Eilen tuli sitten viimeistä kertaa suljettua rivitalokaksion ovi Kannuksessa ja auton nokka suunnattiin kohti Turkua. Nyt ollaan jo muutama yö ehditty asua uudessa asunnossa, ihan Turun keskustan tuntumassa somassa yksiössä 1900-luvun alun puisessa pienkerrostalossa. Turku on minulle tuttu paikka sikäli, että olen täältä kotoisin ja asunut peräti yhdeksän vuotta elämäni alkutaipaleella.
Uudessa asuinpaikassa on niin hyviä kuin huonojakin puolia, erityisesti koiraharrastajan näkökulmasta:
+ Useita koirapuistoja (15 kpl), joista tosin osa on todella pieniä. Tähän mennessä on käyty katsomassa muuutamia, jotka kaikki ovat olleet muutaman kilometrin säteellä.
+ Harrastus- ja kisamahdollisuudet ovat lähellä. Ei enää tarvitse kisa-aamuina lähteä kukonlaulun aikaan kisapaikalle, kun Turusta ja sen lähimaastosta löytyy useampi kisoja järjestävä taho.
+ Joka paikassa on siistiä, koirankakkoja näkee harvakseltaan, joten Hamunkin kakansyönti on rutkasti vähentynt.
+ Hyvin eristetty asunto, ei ääniä naapureista.
+ Tuleva työpaikka on lähellä.
+ Edullinen vuokra.
- Liikenteen paljous, kauas joutuu lähtemään jos mielii päästä alueelle, jossa koiria on turvallista pitää irti. Onneksi on auto.
- Ulko-ovelle meno koirien kanssa on vähän hankalaa, kun ovelle johtaa jyrkähkö portaat.
- Lenkillä tulee paljon koiria vastaan ja monen omistaja haluaisi päästää omansa haistelemaan, mutta minähän en sellaista yksin turvallisuussyistäkään salli.
- Meluisaa, kun on tottunut kulkemaan Kannuksessa, jossa autoja kulkee melko harvakseltaan. Lisäksi junia kulkee talon ohi n. 15 metrin päästä seinästäni.
- Treenimahdollisuudet ovat toistaiseksi kysymysmerkkinä.
- Todella paljon lintuja (lokkeja, puluja, harakoita, variksia ja sorsia) ja rusakoita. Ne ovat myös hyvin kesyjä ja ne päästävät koirat todella lähelle, ennenkuin pakenevat. Erityisesti rusakot ovat ongelma, sillä siitä koirat kiihtyvät niin, että alkavat kiljua suureen ääneen. Koiriin perehtymättömiltä ihmisiltä on saanut pitkiä katseita, kun he luulet että koirat kiljuvat kivusta eivätkä innostuksesta.
Odotan innolla kesää ja sitä, että harmaa katukuva saa vihreää väriä piristämään yleisolemustaan. Vähitellen pitäisi myös ruveta suunnittelemaan treeniryhmien etsimistä, jotta päästäisiin taas treenailun makuun.
torstai 10. huhtikuuta 2014
lauantai 22. helmikuuta 2014
Agilitykoulutusta
Kerrankin kävi onni ja Kannukseen saapui päteviä agilitykoutseja oikein kaksin kappalein. Tästä mahdollisuudesta otettiin tietty kaikki irti ja päädyttiin kahteen koulutuskertaan tiistaina ja torstaina. Taro oli oikein näppärä kaikin puolin ja suoritui hienosti annetuista tehtävistä. Kuski tosin oli tapansa mukaan enemmän ja vähemmän hukassa, mutta kyllä sitä loppujen lopuksi tehtiin ihan kohtuullisia ohjauksia.
Ensimmäisellä kerralla hiottiin takaakiertoja ja persjättöjä. Vähiin kävi toistot, mutta se on Taron kanssa ihan hyvä. Se kun ei laita peliin 100% itsestään jos toistoja tehdään liikaa ja minä taas en halua väsyttää sitä omien mokien korjailuilla.
Toisella kerralla treenattiin sitten jaakotusta ja välistävetoa. Itsellä ongelma jaakotuksessa on selkeästi liikkeellelähtö kun koira on mennyt esteen taakse. Muutaman toiston jälkeen se parani kyllä, mutta pitää ehdottomasti tehdä kyseistä ohjausta ilman koiraa, niin että saan itse liikeradan itselleni lihasmuistiin.
Välistävetoa ollaan harjoiteltu ennenkin ja Taro suoriutui siitä oikein näppärästi. Omassa suorituksessa hiomista oli oikeassa ajoituksessa ja liikkumisen rytmittämisessä.
Välistävetoon oli liitetty valssi ennen putkea ja täytyy sanoa, että kun en motoriikaltani ole mikään ballerina, niin sai ihan tosissaan laittaa töppöstä toisen eteen.
