tiistai 11. joulukuuta 2012

Nips naps

Tänään suunnattiin sitten Toholammille heti kahdeksalta aamulla. Hamu joutui leikkauspöydälle, kun elo kahden nartun ja uroksen kanssa kävi liian haastavaksi juoksuaikoina. Hetken aikaa jäin katselemaan kuinka Hamu nukutettiin ja valmisteltiin leikkaukseen, mutta lähdin sitten itse operaation ajaksi kahville jotta eläinlääkäri saisi työrauhan. Koko hommaan meni noin kaksi tuntia, jonka jälkeen Hamu pääsi kotiin jatkamaan unosiaan.

Kovin kivulias se on leikkauksen jälkeen ollut, eikä se ole suostunut lainkaan pissaamaan. Kauluri kaulassa se on varsin onnettomana, mutta se on nyt vaan pakko tottua, ettei se suotta nuolisi leikkaushaavaa.Nyt on edessä kymmenen päivän lääkekuurit. Viikossa haavojen pitäisi jo olla jo melko lailla parantuneet. Toivotaan parasta.

Muulta osin talouteemme ei kuulu mitään erityisen mielenkiintoista. Treenailu on ollut vähäistä Taron juoksujen takia ja siksi, että olen nyt työssäoppimisjaksolla tallilla töissä. Ulkoilma ja ruumiillinen työ ovat verottaneet treeneihin kulutettavan energian määrää. Metsässä ollaan yritetty käydä aina kun päivänvaloa vain on riittänyt. Lisäksi olen pyrkinyt tarjoilemaan koirille muita aktiviteetteja luiden ja aktivointilelujen muodossa.

Impin tytär HH You Rock My World eli Kafi valioitui Jyväskyläsn kansainvälisissä näyttelyissä eli sinne suuntaan suuret onnittelut :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti