Pitihän se arvata...

... että joku menee joka tapauksessa pieleen.

Hamun parantuminen eteni hyvää vauhtia ja pari päivää leikkauksesta Hamu näytti paljon pirteämmältä. Leikkaushaava ja koko kivesten alue näytti hieman paremmalta, pahin ärsytys oli mennyt ohi. Sitten tuli viime yö. Hamulle nousi kova kuume (aamulla mitattuna 40,2 astetta) ja se oli aamulla ihan reppanana. Ei muuta kuin lääkkeet naamaan, jotka se söi haluttomasti jauhelihan joukossa.

Puolen tunnin jälkeen Hamu jo piristyi kun kipulääke (Norocarp) alkoi vaikuttaa ja kuume laski. Heti kahdeksalta soitto eläinlääkärille joka ihmetteli tilannetta ja sanoi ettei se ainakaan normaalia ollut. Hamu sai uudet laajakirjoisemmat antibioitit (Baytril) ja nyt jatketaan niiden kanssa eteenpäin. Toivottavasti kuume ei enää nouse.

Kuva helmikuulta 2011

Olen antanut Hamulle nestettä tasain väliajoin sekoittamalla pieneen vesimäärään jauhelihaa, jolloin olen saanut sen juomaan.

Hamu on onneksi tottunut tötteröönsä hyvin. Alun arastelun jälkeen siitä on tullut niinkin  välinpitämätön, että se saattaa tuuppia kaulurillaan minua ja muita koiria. Joka paikkaan pääsee vähintäänkin väkisin änkemällä. Kovinkaan paljon se ei ole takaosaansa yrittänyt nuolla ja tiukan valvonnan alla se on saanut hieman lomaakin tötteröstänsä, eikä se ole yrittänytkään kajota tikkeihin.

Iltaisin kun kipulääkkeen vaikutus alkaa vähetä, huomaa sen Hamussa hermostuneisuutena. Sen on vaikea löytää itselleen sopivaa asentoa jossa käydä nukkumaan. Myös ulkoilu näin lumisilla keleillä aiheuttaa pientä murhetta kun se on niin matala. Joudutaan siis menemään tiukasti auratuilla teillä.

Antibioitit eivät onneksi ole aiheuttaneet ripulia, vaikka aluksi niin pelkäsinkin. Leikkauspäivänä sen kakka oli vähän pehmeää, mutta sitten se normalisoitui.

Nyt vain toivotaan, että pahin olisi ohi ja että nämä uudet lääkket tehoaisivat hyvin.

Nips naps

Tänään suunnattiin sitten Toholammille heti kahdeksalta aamulla. Hamu joutui leikkauspöydälle, kun elo kahden nartun ja uroksen kanssa kävi liian haastavaksi juoksuaikoina. Hetken aikaa jäin katselemaan kuinka Hamu nukutettiin ja valmisteltiin leikkaukseen, mutta lähdin sitten itse operaation ajaksi kahville jotta eläinlääkäri saisi työrauhan. Koko hommaan meni noin kaksi tuntia, jonka jälkeen Hamu pääsi kotiin jatkamaan unosiaan.

Kovin kivulias se on leikkauksen jälkeen ollut, eikä se ole suostunut lainkaan pissaamaan. Kauluri kaulassa se on varsin onnettomana, mutta se on nyt vaan pakko tottua, ettei se suotta nuolisi leikkaushaavaa.Nyt on edessä kymmenen päivän lääkekuurit. Viikossa haavojen pitäisi jo olla jo melko lailla parantuneet. Toivotaan parasta.

Muulta osin talouteemme ei kuulu mitään erityisen mielenkiintoista. Treenailu on ollut vähäistä Taron juoksujen takia ja siksi, että olen nyt työssäoppimisjaksolla tallilla töissä. Ulkoilma ja ruumiillinen työ ovat verottaneet treeneihin kulutettavan energian määrää. Metsässä ollaan yritetty käydä aina kun päivänvaloa vain on riittänyt. Lisäksi olen pyrkinyt tarjoilemaan koirille muita aktiviteetteja luiden ja aktivointilelujen muodossa.

Impin tytär HH You Rock My World eli Kafi valioitui Jyväskyläsn kansainvälisissä näyttelyissä eli sinne suuntaan suuret onnittelut :)

Liebster Blog

Inhoan näitä haastejuttuja. En halua niitä jatkossa. Mutta tämän kerran:

"Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa."

Kiitokset tästä huomionosoituksesta Janitalle ja Sonylle, sekä Nathille ja Tenholle.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia, (joilla alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavan sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Valitsen seuraavat kärsijät:
1. Jucaides
2. Mikin, Endan ja Krissen blogi
3.Nami & Lyyli & Hilma
4.Yksisarvisen vaatekaappi
5.Rigolo Nana

En ole varma noista lukijamääristä, mutta menkööt.

Taro vesijuoksumatolla

Nyt kun Impi edelleen potee kaulaansa, on vain Taro päässyt vesijuoksumatolle huhkimaan. Tässä tämänpäiväistä todistusaineistoa:



Aikaa meni siis 20 minuuttia ja mentiin vain kävelyä, jotta Taro tottuisi laitteeseen ja se saataisiin mahdollisesti rentoutumaan hieman. Ja hyvinhan se rentoutuikin maksapasteijan avustuksella. Vesijuoksumatolle kun ei saa nykyään muita herkkuja viedä kuin tuollaista tuubista pursotettavaa, niin päädyttiin sitten tähän ratkaisuun. Vaikka kylläpä tuo maksapasteijakin oivallisen hyvin Tarolle maistui. Ehkä ensi kerralla päästään jo hieman kokeilemaan raviakin.
Pahoittelen videon kökköä laatua, mutta netin hitaus olisi tehnyt parempilaatuisen videon lataamisen päivien projektiksi...


Impin kaulan kanssa painitaan edelleen. Viritin kaulurin sille valjaisiin kiinni, jotta se ei pääsisi nousemaan ja hankaamaan kaulaa, mutta senkään avulla ei mainittavaa edistystä ole saatu. Impin korvat nimittäin tarttuvat tulehtuneeseen ihoalueeseen kiinni kun se on kauluri kaulassa ja kun kauluri otetaan pois, avautuu ärtynyt ihopinta uudelleen. Nyt kokeilun alle otetaan korvien teippaaminen taakse ainakin silloin kun sillä on kauluri päässä. Jos sekään ei auta, niin alan olla vailla ideoita eli jos joku tietää jonkun hyvän patentin niin tähän suuntaan vain reippaasti.. Kiitos!

Uusia troppeja, sekä pikkutreeniä

Impin saikkuilu jatkuu yhä, eikä kaula ota nyt oikein parantuakseen. Tänään käytiin sitten hakemassa uudet antibiotit lääkäriltä ja nyt vaan toivotaan Clavaseptin kuurista saataisiin tehokkaampi apu. Pyysin mukaan myös kaulurin, koska Canofiteä ei enää jatkossa käytetä ja sen myötä kutina varmaankin jonkin verran lisääntyy. Olen suunnitellut virittäväni kaulurin valjaisiin kiinni, jottei se pääse lipsumaan haavan päälle. Katselen nyt kuitenkin pari päivää kuinka haava lähtee paranemaan ja kutiseeko se vielä paljon, ennenkuin viritän tuon. Tötterö on tuollaiselle tappijalalle suhteellisen suuri ja vaikeuttaa sen kulkua siinä määrin, että en sitä mielelläni sille laittaisi...

Syysloman kuvasaldoa.

Treenipuolella ollaan jatkettu osin agilityn ja osin puskatokoilun merkeissä. Jatkettiin Taron kanssa keppitreenejä hallissa, kun agiesteet tuotiin viimein sisälle ulkokentältä. Hieman piti muistella uudessa ympäristössä, että mistä olikaan kyse, mutta sitten napsahtivat taas askeleet oikeille kohdille. Suunnitelmana on toistaiseksi pitäytyä näissä kahdessa verkossa, jotta saadaan treenattua lähestymisestä mahdollisimman varmasti mahdollisimman monesta suunnasta ennen verkkojen poistamista.
Kontaktiesteet alkavat jo sentään sujua mukavasti ja pöytääkin on lähdetty taas palauttelemaan mieleen. Pientä kärsimättömyyttä pöydällä on kyllä havaittavissa, mutta pikku hiljaa sekin on alkanut sujua.


Puskatoikoilussakin on saatu ihan mukavia tuloksia. Hamun vierelletulot alkavat vähitellen sujua jo melkein illman käsiapua!  Enpä olisi uskonut, kun hihnan toisessa päässä roikkuu tämmöinen tokotunari. Myös seuraaminen on kehittynyt ja nyt pystytään tekemään suoria pätkiä käsiavutta. Paikkaa vielä vähän hakee, mutta kontakti on todella hyvä! Seuraava projekti olisi saada siirrettyä jäävien pikkuhiljaa seuraamisen yhteyteen. Mutta tavoitteita en laita edelleenkään, sillä tähänkin asti harrastelu on tuottanut parempaa tulosta kuin varsinainen treenaaminen...

Taro pääsi käymään myös vesijuoksumatolla ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Järin riemuissaan tyttönen ei ollut, vaan jännitti ihan hirmuisesti. Jännittyneisyys vaikutti toki myös siihen, että kävely oli vähän rytmitöntä ja kiireistä, eikä sitä laitettu loppujen lopuksi sitten lainkaan ravaamaan. Toivottavasti se ensi kerralla olisi hieman reippaampi.

Murheiden multihuipentuma

Impin kaula siis.

Kiitos Janitalle, kun nappasit kuvan tästä ihanuudesta. 

En tiedä kuinka hemmetissä saan sen suojattua niin, ettei se jatkuvasti raavi sitä. Kortisonista ei ole ollut apua ja takajalkoihin kiinnitetyt paketit katoavat nopeasti. Kaulan lupaava rupeutuminen kariutui kun Impi poisti takajalkoja suojanneet paketit yön aikana ja rappasi kaulan taas auki. Sen jälkeen se ei paketoinnista huolimatta enää rupeutunut uudestaan, enkä tiedä mitä tehdä. Koetin suojata kaulan taas putkisiteellä ja lukuisilla kerroksilla muita haavansidontatarvikkeita, mutta puoli minuuttia ja kääreet oli revitty pois.

Pahin kivuliaisuus on selkeästi lähtenyt ja hyvä niin, sillä Impi ei enää suostu syömään Tramal-tippoja edes lihapullaan piilotettuna. On ollut jo pari kertaa lähellä, että tuimat tropit eivät olisi Hamun tai Taron suussa, kun Impi on sylkäissyt namit lattialle. Olen sitten ensi hätään antanut Norocarpia..

Pitänee siis soittaa taas huomenna eläinlääkärille...

Sairaskaulakertomus ja muuta

Impillä on ollut antibiootit ja kipulääkitykset kaksi päivää käynnissä ja tällä hetkellä kaula näyttää tältä:

Ei kovin kaunis, mutta parempaan päin. Kaikki tuo rusehtavat kohdat ovat siis rupea. Pahin turvotus on jo lähtenyt, mutta kivulias kaula on edelleen. Jouduimme eilen hakemaan eläinlääkäriltä vahvempia kipulääkkeitä, kun Impi-parka ei saanut lainkaan nnukuttua ja vain itkeskeli jatkuvasti haluten ulos. Siinä ei saatu sitten itsekään nukuttua, eikä käynyt kateeksi Hannua, joka joutui seuraavana päivänä töihin. 

Nyt Impillä on Tramal-tippoja kuurina ja siitä on saatu helpotusta pahimpaan kipuiluun ja nyt Impi saanut onneksi vähän nukuttuakin, vaikka eilisyö olikin vielä aika levoton.

Tässä vielä videopätkä Impi-paras nukkumayrityksestä eiliseltä. Se reppana ei saanut laskettua päätään, kun kaulaan sattui joka kerta sen koskiessa jotakin pintaa. (Jos joku ihmettelee, miksi otin videokuvaa Impin tuskista, niin ihan vain jos ell olisi halunnut vahvempaa lääkitystä varten nähdä mikä on ongelman ydin. Onneksi puhelinsoitto riitti tällä kertaa.)

Mutta nyt, piristävämpiä aiheita. 

Luokkakaverini hollanninpaimenkoirauros Sony (blogi) on ollut meillä päiväkylässä nyt kolmatta päivää, kun Janita on mennyt hoitelemaan hevosia Kaustiselle talliviikolle (jonka minä hyväksiluin). Sony on käyttäytynyt oivallisen esimerkillisesti ja minunkin koirani ovat ottaneet sen porukkaan hyvin. Mitään kummenpaa sähläilyjä tai stressejä ei ole aiheutunut kenellekään. Onhan Sony toki vanha tuttu, joka oli myös kesällä Soilella kanssamme samaa aikaa ja toisekseen käymme melko usein lenkillä sen ja Janitan kanssa. Tässä muutamia otoksia eiliseltä koirapuistoreissulta, jolta Impi-reppana joutui tietysti jäämään pois.