Kaikenkaikkiaan jäi tosi hyvät fiilikset ja tuntemus, että olisi edottoman tärkeää oman edistymisen kannalta, että pääsisi säännöllisesti koulutuksiin. Itsekseen reenailu tuppaa olemaan melko yksiokoista, eikä sitä tule ajatelleeksi tärkeitä yksityiskohtia.
Palautteeksi saatiin, että yhteistyö sujuu hyvässä meiningissä, mutta treeniä, treeniä, treeniä! Ihanan kannustavia olivat kouluttajina toimineet Kati Immonen ja Anu Rajaheimo. Uupumattomalla energialla he jaksoivat perustella kaikki ohjauksen valintaan liittyvät seikat ja lisäksi pureutua hiomaan yksityiskohtia. Kiitos kovasti opetuksesta!
Nyt jatketaan vielä aika X omine nokkinemme, joskin yritän pitää treenitaukoja ettei Tarolta lopu puhti. Kohta sillä alkanee myös juoksut, joten senkin puolesta tauko on paikallaan.
 |
| Taro ja Awa-beussi |
Toisella kerralla treenattiin sitten jaakotusta ja välistävetoa. Itsellä ongelma jaakotuksessa on selkeästi liikkeellelähtö kun koira on mennyt esteen taakse. Muutaman toiston jälkeen se parani kyllä, mutta pitää ehdottomasti tehdä kyseistä ohjausta ilman koiraa, niin että saan itse liikeradan itselleni lihasmuistiin.
Välistävetoa ollaan harjoiteltu ennenkin ja Taro suoriutui siitä oikein näppärästi. Omassa suorituksessa hiomista oli oikeassa ajoituksessa ja liikkumisen rytmittämisessä.
Välistävetoon oli liitetty valssi ennen putkea ja täytyy sanoa, että kun en motoriikaltani ole mikään ballerina, niin sai ihan tosissaan laittaa töppöstä toisen eteen.
Palautteeksi saatiin, että yhteistyö sujuu hyvässä meiningissä, mutta treeniä, treeniä, treeniä! Ihanan kannustavia olivat kouluttajina toimineet Kati Immonen ja Anu Rajaheimo. Uupumattomalla energialla he jaksoivat perustella kaikki ohjauksen valintaan liittyvät seikat ja lisäksi pureutua hiomaan yksityiskohtia. Kiitos kovasti opetuksesta!
Nyt jatketaan vielä aika X omine nokkinemme, joskin yritän pitää treenitaukoja ettei Tarolta lopu puhti. Kohta sillä alkanee myös juoksut, joten senkin puolesta tauko on paikallaan.
 |
| Kannuksessa meillä ei oikein samankokoisia kavereita ole, mutta onneksi isotkin käy :) Taustalla Awa ja Räikkä- malinois |
perjantai 31. tammikuuta 2014
Matka jatkuu...
Tässä sitä ollaan, koulupäivät ovat nyt sitten tämän opinahjon osalta käyty.
Paljon on jäänyt käteen: oppia, ystäviä ja iloisia muistoja. Haikeaa oloa on vaikea välttää, puhumattakaan jännityksestä joka kipristelee vatsanpohjassa, kun ajatukset siirtyvät vähitellen kohti tulevaisuutta ja työuraa. Eihän sitä aina voi jatkaa opiskelua, vaikka se niin mukavaa onkin, vaan nyt olisi aika oikeasti ruveta tienaamaan oma toimeentulonsa ja näillä näkymin se tienataan trimmaamalla.
Trimmaus on tuntunut tosi omalta alalta, vaikka ihan hirmuisen taitava en vielä olekaan. Kaukana ovat villakoirien veistokselliset näyttelytrimmit, mutta halu on oppia ja perusasiat alkavat olla hanskassa. Hyvin onnistuu tasaiset ajelut ja nyppiminen. Saksienkaan kanssa en ihan käsi ole ja tähän asti on aina tullut asiakkaan mieleistä jälkeä (jos yhtä surullista väärinymmärrystä ei lasketa) ja moni on käynyt uudestaankin, jopa useaan otteeseen. Aika näyttää riittääkö rahkeet jäämään alalle, mutta yrittää pitää aina!
Koirien kanssa jatketaan harrastelua. Tavoitteena olisi päästä tämän kisakauden aikana nousemaan Taron kanssa kolmosiin, mutta nyt ollaan kisatauolla ainakin alkukesään asti, että ehdin rauhassa muuttaa ja järjestellä uuden elämänrytmin kohdilleen. Impin kanssa toivottavasti päästään mejäilemään ja kokeisiin, kenties tänä vuonna saataisiin sitten se ykköstulos. Hamukin pääsee jälkitreeneihin, mutta kokeiden kanssa ei ole kiire. Vapaa-ajalla on tarkoitus harrastaa näiden lajien lisäksi myös tokoa, etsintää ja hakua (viimeinen edellyttäen, että saadaan hakuporukka kasaan).
