Vapaakasvatusta

Olen nyt sattumankantamoisesta ratkaissut kenties Taron karkailupulman (tai pulmahan se on vain minun aikataulujen näkökulmasta). Eräänä iltana olis väsynyt, enkä laiskuuksissani jaksanut laittaa koirille hihnoja kun menimme autolle. Nappasin mukaan vain nakkipaketin. Koirat tottelivat (varmaankin juuri nakkien ansioista) mainioisti ja siirtyivät muitta mutkitta suoraan autolle. No, sittenpä jatkoin kokeilua. Siirryin koirien kanssa autolle aina ilman hihnoja, nakkipaketin kera. Hyvin toimii, koirat tulevat iloisesti autoon.

Samaa tahtia kun hihnan käyttö väheni, sekä lenkillle lähtiessä, että lenkiltä tultaessa, Taro ensin lyhensi karkureissujaan, sitten lopetti ne. Tyystin. Nyt se kulkee kiltisti polulla ja vaikka risteyksissä lähtisi väärään suuntaan, se huomatessaan loppuporukan valitsevan toisen reitin, seuraa kiireen vilkkaa perässämme. Ensin epäilin, että oliko se kipeä. Ruokahalu on kuitenkin entisensä ja se on oma pirteä itsensä. En siis usko. Ilmeisesti vapauden riisto hihnaan on sille vain niin epämieluisaa, että se käytti vapautensa niin pitkälti hyväksi kuin mahdollista. Nyt kun vapaus onkin itsestään selvyys ja kaikkialle mennään vapaaehtoisesti, niin ilmeisesti se ei enää koe tarvetta lähteä niin pitkille reissuille. Tämä on mielestäni ilahduttavaa ja on jossain määrin kohottanut luottamussuhdetta molemminpuolisesti. Taro kun on herkkä komennuksille (tosin ei totellakseen, vaan paetakseen). Nytkin muutama terävämpi huomautus Ramilta ovat saaneet tytön varpailleen, vaikka se periaatteessa pitääkin Ramia ylinpänä ystävänään. Toivottavasti tilanne vakautuu, sillä olisi sääli jos koirakaverukset eroaisivat tällaisen yhteisymmärryspulman vuoksi.

Sain raahattua kamerankin mukaan lenkille, jonka varrelta sitten nappasin pari otosta, vaikka ei niitä nyt kovin mestarillisiksi voi sanoa.

Ainiin. Huomenna onkin Hamun sydänultra. Jänskättää.. Siltä lähti muuten ensimmäinen hammaskin eilen x)

Basuloiset

Kylmää pukkaa edelleen ja metsälenkille ei viitsi kovin helposti lähteä, kun huurtuneet silmäripset tekevät näkemisestä hankalaa. Ja Tarokin on taas osoittanut melkoista vilkkautta mitä karkailuunsa tulee. Toivottavasti sää vähän hellittää, niin voisi taas mennä koko porukalla metsään.

Jouluaattoa vietettiin rauhallisesti ja Hamu riemuitsi Maijan tuoman lahjapaketin pahvilaatikosta, jonka parissa se on viettänyt monia hetkia, tai vietti, kunnes pahvilaatikon olemus alkoi olla kiistanalainen. Yllättävän rauhaisaa täällä on nyt ollut, vaikka liikunta on jäänyt vähälle. Nytkin kaikki kolme rötköttävät reporankoina kuka missäkin.

Tänään käytiin siis koirapuistolla ja meitä vastassa oli uljas houndiherra Nanja (nimi on venäjää, siksi erikoinen). Hamu otti sen suureksi idolikseen ja tassutteli sen perässä, Taron kaahottaessa ympäriinsä tavalliseen tapaansa ja Impin kerjätessä nakkeja. Basseteillamme oli selkeästi varsin selkeä yhteisymmärrys ja Impikin suvaitsi hyvätapaisen herran seuraamme. Otin kamerankin mukaan, mutta koska kolea talviviima kohmetti kädet jo autolla, jäi sekin takapenkille odottamaan lämpimämpiä kuvauskelejä. Kameroista pitäisi tehdä sellainen talvimalli, jossa olisi valtavat näppäimet, jotta hanskoja ei tarvitsisi säädettäessä riisua.

No, meidän kokoonpano toivottaa kaikille joka tapauksessa valtaisan mainioita joulupyhiä ja alkaa tekemään listaa uudenvuoden lupauksista.

Luonto piinaa

Taroparka saa kärsiä eläväisestä luonteestaan metsälenkeillä, joissa olemme nyt suhteellisen uutterasti käyneet. Poikkeuksetta, joka kerta se tulee helisten kuin joulukuusi turkki täynnä jääpalloja takaisin. Mahtaa käydä tappijalan voimille, kun ensin menee delfiinin tavoin paksuissa lumihangissa, sitten kantaa puolta itsestään vastaavaa lumitaakkaa tassuissaan kotiin. Onneksi lämmin vesi auttaa niiden irroittamiseen nopeasti. Olen kuitenkin havainnut, että Taron etutassujen kasrvoitus kuluu melkoisesti metsässä möyhiessä ja ilmeisesti myös, kun se irroittaa lumipalloja tassuistaan irtoaa tukko jos toinenkin pehmeää jalkavillaa. Ikävä kyllä tämä myöhästyttää entisestään näyttelysuunnitelmiani sen suhteen, sillä kun jalat ovat lyhyessä karvassa, näyttää se perin hölmöltä muuten tuuhean ja hyvän turkkinsa kanssa. Toivottavasti se lumien sulaessa helpottaa. Ei sitä voi ihmillisyyden nimissä pelkän hihnankaan päässä ulkoiluttaa. Otusparka alkaa pienessä tuvassamme hypellä seinillle ja tuhoamaan irtaimistoa, jos liikuntaa ei saa kylliksi. Laitan tässä tapauksessa omani ja koiran hermot näyttelyiden edelle. Ei tämä näyttelyepäonnikaan voi loputtomiin jatkua.

Tänään Taro myös onnahteli pienesti metsälenkin jälkeen. Haavoja tai suurempia kipupisteitä en tutkiessani sitä löytänyt, ehkäpä se on riehuessaan kolauttanut tassunsa lumen alle olevaan kiveen tai oksaan.

Impin turkki puolestaan näyttää jo melkoisen kivalta, vaikkei vielä kovin pitkä olekaan, niin ilmeisesti se alkaa jo pärjätä ilman jakkuaan pikkupakkasilla, kunhan pääsee liikkumaan. Impi on muutenkin ollut viimeaikoina tukitoverini, kun kärsin tahtomattani joulustressistä ja aikataulujen sovittamisesta työn kanssa. Tyttö tulee kylkeen nukkumaan ja lipaisee rouhevalla tavallaan poskeani ja heti on pakko hymyillä. Vaikka Impi karaktäärinä mielipiteitä jakaakin, niin on se silti minun pikku hengenheimolaiseni :)

Hamu kävi tehosterokotuksissa ja taas kuunneltiin sydäntä. Setäni sanoi, että sydän kuulostaa jo lähes normaalilta, mikä helpotus! Ilmeisesti reikä on kuroutumassa umpeen. Lopullinen varmistus asiaan saadaan siis kuun lopulla.

Piru pakkasen vieköön

On kirjoittelu jäänyt taas hieman pienemmälle volyymille, kiitos syväjäätyneiden, kohmeisten sormieni, jotka eivät yksinkertaisesti tunnu taipuvan näppäimistölle halutulla tavalla. Tänään, luojan kiitos, pakkanen oli vähän alhaisempi, vaivaiset -4 astetta, mikä mahdollisti ulkona olemisen hetkittäin jopa ilman hansikkaita. Koirat ovat taas kärsineet tiiviistä työrytmistä, onneksi nyt taas vähän hellittää ja vapaapäiviä on vähän tiheämmin. Virikkeiden vähyys on näkynyt eritoten Tarossa, joka on piinannut Hamua loputtomalla tarmolla ja koetellut jatkuvalla älinällään myös minun tärykalvojani. Luita on kulunut yksi jos toinenkin, kun en raskaan työpäivän jälkeen ole heti jaksanut lähteä lenkille ja heittänyt vain koirille luut nenän alle, jotta niillä olisi edes vähän näperreltävää.

Pariin otteeseen ollaan oltu Krissellä Vanhakylässä pienillä tassutuksilla. Pääsääntöisesti lauman lenkkiseurana on ollut Disa, kerran myös Louhi, joka oli Maijan ulkomaanreissun ajan Krissellä hoidossa. Myös Ramista on saanut lenkkiseuraa, joskaan ei Vanhakylässä. Tänään esimerkiksi olin Taron ja Ramin kanssa Vallinmontun metsälenkillä. Taro ei meinannut pysyä housuissaan, kun Rami lähti sen edelle viilettämään. Impin ja Hamun olen vienyt erikseen vähän lyhyemmän lenkin, kun toinen jäätyy ja toisella on liian lyhyet jalat. Mutta joka tapauksessa lenkkeillessä menee yleensä koko aamupäivä.

Myös koirapuiston tannerta on käyty kuluttamassa useampaan otteeseen, koska yritän saada Hamulle mahdollisimman paljon koirakontakteja, että se olisi edes vähän fiksumpi kuin äitinsä aikuisena. Hyvin se on pääsääntöisesti mennytkin, mitä nyt ei aina tappijaloilla ehdi alta pois, kun isompien aikaajot alkavat. 

Hamun toinen sydänultrakin on nyt sitten varattu. Näillä näkymin se olisi 30. päivä joulukuuta. Jännityksellä odotan. Taron silmätarkastusaika puolestaan on nyt varattu 25.1. 

Taron tokat möllit

Flunssailustani huolimatta kiikutin Taron tänään Lägin tokaan HalliCupin osakilpailuun. Tarkoitushan oli, että Maija starttaa sillä mölliluokassa ja minun oli tarkoitus mennä Impillä sama luokka kilpailun ulkopuolella (mölleihinhän ei kisaavat koirat saa osallistua). Maija kuitenkaan selvinnyt paikalle omien sanojensa mukaan liikennepulmien takia, vaikkin minulla on epäilykseni, että ko. henkilön aikataulutuksessa on ollut hieman muun tyyppisiä pulmia. No, oli miten oli, Taro pääsi kaikesta huolimatta starttaamaan, kun Krisse sai puhuttua sille toisen kuskin. Tiia-Marie Pietikäinen (joka itseasiassa asuu yläkerrassamme ja kisaa kahdella parsonrusselilla ykkösluokassa) suostui ottamaan haasteen vastaan. Ottaen huomioon, ettei hän ole aiemmin kuin nähnyt Taron vilaukselta rappukäytävässä, kisa meni oikein loistavasti. Ekalla radalla Taro hieman harhaili ja keskittyi vain pätkittäin, toisella kerralla se meni jo tosi hienosti, harhautuen vain kerran vilkuilemaan katsomoon. Tuloksena viiden sija, eikä yliaikaakaan tullut hirveästi. Kiitoksia Tiia-Marielle kisaamisesta :) Tuloksena taisi olla viides sija. 

Impin startti peruuntui, koska olen itse sen tyyppisessä flunssassa, että juoksemisesta ei olisi tullut yhtään mitään. Toivottavasti parempi onni ensi kisoissa.

Taron toinen DRAJ koetus

Niinpä päätettiin tehdä toinen invaasio DRAJ-kokeeseen Taron voimin, tällä kertaa Sastamalaan. Keli oli itselle hyvä, koiralle huono; hienon hienoa lumisadetta, joka oli suhteellisen kantavan lumihangen päällä. Lunta oli paikasta riippuen 10-20cm kerros. Vaikka lumi ei suojalunta ollutkaan, jäi Taron varpaiden väliin tuon tuosta matkaa hankaloittavat jäämöykyt, joita sitten irrottelin, aina kun Taro alkoi itsekin nakertaman tassunpohjiaan . 

Taro oli hieman itsevarmempi kuin edellisessä kokeessa. Sen haku oli enemmän rengastavaa ja tarmokasta, vaikka sekä meidän, että koiran pettymykseksi kumpikin hakuerä jäi tyhjäksi - metsästä kun ei uusia jäniksen jälkiä löytynyt, vain muutamat monta päivää vanhat. Ketujälkiä kyllä oli, hieman tuoreempia, ei kuitenkaan edellisöisiä. Tuoreimmalle jäljelle Taro kyllä haukkui, mutta siihenpä tuo jälkeen reagointi sitten jäikin. Hirviinkään ei tällä kertaa törmätty, vaikka niidenkin jälkiä löytyi jonnin verran. Kun ensimmäisen erän jälkeen vaihdettiin paikkaa, jouduttiin koemaastoa hieman soveltamaan, kun varsinaisessa kakkosmaastossa oli koira omistajineen, joten sinne olisi ollut turha mennä pyörimään.

Hausta tuli Tarolle kuitenkin täydet pisteet samoin tottelevaisuudesta, joka oikeutti sitten Basset Cupin toiseen sijaan ja siitä herui tytölle vielä 10 cup pistettä. Kokonaissaldoksi tämän vuoden cupista jäi siis 16 pistettä, eli ihan kivasti.

Kovin ihmeellisesti ei kyllä muillakaan viidellä kokeeseen osallistuneella bassetilla mennyt. Kaksi neljästä sai jäniksen liikkeelle, mutta ajoerät päättyivät nopeasti kenraalihukkaan. Vain toinen näistä basseteista taisi saada tuloksen, en tiedä minkäarvoisen.

Tuomarinamme toimi Reijo Kohtamäki, jolta herui monta tarinaa erilaisilta metsästys- ja kalastusreissulta ja sai kuulla erilaisista koetilanteista. Eli sekä minä, että Taro olemme taas vähän viisaampia. Seuraavan kokeen päätin joka tapauksessa jättää ensi vuodelle, kun koira on vähän kypsempi ja kokeneempi.

Nyt neiti vetäytyi hyvinansaituille nokosille, pitkän päivän jälkeen. Minä taidan tehdä samoin.

Kolme koiran omistamisen vaikeus

Tässä kolmatta koiraa kasvattessa olen huomannut, että pennun vaiheet pysyvät jotakuinkin samoina kaikkien koirien osalla, mutta kun kaikille koirille pitäisi saada suurinpiirtein sopiva määrä aktivointia päivittäin, ei se pentu ole ongelma, vaan se vähäinen tuntimäärä vuorokaudessa. Tässä epämääräisesti selostettuna tuntemuksiani kolmen koiran kanssa yksiössä elämisestä.

Ihanaa, mulla on soma pörröinen koirapentu! Olen täynnä motivaatiota ja vannotan itselleni olevani kärsivällisin, johdonmukaisin ja järkevin pennun kasvattaja, ainakin tällä kertaa, kun edellisen koiran kohdalla jäi asiat vähän niin ja näin. Pennun kanssa tehdää ja sitä koulutetaan aktiivisesti, monta kertaa päivässä. Ulkona rampataan tunnin välein ja koko ajan vahditaan silmä tarkkana, että mitä pentu tekee ja onko sen aika taas käydä ulkona. Pennun lyhyaikainen riehuminen sopii juuri passelisti omaan aktiiviseen suhtautumiseen ja saat rauhassa välillä keskittyä omiin asioihisi ja mahdollistaa myös vanhempien koirien ulkoiluttamisen niiden tarvitsemaan liikuntamäärään suhteutettuna, kun pentu vetelee tirsoja. 

Pissaa.. taas... Herätessäni yöllä vessaan unen pöpperössä ja täysin maailmasta vieroittuneena, astun kylmään pissalammikkoon matkalla vessaan. Kuuluu syvä huokaus ja kokoan kaikki voimani hyppiäkseni vessaan yhdellä jalalla pesemään jalkani. Aamuisin herään vastentahtoisesti ja äreänä ruokkimaan pennun, joka katsoo minua vilpittömän riemuissaan sänkyni vierestä lattialta. Jaksan juuri ja juuri ruokkia sen ja laahautua ulos pissattamaan sitä. Sitten rojahdan takaisin sänkyyn ja otan vielä parin tunnin torkut, tai ainakin se on tarkoitus, mutta yleensä pentu intoutuu juuri siinä vaiheessa aloittamaan toimintapäivänsä piipittämällä vinkulelua. Ei muuta kuin kahvia keittämään. 

Siinä missä pentu aiemmassa vaiheessa nukahti sopivasta aina välillä, jaksaa se nyt tohottaa kolme kertaa kauemmin vaatien luonnollisesti enemmän vaivaa myös minulta. Eritoten kun talviaikana tuntuu vähäiset tuntimäärät vuorokaudessa entisestäänkin vähenevän, kiitos pimenevien iltapäivien. Tilanne riistäytyy siihen, että joko pentu saa liian vähän sille sopivaa aktivointia, tai sitten paitsioon jäävät isot koirat. Omalla kohdallani pentu on jäämässä vähemmälle. Sen huomaan siitä, että kun en itse jaksa aktivoida sitä niin usein kuin olisi toivottavaa, se keksii itse itselleen tekemistä. Sellaista on esimerkiksi johtojen nakertelu, Impin nakertalu, vessan roskiksen tuhoaminen, sepelikivien syöminen pihalta, oman kakan syömistä pihalla ja väistämätön tarve ottaa kontaktia jokaiseen vastaantulevaan henkilöön. 

Kaiken tämän jälkeen ei voi kokea mitenkään hyvää omaa tuntoa siitä, että vanhat koirat sentään makaavat elämäänsä tyytyväisinä pedillään, kun pentu oirehtii turhautumustaan. No, ei siinä mitään, lenkille vain pikkukoiran kanssa. Pakkanen nipistelee poskia ja tuntuu, ettei edellisestäkään syväjäästä ole ehtinyt vielä sulaa, kun on jo menossa ulos. Villasukkia kuluu ja kenkien kuivaamiseksi keksitään mitä mielenkiintoisempia keinoja. Kun vihdoin ehtii istahtamaan alas, huomaa, että kello tikittää jo puoltayötä ja jokapäiväinen aamukuuden herätys painaa jo silmäluomissa. Kaiken tämän välissä pitäisi vielä ehtiä pitämään taloa pystyssä ja kutakuikin siistinä, puhumattakaan ei-niin-arkisista koirapuuhista, kuten agilitystä, ajokokeista, koirien turkkien hoidosta ja näyttelyreissuista.

Ehkä se on vain tämä talvi joka lannistaa mieleni ja vetää energiat nolliin. Täytyy vaan tsempata. Kun kaikesta huolimatta ei noita karvakorvia ilman osaisi ollakaan. Ja onhan minun kannettava vastuu koirien hyvinvoinnista, kun ne kerran olen itselleni ottanut. En kestäisi itsekään homehtua tässä koirankopissa koko päivää. Etenkään, jos olisin ajokoira, jonka on vain yksinkertaisesti päästävä toteuttavaan luontaisia viettejään, mieluiten joka päivä. Ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. 

Talventuloa

En ole töiltäni ehtinyt hirveästi kirjailemaan tapahtumia ylös, mikäli sikäli jos jotain edes on tänä aikana erityisemmin edes sattunut. Nyt joka tapauksessa on vähän kevyempi viikko tuloillaan, lukuunottamatta ensi lauantaina olevaa Taron toista DRAJ-koetta Sastamalassa. En ole Soilelle ehtinyt vielä asiasta juuri puhumaankaan, mutta ajatus olisi, että menisin ehkäpä Kangasalle edelliseksi päiväksi ja lähtisin sitten seuraavana aamuna kohti Sastamalaa. Muussa tapauksessa joudun Lohjalta lähtemään liikenteeseen klo 4.00 aamulla, joka tarkoittaa sitä, että herätys olisi 2.30. Eli toivottavasti Soilella on tilaa majoittaa meidät johonkin nurkkaan. Onneksi nyt ei tytöilläkään ole juoksuja.

Silmätarkastus peruttiin ja siirrettiin myöhempään ajankohtaan, mutta sen sijaan Hamu sai tänään ensimmäisen rokotteensa. Setäni, Matti Junnila, joka on kunnaneläinlääkärinä Lohjalla kuunteli myös pojan sydäntä ja sanoi äänen muuttuneen parempaan suuntaan. Eli sikäli mieli muuttui paremmaksi ja pelko huomisesta sen osalta hieman hellitti. 

Tänään Hamu lähti kanssamme pienelle metsälenkille. Se oli innosta piukeana koko reissun ja jaksoi taapertaa eteenpäin omin tassuin, vaikka aluksi olinkin varautunut kantamaan sen loppumatkan kotiin. Kerran meinasi pienellä tulla suurempikin hätä, kun se erehtyi lähtemään pienempää polkua pitkin Taron perässä syvemmälle metsää. Taro ei paljon pentua odotellut, joten pian kuului surkeaa vikinää muutaman kymmenen metrin päästä. Kävin sitten ohjeistamassa sille oikean reitin ja pieni jatkoi taas matkaansa muiden perässä.

Olen huomannut, että Hamun ego ei kohta mahdu ulos ovestakaan, niin valtaisaksi se on kasvanut. Se sanoo jo tiukasti takaisin Impille, joka yritti pihistää siltä luun päivällä. Yritykseksi se tosiaan jäi, kun Hamu kiukusta puhkuen lähti hakemaa omaansa takaisin. Taro, joka istui kulmasohvalla oman luunsa kanssa hämmästyi tilanteesta niin paljon, että keskeytti oman luunsa jyystämisen toviksi kokonaan. Tämän tilaisuuden Hamu luonnollisesti tajusi käyttää hyväkseen ja nappasi Taronkin luun suoraan tytön nenän alta. Sitten se kiikutti luut tyytyväisesti oman tyynynsä päälle ja nakerteli niitä vuoronperään. Tyttöparat saivat jäädä nuolemaan näppejään.

Hamu on kyllä nimensä väärti (jos nyt ei ajatella sen virallista merkitystä), sillä niin ahnetta ja röyhkeää pikkupentua en ole kuuna päivänä tavannut. Jos menen laittamaan keittiöön ruokaa, se tulee haukkumaan ja kolistelemaan porttia, jonka taakse se on jätetty (ikäänkuin se olisi tällä käytöksellä joskus jotain saanut). Se on myös siitä ainutlaatuinen otus, että koskaan ei ole kukaan toinen koira päässyt Taron ruokakupille, mutta Hamua eivät Taron kiukkuisen huomautukset haittaa. Niistä täysin piittaamatta se marssii Taron kupille ja yrittää pihistää sieltä lisäruokaa. Sen ruokahalu tuntuu olevan pohjaton.

Laumailua ja Taron salaisuuksia

On ollut kertakaikkisen mielenkiintoista havaita muutoksia laumamme dynamiikassa Hamun jäätyä porukan jatkeeksi. Esimerkiksi Impi on aina ennen ollut järkkymätön viilipytty, jota ei pahemmin leikit kiinnosta, mutta kun Hamu on saanut itseensä vähän lisää itsevarmuutta olen havainnut, että sen sijaan, että Impi istuisi valtaistuimellaan ja katselisi alamaistensa täysin sopimatonta temmellystä, se onkin löysännyt nutturaansa ja lähtenyt leikkiin mukaan. Hamulla on tismalleen sama tapa leikkiä, kuin Impillä, (eli pitää hirmuista ääntä ja painia) joten ehkäpä Impi on vain saanut pojastaan kaltaisensa leikkikaverin. 

Nyt kun Impi leikkii myös, Taronkin rooli on muuttunut erilaiseksi. Nyt se pitäytyy taka-alalla kun äiti ja poika painivat, mutta kun Impin leikkimielinen kärinä muuttuu voimakkaammaksi, se kokee tarvetta tasata tilannetta ja menee leikkivien väliin ja koettaa jollain tavalla siirtää Impin huomiota itseensä, ikäänkuin suojellakseen Hamua, vaikkei  äijänalku kyllä paljon suojelua tarvitsisi. Koska Hamu innostuu vain kolmannesta osapuolesta entistä enemmän, koko homma päättyy kolmen koiran painimiseen isossa kasassa, kunnes ne painuvat uupuneina juomakipolle ja sitten Hamun pitääkin päästä jo pissalle ulos.

Kuten olette varmaan huomanneet, olemme koirien kanssa usein liikenteessä hiekkamontun suunnalla. Viimeiset 3-4 kertaa Taro ei ole tavanomaisella tavallaan lähtenyt jahtaamaan jäniksiä metsään, vaan kiiruhtanut vähin äänin aivan montun vasempaan laitaan, tiheään heinikkoon ja pysytellyt näkymättömissä. Kun viime saimme sen tutkapannan avulla yhytettyä paikasta, se kiiruhti meidän nähdessään nopeasti luoksemme, mikä on mielestäni perin merkillistä. No, tänään lähdimme siis uudestaan montulle ja pidin Taroa oikein erityisen huomion kohteena. Ei mennyt montaa minuuttia, kun si liipotti näkymättömiin. Lähdin tutkailemaan paikkaa, jossa se viimeksi oli möyrinyt. Taro touhusi siellä peuran ruhon jäämien parissa. Ilmeisesti joku oli kaatanut peuran (itse epäilen, että kyseessä on luvaton kaato, koska paikalta ei ole kovin pitkä matka lähimpään asutukseen ja lisäksi, kyseessä on hiekkamonttu, joka ei kovin perinteistä peurastusaluetta liene olevan) ja jättänyt sen takajalat, selkärangan ja nahan heinikkoon. Eipä ihme, ettei Taro tullut nakinkaan perässä kun tarjolla oli moinen maukas herkku. Taron (ja nyt Impinkin) pettymykseksi, nappasin koirat kiinni ja päätin lähteä paikalta. Ulkoilusta ei ainakaan olisi tullut mitään enää, kun molemmat olivat saadeet vainun raadosta. Lienee parasta mennä korjaamaan raato pois sieltä, jos mielimme jatkaa siellä ulkoilua...

Kisakausi avattu

Aloitettiin aamu Impin kanssa kahdessa kilpailevia luokassa. Ikävä kyllä rata oli sellainen, että siinä oli hirmuisesti mutkia ja yksikin este hypättiin neljä kertaa, joten minä huonolla muistillani varustettuna kämmäsin kummatkin radat upeasti unohtamalla radan eli meille kummastakin radasta hyllyt. Impi oli kuitenkin virkeä ja kuunteli suhteellisen hyvin, joten olen siihen perin tyytyväinen. Lohdutan itseäni sillä, että onneksi meille ei koskaan ole virallisissa ykkösluokissa tullut niin kiemuraista rataa. Viihdearvo oli varmasti erittäin korkea, kun täysin kuutamolla sinne tänne juoksenteleva ohjaaja ja rotan näköinen petiitti koikkairoivat radalla sinne tänne. Minua hieman nolotti, mutta lähinnä nauratti.

Nyt kun pohjanoteeraus oli otettu sulavasti pois alta, mentiin Taron kanssa mölliluokkaan. Ja ohhoh. Se kuunteli alusta loppuun ja erehtyi ensimmäisellä radalla vain kerran juoksemaan ohi puomin. Eli tuloksena viisi virhepistettä ja neljäs sija. Olisi pitänyt ennakoida tämä ja ohjata se puomille tarkemmin, sillä se on ennenkin mennyt ohi kyseessä olevasta puomista.

Toinen rata meni ihan ok, joskin huomasin Tarossa jo vähän väsymisen merkkejä ja keskittyminen hieman rakoili. Hyvin se kuitenkin suoritti, kunnes tultiin putkelle, jossa sai valita kummasta päästä mennään sisään. Ohjasin sen väärällä kädellä putken suulle ja se jäi siihen pyörimään hämmästyneenä, lopulta hypäten jopa putken päälle seisomaan. No, loppu rata menikin hyvin ja edellisen radan puomikin suoritettiin ensimmäisellä yrityksellä. Joten kaikenkaikkiaan, olen erittäin tyytyväinen Taroon.

Hannu kuivaili meistä videon ensimmäisellä Taron radalla: http://www.youtube.com/watch?v=v_Mr4PW-OKM

Testing, testing, testing

I.Ensimmäinen koeajo tutkapannan kanssa suoritettu. 

Muistikirjaan merkittäväksi:
1)Seuraavalla kerralla, lue etukäteen käyttöohjeet, jotta jokaisen säätimen merkitys on selvillä.
2)Valitse suhteellisen tasainen alue 
3)Harjoittele vieraalla alueella 
4)Harjoittele paikassa, jossa ei ole suuria hiekkakasoja

Noniin, eivät ne harjoitukset sentään aivan niin heikosti menneet. Taron suunta tiedettiin kyllä kutakuinkin aina ja onneksi se ohjekirjanen oli mukana, josta saimme lopulta tarkistettua kahden mysteerisen säätimen tarkoitus (toinen oli mykistys, toisella säädeltiin merkkisignaalia "omalle korvalle sopivaksi", kuten kirjasessa asia sanottiin). Huomasin vasta paikanpäällä, että tutkassa on myös haukkuilmaisin. Ihan jees, vaikka yleensä Taron kuuleminen ei ole kovin hankalaa ;) 

Maasto ei kokeiluun ollut ihanihanteellinen, valtavine mäkineen ja hiekkakasoinen. Me kun olimme hiekkamontun pohjalla, ja Taro ylämäen päällä metsässä, tutka ei kovin tarkasti osannut sanoa suuntimaa. Mutta sitten keksimme nousta isoimman hiekkakasan huipulle, joka on samalla tasolla kuin metsämaa, niin jo tarkentui. Ja siinä samassa löytyi Tarokin. Eli loppujen lopuksi harjoittelu päättyi mainioisti. Seuraavan kerran pitää kokeilla metsässä, mutta ensin pitää löytää metsä, jossa on riittävä etäisyys isoille autoteille.

II. Taron ensimmäinen möllistartti ja Impin kisakauden avaus

Kyllä, juuri niin. Nyt menee Taron kisaneitsyys. Mitenkään kovin suurin tavoittein en ole lauantaihin varustautunut, sillä olen suhteellisen varma, että kisat menevät suurin piirtein näin. Asetan Taron ensimmäisen esteen taakse, mutta heti kun saadaan starttilupa, se sinkoaa aidalle tutustumaan koirayleisöön ja jakelemaan nimikirjoituksia. Todennäköistä on myös, että sinkauttaa ihan shown kunniaksi upean aarian ilmoille, saaden viimeisetkin yleisöstä pyörtyilemään ihastuksesta. Kun yleisöä on tervehditty noin vartti, saatamme päästä takaisin asiaan. Radan suoritus sujunee seuraavasti: ensimmäinen este menee kommelluksitta, sitten Taro huomaa mukavan linjan kohti A-estettä ja suorittaa sarjan virheittä, omaksi harmikseni omista ohjeistuksistani on tuskin apua radan suorittamiseen. Kun Taro on kolunnut kaikki mielukkaimma esteensä, se saattaa tulla vilkaisemaan minua ja tiedustelemaan oliko minulla muuta. Todennäköisesti naurahdan kiusaantuneesti yleisölle, kehaisen hivenen hamppaitteni välistä Tarolle ja nostan kytkintä. Sitten odotellaan starttia numero kaksi. 

Eihän minua vain jännitä?

Onneksi ilmoitin myös Impin epäviralliseen kilpaluokkaan. Miksipä ei, kun ei olla niin tosissaan ja Impi on ollut treeneissä varsin pirtsakka :) Ilmoitin sen myös uusintaradalle, mutta katson paikan päällä sen jaksamista ja radan rankkuuden mukaan tietysti, että osallistutaanko siihen nyt vai ei.

III. Silmäpeilaukset

Tarolle ja Hamulle on siis varattu silmäpeilausaika Kervalle, ensi viikon torstaiksi. Tarolle silmäpeilaus on tietty aiheellinenkin, jos ja kun sillä on vielä edessä puhdasrotuinen pentuekin, ennenkuin siitä virallisesti edes tulee minun koirani. Hamun tahdon taas tarkastaa siltä varalta, ihan observoidakseni mikäli Impi tai Hamun isä periyttäisi jotain silmäsairautta ja onhan se hyvä joka tapauksessa jossain vaiheessa tehdä.

Kotona taas

Rosa ja Hamu

Oltiin lauman kanssa käymässä Soilella Tampereella trimmauksessa, kun mieheke oli pokkailemassa palkintoja Pyhäjoella. Saldo oli kaikenkaikkiaan hyvä; Impi täysin karvaton ja Taron päälaki trimmattiin myös karvattomaksi, koska haluaisin siihen vähän karkeampaa karvaa. Nyt näyttää vähän tiibetiläiseltä munkilta, mutta koska näyttelyt ovat ohjelmassa vasta ensi vuoden puolella, se ehtii kasvattaa siihen kiva, siistin ja toivottavasti karkeamman karvan kiharaisen pehkonsa sijaan. Hamu pääsi Soilella kontaktiin melkoisen koiralauman kanssa, sillä se oli parhaimmillaan yhdessä seitsemän muun koiran kanssa. Koska koirat olivat lähinnä vanhuksia ja äärimmäisen hyväkäytöksisiä, uskalsin nuorukaisen sinne päästää. Reippaastihan se siellä meni ja leikki Taron entisen heilan, Huligaanin ja Taron poikien Fedjan ja Wertin kanssa. Ainoa kerta kun pikkuinen hieman säikähti, oli kun se oli sylissäni odottaessamme, että Soile tulee avaamaan ja viereisestä ikkunasta katsoi läpi valtavan mustaterrierin, Einsteinin, pää. Reppana vingahti pelkästä säikähdyksestä nähtyään ison mustan koiran, vaikka Einstein ei tehnyt muuta kuin katseli tätä lasin läpi uteliaana. Taron ja Impin jouduin kuitenkin pitämään visusti eri tiloissa, koska Taron juoksu oli lopuillaan, enkä tahtonut että tulee toista ylläripentuetta.

Huli ja Wertti 

Taron pentuja siis näin kahden pojan verran, eli Wertin (joka oli Soilella hoidossa), sekä Fedjan (tuli trimmaukseen). Olivat poijjaat kasvaneet äitinsä ohi aika reippahasti vieläpä. Olivat kyllä komeita, vaikka en vieläkään voi lakata hämmästelemästä Wertin väritystä. Se on kertakaikkiaan hämmentävä , muistuttaen vielä pitkän runkonsa ansioista enemmän mäyräkoiraa kuin petitiä tai käppänää. Mutta hirmu hieno luonne sillä oli, oli tottelevainen ja sopuisa, hyvin samantapainen kuin isänsä. Vaikka ihmehän tuo olisi ollut, jos niin hyväluontoisista ja sosiaalisista vanhemmista olisi rähjääjiä tullut.

Mutta reissu meni hyvin ja kiitokset taas Soilelle ja tämän kotiväelle majoituksesta ja mainiosta seurasta, trimmauksista puhumattakaan!

Wertti

Tänään saatiin myös viimein kauan odotettu tutkapanta Tarolle. En malta odottaa, että pääsen testaamaan sitä ekan kerran ^^ 

Shoppailua

Sain tänään palkan ja päätin, että voisin viimein ostaa kauan kaipaamani kalterin Volvon takaluukkuun - etenkin nyt se on tarpeeseen, kun karvakuonoja on jo kolme. Sopiva löytyikin Lohjanharjun Mustista ja Mirristä (en ole sielä aiemmin vieraillutkaan) ja kahdesta muusta lemmikkieläinliikkeestä löytämäni mallit eivät yksinkertaisesti sopineet autooni. Ainoa mutta tässä jutussa on tietysti se, että luonnollisesti heti kun saan hankittua jotain tarpeellista autooni, se menee rikki. Tänään se alkoi hälyttää "moottorin elektronista vikaa", ei muuta kuin korjaamolle. Matka Soilelle taittuukin siis nyt Suvin autolla, joka on toki mitä passellein koirien kuljetteluun. Omani saan takaisin vasta ensi tiistaina. 

Kalteri ei toki ollut ainoa, mitä Mustista ja Mirristä tarttui mukaan. En voinut vastustaa kiusausta, kun näin XXXL-kokoisen kevythäkin alennuksessa -60%. Siinä oli jotain pientä likaa kyljessä ja hieman se on mauttoman värinen (mintunvihreä), mutta erittäin passeli näyttelyhäkki kolmelle kaistapäälle. Eli nyt olisi viininpunainen ilmeisesti kokoa XXL (81,3 X 58,4 X 58,4cm) 1st Choicen kevythäkki myynnissä, jos joku on kiinnostunut ostamaan :) Uuden häkin viritin varastohuoneeseen ja Impi valloitti siitä itselleen heti pesän. 

Ja sitten vielä en malttanut olla ostamatta Hamulle omaa pienen pientä villatakkia. Pentu pärjäsi ulkona paljon paremmin takkiin puettuna, eikä tuntunut juuri ärsyyntyvän siitä mitenkään. Pikkuinen pääsi tänään ekaa kertaa laskeutumaan puomin alastulon. Hieman sitä jännitti, mutta turvallisesti päästin alas nakin luo. Hyvähän se totuttaa kaikkeen jo pienestä pitäen. Toki, kaikki pennun ehdoilla :)

Hormoonien hyrräystä

Meillä on nyt varsinainen hormoonipesäke tämä talous. Taro on tärppipäivillä juoksunsa suhteen ja naapurin leikattu Rami on nyt neidin märkä uni. Ei meinannut yhteisestä iltalenkistä tulla yhtikäs mitään, kiitos kiihkeiden nylkytysyritysten. Toivotontahan touhu oli, onhan Rami kaksi numeroa liian iso kaveri Tarolle, ja kuten sanottu se on leikattu. Mutta Taroa moiset seikat eivät haitanneet. Se tarjoili itseään ilman häveliäsyyden häivääkään. Kun siitä touhusta sitten ei mitään tullut, niin Taro alkoi sitten tuskiensa lievitykseksi nylkyttämään puolestaan Hamua, jonka tosin tomerasti kielsin ja nyt nuori neiti nukkuu sohvalla varsin tyynesti.

Impi puolestaan kyseiseltä lenkiltä kotiutumisen jälkeen ja yhä tälläkin hetkellä, nuohoaa pitkin taloa ja vikisee vaimeasti. Se on myllällyt kaikki pedit ympäri, tutkinut jokaisen lelun, luun ja tarkistan joka huoneen vessan mukaanlukien kolmeen kertaan etsien pentujaan. Hamu ei ilmeisesti enää kuuluu pentuihin, sen huomionhakuyritykset saavat Impiltä osakseen vain tylyn mulkaisun etsintöjen jatkuessa. Ja auta armias, kun joku erehtyy vinkauttamaan vinkulelua. Toivottavasti se rauhoittuu pian.

Ne kolme, eli jengi

Noniin, nyt on sitten yksi uusi petit-sukupolvi saateltu matkaan uuteen maailman. Vähän haikein mielin täällä tietysti ollaan ja Hamukin on vähän ihmeissään, että mihin ne kaikki leikkikaverit lähti. Omituisen rauhallista. 

Nyt alkaa sitten Hamulla käytöstapakoulu. Sisäsiistiksi opetuskin aloitettiin samantien eli heti kun pentu herää, syö tai lopettelee leikkimistä, niin ei muuta kuin ulos vain. Pian aloitetaan hihnassa kulkemistreenit ja muu pikku harjoittelu. Eiköhän pojasta ihan kelpo koira tule  :)

Maalla

Viimein saatiin toteutukseen suunnitelma maallelähdöstä pentujen kanssa. Ikävä kyllä keli ei ollut aivan niin aurinkoinen, kuin viime kerralla kun pentuja maalle vietiin, mutta tämä pentuparvi ei kyllä kylmää tunnu hätkähtävän. Mitä nyt ehkä vähän vieraitten koirien haukahduksia. Impi oli selkeästi rennompi kun oltiin pihalla pentujen kanssa, kuin sisällä. Se jopa hieman johdatteli pentuja kohti hevosaitausta, mutta onneksi sinne on kuitenkin sen verran matkaa, ettei pikkuisilla kahdeksan viikkoisilla tassuilla niin pitkälle pötkitä.

Hetkellisen tilannearvion jälkeen pennut tassuttelvivat reippaasti pihalla ja tutkivat joka kolon. Eivät ne viittätoista metriä kauemmas uskaltaneet, ennenkuin juoksivat peräkanaa taas pyörimään jalkoihin. Ulkoiluhetken päätyttyä, ne pääsivät nukkumaan kuljetusboksiin. 

Kafi lähtee siis huomenna, perjantaina, ja Vilu ja Noki puolestaan lauantaina puolen päivän tienoolla. 

Kovia koetaan, mutta eteenpäin mennään

Kävimme tänään Hamun kanssa Turussa Koira- ja kissaklinikalla sydänultrassa. Hamulle tehtiin diagnoosi, että sillä saattaa olla reikä sydämen kammioidenväliseinässä. Koska pennun terveyden tulevaisuus on epävarma, teimme päätöksen, että tämä syötävän suloinen nallekarhu jää kanssamme elämään. Kun pentu täyttää neljä kuukautta, tulisi se viedä uudestaan tarkastukseen, jossa pystytään paremmin diagnosoimaan sydämen kehitystä. 

Hamu on kovan onnen lapsi. Sillä todettiin myös hammaskysta, joka on todella harvinainen, eikä eläinlääkärikään ollut siihen muuta kuin kirjoissa törmännyt. Asialle ei kuitenkaan tehdä toistaiseksi mitään, vaan tarkastellaan myöhemmin, tarvitseeko se leikkaushoitoa. Ja luonnollisesti, jos äijäalku meille pysyvästi jää, on sillä edessä myös kastrointi, kun näyttelyihin ei nyt kuitenkaan tarvetta ole mennä. Onkin ehkä ironista, että Hamun viralliseksi nimeksi varmistui tänään "You Win Again". Toivotaan, että tulevaisuus on valoisampi ihastuttavalle koiralapselle.

Pennut viimeistä viikkoa kotosalla

Enää vajaa viikko siihen, että lapset lähtivät uusiin koteihin. Hieman haikeaa, mutta toisaalta niiden energisyys ja leikkiminen kaipaavat jo isompaa aluetta, joten uuden kodit tulevat juuri oikeaan väliin.  Olemme viimeisen viikon kunniaksi käyttäneet pentuja ulkona ja pienen alkuhämmästelyn jälkeen ne ovat olleet lähes pitelemättömiä. Rohkeutta löytyy, joten jokainen uusi paikka tutkitaan innolla. 

Tarkoitus on lähipäivänä viedä käymään "maalla" Krissen luona Vanhakylässä, kuten Taronkin pennut taannoin. Yritän näppäillä sieltä lisää kuvia :)

Kotisivu muuttanut

Uusi sivu löytyy osoitteesta: http://sariannajunnila.net/oliivielamaa

DRAJ:ssa

Aamulla kun herätyskello pauhasi kello 3.45, en ollut uskoa itseäni, kun pilkkopimeässä aloin laittaa eväitä valmiiksi ja kerätä kamppeitani. Matka kohti Fagervikiä alkoi. En tiennyt mitä päivältä odottaa, eihän minulla ole ennen tätä moisesta kokemuksia. Mutta urheasti vain matkaan. 

Kuten perinteistä on, en tietenkään päässyt eksymättä perille, joskin luojan kiitos se ei tällä kertaa ollut minun mokani. Minulle kun oli ilmoitettu, että risteykseen, josta tulisi kääntyä laitettaisiin kynttilä merkiksi palamaan ja sitähän ei tietenkään ollut. No, ei siinä mitään, menin sitten edes takaisin pikin Fagervikintietä ja törmäsin sitten toiseen eksyneeseen osaanottajaan. Hetken ehdimme siinä pähkäillä, että miten ihmeessä löytäisimme pimeässä perille, mutta onneksi paikalle sattui autollinen tuomareita, jotka näyttivät oikean reitin.

Siinä sitten selviteltiin jokunen tovi papereita, osallistumismaksuja, tuomareita ja maastoja ja noin puoli seitsemän aikaan piti ylituomarimme Matti Kare lyhyen selvityksen säännöistä, jonka jälkeen suunnattiin kohti koemaastoja. Koiria kokeeseen osallistui uljaat yhdeksän, joista viisi bassetteja (2 petitiä ja 3 bretagnea). Basseteista neljä oli täysin nooviseja, Taro mukaan lukien. Taron maastoa arvottiin tuomaroimaan Hans "Hasse" Sandberg. Ihmettelen miehen kärsivällisyyttä, kun pommitin kysymyksiä toisen perään ja sainkin hyvän ja vastauksen melkolailla kaikkiin kysymyksiini. 

Kun varsinaiselle koepaikalle päästiin, alkoi sitten itse koe. Koira pääsettiin irti ja siirryttiin hetken päästä autolta maastoon. En ole ennen huomannut Taron metsäliikennihdässä minkäänlaista tarkoitusta ja järjestelmällisyyttä, mutta tuomarimme ystävällisen selostuksen jälkeen, huomasin, että Taro tosiaan teki ns. "pistoja" maastoon. Käytännössä tämä tarkoittaa, että se meni etsimään jälkiä lähialueelta ja palasi noin. 5-10 minuutin päästä takaisin suunnilleen samasta kohdasta luoksemme (tässä vaiheessa sain kuulla, että tämä on kuulemma yleistä basseteille ajokokeissa). Hakuyrityksistä huolimatta se ei löytänyt mitään jahdattavaa eli tehnyt ns. "ylösottoa" eli saanut jänistä liikkeelle (ilmeisesti niitä ei ollut lähistöllä). 

Aivan hiljaisena Taro ei kuitenkaan pysynyt ensimmäisessä hakuerässä. Lähistöllä oli ilmeisesti hirvi. Taro haukkui pari minuuttia paikallaan ja tuli sitten epäilevän näköisenä luoksemme. Hirvi lähti ilmeisesti liikkeelle ja hetken päästä kuului hirvikoiran haukku ja kaksi laukausta. Ainakin hirviseura hyötyi Taron touhuilusta. Jatkettiin matkaa ja alettiin toinen hakuerä (yhden hakuerän pituus on max. 2 tuntia). Ihan kommelluksitta ei siitäkään selvitty. Taro lähti taas hakemaan ihan hyvin, mutta parin piston jälkeen paikalle tuli labradori. Vaihdettiin jälleen paikkaa, tällä kertaa autolla. Onni ei käynyt tälläkään kertaa ja toinenkin hakuerä päättyi ajotta.

Pisteitä saatiin siis vain hausta (3,5) ja tottelevaisuudesta(4). Pisteitä yhteensä siis 7,5 ja tulokseksi AVO-O. Arviointipaperissa myös seuraavat kommentit: (Kohdassa "Kokeen tapahtumat:") "Haku ripeää ja riittävän laajaa. Hyvästä hausta huolimatta ei ylösottoa. Tottelevainen koira" ja: (Kohdassa "Koiran suhtautuminen hirvieläimiin:") "Parin minuutin seisontahaukku, lopetti itsenäisesti". Lisäksi, koska koe oli Bassettien Cupin osakilpailu Taro palkittiin sijalla 4/5 rusetilla. 

Olen päivään varsin tyytyväinen, vaikka se ei kaikinpuolin ihan Taromaisesti käyttäytynytkään. Se selittynee monella tekijällä, kuten vieraalla maastolla, tutkapannalla (joka oli kaikenlisäksi liian iso) ja uusilla ihmisillä, joten suoritus oli siihen nähden mainio. Lisäksi  nyt olen hieman viisaampi ja ymmärrän paremmin mitä termit tarkoittavat. Nyt pystyn myös paremmin harjoittelemaan koiran kanssa, kun tiedän mitä siltä odottaa ja mitä asioita seurata. Ei muuta kuin harjoittelemaan siis ja erityisesti minun on ruvettava käymään eri maastoissa sen kanssa, jotta se tottuu maaston vaihteluun. Hienosti hoidettu homma Taro :)

Pennuilla kodit

Kaikille pennuille on nyt onnellisesti saatu kodit, joten vähän stressiä pois minunkin harteiltani :) Kaikki perheet vaikuttavat mukavilta ja toivon mukaan pentuja tullaan näkemään myös näyttelyissä. Olisihan se kiva tietää minkälaista jälkeä Impi jättää.

Sitten Taro -asiaa. Eli olemme sittenkin menossa ajokokeeseen tämän viikon lauantaina. En hennonnut enää kieltäytyäkään, kun meille oli ystävällisesti hankittu tuomari ja tutkapanta lainaan. Koepaikalle pitäisi ilmaantua kello 5.30, joten melkoinen aamu tulee olemaan, mutta eiköhän siitä selvitä. 

Impi menenee näillä näkymin pentujen viimeiseksi viikoksi lomalle Kankaanpäähän. Se alkaa olla aika rasittunut ja komentaa muksujaan turhankin usein (ja omaan silmääni hieman liian herkästi), joten lienee sillekin mukavampaa jos se saa hieman lomaa pennuista. Käyn sitten hakemassa sen takaisin kunhan pennut ovat kotiutuneet uusiin koteihinsa.

Taron luonnetesti

Oltiin tänään siis luonnetestissä Hyvinkäällä Taron kera, joskin sinne pääseminen tuntui mahdottomuudelta, kun olimme jo melkein tunnin harhailleet pitkin perämetsiä. Onneksi olimme lähteneet ajoissa ja luonntestin aikataulu oli ainakin puolituntia jäljessä. 

Kun sitten viimein päästiin testiin, suoriutui Taro kustakin osa-alueesta suurinpiirtein niinkuin olin ajatellutkin. Päästi tuomarin lähelle, ei repinyt lelua, mutta sähläsi etutassuillaan kyllä kovasti. Se piti hirveää mekkalaa niskavillat pystyssä kelkkaa vastaan. Sitten kun kelkka pysähtyi ei järkyttynyt Taro-rukka uskaltanut sitä erityisen rohkeasti lähestyä. Sitten tulikin ihmisen hyökkäys. Taas hirmuisesti mekkalaa, mutta ei loppuun asti ei kestänyt kantti. Luoksetulossa ei tietenkään tullut oitis luokseni. Kun tuli muovipussi ja tynnyri, koira sinkosi kuin ohjus niiden tieltä. Muovipussi oli ehkä aavistuksen kamalanpi kuin tynnyri. Pimeä huone oli oikeastaan suurin ihmetyksen aiheeni, kun Taro tulikin muitta mutkitta luokseni, eikä jäänyt haahuilemaan omiaan. Kun Taro sitten laitettiin kiinni ja "hyökkääjä" tuli, se haukahti kerran ja antoi sitten asian olla. Päästi kuitenkin tuomarin luokseen. Lopulta tuli laukauskoe, jossa Taro osoitti kyllä rohkeutta ja suuntasi oitis siihen suuntaan mistä laukaus tuli. 

No, loppujen lopuksi tuli siis 142 pistettä ja laukausvarma. Katsotaan jos mennään toisen kerran joskus nelivuotiaana :)

Osa-aluepisteet: 

Toimintakyky -1 Pieni
Terävyys +1 Pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 Kohtuullinen
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Tempperamentti +3 Vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
Yht. 142 p.

Taron synttäriaamu

Pikku-Seikkailijamme Vilu oli onnistunut taistelemaan tiensä esteviidakon läpi aamuyöllä. Oli pakko napata kuva, minkälainen soma näky minut kohtasi kun lähdin hakemaan aamukahvia (kuvan laatu on vähän huono, kun tuli niin pikaisesti napattua):

Eli ainkaan meidän laumahengessä ei ole valittamista :)

Tänään vietetään Taron 2-vuotis synttäreitä, joka käytännössä tarkoittaa jauheliha-nakkikakkuja koirille ja Tarolle oikein pitkää ja riehakasta kävelylenkkiä.

Taro seikkailee

Taro on kyllä perin touhukas typykkä. Olimme tänäaamuna hieman jaloittelemassa hiekkamontulla ja kaikki vaikutti sujuvan hyvin, Tarokin oli koko ajan kohdilla ja tuli kutsuttaessa. Sitten suunnattiin kohti autoa, ja juuri viime hetkellä se päättikin rynnätä metsään. No, sehän ei suinkaan ole mitenkään tavatonta Tarolta, onhan sen mieltymys jo kesän metsiä kolunneena tullut tutuksi. No, ajattelin, että kyllä se varmaan pian tulee, kun normaalistikin. Kului 30 minuuttia - ei kuulunut Taroa. Huutelin sitä auton luona, mutta ei kuulunut vastausta. Kävelimme Impin kanssa vielä hieman, jos se vaikka Impin haukun kuullessaan lähtisi tulemaan meitä kohti. Eipä tullut ei. Sen sijaan kuului kiihkeää haukkua metsästä. Taro oli selkeästi jonkun  jäljillä. Ja sehän, jos joku, on varmaa, ettei se jätä jahtia kesken. Haukku hiljeni noin kymmenen minuutin päästä.

Vahingosta viisastuneena, pidin Impiä narun päässä, ettei sekin lähtisi metsään. Katselimme siinä toisiamme ymmällämme ja keksimättä mitä tehdä, kun suunnileen niiltä kohdin, jonne Taro oli kadonnut, ryntäsi hirmuisen hengästynyt peura, aivan nenämme alta. Koska olimme Impin kanssa hiekkakasan juurella tuulensuojassa, se ei ilmeisesti huomannut meitä alkuun. Impi oli ensin hölmistynyt ja tuijotti otusta tarkkana kuin mangusti. Välimatkaa meidän ja peuran välillä ei ollut kuin kymmenisen metriä. Peuran huomattua meidät, se lähti taas kaahottamaan kieli pitkällä hiekkamontun poikki. Impi oli räjähtää nahoistaa ja vikisi tahtoen peuran perään. Annoin sen seurata hieman peuran jälkiä hihnassa, ja kyllä siitäkin ajohaukkua löytyi. Toivoin, että se saisi Taronkin palaamaan paikalle. Ei toivoakaan. Nyt oli saatava Impi kotiin. Pyysin, että kotiväki hakisi sen ja kun Impi oli päässyt kotiin, lähdin koirapillillä ja nakkipaketilla aseistettuna metsästämään Taroa. 

Kolusin metsää ja pöllähdin jonkin tallin pihaan. Siellä, joku avulias ihminen osasi kertoa kuulleensa tunti takaperin kiivasta haukkua pellolta. Kertoi nähneensä peurankin. No, ainakin Taro oli ollut näillä main. Seutu oli minulle vieras, joten en huonolla suunnistuspäälläni tohtinut lähteä kokeilemaan onneani ja etsimään Taroa lähimetsistä. Palasin hiekkamontulle. Katoamisesta ehti kulua kolme tuntia, kun aloin hermoilla ja päätin soittaa Fallen House-nimiseen koirahoitolaan, jonne löytökoirat vietiin Lohjalta. Siellä ei ollut kuulunut mitään ja annoin varuilta puhelinnumeroni sinne, jos jotain kuuluisi. Istahdin hetkeksi kivelle, jo hienoista epätoivoa tuntien, kun Taro sitten viipotti paikalle riemusta uhkuen. Kehuin sitä ja annoin nakin. Ei muuta, kun koira kiinni ja autolle mitä pikimmiten. Tyytyväisenä otus nukahti takapenkille kotimatkan ajaksi.

Iltapäivällä lähdettiin vielä lyhyelle sienestysreissulle, mutta huomasi, että ajojahti oli vähän vienyt tytöltä mehuja, eikä se niin riemukkaasti hypännyt autosta kuin tavallisesti. Meillä oli suloinen Louhi-belgityttö mukana, mutta saatua hieman iskua Karmalta aiemmin, se epäili oliko Louheenkaan luottamista. Se hiippaili perässämme, jättäen viitisenkymmentä metriä hajurakoa, eikä edes nakilla houkuttelemalla tullut lähelle, vasta kuin autolla. 

Nyt tyttönen nukkuu ketarat kohti kattoa varsin tyytyväisen näköisenä korissaan. Ei päivää, etteikö tuo hurmaava pikku otus saisi aikaan itselleen ja minulle pientä seikkailua. :)

Pentulaatikkoon kuuluu nyt pieniä naskalihampaita. Kafille ja Vilulle on ilmaantunut pienet terävät kapistukset, joita voi kokeilla mukavasti villasukkien peittämiin varpaisiin tai miksei vaikka Impin häntään (josta tulee kyllä hieman komennusta Impiltä, joka ei ole kovin ihastunut moiseen puuhaan). Poikien hammaskalustot antavat vielä odottaa itseään. Eilen toimittettiin myös ensimmäinen kynsienleikkuuoperaatio, kun huomasin, että yhdeltä pennulta oli katkennut kynsien "vauvakärkiä" ja ne tuuppasivat takertumaan milloin mihinkin pentujen touhuskellessa. Itse kynsienlyhennys sujui kaikkien pentujen osalta mainiosti ja yllättävän kärsivällisesti ne antoivat toimenpiteen tehdä. Palkkioksi hyvästä käytöksestä ne saivat pääsylipun lämpimän ruoka-aterian eteen. 

Tänään, kun Taro oli rauhallinen riehuttuaan metsässä, otin sen hihnaan siksi aikaa, kun pennut olivat touhuamassa "olohuoneessamme". Se oli varsin kiinnostunut, ja niin olivat pennutkin. Impi vilkaisi kerran korista ja jatkoi sitten päiväuniaan, eli ilmeisesti sitä ei häiritse Taron läsnäolo. Tarokin osasi haistella pentuja pidättyväisesti ja kun vähän löysäsin hihnaa, se laittoi maate antoi pentujen riepotella tassujaan ja korviaan, vain vähän tuuppien niitä kuonolla. Ilmeisesti silläkin geeneissä on tuo järki sen suhteen, ettei pienien pentujen kanssa voi kovakouraisesti leikkiä. Olen kuitenkin suhteellisen luottavaisin mielin, että Tarosta tulee hyvä ensi kontakti muihin koiriin pennuille. :)

Lady Burberry-Dracula

Suojellakseni Impin nisiä kylmältä ja märältä, sovittelin sille eri takkeja varastosta. Pääkallotakista ei ollut iloa, eikä sen puoleen HongKongista ostamastani sadetakista. Sen sijaan kaverini tekemä Burberry-tyylinen oranssipohjainen kaulustakki suojeli juuri sopivasti nisiä (vaikkakin ylimmät nisät jäävät tässäkin paljaaksi). Takki kyllä sopii Impille hyvin, mutta Suvi purskahti nauramaan, lähtiessämme lenkille Ramin kanssa. Hänen mukaansa se näytti aivan Burberry-ladyn ja Draculan risteytykseltä. Näinpä siis. pitänee ottaa siitä huomenna kuva kun lähdetään lenkille, niin ymmärrätte mistä puhun ;) Impistä puheen ollen; sen maidon laskeutumattomuus äityi hauteista ja hyvänsuuntaisesta kehityksestä huolimatta lieväksi nisätulehdukseksi ja se sai eläinlääkärin määräyksestä antibioitteja. Impin olotila on kohennut huomattavasti ja se on taas pirteä oma itsensä. Pentujenkaan mahat eivät näytä vielä menneen sekaisin.

Taro oli treeneissä varsin taitava, vaikka pientä hössöttelyä on edelleen ilmassa. Maijan ja Taron yhteistyö alkaa pikkuhiljaa hioitua, joten en ainakaan vielä hautaa toivoa, että kaksikko starttaisi Lägin Hallicupissa, joista ensimmäinen osakilpailu on 9.10. Ainoa, että mikäli Taro osallistuu DRAJiin niin seon 10.10., mutta se on vielä pohdinnan alla. Laitoin kotisivuille videopätkän Taron treeneistä, lopussa Hannun huumoria ja minun kaukaa kaunis naamani. ;)

Pennut alkavat syödä kiinteää päivä päivältä paremmin ja nyt ne ovat alkaneet tekemään pieniä seikkailuja talossa. Taroonkin ne ovat saaneet ensikosketusta, joskin Taro on ollut aidan toisella puolella. Impi ei näytä pistävän asiaa pahakseen ja Taro osaa ottaa asian rauhallisesti, eikä kohella, kuten aluksi pelkäsin. Kafi ei aluksi uskaltautunut tulla pois huoneesta, mutta sekin on nyt rohkaistunut ja kulkee porukan mukana. Yritän huomenna kaivaa pokkarini esiin, että niistä saa taas videokuvaa.

Tässä teille vielä jälkikäiteispotretti Impistä ;)

Sadepäiviä ja hevostelua

Nyt alkaa tämä sadekeli olla jo liikaa. Tänäänkään ei ole yhtä hetkeä ollut, ettei olisi vähän ripotellut. Impi ei suostu kuin käymään pikapikaa takapihalla ja Tarokin tuntuu vieroksuvan sadetta. Kun koetan pukea niille takkeja, ne kieltäytyvät kumpikin liikkumasta, joten niiden käytöstä olen joutunut luopumaan. Impin tosin olisi varmasti syytä harjoitella, kun se varmaan joutuu yhä kaljuuntuessaan pitämään talvella takkia. 

Taro kunnostautui eilen tallikoirana, kun lähdimme Krissen kanssa rauhalliselle maastoratsastukselle heidän islanninhevosillaan, Vissalla ja Isingillä. Ensi alkuun Taro hieman epäili suurten otusten merkitystä ja miksi ne yleensä pihalla olivat, kadoten muutaman haukahduksen jälkeen tallin taakse. Seuraavan kerran näin sen kun tulimme pellolta. Sen ilme oli kyllä hyvin hämmentynyt, kun se tajusi, että olemme hevosten selässä. Hetken se haukahteli, mutta lopulta se sitten asettui kulkemaan joukon perässä. Hyvinhän se kulki ja onneksi hevoset olivat tottuneet koiriin. Ainoastaan silloin, kun Taro ei huomannut meidän vaihtavan suuntaan, saimme moitteita ja muutaman paimentavan haukahduksen. Kaikenkaikkiaan ennakko-odotuksiini nähden se käyttäytyi kuitenkin varsin sivistyneesti ja osasi varoa hevosia tarpeeksi.

Impiä on vaivaillut maidon ylituotannosta johtuva maidon laskeutumattomuus, joka oireilee nisien arkuutena ja kovien alueiden tuntumisena nisissä. Eilen se tuntui erityisen kivuliaalta, mutta lämpimät pyyhehauteet tekivät tehtävänsä ja tänään se oli jo taas kutakuinkin kunnossa. Seurailen kuitenkin tilannetta.

Pennut maistelevat jo hieman turvotettua kuivamuonaa ja ottavat pieniä ensi askelia pois pentuhuoneesta. Erityisesti Noki on osoittautunut melkoiseksi seikkailumieleksi, samoin Vilu. Kafi ja Hamu tyytyvät enimmäkseen katselemaan menoa vielä pentuhuoneen puolelta, mutta epäilemättä nekin rohkaistuvat pian. Nyt pikkuiset ovat somasti mytyssä nukkumassa puhtailla sanomalehdillä, jotka juuri vaihdoin.

Sienikoira Taro

Olin jo hetken aikaa huolissani siitä, että irtoaako Taro ajokokeessa - nyt se on mennyt murhe. Ilmeisesti se pääsi taas jänistyksen makuun  tuolla  hiekkamontulla, kun yhden perään lähtivät, sillä eilen, kun "me vain pikaisesti piipahdettiin sienessä", se pääsi taas jäljelle. Oltiin hetki ehditty sienestää kaikessa rauhassa ja Taro pysytteli lähellä. Sitten se havaitsi jotain ja alkoi puolentoista tunnin ajo metsässä. Kuului vimmattua haukkua läheltä, sitten kaukaa ja sitten taas läheltä. Kerran se jopa juoksi aivan vierestäni villisti huutaen ja maata tutkaillen. Sitten otus katosi. Ehdin jo huolestua, että joku lenkkeilijä olisi ottanut sen talteen, ja siinä meni sitten kolmisen tuntia kun Taro seikkaili lähimetsissä. Soittelin jo koiratarhat ja poliisinkin läpi tiedustellakseni olisko joku tuonut sinne yhtä iloitsa petit-narttua. Ei ollut. Metsässä oli alkanut tuulla niin kovalla volyymilla, etten enää olisi mitenkään humisevien puiden joukosta voinut kuulla, vaikka Taro olisi haukkunutkin. Ja olen varma, ettei sekään kuullut minun huutojani ja vihellyksiäni.

Onneksi sattui niin, että Suvi oli juuri päässyt töistä ja kun soitin hänelle tiedustellakseni vielä koiratarhoista, hän lupautui tulemaan avuksi Ramin kanssa (Rami kun on Taron suurin ystävä ja ihailunkohde) Taroa etsimään. Ei tarvinnut siinä kauaa tassutella (onneksi, jalkani olivat suurikokoisten kumisaappaiden runtelemat), kun Taro tuli parin Ramin haukahduksen jälkeen juoksujalkaa paikalle. Nappasin se nopeasti kiinni ja annoin taskussani olevia herkkuja. Vaikka se oli kaikenkaikkiaan viitisen tuntia juoksemassa, se ei näyttänyt hidastavan menoa ja se veti hihnassa Ramin perässä autolle. Kotona se pääsi suihkuun ja sai ruokaa nenän alle. Sitten se vihdoin uinahti koriinsa.

Jälleen yksi asia petitien käsittely-muistikirjaani: älä mene Taron kanssa kovalla tuulella metsään.

p.s. Kirjoituksestani saattaa puuttua sieltä täältä kirjaimia, kiitos onnettoman näppäimistöni. Pahoittelen asiaa!

p.p.s. Pennut suostuivat hieman maistelemaan jauhelihaa eilen illalla, joten eivätköhän nekin pikkuhiljaa ala oppia syömään kiinteää :)

The City Dogs got WILD

Olimme tänään pitkästä aikaa Impin kanssa hiekkamontulla, kun tahdoin piristää Impiä, joka on vaikuttanut tänään vähän ahdistuneelta pentujen kanssa. Ja piristyihän se. Hiekkamontulla kun ei ole risuja tai maanepätasaisuuksia (isoja hiekkakasoja lukuunottamatta, joihin kiipeäminen ei kuulu Impin tapoihin) koin turvalliseksi viedä sen sinne hieman tassuttelemaan omaan tahtiinsa. Kaikki meni hyvin ja se isoine tisseineen hölskytteli menemään tasaisen rauhallisesti. Huomasi, että se oli kaivannutkin hieman vaihtelua tympäännyyttäviin asfalttilenkkeihin. Taro luonnollisesti paahtoi taas menemään niin, että oksat pois lintujen perässä ja nautti saadessaan toteuttaa itseään vapaasti.

Sitten tapahtui se, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut; hiekkamontun reunaa pitkin jouksi jänis. Taro lähti liikkeelle kuin rasvattu salama ja piti hirmuista kiljuntaa mennessään, joka sai Impinkin havahtumaan tapahtumien kulkuun. Ja siitä se sitten lähti. Kumpikin koira meni jänön perässä suoraan metsään ja muutoin rauhallisilla kunnailla kuului nyt kaksi kiihkeä haukkua. Täytyy sanoa, että ihmettelin sitä kuinka nopeasti Impi tisseineen pääsi, mutta kaipa saalistusviettikin sitten voimistuu kun pentuja on imetyksessä. Totta kai pelkäsin, että se satuttaisi itsensä metsässä, kun nyt ei varsinaisesti ollut ihan umpimetsäjuoksukunnossa, joten riensin juoksujalkaa niiden perään samalla viheltäen hankkimaani koirapilliin kuin riivattu. Olisi siinä varmasti näkemistä ohikulkioilla ollut, kun edellä juoksee jänis Taro tiukasti kintereillä, sitten tulee Impi tissit heiluen ja viimeisenä minä litimärissä lenkkareissani pilliin puhaltaen. Kadotin koirat noin kymmeneksi minuutiksi näköpiiristä ja totta kai, samassa alkoi sataa kaatamalla. Haukut vaimenivat ja lopulta kuului vain Taron kaukainen haukku jostain metsän syövereistä - ei muuta kuin Impiä metsästämään. Sieltä se sitten tulla töpsyttikin vastaan häntä vimmatusti heiluen ja turkkiaan pyristellen. Litimärkänä, mutta selkeästi rentoutuneena. Pikaisen tutkinnan jälkeen en nähnyt siinä naarmuja tai muuta huolestuttavaa, raahauduimme kumpikin helpottuneina, joskin vaatteita ja turkkeja myöten märkinä autolle. Taroa saatiinkin sitten odotella hyvä tovi, ennenkuin se palasi yltä päältä mudassa autolle. Ei muuta kuin kotiin. Ilmeisesti urbaanit koirani eivät ole täysin kadottaneet vihiään jänisten suhteen.

Kotiin päästyäni pesin koirat hiekoista ja kuivasin perusteellisesti. Impiä olen seuraillut koko illan, kun olen pelkäillyt, että moisesta puhkeaa nisätulehdus, mutta maitoa tulee edelleen runsaasti, evätkä nisät tunnu mitenkään kuumilta tai punoita. Se myös syöttää pentunsa hyvin, eikä tunnu aristelevan imettämistä. Seurailen kuitenkin tilannetta. Nyt saatan kuitenkin nähdä Impin naamalla hieman piristyneemmän ilmeen kuin aiemmin päivällä. 

Pennut alkavat onnistua jo ottamaan muutamiakin askeleita perätysten neljällä jalalla, ennenkuin tasapaino pettää. Eritysesti Noki on uuttera harjoittelija ja on tällä hetkellä ketterin kävelijä, vaikkei senkään meno nyt päätähuimaavaa ole. Tänään oli myös pentujen ensimmäinen kokeilu kiinteään ruokaan. Turvotin pentunappuloita, rikoin ne haarukalla ja lämmitin mikrossa hieman, mutta toisin kuin Taron pennut, ne eivät edes harkinneet ruuan maistamista. Tarjoilin ruokaa kädestä pitäen jokaiselle pennulle. Vilu kyllä otti hieman suuhunsa, mutta sylkäisi sen sitten ulos. Kokeilen huomenna uudestaan, silloin kun olen varma, ettei Impi ole käynyt niitä juuri ruokkimassa. Taron pennut syövät ensimmäisen ruokansa  nopeasti ja oma-aloitteisesti aivan kuin ne olisivat tehneet niin jo kauan aikaa. Mutta otetaan ajan kanssa ja jos perusmurkina ei kelpaa, on otettava käyttöön joku pieni kikka kolmonen. ;)

Lisää videokuvaa

Kakrut sai uuden maton jolla harjoitella motoriikkaa :)

http://www.youtube.com/watch?v=UljnfJlEukg

Uusia tavoitteita

Taron kanssa treenailtiin tänään agilityä syksyisen tihkuisesta ilmasta huolimatta. Ensin tehtiin innariharjoituksia (ns. in and out-hyppysarja, jossa esteiden välissä on vain yksi laukka-askel), joista Taro suoriutui varsin mallikkaasti. Se tosin harrastaa edelleen sitä, että hyppii esteet edes takaisin. Toivottavasti saadaan se tapa karsittua pois jossain vaiheessa. Sitten pieni tauko, rakennettiin radanpätkä hypyistä ja puomista. Maija karkeloi ohjaajan paikalla ja minä lisäilin nakkeja puomin takaiselle targetille. Taro yllätti kovasti ja suoriutui mainiosti harjoituksesta. Sitten Maija vielä opetti sille uuden ohjauskuvion, jota minä en ole takuulla koskaan käyttänyt. Toiseen suuntaan se sujui mainiosti, mutta toiseen suuntaan aluksi hieman tökki, kunnes idea piirtyi koirulaisen mieleen. Ensi kerralla tarjoitus napata videokamerakin mukaan, että saadaan vähän kuvamateriaalia ja todistusaineistoa treeneistä.

Suunnittelimme pienellä varauksella tosin, että Maija starttaisi Taron kanssa Lägin HalliCupissa, jos eteneminen sujuu tähän malliin. Jos ei ensimäiseen osakilpailuun, niin ehkäpä toiseen. Menen sen kanssa varmaan huomenna harjoittelemaan rengasta, jos nyt ei kaatosade iske. 

Impi osoitti aamulla mieltään, kun se huomasi ulkona satavan. Se ei suoranaisesti ole sateen ystävä ja kääntyy kannoillaan heti jos huomaa, että talon ulkopuolella tulee vettä taivaalta. Pakkohan se tietty oli viedä ulos, mutta joka mutkasta tuli hirmuinen taistelu aiheesta, mennääkö jo kotiin vai jatketaanko kierros loppuun. Jatkettiin loppuun. Pennuista on tullu yhä vilkkaampia ja ne pääsevät jo muutaman askeleen neljällä jalalla :) Kävin tänään ostamassa kunnollisen maton pentuhuoneen lattialle, jolla voi sitten harjoitella tassuttelua paremmin. Ostin myös itselleni sienikorin, mutta sillä välin kun kävin mustissa ja mirrissä ostamassa jotain ekstraherkkuja Impille ja Tarolle, Taro oli ottanut korin käsittelyynsä. Onneksi se sai vain muutaman kolhun kylkeensä ja on vielä käyttökelpoinen... Mutta olisihan se tietysti ollut hienoa päästä testaamaan sitä ehjänä. Jesarille tulee taas käyttöä.

