keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Taro vesijuoksumatolla

Nyt kun Impi edelleen potee kaulaansa, on vain Taro päässyt vesijuoksumatolle huhkimaan. Tässä tämänpäiväistä todistusaineistoa:



Aikaa meni siis 20 minuuttia ja mentiin vain kävelyä, jotta Taro tottuisi laitteeseen ja se saataisiin mahdollisesti rentoutumaan hieman. Ja hyvinhan se rentoutuikin maksapasteijan avustuksella. Vesijuoksumatolle kun ei saa nykyään muita herkkuja viedä kuin tuollaista tuubista pursotettavaa, niin päädyttiin sitten tähän ratkaisuun. Vaikka kylläpä tuo maksapasteijakin oivallisen hyvin Tarolle maistui. Ehkä ensi kerralla päästään jo hieman kokeilemaan raviakin.
Pahoittelen videon kökköä laatua, mutta netin hitaus olisi tehnyt parempilaatuisen videon lataamisen päivien projektiksi...


Impin kaulan kanssa painitaan edelleen. Viritin kaulurin sille valjaisiin kiinni, jotta se ei pääsisi nousemaan ja hankaamaan kaulaa, mutta senkään avulla ei mainittavaa edistystä ole saatu. Impin korvat nimittäin tarttuvat tulehtuneeseen ihoalueeseen kiinni kun se on kauluri kaulassa ja kun kauluri otetaan pois, avautuu ärtynyt ihopinta uudelleen. Nyt kokeilun alle otetaan korvien teippaaminen taakse ainakin silloin kun sillä on kauluri päässä. Jos sekään ei auta, niin alan olla vailla ideoita eli jos joku tietää jonkun hyvän patentin niin tähän suuntaan vain reippaasti.. Kiitos!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Uusia troppeja, sekä pikkutreeniä

Impin saikkuilu jatkuu yhä, eikä kaula ota nyt oikein parantuakseen. Tänään käytiin sitten hakemassa uudet antibiotit lääkäriltä ja nyt vaan toivotaan Clavaseptin kuurista saataisiin tehokkaampi apu. Pyysin mukaan myös kaulurin, koska Canofiteä ei enää jatkossa käytetä ja sen myötä kutina varmaankin jonkin verran lisääntyy. Olen suunnitellut virittäväni kaulurin valjaisiin kiinni, jottei se pääse lipsumaan haavan päälle. Katselen nyt kuitenkin pari päivää kuinka haava lähtee paranemaan ja kutiseeko se vielä paljon, ennenkuin viritän tuon. Tötterö on tuollaiselle tappijalalle suhteellisen suuri ja vaikeuttaa sen kulkua siinä määrin, että en sitä mielelläni sille laittaisi...

Syysloman kuvasaldoa.

Treenipuolella ollaan jatkettu osin agilityn ja osin puskatokoilun merkeissä. Jatkettiin Taron kanssa keppitreenejä hallissa, kun agiesteet tuotiin viimein sisälle ulkokentältä. Hieman piti muistella uudessa ympäristössä, että mistä olikaan kyse, mutta sitten napsahtivat taas askeleet oikeille kohdille. Suunnitelmana on toistaiseksi pitäytyä näissä kahdessa verkossa, jotta saadaan treenattua lähestymisestä mahdollisimman varmasti mahdollisimman monesta suunnasta ennen verkkojen poistamista.
Kontaktiesteet alkavat jo sentään sujua mukavasti ja pöytääkin on lähdetty taas palauttelemaan mieleen. Pientä kärsimättömyyttä pöydällä on kyllä havaittavissa, mutta pikku hiljaa sekin on alkanut sujua.


Puskatoikoilussakin on saatu ihan mukavia tuloksia. Hamun vierelletulot alkavat vähitellen sujua jo melkein illman käsiapua!  Enpä olisi uskonut, kun hihnan toisessa päässä roikkuu tämmöinen tokotunari. Myös seuraaminen on kehittynyt ja nyt pystytään tekemään suoria pätkiä käsiavutta. Paikkaa vielä vähän hakee, mutta kontakti on todella hyvä! Seuraava projekti olisi saada siirrettyä jäävien pikkuhiljaa seuraamisen yhteyteen. Mutta tavoitteita en laita edelleenkään, sillä tähänkin asti harrastelu on tuottanut parempaa tulosta kuin varsinainen treenaaminen...

Taro pääsi käymään myös vesijuoksumatolla ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Järin riemuissaan tyttönen ei ollut, vaan jännitti ihan hirmuisesti. Jännittyneisyys vaikutti toki myös siihen, että kävely oli vähän rytmitöntä ja kiireistä, eikä sitä laitettu loppujen lopuksi sitten lainkaan ravaamaan. Toivottavasti se ensi kerralla olisi hieman reippaampi.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Murheiden multihuipentuma

Impin kaula siis.

Kiitos Janitalle, kun nappasit kuvan tästä ihanuudesta. 

En tiedä kuinka hemmetissä saan sen suojattua niin, ettei se jatkuvasti raavi sitä. Kortisonista ei ole ollut apua ja takajalkoihin kiinnitetyt paketit katoavat nopeasti. Kaulan lupaava rupeutuminen kariutui kun Impi poisti takajalkoja suojanneet paketit yön aikana ja rappasi kaulan taas auki. Sen jälkeen se ei paketoinnista huolimatta enää rupeutunut uudestaan, enkä tiedä mitä tehdä. Koetin suojata kaulan taas putkisiteellä ja lukuisilla kerroksilla muita haavansidontatarvikkeita, mutta puoli minuuttia ja kääreet oli revitty pois.

Pahin kivuliaisuus on selkeästi lähtenyt ja hyvä niin, sillä Impi ei enää suostu syömään Tramal-tippoja edes lihapullaan piilotettuna. On ollut jo pari kertaa lähellä, että tuimat tropit eivät olisi Hamun tai Taron suussa, kun Impi on sylkäissyt namit lattialle. Olen sitten ensi hätään antanut Norocarpia..

Pitänee siis soittaa taas huomenna eläinlääkärille...