Nyt viikonlopun vedän henkeä ja alan sitten pikkuhiljaa laittelemaan asioita järjestykseen ja helmikuussa pitäisi päästä jatkamaan matkaa taas uusiin kuvioihin. Nyt on tavallaan takki aika tyhjä ja tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa. Muuta kuin iso kiitos kaikille, jotka olivat rakentamassa kokemuksia ja muistoja tältä kahdelta ja puolelta vuodelta!
Paljon on jäänyt käteen: oppia, ystäviä ja iloisia muistoja. Haikeaa oloa on vaikea välttää, puhumattakaan jännityksestä joka kipristelee vatsanpohjassa, kun ajatukset siirtyvät vähitellen kohti tulevaisuutta ja työuraa. Eihän sitä aina voi jatkaa opiskelua, vaikka se niin mukavaa onkin, vaan nyt olisi aika oikeasti ruveta tienaamaan oma toimeentulonsa ja näillä näkymin se tienataan trimmaamalla.
Trimmaus on tuntunut tosi omalta alalta, vaikka ihan hirmuisen taitava en vielä olekaan. Kaukana ovat villakoirien veistokselliset näyttelytrimmit, mutta halu on oppia ja perusasiat alkavat olla hanskassa. Hyvin onnistuu tasaiset ajelut ja nyppiminen. Saksienkaan kanssa en ihan käsi ole ja tähän asti on aina tullut asiakkaan mieleistä jälkeä (jos yhtä surullista väärinymmärrystä ei lasketa) ja moni on käynyt uudestaankin, jopa useaan otteeseen. Aika näyttää riittääkö rahkeet jäämään alalle, mutta yrittää pitää aina!
Koirien kanssa jatketaan harrastelua. Tavoitteena olisi päästä tämän kisakauden aikana nousemaan Taron kanssa kolmosiin, mutta nyt ollaan kisatauolla ainakin alkukesään asti, että ehdin rauhassa muuttaa ja järjestellä uuden elämänrytmin kohdilleen. Impin kanssa toivottavasti päästään mejäilemään ja kokeisiin, kenties tänä vuonna saataisiin sitten se ykköstulos. Hamukin pääsee jälkitreeneihin, mutta kokeiden kanssa ei ole kiire. Vapaa-ajalla on tarkoitus harrastaa näiden lajien lisäksi myös tokoa, etsintää ja hakua (viimeinen edellyttäen, että saadaan hakuporukka kasaan).
Nyt viikonlopun vedän henkeä ja alan sitten pikkuhiljaa laittelemaan asioita järjestykseen ja helmikuussa pitäisi päästä jatkamaan matkaa taas uusiin kuvioihin. Nyt on tavallaan takki aika tyhjä ja tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa. Muuta kuin iso kiitos kaikille, jotka olivat rakentamassa kokemuksia ja muistoja tältä kahdelta ja puolelta vuodelta!
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Aina ei mee niinkuin suunniteltiin...
Oltiin Tarpulan kanssa Maalahdessa kisaamassa tämän kisakauden viimeinen kisa. Tauko onkin paikallaan, sillä ihan putkeen ei mennyt (tai siis meni putkeen kyllä, vähän useamminkin kuin oli tarvis ;) ). Tuloksena lohduttomat kaksi kappaletta HYLlyä.
No, ei tässä nyt ole syytä murheen laaksoon vaeltaa, sillä paljon oli hyvääkin radoissa:
+ Taro teki molemmilla radoilla tosi kivat lähestymiset 90 asteen kulmasta pussilta kepeille.
+ Korjasin oman ohjausvirheeni edelliseltä kakkosluokan radalta Seinäjoelta ja onnistuin tekemään aloitukseen hyvän pakkovalssin ja suomaan Tarolle reilun ohjauksen.
+ Taro oli ainakin ensimmäisellä radalla kovasti innoissaan.
+ Taro pysyi lähdössä tosi hyvin.
Mutta koska lopputulema oli mikä oli, niin on varmaan syytä myös tukailla sitä, mikä meni pieleen:
- Eka rata puhtaasti, kunnes karkasin koiralta ja päästin sen silmistäni, mikä puolestaan johti siihen että se hyppäsi väärän esteen ja otti hyllyn. Oma moka, kuten aina.
- Edellisestä sattumuksesta johtuen Taro sai hepulit ja alkoi sinkoilla innokkaasti sinne tänne, ennenkuin malttoi tulla luokse ja jatkaa rataa.
- Kun mopo nyt oli päässyt lähtemään käsistä, niin ohjasin tarmottomasti ja haluttomasti loppuun, joka johti siihen että Taro teki sitten omat johtopäätöksensä ja minä huusin lopulta vain koiran luokse ja poistuin radalta. (EMÄMOKA!)
