistä löytyy käännöspalvelu:


Hamu: "8kk. Leikkaava purenta. Hyvä pään linja. Hyvin asettuneet korvat. Vahva kaula. Hyvin kiinnittynyt häntä. Hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet." (Itse ihmettelin, että liikkeistä ei tullut noottia, kun Hamu oli kehässä aika vedoton.)


Impi: "4v. Hyvä purenta. Kaunis pää. Erittäin hyvä ylä- ja alalinja. Hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Turkki ok." (Turkkia en välttämättä menisi itsekäään kehumaan, sillä taas kerran pesin sen "karkealle karvalle" suunnatulla shamppoolla ja siinä selkeästi oli silikonia, kun turkki pehmeni taas.)

Tuomarina siis toimi Boris Spoljaric, Unkari.

Kun karkelot olivat ohi, suuntasimme oliivit kohti Miehikkälää, itseasiassa ihan Impin ja Taron synnyinkodin lähelle (matkaa 150 metriä). Siellä yövyimme mukavassa rivaripätkässä, jota Rateva-yhdistys vuokraa viikonlopuiksi vaivaisella 25 euron hinnalla per yö (ainakin verraten hotellian riistohintoihin). Paikka oli siisti ja riittävän tilava meille kaikille. Käytössä oli kaikki mukavuudet uunista televisioon ja kahvinkeittimeen.

Illalla kävin vielä katsomassa Rautioilla pienenpieniä mäyräkoiranpentuja. Täytyy sanoa, että olivat kyllä äärettömän hellyyttäviä! Samalla näin Taron siskon ja Impin äidin pikaisesti tarhassa. Täytyy sanoa, että niin ovat kuin kaksi marjaa Impi ja Mimi (ainakin luonteensa puolesta, vaikka ihmettelinkin, että Taro oli varsin hiljainen eikä lähtenyt leikkimään), sekä Impi ja Roosa. Tässä pari vielä kuvaa pienokaisista.




Sunnuntaina lähdettiin kymmeneksi näyttelypaikalle, Vyper sai vielä viimehetken puunaukset ja siistimiset ja eikun kehä käyntiin. Tuomari oli kyllä melkoisen ankara ja moni sertihaikin sai tyytyä hyvä-arvosanaan. Vyper sai ERIn, mutta ei SA:ta toiveidemme mukaisesti.


Kehästä päästyämme menimme vielä kuvaamaan koiria Bastionia ympäröiville muureille.





Sitten Pasilan kautta kotiin ja kiekka koirapuistossa, jossa innostuttiin vielä kyhäämään Vyperille kukkaseppele :) Kiitokset taas Suville loistotyöstä kehässä ja Jaanalle oivallisesta matkaseurasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti