Silmäpeilaus, gonioskopia ja Hamun hammas

Uuden yrityksen kanssa on ollut melkoinen kiire, joten blogin päivittely näyttää nyt olevan hieman harvinaisempaa herkkua, kenties päivitysaktiivisuus lisääntyy, kunhan Taro saadaan saateltua taas kisaradoille agilityn saralla. Muutoin harrastaminen on nyt rajoittunut lähinnä tokoiluun ja hakuiluun. Hankimme Maijan kanssa kausikortit eräälle Liedossa sijaitsevalle hallille, ajatuksen päästä treenaamaan agilityä, mutta pettymys oli suuri kun halli ei aivan vastannut odotuksia. Pohja oli sen verran liukas, että koirat joutuvat keskittymään todella pysyäkseen pystyssä, joten kovin nopeita ratoja ei hallissa pääse treenaamaan..

Impi Nana-valkkarin kanssa koirapuistossa

Sovittiin Maijan kanssa, että hän alkaa nyt treenata Taroa ja toiveissa olisi tosiaan että kisaamaan päästäisiin vielä tämän vuoden puolella. Ohjaajan vaihto lähinnä siksi, että Maija on ensinnäkin parempi ja toisekseen nopeampi ohjaaja kuin minä, joten on todennäköisempää että Taro pärjää kakkosluokassa paremmin hänen kanssaan. Pientä alkuhäiriötä on vielä ollut, mutta yhteistyö varmasti sutviutuu ajan kanssa paremmaksi. Maija ja Taro ovat menossa lokakuun alussa pienryhmään treenaamaan ATT:lle.

Ainoa lelu jonka repimisestä Taro pitää: narupallo.

Mutta käytiin siis kuonojoukkion kanssa siis tekemässä silmäpeilaukset sekä gonioskopiat ja puhtaat paperit tuli kaikille kolmelle. Impille ja Tarolle tämä oli lähinnä väliaikatarkastus, kun Impi alkaa kolkutella sennuikää ja Tarokin täyttää jo syksyllä kuusi, ajattelin että tarkastus voisi olla paikallaan. Hamulle peilaus oli ensimmäinen laatua ja lähinnä rodun terveystutkimustilaston lisäämiseksi tehty.

Sitten on vielä Hamun hammas... En tosiaan tiedä mitä on tapahtunut, sillä minun silmäni alla ei Hamulle ole tapahtunut mitään, minkä vuoksi hammas olisi voinut irrota. Joka tapauksessa huomasin eräänä iltana, että Hamulta puuttuu etuhammas yläleuasta. Käytiin tutkituttamassa hampaat ja hammas ei ollut edes katkennut, vaan poistunut juurineen paikoiltaan. Viereiset hampaat näyttivät RTG-kuvassa normaaleilta. On mahdollista, että hammas on alkujaankin ollut juurestaan viallinen, ehkä ongelma on syntyjään samaa alkuperää kuin sydämessä ollut reikäkin tai sitten siihen on tosiaan tullut isku. Varmuutta ei ole, eikä eläinlääkärikään osannut varmuudella selittää tapahtunutta. No, oli miten oli, näitä sattuu, eikä hammaspuutos sen elämää juuri haittaa ja voihan olla, että muut etuhampaat alkavat nyt tasoittaa väliä umpeen siirtymällä hieman keskemmälle.

Uusi yritys ja Turun kuulumisia

Elo Turussa on alkanut vähitellen asettua omille urilleen ja koirat ovat melko hyvin asettuneet taloksi. Vieläkään ei ole agilityyn löytynyt treenipaikkaa, mutta kyselyjä on lähetetty ja vastauksia odotellaan. Muuten on reenailtu vähän puskatokoa ja täytyy myöntää, että suurin osa ajasta on mennyt uuden yrityksen alulle laittamiseen.

Impi ottaa lepoa auringonpaisteessa

Uusi yritykseni on nimeltään Koirapalvelu Kelpo Kuono ja se keskittyy pääasiallisesti koirien trimmaamiseen, mutta sivujuonena on myös koulutuskurssit, joista ensimmäinen eli arkitottelevaisuuskurssi alkoi viime maanantaina. Ottaen huomioon, että nyt on neljä viikkoa tehty hommia, on asiakkaita ollut ihan mukavasti ja osoitankin kiitokset luottamuksesta heille! Juhannuksen jälkeen on ollut hiljaisempaa, mutta kyllä niitä varauksia vähitellen on kalenteriin kertynyt. Kelpo Kuonon kotisivuille pääset tästä.

Koirille on varattu silmäpeilaus- ja gonioskopia-ajat 14. päiväksi. Hamua ei ole vielä kertaakaan peilattu ja tyttöjenkin silmäpeilauksista on tovi vierähtänyt, joten jännityksellä odotan tuloksia.

Lopuksi vielä kuvapommitusta!

Hamun hepulit

Vielä virtaa! Vaikka eihän 7 vuotta ole vielä ikä eikä mikään tälle rouvalle :)

Hepulin päätteeksi onnellista piehtarointia nurmella

Juhannus sujui mökillä ja koirat saivat juosta sydämensä kyllyydestä!

Nakinmetsästystä Taron toimesta

Uusia maisemia

Eilen tuli sitten viimeistä kertaa suljettua rivitalokaksion ovi Kannuksessa ja auton nokka suunnattiin kohti Turkua. Nyt ollaan jo muutama yö ehditty asua uudessa asunnossa, ihan Turun keskustan tuntumassa somassa yksiössä 1900-luvun alun puisessa pienkerrostalossa. Turku on minulle tuttu paikka sikäli, että olen täältä kotoisin ja asunut peräti yhdeksän vuotta elämäni alkutaipaleella.

Uudessa asuinpaikassa on niin hyviä kuin huonojakin puolia, erityisesti koiraharrastajan näkökulmasta:

+ Useita koirapuistoja (15 kpl), joista tosin osa on todella pieniä. Tähän mennessä on käyty katsomassa muuutamia, jotka kaikki ovat olleet muutaman kilometrin säteellä.
+ Harrastus- ja kisamahdollisuudet ovat lähellä. Ei enää tarvitse kisa-aamuina lähteä kukonlaulun aikaan kisapaikalle, kun Turusta ja sen lähimaastosta löytyy useampi kisoja järjestävä taho.
+ Joka paikassa on siistiä, koirankakkoja näkee harvakseltaan, joten Hamunkin kakansyönti on rutkasti vähentynt.
+ Hyvin eristetty asunto, ei ääniä naapureista.
+ Tuleva työpaikka on lähellä.
+ Edullinen vuokra.

- Liikenteen paljous, kauas joutuu lähtemään jos mielii päästä alueelle, jossa koiria on turvallista pitää irti. Onneksi on auto.
- Ulko-ovelle meno koirien kanssa on vähän hankalaa, kun ovelle johtaa jyrkähkö portaat.
- Lenkillä tulee paljon koiria vastaan ja monen omistaja haluaisi päästää omansa haistelemaan, mutta minähän en sellaista yksin turvallisuussyistäkään salli.
- Meluisaa, kun on tottunut kulkemaan Kannuksessa, jossa autoja kulkee melko harvakseltaan. Lisäksi junia kulkee talon ohi n. 15 metrin päästä seinästäni.
- Treenimahdollisuudet ovat toistaiseksi kysymysmerkkinä.
- Todella paljon lintuja (lokkeja, puluja, harakoita, variksia ja sorsia) ja rusakoita. Ne ovat myös hyvin kesyjä ja ne päästävät koirat todella lähelle, ennenkuin pakenevat. Erityisesti rusakot ovat ongelma, sillä siitä koirat kiihtyvät niin, että alkavat kiljua suureen ääneen. Koiriin perehtymättömiltä ihmisiltä on saanut pitkiä katseita, kun he luulet että koirat kiljuvat kivusta eivätkä innostuksesta.

Odotan innolla kesää ja sitä, että harmaa katukuva saa vihreää väriä piristämään yleisolemustaan. Vähitellen pitäisi myös ruveta suunnittelemaan treeniryhmien etsimistä, jotta päästäisiin taas treenailun makuun.

Agilitykoulutusta

Kerrankin kävi onni ja Kannukseen saapui päteviä agilitykoutseja oikein kaksin kappalein. Tästä mahdollisuudesta otettiin tietty kaikki irti ja päädyttiin kahteen koulutuskertaan tiistaina ja torstaina. Taro oli oikein näppärä kaikin puolin ja suoritui hienosti annetuista tehtävistä. Kuski tosin oli tapansa mukaan enemmän ja vähemmän hukassa, mutta kyllä sitä loppujen lopuksi tehtiin ihan kohtuullisia ohjauksia.

Taro ja Awa-beussi

Ensimmäisellä kerralla hiottiin takaakiertoja ja persjättöjä. Vähiin kävi toistot, mutta se on Taron kanssa ihan hyvä. Se kun ei laita peliin 100% itsestään jos toistoja tehdään liikaa ja minä taas en halua väsyttää sitä omien mokien korjailuilla.

Toisella kerralla treenattiin sitten jaakotusta ja välistävetoa. Itsellä ongelma jaakotuksessa on selkeästi liikkeellelähtö kun koira on mennyt esteen taakse. Muutaman toiston jälkeen se parani kyllä, mutta pitää ehdottomasti tehdä kyseistä ohjausta ilman koiraa, niin että saan itse liikeradan itselleni lihasmuistiin.
Välistävetoa ollaan harjoiteltu ennenkin ja Taro suoriutui siitä oikein näppärästi. Omassa suorituksessa hiomista oli oikeassa ajoituksessa ja liikkumisen rytmittämisessä.

Välistävetoon oli liitetty valssi ennen putkea ja täytyy sanoa, että kun en motoriikaltani ole mikään ballerina, niin sai ihan tosissaan laittaa töppöstä toisen eteen.

Kaikenkaikkiaan jäi tosi hyvät fiilikset ja tuntemus, että olisi edottoman tärkeää oman edistymisen kannalta, että pääsisi säännöllisesti koulutuksiin. Itsekseen reenailu tuppaa olemaan melko yksiokoista, eikä sitä tule ajatelleeksi tärkeitä yksityiskohtia.

Palautteeksi saatiin, että yhteistyö sujuu hyvässä meiningissä, mutta treeniä, treeniä, treeniä! Ihanan kannustavia olivat kouluttajina toimineet Kati Immonen ja Anu Rajaheimo. Uupumattomalla energialla he jaksoivat perustella kaikki ohjauksen valintaan liittyvät seikat ja lisäksi pureutua hiomaan yksityiskohtia. Kiitos kovasti opetuksesta!

Nyt jatketaan vielä aika X omine nokkinemme, joskin yritän pitää treenitaukoja ettei Tarolta lopu puhti. Kohta sillä alkanee myös juoksut, joten senkin puolesta tauko on paikallaan.

Kannuksessa meillä ei oikein samankokoisia kavereita ole, mutta onneksi isotkin käy :) Taustalla Awa ja Räikkä- malinois

Matka jatkuu...

Tässä sitä ollaan, koulupäivät ovat nyt sitten tämän opinahjon osalta käyty.

Paljon on jäänyt käteen: oppia, ystäviä ja iloisia muistoja. Haikeaa oloa on vaikea välttää, puhumattakaan jännityksestä joka kipristelee vatsanpohjassa, kun ajatukset siirtyvät vähitellen kohti tulevaisuutta ja työuraa. Eihän sitä aina voi jatkaa opiskelua, vaikka se niin mukavaa onkin, vaan nyt olisi aika oikeasti ruveta tienaamaan oma toimeentulonsa ja näillä näkymin se tienataan trimmaamalla.

Trimmaus on tuntunut tosi omalta alalta, vaikka ihan hirmuisen taitava en vielä olekaan. Kaukana ovat villakoirien veistokselliset näyttelytrimmit, mutta halu on oppia ja perusasiat alkavat olla hanskassa. Hyvin onnistuu tasaiset ajelut ja nyppiminen. Saksienkaan kanssa en ihan käsi ole ja tähän asti on aina tullut asiakkaan mieleistä jälkeä (jos yhtä surullista väärinymmärrystä ei lasketa) ja moni on käynyt uudestaankin, jopa useaan otteeseen. Aika näyttää riittääkö rahkeet jäämään alalle, mutta yrittää pitää aina!

Koirien kanssa jatketaan harrastelua. Tavoitteena olisi päästä tämän kisakauden aikana nousemaan Taron kanssa kolmosiin, mutta nyt ollaan kisatauolla ainakin alkukesään asti, että ehdin rauhassa muuttaa ja järjestellä uuden elämänrytmin kohdilleen. Impin kanssa toivottavasti päästään mejäilemään ja kokeisiin, kenties tänä vuonna saataisiin sitten se ykköstulos. Hamukin pääsee jälkitreeneihin, mutta kokeiden kanssa ei ole kiire. Vapaa-ajalla on tarkoitus harrastaa näiden lajien lisäksi myös tokoa, etsintää ja hakua (viimeinen edellyttäen, että saadaan hakuporukka kasaan).

Nyt viikonlopun vedän henkeä ja alan sitten pikkuhiljaa laittelemaan asioita järjestykseen ja helmikuussa pitäisi päästä jatkamaan matkaa taas uusiin kuvioihin. Nyt on tavallaan takki aika tyhjä ja tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa. Muuta kuin iso kiitos kaikille, jotka olivat rakentamassa kokemuksia ja muistoja tältä kahdelta ja puolelta vuodelta!

Aina ei mee niinkuin suunniteltiin...

Oltiin Tarpulan kanssa Maalahdessa kisaamassa tämän kisakauden viimeinen kisa. Tauko onkin paikallaan, sillä ihan putkeen ei mennyt (tai siis meni putkeen kyllä, vähän useamminkin kuin oli tarvis ;) ). Tuloksena lohduttomat kaksi kappaletta HYLlyä.

No, ei tässä nyt ole syytä murheen laaksoon vaeltaa, sillä paljon oli hyvääkin radoissa:
+ Taro teki molemmilla radoilla tosi kivat lähestymiset 90 asteen kulmasta pussilta kepeille.
+ Korjasin oman ohjausvirheeni edelliseltä kakkosluokan radalta Seinäjoelta ja onnistuin tekemään aloitukseen hyvän pakkovalssin ja suomaan Tarolle reilun ohjauksen.
+ Taro oli ainakin ensimmäisellä radalla kovasti innoissaan.
+ Taro pysyi lähdössä tosi hyvin.

Mutta koska lopputulema oli mikä oli, niin on varmaan syytä  myös tukailla sitä, mikä meni pieleen:
- Eka rata puhtaasti, kunnes karkasin koiralta ja päästin sen silmistäni, mikä puolestaan johti siihen että se hyppäsi väärän esteen ja otti hyllyn. Oma moka, kuten aina.
- Edellisestä sattumuksesta johtuen Taro sai hepulit ja alkoi sinkoilla innokkaasti sinne tänne, ennenkuin malttoi tulla luokse ja jatkaa rataa.
- Kun mopo nyt oli päässyt lähtemään käsistä, niin ohjasin tarmottomasti ja haluttomasti loppuun, joka johti siihen että Taro teki sitten omat johtopäätöksensä ja minä huusin lopulta vain koiran luokse ja poistuin radalta. (EMÄMOKA!)
- Toinen rata meni ihan ok, mutta sitten muistin radan väärin ja yritin tehdä takaakierron väärälle esteelle, joka puolestaan johti siihen, että Taro sinkosi putkeen ja otti hyllyn. No, hylky olisi tullut myös siinä tapauksessa, jos se olisi mennyt sinne mihin minä ohjasin, joten kuuluu taas kategoriaan, Oma moka.
- Loppurata oli taas omalta osalta huonoa suorittamista ja tästä johtuen Taro päätti sitten suorittaa radan niinkuin hyväksi katsoi, lukiten samalla korvansa minun käskyiltäni. Taas lannistunut postuminen radalta.
- Hienot stoppikontaktit alkaa olla historiaa, Taro ei kisahuumassa ehdi pysähtyä näemmä odottelemaan. Pitäisi saada epiksiä alle, että tämä asia saataisiin kuntoon.

Eli siis, ihan saan syyttää itseäni. Vaikka myönnettäköön, että Taro ei ollut parhaimmillaan ja kahdet kisat viikossa taitaa olla sille liikaa.
Itseäni olen soimannut siitä, että olin niin lannistunut kummankin radan maalialueelle mennessä. Se on suuri NOUNOU, kun kisakaverina on motivaatioltaan ailahtelevainen koira. Minun on ehdottomasti muistettava ensi kerralla päättää rata hyvin, vaikka se olisi ottanut jo hylkäyksen tai miljoona virhepistettä. Pääasia, että koira ei tiedä tehneensä väärän radan. Nämä mokat on kuitenkin pääsääntöisesti aina minun mokiani ja huonoa ohjausta.
Vaikka sanottakoon, että radat taisivat olla kautta linjan aika kinkkisiä, sillä nollaradat olivat kiven alla likimain kaikissa luokissa ja monella radalla niitä ei tullut lainkaan. Hylkyjä tuli tosi paljon.

Opettavainen kokemus kaiken kaikkiaan ja seuraavat kisat jäänevät kesäkaudelle. Tässä välissä on hyvä keskittyä peruskunnon kehittämiseen koiralle ja treenaillakin vain harvakseltaan.

Videot näiltä radoilta jääkööt nyt pois blogista, en ole niitä itsekään vielä tarkemmin analysoinut, vaikka tarkoitus onkin.
Nyt olisi sitten vielä kolmen viikon puristus ennen valmistumista. Tämä viikko meneekin kennelvuorossa näyttöä tehden.

Seinäjoki, agility 6.1.2014: Nollavoitto ja luokkanousu + Taron upeat luustokuvaustulokset

Tänään siis suunnattiin taas Seinäjoelle metsästämään sitä viimeistä nollaa ykkösluokasta ja sieltähän se tuli. Oikein kivasti Taro kulki, mitä nyt pieniä kauneusvirheitä kuten suuria kaarteita ja hitaita ohjauksia. Olin kuitenkin erityisen tyytyväinen, kun Taro oli hyvin kuulolla ja kepeillekin tuli tosi hyvä lähestyminen.
Aikaakin jäi ruhtinaalliset 13,23s ylimääräistä, vaikka olipa ihanneaikakin melko väljä: 60s.
Tämä tulos riitti jopa luokan voittoon asti, mitalisijaa tosin hieman himmentää se, että luokassa oli vain kuusi osallistujaa ;)
Video puhukoon puolestaan:

No, kun kerran oltiin paikalle itsemme raahattu, oli se sama käydä yrittämässä saman tien kakkosluokan rataa. Kämmäsin ihan alkajaisiksi tutustumalla rataan väärin, joka kostautuikin sitten radalla kieltona toiselle hypylle. Olin myöhässä ohjauksessa ja lisäksi vieläpä tuli kokeiltua sitten sellaista ohjausta, jota ei pahemmin ole treeneissä kulutettu. Eli merkitään "Harjoiteltavaa"-listaan. Taro oli koko radan tosi levoton ja huonosti kuulolla. Sinkoili valtavia kaaria ja kepeillekin tultaessa oli mentävä ensin tsekkaamaan tuomari, joka soppelisti seisoi keppien ja puomin välissä. No, tästäkin tulee siis kohta yllämainittuun listaan: häiriöhenkilöt keppien läheisyydessä. Täytyy myöntää, etten itsekään ollut ihan tarpeeksi kärppänä  ja olin myöhässä melkein joka ohjauksessa.
Yliaikaa tuli rutkasti +13,88s. siinä sättäillessä ja ihmettelin kun ihanneaika olikin 45s. eikä 54s., kuten rataantutustumisessa olin ymmärtänyt. Melko tiukka ihanneaika siis. Mutta hylkyä ei kuitenkaan tullut, mikä positiivista!

Tässä video siitäkin. Ja kisakampauskin unohtui kohentaa ja tavaramerkiksi muodostunut otsahiusten sipominen pois silmien edestä pääsi taas kuvioihin ;)

Seuraava etappi olisikin sitten Maalahden kisat viikonloppuna. Niiden kisojen jälkeen olisi tarkoitus pitää sitten kisatauko ja jatkaa sitten taas eteläisessä Suomessa kisailua joskus kevään ja kesän aikan.

Muuten onkin joululoma sujunut rauhallisissa merkeissä, lähinnä opinnäytetyötä ja muita kouluhommia pakerrellen. Reenailemassakin on toki käyty, mutta harvakseltaan.
Loman kohokohta oli ehdottomasti Taron kennelliitolta saapuneet luustokuva tulokset: Lonkat A/A, kyynäret 0/0 ja polvilumpioluksaatiotestikin oli siis 0/0. Tässä teille vielä ihailtavaksi Tarpukan luustokuvat:

Oikea kyynär 0

Vasen kyynär 0

Lonkat A/A

Ainoa harmillinen löydös oli pieni spondyloosimuutos  Taron ensimmäiessä selkänikamassa. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi että tällä ei ole mitään merkitystä Taron harrastekäyttöön, eikä todennäköisesti tule sitä koskaan vaivaamaan. Hän huomautti, että olisikin ihme jos 5-vuotiaalla koiralla ei muutoksia olisi ja että jos koira olisi kuvattu perinteisen kaavan mukaan 2-vuotiaana, muutosta tuskin olisi ollut. Merkkasin koukun kuvaan punaisella nuolella.

Eli toisin sanoen voimme huoletta jatkaa agilityharrastusta :)