- Toinen rata meni ihan ok, mutta sitten muistin radan väärin ja yritin tehdä takaakierron väärälle esteelle, joka puolestaan johti siihen, että Taro sinkosi putkeen ja otti hyllyn. No, hylky olisi tullut myös siinä tapauksessa, jos se olisi mennyt sinne mihin minä ohjasin, joten kuuluu taas kategoriaan, Oma moka.
- Loppurata oli taas omalta osalta huonoa suorittamista ja tästä johtuen Taro päätti sitten suorittaa radan niinkuin hyväksi katsoi, lukiten samalla korvansa minun käskyiltäni. Taas lannistunut postuminen radalta.
- Hienot stoppikontaktit alkaa olla historiaa, Taro ei kisahuumassa ehdi pysähtyä näemmä odottelemaan. Pitäisi saada epiksiä alle, että tämä asia saataisiin kuntoon.
Eli siis, ihan saan syyttää itseäni. Vaikka myönnettäköön, että Taro ei ollut parhaimmillaan ja kahdet kisat viikossa taitaa olla sille liikaa.
Itseäni olen soimannut siitä, että olin niin lannistunut kummankin radan maalialueelle mennessä. Se on suuri NOUNOU, kun kisakaverina on motivaatioltaan ailahtelevainen koira. Minun on ehdottomasti muistettava ensi kerralla päättää rata hyvin, vaikka se olisi ottanut jo hylkäyksen tai miljoona virhepistettä. Pääasia, että koira ei tiedä tehneensä väärän radan. Nämä mokat on kuitenkin pääsääntöisesti aina minun mokiani ja huonoa ohjausta.
Vaikka sanottakoon, että radat taisivat olla kautta linjan aika kinkkisiä, sillä nollaradat olivat kiven alla likimain kaikissa luokissa ja monella radalla niitä ei tullut lainkaan. Hylkyjä tuli tosi paljon.
Opettavainen kokemus kaiken kaikkiaan ja seuraavat kisat jäänevät kesäkaudelle. Tässä välissä on hyvä keskittyä peruskunnon kehittämiseen koiralle ja treenaillakin vain harvakseltaan.
Videot näiltä radoilta jääkööt nyt pois blogista, en ole niitä itsekään vielä tarkemmin analysoinut, vaikka tarkoitus onkin.
Nyt olisi sitten vielä kolmen viikon puristus ennen valmistumista. Tämä viikko meneekin kennelvuorossa näyttöä tehden.
No, ei tässä nyt ole syytä murheen laaksoon vaeltaa, sillä paljon oli hyvääkin radoissa:
+ Taro teki molemmilla radoilla tosi kivat lähestymiset 90 asteen kulmasta pussilta kepeille.
+ Korjasin oman ohjausvirheeni edelliseltä kakkosluokan radalta Seinäjoelta ja onnistuin tekemään aloitukseen hyvän pakkovalssin ja suomaan Tarolle reilun ohjauksen.
+ Taro oli ainakin ensimmäisellä radalla kovasti innoissaan.
+ Taro pysyi lähdössä tosi hyvin.
Mutta koska lopputulema oli mikä oli, niin on varmaan syytä myös tukailla sitä, mikä meni pieleen:
- Eka rata puhtaasti, kunnes karkasin koiralta ja päästin sen silmistäni, mikä puolestaan johti siihen että se hyppäsi väärän esteen ja otti hyllyn. Oma moka, kuten aina.
- Edellisestä sattumuksesta johtuen Taro sai hepulit ja alkoi sinkoilla innokkaasti sinne tänne, ennenkuin malttoi tulla luokse ja jatkaa rataa.
- Kun mopo nyt oli päässyt lähtemään käsistä, niin ohjasin tarmottomasti ja haluttomasti loppuun, joka johti siihen että Taro teki sitten omat johtopäätöksensä ja minä huusin lopulta vain koiran luokse ja poistuin radalta. (EMÄMOKA!)
- Toinen rata meni ihan ok, mutta sitten muistin radan väärin ja yritin tehdä takaakierron väärälle esteelle, joka puolestaan johti siihen, että Taro sinkosi putkeen ja otti hyllyn. No, hylky olisi tullut myös siinä tapauksessa, jos se olisi mennyt sinne mihin minä ohjasin, joten kuuluu taas kategoriaan, Oma moka.
- Loppurata oli taas omalta osalta huonoa suorittamista ja tästä johtuen Taro päätti sitten suorittaa radan niinkuin hyväksi katsoi, lukiten samalla korvansa minun käskyiltäni. Taas lannistunut postuminen radalta.
