Koirajuoksua

Päätettiin yhdessä tuumin Suvin kanssa aloittaa kuntoilu kevättä kohti. Tiukka kunto-ohjelma seuraavalle kahdelle viikolle suunniteltu. Itse päätin hakea eläintarvikeliikkeestä koirajuoksua varten tarkoitetun vyön. Sitten vaan Taro valjaisiin ja juoksemaan. Ensin Taro epäili suuresti projektia, sitten kuului pieni napsahdus, kun herneet löivät sen aivoissa yhteen. Ja siitä se sitten lähti. Kiidettiin halki Lohjan keskustan, ohi teinikokoontumien ja ulkoilevien puudeleiden. Yllätyin, että kuntoni oli näinkin hyvä, kun juoksuaskeltakaan en ole ottanut pitkään aikaan. En kuitenkaan ylimitoittanut kuntoani yhtään, sillä loppuspurtin aikana tuli jo verenmaku suuhun ja hengästytti kovasti. Taro luonnollisesti meni koko lenkin rutiininomaisesti, eipä pikku pyrähdyksemme tuntunut sen reissujen rinnalla missään, mutta kovasti se nautti reippaasta kulkuvauhdista. Nyt on hyvä mieli itsellä ja Tarolla. Impi ja Hamu saavat toistaiseksi tyytyä kävelyyn, kun ovat luontaisestikin vähän rauhallisempia kuin Taro.

Matkailua

Viikonloppu meni enimmäkseen autossa istuessa. Kankaanpäähän perjantaina ja takaisin. Koirat matkustivat hyvin, joskin takaluukkuun hankkimani väliaita on niiden kesken yleinen naurunaihe ja oli nytkin lähinnä koriste takapeiliin vilkuillessa. Hamu nukkui kerällä pelkääjän paikalla, Taro tähdysti keskipaneelin päällä ja Impi puolestaa tavoitteli ruokasäkkiä takapenkillä. Yritän kovasti saada jonkin toimivan ratkaisun, jolla koirat saisi pysymään takaluukussa ja kaksi kertaa vuodessa tehtävästä autonsiivouksesta voisi olla jotain hyötyäkin....

Kankaanpäässä koirat rallasivat taas omaan asumukseemme verrattuna linnamaista taloa ympäri yhdessä äitini Calle-mäyräkoiran kanssa. Calle, jota olen aina voinut hyvällä omatunnolla tituleerata erikoiseksi luonteeksi, sai pikkumiehen kimmastumaan jatkuvalla nylkytyksellään oikein kunnolla. Siinä ihan omistajaakin jänskätti, kun Hamu oikein kunnolla pisti hammasta peliin. Tilanne onneksi selvisi, eikä sen koommin vaatinut kovempaa käsittelyä kummaltakaan koiralta, vaikka Calle koki edelleen hankalaksi haasteeksi pitäytyä pois sen selästä. Kerran se yritti Impiäkin pistellä menemään, mutta siitäkö otuksen nuttura taas kiristyi ja se sanoi Callelle kerran ruman sanan, jonka jälkeen se sai jäädä ylhäiseen yksinäisyyteensä. Taro puolestaan onnistui välttämäään tilanteen nopealla spurtilla talon/pihan toiseen päähän.

Sillä välin kun oltiin nuorimmaisen kanssa käymässä Niinisalossa heppoja katselemassa, Taro oli ilmeisesti loikannut aidan yli pihalta naapurin puolelle. Koska ympäristö oli kuitenkin vieras, se ei ollut lähtenyt lauantaitorille kalatiskin alle, kuten Impi aikanaan. Impikin oli kai aidan yli mennyt, mutta palannut pikimmiten takaisin.