Hamulle on nyt varattu kastraatioaika joulukuulle. Tarkkaanottaen tiistai 11.12. Uskoisin, että kunhan tästä selvitään, niin alkaa meidänkin arkemme helpottua, jos ei muuten niin ainakin juoksuaikoina :)

Impi-riepu sairastaa

Impin kaulahaaveri ei ottanut rauhoittuakseen ja paheni vain pahenemistaan, joten kiiruhdin heti maanantaiaamuna eläinlääkärin pakeille. Koska kaula oli niin ärtynyt, päädyimme eläinlääkärin kanssa rauhoituksen antamiseen, jotta tulehtunut ihoalue saataisiin ajeltua ja puhdistettua asianmukaisesti.

Lääkitykseksi määrättiin Rilexine- ja  Canofite-kuuri. Lisäksi tulisi antaa Norocarpia mikäli kaula kipuilee kovasti.

Ajelun jälkeen. Kooltaan vaurio on noin 8x5cm.

Kotiuduttuamme paketoin eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti koirarukan takajalat, jotta se ei pääsisi pahemmin kynsimään ärtynyttä aluetta. Kaulurin käyttöä ei voitu tässä tapauksessa harkita, sillä se hankaisi kaulaa entisestään. Koska ongelma sijaitsee juuri leuan alla, ei sitä myöskään saa mitenkään asianmukaisesti paketoitua edes putkisideharson avulla. Kovasti reppana edelleen koettaa rapsutella, mutta paketit takasissa ei onneksi kovin pahaa jälkeä saa aikaiseksi.

Kaula on ajelun ja puhdistuksen jälkeen ollut todella arka. Impin on hyvin vaikea asettua nukkumaan, joten se nököttänyt onnettoman näköisenä milloin mihinkin nurkkaan istahtaneena. Muutenkin Impi tuntuu varsin ahdistuneelta tilaansa. Häntä tiukasti koipien välissä se hiiviskelee menemään ympäri taloa pystymättä kunnolla asettumaan mihinkään. Norocarpeista ei ole tähän mennessä ollut apua, joten mikäli kipuilu jatkuu samaan tapaan lupasi eläinlääkäri kirjoittaa jotain vahvempaa troppia huomenna. Toivottavasti yö olisi hieman rauhallisempi..

Mejä-kauden päätös ja Impin sattumuksia

Nyt on saatu tämän vuoden mejäilyt hoidettua kunnialla loppuun. Tavoitteeksi asetettu kokeeseen osallistuminen jäi väliin, kun juuri silloin sattui tulemaan kennelyskä talouteemme. No, parempi ehkä näin, sillä treeniä on saatu kummasti lisää alle ja tulokset ovat pikkuhiljaa lähteneet nousujohteeseen.

Impin seurailua syyslomalla

Viimeinen jälki tehtiin käytännön tunnille. Sille tuli ikää 20 tuntia ja pituutta reilu 500 metriä. Siinä oli kaksi kulmaa, jossa makuut ja kolme ojanylitystä. Impi eteni oikein kivasti, mitä nyt alussa yritti mennä minun jäljelleni, jota pitkin olin vienyt kaadon aiemmin. Olin ilmeisesti kävellyt liian lähellä varsinaista jälkeä.
Pakkassäästä johtuen jälki haisi ilmeisesti normaalia vähemmän, joten Impi joutui melko menemään normaali maavainuisemmin, mikä oli mielestäni ihan hyvä. Ensimmäisen kulman se ohitti merkkaamatta ja oikaisten. Ojanylitykset, tai muutoin vaikeahko maasto eivät haitanneet sitä ja ne sujuivat oivallisen varmasti. Toisen makuun Impi merkkasi tosi mukavasti. Kaatona käytin kuivattua poron keuhkoa, koska koiranmakkara oli selkeästi liian voimakastuoksuinen ja haju levittäytyi tietysti tuulen mukana. Nyt saapuminen kaadolle oli selvästi varmempi ja tarkempi.

Kaikenkaikkiaan oli oikein tyytyväinen ja edelleen tähtään ensi keväänä kokeisiin. Sitä silmällä pitäen on heti ensi keväänä ruvettava treenaamaan seuraavia ongelmakohtia:

- kulmien suorittaminen tarkasti
- makausten merkkaus
- kaadolle meno
- koepituiset jäljet

Sitten vain toivotaan, ettei Impille satu juoksuja tms. juuri koepäivälle.

Loppuviikosta huomasin, että Impillä on kaulassa ikävän näköinen haava ihan kurkun kohdalla. Leikkelin siitä karvat pois ympäriltä, puhdistin sen ja oletin että vaiva menisi ohi itsekseen, niinkuin tuon tyyppisen haavat yleensä. Impi alkoi kuitenkin kovasti raapimaan haavaa ja se pääsi tulehtumaan inhottavasti.
Haavan sijainnista johtuen on sitä vaikea sitoa millään lailla, eikä kauluriakaan voi oikein käyttää, kun se hankaa haavaan. Yritin jopa sitoa sen takajalkoja raapimisen estämiseksi, mutta se oli selvästi turha operaatio: minuuteissa oli sidokset kiskottu pois ja rappaaminen jatkui.
Nyt tein Impille suurin, koko kaulan levyisen paketin ja laitoin siihen basibactin puuteria, josko se hieman kuivattaisi haava ja nopeuttaisi tulehduksen lievittämisessä. Maanantaina on varmaan pakko hakea sille antibiotit eläinlääkäriltä.

Impin bravbuuritemppu meneillään :)

Impi on muutenkin ollut tosi levoton ja hyörinyt öisinkin pitkin taloa rauhattomana. Olen ihmetellyt kovasti mikä sitä vaivaa. Kuumetta ei ole, eikä mitään erikoisia eritteitä valu mistään. Seurailen vielä huomisen ja jos tilanne ei parane on parempi käydä asian tiimoilta eläinlääkärin pakeilla.
Olen ollut Impistä kovasti huolissani ja ehdin pelästyä pahanpäiväisesti kun Hannu soitti minulle ollessani juoksuttamassa Taroa raviradalla, että Impi haukkoo ilmaa ja kuolaa. Kiireesti tulin tietty kotiin ja aloin tutkimaan Impin tilaa. Hanakasti se puolusti luutaan, eikä vaikuttanut kovin ihmeelliseltä. Kun se sitten irroitti luusta, huomasin ettei se saanut suutaan kokonaan kiinni. Syy löytyikin tämän myötä nopeasti: pala luuta oli jäänyt sen yläposkihampaiden väliin jumiin. Oli se sen verran napakasti paikallaan, ettei sormivoimin irronnut, mutta työkalupakista haetut pihdit ratkaisivat tilanteen suotuisasti. Impi jatkoi perin tyytyväisenä luunsa syömistä.

Toivottavasti selviämme nyt näistä pikku takapakeista ihan kotikonstein, mutta kertoilen sitten tilannekatsausta ensi kerralla.

Agilityä oikein kouluttajan kera

Torstaina päästiin oikein kouluttajan oppiin, kun Johanna Kronqvist tuli Kokkolasta asti meitä valmentamaan.
Ohjelmassa oli melkoisen vaativa rata ainakin minulle ja tottahan sitä sitten jännittikin, kun ei pitkään aikaan ole ollut oikein virallisissa koulutuksissa. Tämän huomasi luonnollisesti myös Taro, joka sitten reagoi tilanteeseen löytämällä yhtäkkiä maasta hirmuisesti kaikennäköistä mielenkiintoista. Onneksi haahuilu ei kestänyt koko aikaa ja saatiin ihan ok pätkiäkin aikaiseksi.

Pääpiirteisssään ongelmamme ovat: Kuski ei osaa ohjata. Taro on liiaksi kiinni kädessä. Päätin, että otamme nyt tavoitteeksi harjoitella paljon erilaisia ohjauksia ja tehdä ihan perusasioita vähän paremmalle tolalle. Toiveissa on päästä useamminkin koulutuksiin, vaikka se täällä takapajulassa haasteellista onkin ja katsella vaikka netistä treenivideoita. Muutenkin saada tästä hommasta vähän johdonmukaisempaa.

Viimeisiä verkkoja viedään.

Johanna kuitenkin sanoi, että ei olisi lainkaan mahdotonta päästä ensi keväänä kisoihin asti ja tästä rohkaistuneena päätin, että nyt on sitten treenattava sitäkin ahkerammin tavoitteen saavuttamiseksi. Mutta nyt on kuitenkin annettava Tarolle mahdollisuus huokaista vähän, sillä treenitahti on ollut taas melkoinen ja tänään sen jo huomasikin, kun menimme ihan valokuvausajatuksella tekemään yhtä hyppyä ja keppejä koulun nurmikentälle. Tarolla oli liikaa kierroksia, joten se teki pienet mutkat ensin katsomassa Petteriä, suomenhevosta joka asuu koululla, ja sitten toisen mutkan ohrapellolle riekkumaan, ennenkuin jouti palaamaan takaisin harjoitusten pariin. Nyt yritän saada koirille taas vähän peruskuntotreeniä ohjelmistoon, vaikka viimeaikaiset metsäilyt ovat olleet harmillisen riistapitoisia ja johtaneet lievään kurittomuuteen maastossa. Pitänee taas korjata polkupyörä ja lähteä sen kanssa kokeilemaan.

Energianpurkua

Impin juoksu alkaa olla ohi ja se sujuikin Hamunkin osalta aika kivuttomasti, sillä juoksussa ei tuntunut varsinaista tärppiaikaa oikein olevankaan. Muistan saman tapahtuneen viimevuonna samaan aikaan. Olen luonnollisesti sallinut koirien olemisen samassa tilassa vain valvonnan alla, mutta kovinkaan kummoisia liehittely-yrityksiä ei Hamun puolelta tullut. Ja sikäli mikäli se on jotain yrittänyt lähennellä, on Impi antanut kunnian kukon laulaa ja ankarasti.

Impi ja kirahvi, joka on ollut yksi etsittävistä esineistä.

Juoksujen ajan olen tehnyt Impille nyt paljon esine-etsintöjä, kun jäljellä se on ollut varsin hätäinen ja huolimaton. Se on ollut oikein hyvää aktivointia, vaikka Impi kyllä tahtoo olla hieman laiska etsimisessä. Pikkuhiljaa on kuitenkin saatu parempaa tulosta. Olen piilottanut maksimissaan neljää esinettä kerrallaan ja vaihdellut kovasti eri piiloja.

Hamu seurailee

Hamu on kokeillut ensimmäistä kertaa elämässään takapalkkausta. Ei se mikään jymymenestys kyllä ole ollut, kun vaikuttaa siltä, että Hamu unohtaa palkan heti kun se alkaa tehdä jotain liiketta ja sen saa usuttaa kipolle nameja etsimään. Huolimatta siitä, että se on kyllä joka kerralla nähnyt nakin kuppiin laitettavan. Ehkäpä tämä korjaantuu ajanmyötä.

Kiitokset Maijalle treeni- ja kuvausavusta!

Kisatavoitteita ripauksella varovaisuutta

Taro treenailee Lohjalla

Kun sain oman pääni kursittua kasaan, alkoi agilitykin taas maistua. Päätin tehdä parhaani, ilman hirmuista painetta ja veren makua suussa, ei me maajoukkoeeseen kuitenkaan päästä. Tämä letkeä ja ennen kaikkea luonteva lähestyminen lajiin on saanut minut ahkerasti koulun kentälle ratoja kyhäilemään, enimmäkseen omin nokkineni, sillä treeniseura on ollut kortilla. Täytyy myöntää, että tänäänkin kun kokosin kentälle viiden esteen radan (hyppy-rengas-putki-hyppy-muuri), sekä kepit verkkoineen sai lisätä varsinaiseen treeniaikaan vielä puolen tuntia lisää. Koululla kun ei ole minkäänlaisia kärryjä, johon voisi kerätä tarvitsemansa esteet osineen ja vaikkapa putken painot. Pitänee ehdottaa maitokärryjen hankkimista koululle.

No, joka tapauksessa palatakseni takkaisin varsinaiseen aiheeseen, olen siis treenannut melko ahkerasti. Tällä kertaa se jopa on tuottanut tulosta. Erityisen suurta iloa minussa herättää keppien eteneminen. Olemme suhteellisen vähäisessä ajassa saaneet poistettua kuudesta viimeisestä verkosta neljä, joten lähellä ollaan jo täysin verkotonta tilaa. Two to go!
Ihan kitkatta ei tämä siirtymä ole tapahtunut, sillä kun verkko poistetaan Taro tekee herkästi virheen. Sitten kun joudun komentamaan sen pois targetilta (eli namialustalta), ettei se saisi virheellisestä suorituksesta palkkaa, alkaa se kysellä ja hämmentyä. Pahinta tietysti sopassa on se, että itse tapaan siinä tilanteessa panikoida, kiirehtiä ja hosua käsillä muka ohjaten sitä oikeista keppiväleistä. Mutta mitäpä Taro niistä käsiavuista hyötyisi, kun en ole sille koskaan käsiapuja opettanut. No, silloin auttaa yleensä pari kertaa pallon heitto ja hengähtäminen eli tilanteen nollaus. Yleensä Taro on sitten saanut taas kasattua hieman ajatuksiaan ja  minä omiani, jonka johdosto edistystä on sitten saatu aikaiseksi. Tänään tehtiin viimein oivallisia suorituksia kahdella verkolla. Palkaksi hulluna juoksemista, A-estettä ja jauhelihaa. Ja jäi muuten superhyvä fiilis.

Taro treenailee Kannuksessa vuosi sitten.