- Hienot stoppikontaktit alkaa olla historiaa, Taro ei kisahuumassa ehdi pysähtyä näemmä odottelemaan. Pitäisi saada epiksiä alle, että tämä asia saataisiin kuntoon.
Eli siis, ihan saan syyttää itseäni. Vaikka myönnettäköön, että Taro ei ollut parhaimmillaan ja kahdet kisat viikossa taitaa olla sille liikaa.
Itseäni olen soimannut siitä, että olin niin lannistunut kummankin radan maalialueelle mennessä. Se on suuri NOUNOU, kun kisakaverina on motivaatioltaan ailahtelevainen koira. Minun on ehdottomasti muistettava ensi kerralla päättää rata hyvin, vaikka se olisi ottanut jo hylkäyksen tai miljoona virhepistettä. Pääasia, että koira ei tiedä tehneensä väärän radan. Nämä mokat on kuitenkin pääsääntöisesti aina minun mokiani ja huonoa ohjausta.
Vaikka sanottakoon, että radat taisivat olla kautta linjan aika kinkkisiä, sillä nollaradat olivat kiven alla likimain kaikissa luokissa ja monella radalla niitä ei tullut lainkaan. Hylkyjä tuli tosi paljon.
Opettavainen kokemus kaiken kaikkiaan ja seuraavat kisat jäänevät kesäkaudelle. Tässä välissä on hyvä keskittyä peruskunnon kehittämiseen koiralle ja treenaillakin vain harvakseltaan.
Videot näiltä radoilta jääkööt nyt pois blogista, en ole niitä itsekään vielä tarkemmin analysoinut, vaikka tarkoitus onkin.
Nyt olisi sitten vielä kolmen viikon puristus ennen valmistumista. Tämä viikko meneekin kennelvuorossa näyttöä tehden.
maanantai 6. tammikuuta 2014
Seinäjoki, agility 6.1.2014: Nollavoitto ja luokkanousu + Taron upeat luustokuvaustulokset
Tänään siis suunnattiin taas Seinäjoelle metsästämään sitä viimeistä nollaa ykkösluokasta ja sieltähän se tuli. Oikein kivasti Taro kulki, mitä nyt pieniä kauneusvirheitä kuten suuria kaarteita ja hitaita ohjauksia. Olin kuitenkin erityisen tyytyväinen, kun Taro oli hyvin kuulolla ja kepeillekin tuli tosi hyvä lähestyminen.
Aikaakin jäi ruhtinaalliset 13,23s ylimääräistä, vaikka olipa ihanneaikakin melko väljä: 60s.
Tämä tulos riitti jopa luokan voittoon asti, mitalisijaa tosin hieman himmentää se, että luokassa oli vain kuusi osallistujaa ;)
Video puhukoon puolestaan:
No, kun kerran oltiin paikalle itsemme raahattu, oli se sama käydä yrittämässä saman tien kakkosluokan rataa. Kämmäsin ihan alkajaisiksi tutustumalla rataan väärin, joka kostautuikin sitten radalla kieltona toiselle hypylle. Olin myöhässä ohjauksessa ja lisäksi vieläpä tuli kokeiltua sitten sellaista ohjausta, jota ei pahemmin ole treeneissä kulutettu. Eli merkitään "Harjoiteltavaa"-listaan. Taro oli koko radan tosi levoton ja huonosti kuulolla. Sinkoili valtavia kaaria ja kepeillekin tultaessa oli mentävä ensin tsekkaamaan tuomari, joka soppelisti seisoi keppien ja puomin välissä. No, tästäkin tulee siis kohta yllämainittuun listaan: häiriöhenkilöt keppien läheisyydessä. Täytyy myöntää, etten itsekään ollut ihan tarpeeksi kärppänä ja olin myöhässä melkein joka ohjauksessa.
Yliaikaa tuli rutkasti +13,88s. siinä sättäillessä ja ihmettelin kun ihanneaika olikin 45s. eikä 54s., kuten rataantutustumisessa olin ymmärtänyt. Melko tiukka ihanneaika siis. Mutta hylkyä ei kuitenkaan tullut, mikä positiivista!
Tässä video siitäkin. Ja kisakampauskin unohtui kohentaa ja tavaramerkiksi muodostunut otsahiusten sipominen pois silmien edestä pääsi taas kuvioihin ;)
Seuraava etappi olisikin sitten Maalahden kisat viikonloppuna. Niiden kisojen jälkeen olisi tarkoitus pitää sitten kisatauko ja jatkaa sitten taas eteläisessä Suomessa kisailua joskus kevään ja kesän aikan.
Muuten onkin joululoma sujunut rauhallisissa merkeissä, lähinnä opinnäytetyötä ja muita kouluhommia pakerrellen. Reenailemassakin on toki käyty, mutta harvakseltaan.
Loman kohokohta oli ehdottomasti Taron kennelliitolta saapuneet luustokuva tulokset: Lonkat A/A, kyynäret 0/0 ja polvilumpioluksaatiotestikin oli siis 0/0. Tässä teille vielä ihailtavaksi Tarpukan luustokuvat:
Aikaakin jäi ruhtinaalliset 13,23s ylimääräistä, vaikka olipa ihanneaikakin melko väljä: 60s.
Tämä tulos riitti jopa luokan voittoon asti, mitalisijaa tosin hieman himmentää se, että luokassa oli vain kuusi osallistujaa ;)
Video puhukoon puolestaan:
No, kun kerran oltiin paikalle itsemme raahattu, oli se sama käydä yrittämässä saman tien kakkosluokan rataa. Kämmäsin ihan alkajaisiksi tutustumalla rataan väärin, joka kostautuikin sitten radalla kieltona toiselle hypylle. Olin myöhässä ohjauksessa ja lisäksi vieläpä tuli kokeiltua sitten sellaista ohjausta, jota ei pahemmin ole treeneissä kulutettu. Eli merkitään "Harjoiteltavaa"-listaan. Taro oli koko radan tosi levoton ja huonosti kuulolla. Sinkoili valtavia kaaria ja kepeillekin tultaessa oli mentävä ensin tsekkaamaan tuomari, joka soppelisti seisoi keppien ja puomin välissä. No, tästäkin tulee siis kohta yllämainittuun listaan: häiriöhenkilöt keppien läheisyydessä. Täytyy myöntää, etten itsekään ollut ihan tarpeeksi kärppänä ja olin myöhässä melkein joka ohjauksessa.
Yliaikaa tuli rutkasti +13,88s. siinä sättäillessä ja ihmettelin kun ihanneaika olikin 45s. eikä 54s., kuten rataantutustumisessa olin ymmärtänyt. Melko tiukka ihanneaika siis. Mutta hylkyä ei kuitenkaan tullut, mikä positiivista!
Tässä video siitäkin. Ja kisakampauskin unohtui kohentaa ja tavaramerkiksi muodostunut otsahiusten sipominen pois silmien edestä pääsi taas kuvioihin ;)
Muuten onkin joululoma sujunut rauhallisissa merkeissä, lähinnä opinnäytetyötä ja muita kouluhommia pakerrellen. Reenailemassakin on toki käyty, mutta harvakseltaan.
Loman kohokohta oli ehdottomasti Taron kennelliitolta saapuneet luustokuva tulokset: Lonkat A/A, kyynäret 0/0 ja polvilumpioluksaatiotestikin oli siis 0/0. Tässä teille vielä ihailtavaksi Tarpukan luustokuvat:
 |
| Oikea kyynär 0 |
 |
| Vasen kyynär 0 |
 |
| Lonkat A/A |
Ainoa harmillinen löydös oli pieni spondyloosimuutos Taron ensimmäiessä selkänikamassa. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi että tällä ei ole mitään merkitystä Taron harrastekäyttöön, eikä todennäköisesti tule sitä koskaan vaivaamaan. Hän huomautti, että olisikin ihme jos 5-vuotiaalla koiralla ei muutoksia olisi ja että jos koira olisi kuvattu perinteisen kaavan mukaan 2-vuotiaana, muutosta tuskin olisi ollut. Merkkasin koukun kuvaan punaisella nuolella.
Eli toisin sanoen voimme huoletta jatkaa agilityharrastusta :)
maanantai 9. joulukuuta 2013
Seinäjoki, agility 8.12.2013 + Match Show 6.12.2013
Taas oltiin koettamassa taitojamme Taron kanssa agilitykisoissa Seinäjoella. Ilmoittautumiset oli hyppyradalle ja agiradalle. Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Minna Väyrynen ja agilityradall Hilpi Yli-Jaskari.
Hyppyradalla Taro puhkui intoa ja sain oikeasti pistää töppöstä toisen eteen, että pysyin sen vauhdissa. Alku meni ihan mukavasti, mutta kun tultiin putkelta Taro ampaisi kuin tykin suusta ja ensimmäisen keppivälin läpi tekemään yhden riemukaarroksen. Onneksi se ei matkalla kuitenkaan suorittanut omia esteitä ja palasi kohtuullisessa ajassa takaisin ruotuun. Vähän tökerö valssi tuli keppien jälkeen, koska halusin varmistella keppejä menemällä niiden vasten puolta. Muulta osin rata oli ihan hyvä, ei suurempia kommervenkkejä tullut. Itse en hirveästi pitänyt tuosta pussin jälkeen tulleesta käännöksestä, koska se on suorastaan hieman vaarallinen koiralle.
Ehdittiin kaikesta huolimatta ihanneajan sisään ja tulos oli siis 5vp. ja aika -2,26s. Tällä tuloksella sijoituttiin neljänsiksi.