Hamu-raukka oli pöyristyä järkytyksestä, kun talutin hevosen tarhaan. Se haukkui ja murisi niskavillat kohti taivasta isoille nelijalkaisille, ja kun vastaan tuli ihan normaali labradori, epäili Hamu senkin koiruutta. Lopulta jouduin laittamaan sen takaisin autoon, kun kantti ei enää kestänyt. Ainakaan se ei suotta hauku hevosia :)

Kevät on taas koirakalenterin puolesta buukattu täyteen. Tulossa on agilitypäivää, epävirallista taipparia, pentunäyttelyä ja mätsäriä. Suunnitelmia on myös mejän aloittamisesta, agitreenien tihentämisestä ja monesta muusta. Että vapaa-ajan ongelmia ei varmaan synny ;)

Silmätarkastus

Taron kanssa oltiin sitten Espoossa tekemässä 2-vuotis silmäpeilaus. Saavuimme paikalle hyvissä ajoin, Impi ja Hamukin olivat turisteina mukana. Kävi kuitenkin ilmi, että aikataulu oli noin 1,5 tuntia myöhässä, joten koirat joutuivat odottelemaan sen aikaa sivummassa olevassa häkissä. Nätisti ne siellä odottivat, vaikka koiria vilisi siellä sun täällä. Kun sitten päästiin tarkastukseen, siinä meni pari minuuttia ja Taron silmät todettiin terveiksi.

Nyt olen viimeinkin saamassa avaimen Lägin halliin, joten päästään taas treenailemaan, kunhan vielä haen avaimen niistä vastaavalta henkilöltä.

Lopuksi vielä koirien tohinaa kera kahden käppänän koirapuistossa:

Taron källipäivä

Tuli plussakeli, tuli suojalumi ja Taro lähti liikkeelle. Olimme kaksi päivää sitten koirien kanssa tavanomaisesti lenkillä. Olin jo elätellyt toivoa siitä, että Taro olisi viimein aikuistunut ja lopettanut karkailunsa. Mutta luoksemme hiipivä kevät selkeästi aiheutti siinä jonkinlaisen napsahduksen ja päästyämme lenkkipolun loppusuoralle, se lähti toista polkua pitkin aivan eri suuntaan. Tässä vaiheessa en vielä huolestunut, olihan se tehnyt pitkin talvea 10-15 minuutin pistoja, mutta palannut takaisin. No, sitten mentiin autolle ja alettiin huutaa. Ehei, otusta ei kuulu. No, päätettiin että heitän Suvin kauppaan ja palaan hakemaan otusta, sillä yleensä se tuli paikalle, kun olimme lähteneet ajamaan pois. Palasin muutamassa minuutissa, mutta Taroa ei näkynyt. Kävin hakemassa Suvin kaupasta noin vajaan tunnin jälkeen ja heitettiin samalla reissulla loput koirat kotiin takaluukusta. Sitten palattiin, tarkoituksenamme ottaa Taro mukaan tallille. Huolimatta siitä, että kävelimme Taron jäljiksi otaksumiemme jälkien perässä varmaan kolmen kilometrin matkan ja huutelimme sen perään, ei tyttöstä kuulunut. Taron jälkien vieressä meni edellisöiset ketujäljet ja välillä pieniä tuppoja ketun karvaa, joka herätti huoleni. Oliko Taro alkanut haastaa riitää ketulle? Sitä oli vaikea uskoa Taron pehmeyden tähden. Myöskään Tarolle leimallista ulvovan kiljuvaa haukkua ei kuulunut.

Palasimme takaisin, kun otusta ei kuulunut paikalle, siinä toivossa, että se tulisi luoksemme kuullessaan huutojemme kaikkoavan. Karkumatkan alusta oli vierähtänyt jo kaksi tuntia. Suvin oli pakko lähteä tallille. Heitin hänet nopeasti omalle autolleen ja palasin passiin. Ei kuulunut Taroa vieläkään. Satunnaiset koiranulkoiluttajat kävelivät ohi, jakelin heille puhelinumeroani, jos he sattuisivat näkemään tai kuulemaan Taron metsässä kävellessään. Olihan Tarolla toki kaulapannassaaan numeroni, mutta koska Taro pitää yksinollessaan huomaavaista välimatkaan muihin koiriin, saattaisin numeron saaminen sitä kautta olla vastaantulijoille vaikeaa. Menin autolle, istahdin avonaiseen takaluukkuun ja odotin. Kuulostelin ja viheltelin. Välillä kävelin lenkkipolun alkupäähän, johon ei talvisaikaan pääse ajamaan autolla. Odotellessani tein lumipalloja suojalumesta. Kun olin jo etsimässä puhelimestani paikallisen löytökoiratarhan numeroa, kuulin iloiset askeleet ja kilinän Taron kaulapannasta. Riemuisasti se viimein palasi luokseni, neljän tunnin karkumatkan jälkeen. Täytyy sanoa, että olin silminnähden helpottunut. Luoksetulosta Taro sai palkkioksi kaksi nakkia, joiden siivittämänä se tulikin mukanani autolle asti ilman remmiä. Rakas nuorikkoni jaksaa sitten järjestää minulle ohjelmaa.

Seuraavana iltana Taro katosi jälleen, onneksi tällä kertaa se tuli puolessa tunnissa, tehtyämme "hämyajon" (ajoimme puolen kilometriä ja käännyimme takaisin). Saatan huomata, että Taron kanssa kannattaa selkeästi mennä metsään vasta pimeän tultua. Silloin kaulapantaan laittamani vilkkuvalo antaa onneksi hyvät viitteet otuksen liikkeistä.

Pian on edessä Taron silmätarkastus Espoossa. Toivottavasti kaikki on niinkuin pitää. Hamun kanssa on nyt huolenaiheena hampaat. Uudet hampaat ovat asettuneet hullunkuriseen epäjärjestykseen pojan hampaisiin. Pitänee ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, mikäli tilanne ei tasoitu. Ikävä kyll,ä Hamua ei voida esimerkiksi maitokulmahampaitten poistoa varten nukuttaa, vaikka se sellaista jossain vaiheessa vaatisikin, sillä sydämmen reikä tekee otuksesta alttiimman komplikaatioihin anestesian suhteen. Pitää vain heilutella hampaita.

Tuntematon tulevaisuus

Kävimme Hamun kanssa toisessa sydänultrassa. Sivuääni oli vaimennut kahdella pykälällä ollen 3/6, mutta nyt saatiin varmuus kammioväliseinäreiästä. Olin jo ehtinyt hienoista riemua tuntea siitä, että kenties reikä olisi kokonaan mennyt umpeen, mutta kuten sanotaan, ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa. Lääkäri sanoi, että vuoden iässä olisi hyvä tarkastuttaa sydän uudelleen, kahteen vuoteen mennessä tiedetään lopullinen tuomio. Sitä ennen ei tehdä mitään, mikäli oireita ei ilmaannu. Mikäli reikä menee umpeen, niin kaikki on bueno, mutta jos ei, lääkityksen kanssa eläinlääkäri arvio eliniän suurinpiirtein 4-5 vuodeksi, tietenkään voimatta taata mitään.

Sydämessä oli hienoisia muutoksia, eli pientä laajentumista (verta kiertää aukon takia kammioissa liikaa), entiselleen sydän ei palaa, vaikka reikä umpeutuisikin, mutta mikäli se pysyy avoinna, alkavat kammiot vähitellen laajeta ja näin ollen syntyy sydämen vajaatoiminta, joka aiheuttaa nesteen kiertymisen keuhkoihin ja se vaatii nesteenpoistolääkkeen ja sydänlääkkeen käyttämistä. Eli nyt ei auta kuin toivoa, että positiivinen kehitys jatkuu. Jos liikunnan yhteydessä ilmenee väsymistä tai yskimistä, on mentävä suorinta tietä lääkäriin.

Onneksi Hamu on autuaan tietämätön tulevaisuudesta, vaikka on myönnettävä, että vaikka yritän parhaani mukaan olla ajattelematta ja surematta asiaa etukäteen, nostattaa Hamun pienikin kompastuminen ahdituksen palan kurkkuuni ja jatkuvan tarpeen vakuutella itselleni, että se on normaalia koiranpennulle, kun sen kasvurajat on vielä auki ja liikeradat lihaksiston keskeneräisyydestä johtuen vielä kömpelöt. Onneksi pikkuinen on kuitenkin sisukas ja lähes väsymätön.