Lisäksi Taron perustottelevaisuutta on vähän saatu kohennettua: se ei enää karkaa namialustalle omia aikojaan ja sen voi suunnilleen jättää esteen taakse odottamaan lähtölupaa ilman pelkoa, että se ottaisi varaslähdön.

Kontaktit ovat myös menneet eteenpäin, vaikka edeelleen joudun itse tekemään pienen pysähdyksen vahvistamaan "ota"-käskyä, mutta kyllä tuolla nyt voi ykkösiin mennä jo koheltamaan.

Rengas ja muuri ovat nyt melko lailla saatu varmistettua, eikä virhesuorituksia niiden suorittamisessa ole enää juuri syntynyt. Kummallekin on onnistuttu tekemään jo takaakiertoja ja vinoja lähestymisiä.

Huomiselle olen varannut itselleni ja Tarolle oikein kouluttajan Kokkolasta. Kyseessä on Pure Agility-yrityksessään työskentelevä Johanna Kronqvist. Aiempaa kokemusta minulla ei ole hänen koulutuksistaan, mutta parempi se on nyt joku saada joskus auttamaan, kuin aina puuhailla vain omin nokkineni. Saapa nähdä kuinka Taro suopuu käyttäytymään. Pieni hankaluus osallistumiselle on kuitenkin hieman huonohappinen polveni, jonka onnistuin taas niksauttamaan agilitytreeneissä. Se kesti teipattuna ja paketissa normi lenkkeilyn, mutta mihinkään suurempaan suoritukseen sillä ei kyetä. Jos se nyt ei toimi ollenkaan, niin Maija on sitten lupautunut varakuskiksi.

Taro pari vuotta takaperin

Uskaltauduin tekemään nyt tavoitteen, että ensi keväänä meidän nähdään virallisissa starteissa. Saa nähdä kuinka käy. Pian siirrytään taas sisätreenikauteen, eikä treenimahdollisuuksia välttämättä kovin helposti ole saatavilla. Mutta tällä hetkellä näyttää kuitenkin jo lupaavalta.

Mejää ja juoksuja

Olen nyt taas innostunut tekemään mejä-jälkiä kera luokkatoverini Janitan ja hollanninpaimenkoiransa Sonyn. Impi osoitti hyvää kehitystä jäljenajossa tuossa alkusyksystä, joskin silloin tehtiin tosi tuoreilla jäljillä ja niinpä nyt on ollut hyvä tilaisuus testata kuinka tyttö toimii, kun jäljelle annetaan lisää aikaa vanheta ja pituutta lisätään.

Jälleen keväistä kuvamateriaalia. 

Olen nyt tehnyt 500-700 metrin pituisia, noin vuorokauden ikäisiä jälkiä. Olosuhteet ovat olleet melko vaihtelevat, erityisesti mitä tuuleen tulee ja maa puolestaan on ollut tasaisen kosteaa. Impi on nyt sukeutunut varsin ilmavainuiseksi koiraksi ja se näkyy erityisesti siinä, että pienikin sivutuuli siirtää Impin jäljestyskohtaa metrillä parilla sivuun jäljestä ja jonkin verran se tapaa tehdä tarkistuskäyntejä. Uudeksi ongelmaksi on tullut kulmamakaukset, joihin tullaan yleensä hieman kaarrelleen ja niistä lähdöt saattavat suuntautua jo ajetulle jälkiosuudelle, ellen estä sitä menemästä. Makaukset se kyllä merkkaa ihan kiitettävästi, mikäli ei oikaise kulmaa kiirehtiessään makaukselle.
Uskon, että parin viime jäljen suorittamisessa ongelmana on ollut myös Impin alkava juoksu, joka on tehnyt siitä hieman hätäisen ja huolimattoman ja päätinkin, että se saa nyt levähtää jälkihommista kunnes pahimmasta on päästy, jospa silloin sen ajatuskin pysyisi paremmin kasassa. Sillä välin keskityn treenaamaan Hamua, joka on, myönnettäköön, jäänyt nyt paitsioon mejän harjoittelun suhteen.

Hamu on muuten ollut kyllä reippaasti mukana treeneissä ja olin tänään havaitsevinani sen tokoliikkeissä kehittymistä. Se on alkanut käyttää takaosaansa paremmin ja muutenkin se toimii jotenkin hieman paremmalla vireellä. Ja tietysti nyt, kun olen päättänyt luopua tokon harrastamisesta ainakin kilpailuorientoitumisen osalta. Parempi olla ottamatta asian suhteen turhaa stressiä.

Taro puolestaan on taas kaikissa ruumiin ja sielunsa voimissa, eikä epämääräistä onnuskelua ole enää ollut. Näinpä uskalsin ottaa sen taas agilityä harjoittelemaan koulun jälkeen. Tarkoitus oli jatkaa keppitreeniä, siitä mihin viimeksi jäätiin. Olemme nyt pysyvästi päässeet eroon kuudennesta verkosta, joten enää poistettavia on viisi. Tänään onnistuimme saamaan muutaman suorituksen neljällä ja "puolella" verkolla, mutta toistoja tarvitaan vielä aika lailla. Vähän kehitystä kuitenkin oli havaittavissa :)
Erityistä mielihyvää sain siitä, että Taro on alkanut kuuntelemaan myös minun ohjeitani, sen sijaan että karkaisi ensi töikseen targetille. Työvoitto, ettenkö sanoisi! :)Kyllä siitä vielä hieno peli tulee, kunhan jaksetaan aktiivisesti treenailla.

Saikkua, synttärit ja mätsärit

Taro täytti eilen 29.9. neljä vuotta. On hassu ajatella, että siitäkin on jo hyvä tovi kun Taro seurueeseemme liittyi, aika menee niin nopeasti. Vastahan se oli pahainen kakara, joka pisteli poskeensa niin nappikuulokkeet kuin kämppiksen retron nahkalaukunkin. Taro on yksi hauskimmista koiraluonteista, joita olen kuunaan tavannut ja poikkeaa kovasti (lukuunottamatta sisaruksiaan) kaikista petiteistä joita tunnen. Se on superenerginen ja iloinen, niin hyvässä kuin pahasssa. Se on myös se koiristani, joka useimmiten on jäniksen perässä tai muuten vain omilla teillään. Toisaalta sen mentaliteetti harrastuskoirana on ko rodun edustajaksi mitä parhain! Joskus tuo yltiövilkas koira vie minut hulluuden partaalle, mutta enimmäkseen se ilahduttaa ja piristää innokkuudellaan harmaata arkea. Pois en vaihtaisi!

Taro kakarana :)

Parempaan suuntaan kääntynyt ikuisuusongelmamme kepit, saatiin viimein jämähdyksestä uuteen nousuun, kun pääsimme poistamaan taas yhden verkon. Enää verkkoja tarvitaan neljä ja puoli, joten toivoa on että ensi keväänä sitten viimein päästään kisaamaan Taron kanssa...

....jos sen sairasloma ei veny kovin pitkäksi. Se on nimittäin onnuskellut vasenta takajalkaansa säännöllisen epäsäännöllisesti erään metsälenkin jälkeen. Olen joutunut nyt rajoittamaan sen liikuntaa melkoisesti, koska vähänkään rankempi liikunta saa sen ontumaan. Ontuminen tulee ilmi tosin vasta liikunnan jälkeisen levon aikana. Nyt se on pari päivää ollut parempi, mutta vielä se saa olla nyt saikulla ja jos se vielä ontuilee, on edessä eläinlääkärireissu. Syyhän saattaa olla vain lihasvenähdyksestä tai muussa pienemmässä vaivassa, mutta parempi katsoa kuin katua. Onneksi sillä on nyt kattavat vakuutukset voimassa.

Sen verran uskallettiin tänään kuitenkin touhuta, että lähdettiin Janita ja Sonyn (blogi), sekä Roosan ja Nanan (blogi) kanssa Kokkolaan mätsäreihin, koko lauman voimin. Jälleen kerran Hamu tuntui kehässä nahkealta ja haluttomalta, siitä huolimatta se sai punaisen nauhan parissaan. Impikin nappasi punaisen nauhan, mutta kumpikaan niistä ei sijoittunut enää pienten punaisessa kehässä, vaikka Impi olikin tosi hyvän tuntuinen ja energinen kehässä. Esiintyikin hienosti. Roosa luotsasi ensin Hamua kehässä, mutta punaisteen kehään vaihdettiin päikseen ja minä otin pojan ja Roosa Impin.
Parhaaseen tulokseen ylsi tänään kuitenkin Taro, joka sai sinisen nauhan ja päätyi sijoittumaan sinisten kehässä kolmanneksi. Janita tälläkin kertaa ohjaksissa. Hienostihan Taro meni ja esiintyi kyllä erittäin kauniisti. Kuvia mätsäreistä ehkä myöhemmin. Sen sijaan saatte ihailla Taron pari vuoden takaisia koikkaloikkakuvia mökiltä :)

Hae!

Viime viikot ovat olleet tupaten täynnä kaiken maailman käytännön tunteja, jotka ovat pääsääntöisesti olleet tokoa ja hakua, mutta myös Kokkolan raunioradalla piipahdettiin torstaina ja agilityäkin oli pintapuolisesti puolentoista tunnin verran.

Hamu kruisailemassa hiekkamontulla aiemmin keväällä.

Tokoilut olet ottanut vastaan hieman ristiriitaisin ja tietoisesti vältellyt seuraamisen opettamista, koska se aiheuttaa verenpaineeni nousua. Ehkäpä pidän siitä nyt vain taukoa ja kokoan itseni myöhemmin. Impin kanssa ei juuri olla tokoiltu, sen sijaan otin tunnille Hamun, jonka kanssa hiottiin maahanmenoja, joissa on aiemmin tavannut hieman peruttaa. Harjoiteltiin nyt istu-maahan-kaukokäskyn alkeita. Hamun kanssa on niin mukava hommailla, kun se on niin yksinkertainen ja hidas tehden kuitenkin kaiken liikuttavan tunnollisesti. Hienostihan tuo tottelee, ehkäpä Hamu onkin koiristani ensimmäinen, joka joskus tokokisoihin pääsee...

Hakuilut ovat menneetkin sitten Impin kanssa touhutessa. Se on löytää sadan prosentin varmuudella maalimiehen ja ilmaisee sen, mutta pistojen suoruudessa ja ohjeitteni noudattamisessa olisi kyllä parantamisen varaa. Impi viisveisaa siitä, mihin suuntaan minä sitä sohin. Sen mielestä minun valitsemani suunnat ovat joka tapauksessa virheellisiä tai ainakin viitteellisiä ja se luonnollisesti tietää paremmin mistä se maalimies löytyy.
En ole vielä kovin tosissani alkanut opettaa sille suoria pistoja, sillä epäilen josko se koskaan kisaamaan pääsisi lajissa, ainakin jos tottelevaisuusosuus pysyy edelleen samana. Kaikkein mukavinta lajissa on kuitenkin se, että Impi nauttii siitä ihan suunnattomasti ja on ainoa laji, jonka pariin se pyrkii innosta täristen ja vikisten :)

Raunioilla Impi meni kuin mikäkin akrobaatti. Löysi maalimiehet mainiosti, joskin sen elämän ensimmäinen umpinaisempi piilo aiheutti tytössä vähän hämmennystä. Piilo oli erään sillan jalassa olevassa kehikossa ja Impi raukka kyllä haistoi maalimiehen, mutta ei sitten ymmärtänyt missä kohtaa sitä pitäisi ilmaista. Ensi se ratkaisi asian menemällä sillan päälle haukkumaan, mutta kun ei kuitenkaan ollut ihan varma, että oliko se nyt tehokas tapa ilmaista, niin se päätti tehdä lenkin tornin ympäri ja samalla ylitti vaakatasossa olevan tikapuusillan kuin minkä tahansa rakennelman, huolimatta siitä, että tikapuut ylittivät noin parin metrin korkuisen notkelman... Itse katselin menoa rystysen valkeana ja pala kurkussa, enkä sitten tohtinut sitä alkaa huutelemaan, ettei sen keskittyminen herpaantuisi. Pienellä ohjausavulla Impi hoksasi lopulta ilmaista maalimiehen sillan alta. Kaikenkaikkiaan olin erittäin tyytyväinen sen toimintaan.

Taro aiemmin keväällä raviradalla

Taro on taas keksinyt kuinka takaluukun väliverkon ohitse pääsee ja onnistui yllättämään minut ja suurin nakkipaketin autossa. Olin ulkoiluttamassa koiria Ullavassa yhden lammen rannalla ja Hamun ollessa irti Taro odotti vuoroaan autossa. Siinä sitten taas sokeasti väliaitaan luettaen olin jättänyt neljää nakkia vaillla täyden nakkipaketin etuistuimen jalkatilaan ja tilaisuus teki tyttösestä varkaan. Laittaessani Hamun takaisin autoon, löysin Taron röyhtäilemästä tyytyväisesti takapenkiltä tyhjäksi syödyn nakkipaketin kera. Paketti oli siis sellainen kilon pakkaus ja Taro muistutti olemukseltaan enemmänkin ähkyistä marsua kuin sutjakkaa itseään.
No, mentiin sitten kotiin ja hieman pahoinvoivaksi äitynyt Taro puklaili sitten pitkin kämppää kokonaisia nakkeja. Ne tulivat sievästi pareissa ulos. Ilmeisesti Taron nakinsyöntikyky on siis rajallinen, sillä kertaalleen syödyt nakit se jätti sitten omaan arvoonsa ;)

Ainiin, Taron keppipulmiin saatiin vähän neuvoja ja ajattelin vielä koettaa verkkojen kanssa opettamista. Neuvoina oli, että en saa kiirehtiä Taron edelle ja minun tulisi tukea koiraa pitämällä kättä hieman ylhäällä. Katsotaan josko nämä neuvot veisivät meitä eteenpäin.

Kökkö kouluttaja

Olen kohdannut ärsyttävän totuuden itsestäni: olen kehno koirankouluttaja. Ainakin mitä tokoon tulee.

Tämä asia valkeni minulle sillä hetkellä, kun tajusin, että vaikka minä kuinka opettaisin koiriani seuraamaan, ei seuraamisesta tule kuitenkaan sellaista kivannäköistä ja itsenäistä, vaan koirat seilaavat sinne tänne ja milloin ovat liian edessä, milloin liian takana.


Siis kyllä, minulla on vaativa rotu käsissäni, eihän kukaan normaalissa ymmärryksessä oleva ihminen lähde yrittämään ajokoirarodun kanssa tokoa, mutta silti. Pohjat on hyvät: koirat ovat innokkaita ja halukkaita tekemään töitä. Niillä on hyvä kontakti ja lihaskunto, kaikki paikat kunnossa. Pääkin on kunnossa, mistään turhista pelkotiloista eivät koirani kärsi.

Periaatteessa tiedän, että kaikki pitäisi pilkkoa osiin ja tehdä asiat mahdollisimman ymmärrettäviksi koiralle, mutta ongelmat tulevatkin sitten siinä, että minkälaisiin osiin ne liikkeet sitten pitäisi pilkkoa? Missä kohtaa koiralle annetaan palkka ja mitä asiaa juuri milläkin hetkellä palkataan. Jo pelkkää alokasluokan seuraamisen rakentamiseen kuuluu pirusti palikoita: kontakti, koiran paikka, minun liikkumiseni, käännökset, pysähdykset ja niin edelleen. On tosi vaikea kouluttaa, kun ei tiedä mistä aloittaisi ja sitten pitäisi vielä keskittyä sellaisiin asioihin, jotka eivät ole minulle luontevia. Olen aina tottunut koiluttamaan koirani käsiavuilla ja nyt yhtäkkiä niistä pitäisi oppia luopumaankin.

Lisää murheita tulee, kun kouluttajat ovat täällä kiven alla ja tunneillakin tuntuvat opettajien ohjeet varsin pintapuolisilta, eikä niiden turvin ole tähänkään mennessä hirveästi saatu aikaiseksi...

Onneksi luokkatoverini Janita suostui hieman auttamaan minua seuraamisen harjoittelussa. Ohjeita tuli ja niille perustelut, joka helpottaa ihmeesti asioiden ymmärtämistä minun kohdallani. Tuntuu jotenkin uuvuttavalta ruveta tekemään kaikki ihan alusta, ihan uudella tavalla, kun luuli, että olisi saanut jotain pientä jo aluille. Mutta koska vanhat menetelmät eivät tuottaneet toivottua tulosta, on varmastikin syytäkin siirtyä uudempiin tekniikoihin. Toivottavasti saan itseni asian suhteen liikkeelle, sillä täytyy edelleen myöntää, että toko lajina tuntuu itselle vieraalta ja luotaan työntävältä. Ehkäpä, jos nämä uudet tekniikat nyt sitten poikisivat onnistumisia ja ruokkisivat vähän mielenkiintoani lajiin.

Mutta nyt takaisin kuulumisten pariin ennenkuin vajoan täysin turhautumukseni syövereihin.

Kaikki koirat on nyt sitten nyhdetty lyhyeeseen villaan jo pelkästään sen takia, että tassuissa sisälle kulkeutuva hiekkamäärä saataisiin kuuriin. Eilen imuroidessani piti kahteen otteeseen tyhjätä pölyimurin säiliö, koettaessani selvitä eteisen dyyneistä. Toisekseen siksi, että koirat ehtivät kasvattaa turkin sitten talveksi, ettei tarvitse sitten pahimmilla pakkasilla vetää niitä kaljuiksi.

Hamun turkki vaaleni taas niin paljon, että se näyttää siltä kuin väripyykkien pesuun olisi käytetty valkaisevaa pesuainetta... Ensi trimmissä siis taas odotettavissa tummempi karvakerta.
Lisäksi Hamun pohjavillaan oli ilmaantunut mielenkiintoinen kerros untuvamaista karvaa, jonka rapsin pois trimmausveitsellä... Olin kuvitellut, että sitä tulee vain pikkupennuille, mutta siltä näyttää että näin ei ole.Vaikka Hamun turkki nyt on muutenkin hyvin riittoisaa mallia. Tämä trimmaus oli nyt sitten tälle vuodelle kolmas ja voin hyvin kuvitella, että ennen uutta vuotta se on taas kypsää...
Taron turkin olisi voinut vielä jättääkin vähäksi aikaa, mutta kun se nyt ihan nätisti lähti nyppimällä, niin otettiin sekin sitten pois.

Tänään vietettiin mukava päivä rannalla koirien kanssa, kun vielä tuli kaunis sää. Pahoittelen, että loppukäytetty kamerani optiika ei enää jaksa tehdä kovin hyvää piirtoa. Mutta saanette käsityksen.

Ainiin, sellainen hauska huomio, että ainakun Impi tai Hamu saa hepulit, ne vetävät häntänsä tuollaiselle koukulle :D

Tarokin pulahti uimaan, tosin en tiedä oliko se ihan tarkoituksen mukaista :)

Taroa harmitti kun pallot heitettiin veteen, josta se ei osaa ottaa esineitä suuhunsa.

Taro on oppinut jopa tuomaa palloa minulle. Sääli ettei se tee sitä vielä käskystä ja ainoastaan namipalkkaa vastaan..

Ainiin, te kaikki jotka jaksatte minua kaikenkarvaisiin haasteisiin pyytää, niin älkää suotta, en oikein jaksa innostua niistä...

Hamu 2v. ja Yppäri RN 26.8.2012

Onnea Hamu-murulle ja muulle kaksi vuotta täyttävälle Impin Y-pentueelle!

Hamun synttärit kruunasi upea näyttelypäivä Yppärin ryhmänäyttelyssä, jossa Suvi luotsasi kaksi koiraa lisää valiokaartiin! Täst edes Hamu tunnetaan nimellä FI MVA Humisevan Harjun You Win Again ja Taro puolestaan nimellä FI MVA Humisevan Harjun Desert Rose :) Tuomarina toimi Hannu Talvi ja lausunnot olivat seuraavat:

Hamu: "Kauniisti liikkuva ja esiintyvä. Kauniit mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä ilme ja korvat. Jäntevä riittävän pitkä kaula ja runko. Oikein kulmautunut, hyväasentoiset raajat. Karkea karvapeite. Valkoinen tummin läiskin. Miellyttävä luonne."

Taro:"Hyvin liikkuva. Mittasuhteiltaan oikea. Kaunisilmeinen pää. Jäntevä kaula ja selkälinja. Runko voisi olla hieman täyteläisempi. Kokoon riittävä raajaluusto, hyvin kulmautuneet. Karkea peitinkarva. Turkki ei aivan täyteläinen. Miellyttävä luonne."

Hamu suoriutui ryhmäkehässäkin hienosti viimeiseksi ei sijoittuvaksi eli oli ns. RYP-5, vaikka se ei virallinen sijoitus ollutkaan. Hyvin Suvi sai kummatkin koirat toimimaan kehässä, joten ei mennyt hukkaan hänen matkustuksensa Lahdesta asti meitä avittamaan :) Sitten vielä lisää kuvasadetta näyttelyistä:

Back to Business

Noniin, toppijaksot saatiin tehtyä Kangasalla ja koulunkäynti on taas uudella innolla aloitettu. Paljon on tehty suunnitelmia tulevalle vuodelle, lähinnä kouluttatutumisen suhteen, mutta palaan niihin tuonnempana ja keskityn nyt vain lähimenneisyyteen ja -tulevaisuuteen tässä postauksessa.

Treenaaminen on aloitettu tehokkaasti, mitä nyt kuumat helteet vähän rajoittavat koirien jaksamista. Parhaat hetket treenata alkavat siinä ilta kahdeksan jälkeen kun alkaa viiletä. Impikin innostui eilen aloittamaan tokotreenit villillä hepuloinnilla pitkin poikin koulun nurmikenttää, jonka jälkeen se suoritti yhden elämänsä parhaista seuraamisista.
Osittain johtuen opettajani innoittavasta puheesta, olen päättänyt että jätän tokoilut nyt enemmän hömpöttelyasteelle. Jos jotain suuremmoista edistystä lajissa nyt tapahtuu, voidaan tehdä uusi tilannekatsaus, mutta mitään stressiä ei asiasta ota. Minulle on yhdentekevää seuraako koirani vasemmalla vai oikealla puolella ja käytänkö käsiapuja vai en, puhumattakaan siitä, että liikkuuko koirani takaosa sen noustessa maasta seisomaan vai ei.
Olen nyt turhan usein lopettanut treenit turhautuneena ja siitä ei seuraa kuin huonoa treeni-intoa sekä minulle että koirille. Jostain syystä minulta pääsi unohtumaan oma treenifilosofiani: kunhan on hauskaa! Ja koska minä en nauti tokosta ja sen pikkutarkasta näpertelystä, on siitä koirienikin vaikea siitä nauttia. Lisäksi minusta tuntuu, että koirieni matala toistojen kestokynnys johtaa siihen, että olemme tokokisoissa aikaisintaan Impin ollessa kymmenen vuoden ikäinen, joten kiitti, mulle riitti.

Tämän vuoden toinen näyttely tekee tuloaan suunnilleen viikon päästä ja nyt on sitten toiveet korkealla. Periaatteessa kaikki on kohdallaan: koirat on hyvässä karvassa, sopivassa kuntoluokassa, näyttely on lähellä, osallistuvia petitejä on kolme, joista kaksi on siis Taro ja Hamu ja ennen kaikkea sain pestattua Suvin handlaamaan koiria. ELI kaikki riippuu nyt siitä mitä mieltä tuomari, Hannu Talvi, on koirieni ulkonäöstä. Joskin yksi pikkujuttu on myös säätila. Jos aurinko porottaa täydellä teholla koko päivän, voin vain kuvitella kuinka pystyynkuolleita koirani ovat. Olenkin suunnitellut varautuvani  kaikin mahdollisin viilennyskeinoin, jotta niiden olotila ei olisi liian tukala. Tällä hetkellä luvassa näyttäisi säätiedotteiden mukaan olevan kuitenkin enemmin sateista ja kuin aurinkoa, mutta mene ja tiedä. Koskapa nuo sääennusteet nyt paikkansa pitäisivät. Ainiin, samana päivänä Hamu täyttää kaksi vuotta! :) Mutta kertoilen sitten kuinka kävi.

Tehokkaampaa keppitreeniä

Nyt olen viimein saanut itseni (myös johtuen erittäin otollisista treenimahdollisuuksista, kera nurmipihan, irtokeppien ja apupalkkaajan [Kiitos Janita!]) treenaamaan Taroa kepeille oikein toden teolla. Metodina siis vinokepit.

Harjoittelua takana vajaan viikon verran ja nyt on saatu jo pieni pujotteluliike keppeihin aikaiseksi. Päätin nyt lähteä liikkeelle uudella taktiikalla ja opettaa Tarolle eri lähestymissuunnat ennen kuin nostan keppejä pystyyn. Logiiikkana on se, että Taro jaksaa tehdä paremmin toistoja, kun sen ei tarvitse tehdä ihan täydellä volyymilla. Näin sillä pysyy into työskentelyyn ja saadaan toistojen kautta vahvistettua oikea sisäänmeno.

Samaa logiikkaa olen myös hyödyntänyt keppien nostamisessa. Maksimoidakseni palkattujen suoritusten määrää olen nostanut keppejä osissa pystympään. Ensin alusta neljä keppiä, jotka suoritettuaan Taro tekee tulee helpompi (eli vinompi) loppupätkä. Näin ollaan onnistuttu saamaan myös tahdin säilyminen hyvänä loppuun asti.

Hallittavuutta on vielä opiskeltava, mutta se tulkoot sitten kun ollaan saatu kepit kuntoon, jotta este olisi nyt mahdollisimman miellyttävä (eli SUPERKIVA). Nyt riittää, että Taro tekee kepit hyvin ja innolla. Huomenna, mikäli sää sallii, yritän saada vähän videokuvaakin näytille :)

Petittien pyykkipäivä ja kesäkurvailua

Tänään sain kaikki tappijalat käymään pesulla, kun parrat alkoivat olla jo niin ryönäiset ja pahanhajuiset, että oli korkea aikakin jo... Pesu-urakan päätteeksi koirat pääsivät kaasuttelemaan pellolle pallon ja namien perässä.

Taron keppikouluilu etenee vähitellen. Ollaan otettu nyt pari kertaa päivässä parin minuutin pätkissä. Koetetaan tätä settiä nyt parin viikon ajan.