Agiradalla meillä oli sama ongelma kuin hyppärillä. Osasyynä saattaa olla myös vihreät kepit vihreällä pohjalla, osasyynä ohjaukseni, jonka tein eri tavalla kuin treeneissä. Pitää vain kokeilla ja testailla, kuinka saataisiin tuo putki-kepit homma niin, että tekisin samalla tavalla aina treeneissä.
Toinen pikku ruttu ohjauksessa tuli tuohon takaaleikkaukseen jonka tein pussille. En tajunnut Tarolle kertoa, että olen vaihtanut puolta ja edelliseltä radalta se oli oppinut että rata jatkuu vasemmalle. No, pikku vikoja. Olin tyytyväinen, että sain sen tuossa lopussa putkeen, joka oli A:n alla, koska se on ollut meille aina vähän haastavaa, kun Taro on kovin innoissaan tuosta A:sta :)
Lopputulemaksi 5vp. ja aika -4,91s. Loppusijoitus oli kolmas, joten ei tarvinnut ihan tyhjin käsin lähteä vaan saatiin lahjakortti Peten koiratarvikkeeseen, ruusuke ja suklaalevy, joka tosin katosi matkaseurueeni parempiin suihin. Kiitokset Janitalle videoinnista!
Seuraava etappi onkin sitten tammikuun alussa kisat Seinäjoella ja vielä arvuuttelen, että lähtisinkö myös Maalahden kisoihin, jossa olisi tarjolla peräti kolme agilityrataa sitä seuraavana viikonloppuna.
Oltiin perjantaina myös mätsäreissä pyörähtämässä Impin ja Hamun kanssa. Impille PUN ilman sijoitusta, mutta Hamu kipusi jopa BIS3-sijalle asti sinisten kehän ykkössijoituksen kautta. Kovin oli köyhät palkinnot, mutta meillä oli kehässä ihan mukavaa. Kehän jälkeen tuomari tuli sanomaan, että tarkoitus oli ollut sijoittaa Impi BIS-kehään, mutta hänellä oli mennyt koirat sekaisin ja hän olikin vahingossa sijoittanut Hamun. Eipä tuo mitään. Kovin oli köyhät palkinnot, mutta tulipahan käytyä.
Hyppyradalla Taro puhkui intoa ja sain oikeasti pistää töppöstä toisen eteen, että pysyin sen vauhdissa. Alku meni ihan mukavasti, mutta kun tultiin putkelta Taro ampaisi kuin tykin suusta ja ensimmäisen keppivälin läpi tekemään yhden riemukaarroksen. Onneksi se ei matkalla kuitenkaan suorittanut omia esteitä ja palasi kohtuullisessa ajassa takaisin ruotuun. Vähän tökerö valssi tuli keppien jälkeen, koska halusin varmistella keppejä menemällä niiden vasten puolta. Muulta osin rata oli ihan hyvä, ei suurempia kommervenkkejä tullut. Itse en hirveästi pitänyt tuosta pussin jälkeen tulleesta käännöksestä, koska se on suorastaan hieman vaarallinen koiralle.
Ehdittiin kaikesta huolimatta ihanneajan sisään ja tulos oli siis 5vp. ja aika -2,26s. Tällä tuloksella sijoituttiin neljänsiksi.
Agiradalla meillä oli sama ongelma kuin hyppärillä. Osasyynä saattaa olla myös vihreät kepit vihreällä pohjalla, osasyynä ohjaukseni, jonka tein eri tavalla kuin treeneissä. Pitää vain kokeilla ja testailla, kuinka saataisiin tuo putki-kepit homma niin, että tekisin samalla tavalla aina treeneissä.
Toinen pikku ruttu ohjauksessa tuli tuohon takaaleikkaukseen jonka tein pussille. En tajunnut Tarolle kertoa, että olen vaihtanut puolta ja edelliseltä radalta se oli oppinut että rata jatkuu vasemmalle. No, pikku vikoja. Olin tyytyväinen, että sain sen tuossa lopussa putkeen, joka oli A:n alla, koska se on ollut meille aina vähän haastavaa, kun Taro on kovin innoissaan tuosta A:sta :)
Lopputulemaksi 5vp. ja aika -4,91s. Loppusijoitus oli kolmas, joten ei tarvinnut ihan tyhjin käsin lähteä vaan saatiin lahjakortti Peten koiratarvikkeeseen, ruusuke ja suklaalevy, joka tosin katosi matkaseurueeni parempiin suihin. Kiitokset Janitalle videoinnista!
Seuraava etappi onkin sitten tammikuun alussa kisat Seinäjoella ja vielä arvuuttelen, että lähtisinkö myös Maalahden kisoihin, jossa olisi tarjolla peräti kolme agilityrataa sitä seuraavana viikonloppuna.
Oltiin perjantaina myös mätsäreissä pyörähtämässä Impin ja Hamun kanssa. Impille PUN ilman sijoitusta, mutta Hamu kipusi jopa BIS3-sijalle asti sinisten kehän ykkössijoituksen kautta. Kovin oli köyhät palkinnot, mutta meillä oli kehässä ihan mukavaa. Kehän jälkeen tuomari tuli sanomaan, että tarkoitus oli ollut sijoittaa Impi BIS-kehään, mutta hänellä oli mennyt koirat sekaisin ja hän olikin vahingossa sijoittanut Hamun. Eipä tuo mitään. Kovin oli köyhät palkinnot, mutta tulipahan käytyä.
 |
| Ammattimaisin ottein, hieno venytys ;) (c) Sanna-Mari Kangas |
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Agility, Oulu 24.11.2013: Luvan päähän kakkosluokasta
Tänään suunnattiin Taron kanssa kohti Oulua, jossa siis kolmen viikonlopun kisaputki sai päätöksensä agilityn merkeissä. Halli oli hiekkapohjainen "kuplahalli", hämärä ja erittäin kaikuva.
Ensimmäisestä radasta napattiin perinteisesti hylly. Taro oli ihan vallaton, eikä ottanut käskyjäni kuuleviin korviinsa. Pieni kivi lensi jaloistani Taron eteen ennen neljättä estettä ja siitä tuli tahtirikko, Taron luullessa sitä namipalaksi. Tämä kostautui omalla ohjausvirheenäni, jonka johdosta Taro sitten hyppäsi muurin keppien sijaan ja tästä hylky. Muuta este suoritettiin ihan onnistuneesti, mutta sitten tulikin keinun jälkeen oma ajatusvirhe, kun myöhästyin valssista keinulla ja sitten se oli menoa. Taro viiletti putkeen ja teki siinä vähän omia kuvioita, ennenkuin palasi ruotuun.... Kuuluttajakin innostui huutamaan Taron riemuitellessa mikrofoniinsa kannustavan "FIUUUU!":n. Mutta video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:
No, toisella radalla joka olikin ensimmäinen hyppyratamme lyhyen kilpauramme aikana, tehtiinkin sitten vähän parempi suoritus. Nolla virhepisettä ja LUVA. Rata oli muuten mukavan vauhdikas, mutta kepeille lähestyminen oli tosi haastava, noin 180 asteen kulma hypyn jälkeen. Päätin ottaa käännöksen pitkäksi, jotta saan suoristettua keppien sisäänmenoa. Taro suuntasi jo hieman menoaan kutsuvaan putken suuhun, mutta korjasi sitten näpsäkästi ja suoritti kepit hyvin. Muita murheita ei radalle sitten oikeastaan tullutkaan.. Ja taas videota pukkaa:
Seuraava etappi onkin parin viikon päästä Seinäjoella. Katsotaan saataisiko se SERT sieltä matkaan :) Kiitos Krisselle videoinnista!
Ensimmäisestä radasta napattiin perinteisesti hylly. Taro oli ihan vallaton, eikä ottanut käskyjäni kuuleviin korviinsa. Pieni kivi lensi jaloistani Taron eteen ennen neljättä estettä ja siitä tuli tahtirikko, Taron luullessa sitä namipalaksi. Tämä kostautui omalla ohjausvirheenäni, jonka johdosta Taro sitten hyppäsi muurin keppien sijaan ja tästä hylky. Muuta este suoritettiin ihan onnistuneesti, mutta sitten tulikin keinun jälkeen oma ajatusvirhe, kun myöhästyin valssista keinulla ja sitten se oli menoa. Taro viiletti putkeen ja teki siinä vähän omia kuvioita, ennenkuin palasi ruotuun.... Kuuluttajakin innostui huutamaan Taron riemuitellessa mikrofoniinsa kannustavan "FIUUUU!":n. Mutta video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:
No, toisella radalla joka olikin ensimmäinen hyppyratamme lyhyen kilpauramme aikana, tehtiinkin sitten vähän parempi suoritus. Nolla virhepisettä ja LUVA. Rata oli muuten mukavan vauhdikas, mutta kepeille lähestyminen oli tosi haastava, noin 180 asteen kulma hypyn jälkeen. Päätin ottaa käännöksen pitkäksi, jotta saan suoristettua keppien sisäänmenoa. Taro suuntasi jo hieman menoaan kutsuvaan putken suuhun, mutta korjasi sitten näpsäkästi ja suoritti kepit hyvin. Muita murheita ei radalle sitten oikeastaan tullutkaan.. Ja taas videota pukkaa:
Seuraava etappi onkin parin viikon päästä Seinäjoella. Katsotaan saataisiko se SERT sieltä matkaan :) Kiitos Krisselle videoinnista!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)