Videokuvaa pennuista

http://www.youtube.com/watch?v=vKst1N9I5w4

Tässä tämänpäiväistä videokuvaa pikkuisista :)

Joukolla metsään

Kaikki pennut ovat nyt avanneet silmänsä ja tillittävät aina hereillä ollessaan harvakseltaan ohikulkevia ihmisiä. Luonteen piirteet alkavat pikkuhiljaa erottua: Hamu on selkeästi porukan pää ja varsin itsetietoinen, se murisee (joskaan tässä vaiheessa ei kovin vakuuttavasti) jos se otetaan syliin, mutta onneksi kun tajuaa, ettei murina auta, se rauhoittuu. Noki on puolestaan porukan atleetti. Se on edistynein kävelyoppilas ja aina menossa. Vilu on porukan itkupilli. Se piipittää vähän väliä pienestäkin syystä (kuten jos sisarukset eivät päästä sitä heti tissille). Terveydentilastaan ei kuitenkaan ole huolta, sillä se kasvaa reippaasti ja on aktiivinen joka päivä. Kafi on viilipytty. Kaikkien muiden pyristellessä punnituksessa holtittomasti ympäriinsä, se rauhoittuu nopeasti ja pääsekin siten myös nopeasti pois puntarilta. Kafi on ehkä porukasta eniten ihmisten perään, sillä se on ensimmäisenä tunkemassa syliin, jos niitä käy katsomassa. 

Impi on edelleen tunnollinen äiti, vaikka nyt poistuukin useammin lepäilemään pentuhuoneesta. Maitoa riittää melkein ylitarpeeksi asti, eli ei ihme, että pojat ovat jo pian puolentoista kilon painoisia.

Tarolla on herännyt hirmuinen hoivavietti pentuihin, sillä se kitisee usein tahtoen pentuhuoneeseen. En kuitenkaan päästä sitä sinne, ihan siitäkin syystä, etten tahdo pentuja altistaa turhaan vieraille bakteereille. Impi näytä stressaavan Tarosta, eikä tunnu juuri puolustavan pentujaan, jos Taro on ennen ulosmenoa pikaisesti kurkannut ovelta lapsia. 

Taro on nyt ollut täysipäiväinen sienestyskoira. Nyt mukanani on usein belgit Karma ja Louhi, jotka toimivat hyvin porukassa. Taro tosin ei ole kovin innoissaan Karman läsnäolosta ja kiertää lauman kaukaa ja palaa lähettyville usein vasta autolla. Onneksi sen tuttu äänikapasiteetti kertoo Taron kulloisenkin tekemisen ja sijainnin. Louhesta ja Tarosta tosin tuli oikeinkin hyvät kumppanukset, kun kävimme kerran pari kolmestaan sienimetsällä. Välillä ne yltyvät melskaamaankin niin, että saan pelätä herkkutattieni ja suppilovahveroitteni puolesta.

Treenejä ja uusia silmäpareja

Kauan odottamani pentujen kaksiviikkoispäivä saapui - ja rintamalla ei mitään uutta. Eli ehkäpä tästä eteenpäin päästään helpommalla. Kaksi viikkoa on toki toinenkin rajapyykki, sillä noin kahden viikon ikäisinä pentujen silmät aukeavat. Tänään aukesi Kafilla. Muut odottavat vielä. Laidan kuvia jahka saavat ensin tutustua uuteen aistiinsa. Salamavalot saattavat täräyttää pahasti uusille sarveiskalvoille.

Taro pääsi taas treenailemaan agilityä Maijan opastuksella. Harjoiteltiin keppejä ja este + puomi yhdistelmää. Kauhistuin taas todellisuuteen, että käsissä on kontaktivirhekoira. Sellainen on tähän asti ollut aivan silkka mahdottomuus, kun harrastekaverina on  ollut sellainen otus kuin Impi, joka tekee hitaasti ja varmasti. Saa nähdä montako hyllyä tulee vielä kisoista kerättyä, ennenkuin haaveiltu AVA-titteli ehkä joskus saavutetaan. Saapa nähdä. Kepit menivät pienen muistelun jälkeen taas mukavasti. Eiköhän nekin vielä joku päivä luonnistu ilman verkkoja :) Ja niin, minut on kuulemma hyväksytty Lägin jäseneksi. Nyt pitäisi vain kerätä rahat että saa maksettua jäsenmaksun.  Mutta nyt sienestämään 8)

Tilanne vakiintuu

Ensimmäisen viikon epäonni tuntuu jääneen taakse (puun koputus) ja loput neljä pentua ovat  todella reippaita ja runsaalla ruokahalulla varustettuja. Yksi pennuista, Vilu, on kyllä osoittanut jo tietynlaista luonteenlaatua, sillä se yleensä hakeentuu omaan rauhaansa johonkin nurkkaan, mutta auta armias kun Impi saapuu paikalle. Sitten se kiljuu hädissään, että missä mamma ja heittäytyy avuttomaksi. Muut kolme pysyvät tiiviisti yhdessä ryppäässä.

Impikin tuntuu rauhoittuneen, vaikka olikin hermostuneen oloinen vähän pari päivää Sysin kuoleman jälkeen. Nyt kun olen vältellyt pentujen turhaa käsittelyä, se on varmaan saanut taas asiat järjestykseen. Punnitukset teen aamuin illoin ja isoin pennuista (Hamu) on jo yli kilon painoinen! Se tosin onkin sellainen, että ei poistu nisältä, ennekuin viimeinenkin maitotilkka on turvallisesti sen vatsalaukussa.

Taro on toiminut nyt kaksi päivää sienestysapulaisena. Eilen olimme ystäväni Annin kanssa kolme tuntia metsässä ja Taro päivysti lähiympäristössä tarkkailen jokaista vastaantulijaa. Loppuvaiheessa senkin vauhti vähän hidastui alun säntäilyn jälkeen. Joskin saimme tänään todeta löydettyämme sadunomaisen suppilovahveroapajan, että Taro ei juuri kunnioita himoitsmiamme sieniä. Se syöksähteli tavalliseen tapaansa pitkin poikin kaataen osan hennoista sienistä. Onneksi saimme nekin kuitenkin talteen ja saaliiksi jäi (noin 2x5 metriä kokoiselta alueelta) hieman vajaat 1400 grammaa. Nyt onkin edessä sienien perkaus. Eilen pyöräytimme vielä melkoiset sienipiirakatkin, joiden voisin sanoa onnistuneen mainiosti! 

Sysinkin polku päättyi alkumetreillään

Tänään, hieman ennen kahta päättyi Sysin taivallusta tämän maan kamaralla. Lupaavasta edistyksestä huolimatta, oli yli kahden vuorokauden kestänyt syömättömyys liian kova isku pienelle pennulle. Sysi henkäisi viimeiset henkäyksensä sylissäni. Ehkäpä epäonnemme vihdoin kääntyy ja pystymme saattamaan jäljellä olevat neljä hienoa pentua läpi lapsuutensa. Jos ensi viikko sujuu, voi alkaa vähitellen luottaa tulevaan.

Vaikka nämä viimeiset puolitoista viikkoa ovat koetelleet uskoani elämään ja pakottaneet nöyrtymään luonnon raakuuden alle, on minun järjissä pysyäkseni yritettävä löytää ne arjen pienet ilot suuren surun keskellä. Tänään tunsin iloa, kun kävimme aamulla treenaamassa nopeasti kentällä Taron ja Maijan kanssa, tapahtui verkkokeppiharjoittelussa viimein pienimuotoinen läpimurto. Toiselle puolelle keppejä ei tarvinnut jättää enää kuin kahdet verkot ja Taro pujotteli ne tyylikkäästi. Edistymme hitaasti, mutta varmasti.

On myös Impiä kiittäminen. Se on ehkä parhain äiti maailmassa. Viimeiseen asti, se hoiti kuolevaa pentuaan parhaansa mukaan. Nyt se antaa kaikkensa näille neljälle tulevaisuuden toivolle. Ja hyvin ne kasvavatkin. Isoin painaa jo 750 grammaa, mikä on yli tuplat syntymäpainostaan. Kyllä se aurinko meidänkin risukasamme joskus löytää. Sen on pakko.

Menetyksen tuskaa ja toivoa tulevasta

Piki menehtyi tänä aamuna seitsemän aikoihin. Myöhemmin ruumiinavauksessa sillä todettiin synnynnäinen vika ruuansulatuksessa, jonka takia ruoka ei liikkunut mahalaukusta suolistoon. Tehtävissä ei olisi ollut mitään. 

Sysin tilanne on hieman helpottunut reilun kahden tuskaisen vuorokauden jälkeen. Tänään se onnistui kakkaamaan, joka poisti mahdollisuuden siitä, että sillä olisi ollut sama vaiva kuin Pikillä. Pari tuntia tämän jälkeen, se oli ilmeisesti saanut kylliksi voimia saamastaan sokerivedestä ja pienestä tilkasta maitoa, että meni jo itse imemään. Heikonlainen Sysi vielä on, joten annan sille käsiruokintana lisämaitoa, kunnes olen varma, että se pärjää itse imemällään ravinnolla. Toivotaan, että suoli lähtee toimimaan ja pikkuinen saa toisen mahdollisuuden. 

Tilanne epävarma

Huoleni senkun kasvaa. Sysin vointi vaikutti parantuneen hetkeksi, kun se sai pienen papanan tuherrettua ja tilkan maitoa juotua. Näin iltaa kohti tilanne heikkeni jälleen. Ei auta kuin pitää se lämpimänä ja yrittää saada se nielemään hieman vettä, jottei nestehukka iske. Pelkään pahinta. Myös Pikin ruokahalussa on nyt havaittavissa epätasaisuutta. Välillä se juo todella kernaasti, välillä se ei maistakaan. Sen paino hinautuu muita hitaammin ylös. Voi kun tämä olisi jo ohi...

Toiseksi pienen tiitiäinen pulassa

Tämä aamu oli kyllä harvinaisen ahdistava. Punnituksessa huomasin, että yksi tyttösistä, Sysi, ei ollut saanut lisäpainoa laisinkaan. Lisäksi se oli väsynyt ja kivulias. Seurailin pari tuntia, mutta edistystä ei tapahtunut. Soitto eläinlääkärille, jolta ohjeiksi antaa sokerivettä ja yrittää liukastaa topsilla peräsuolta. Ei auttanut. Lähdettiin käymään vastaanotolla. Sai nesteytystä ja lääkettä, joka supistaa suolta. Nyt vain odotellaan ja toivotaan parasta, sillä jos tämä ei nyt auta, ei auta mikään, sillä silloin on todennäköisin vaihtoehto suolisolmu, jolle taas ei voida tuonikäisellä pennulla tehdä mitään. :(

Pennuille lempinimet

Kuvassa pennut siis ylhäältä alas: Sysi, Hamu, Kafi, Vilu, Noki ja Piki.

Impin ruumiinlämpö tasaantui ja kyse oli ilmeisesti vain synnytyksen jälkeisestä hienoisesta kuumeilusta. Myös pikkutyttönen, josta kannoin huolta hitaamman kasvun takia, oli saanut yön ja tämän päivän aikana kirittyä sisaruksiaan, joten huoli senkin osalta varmasti helpottuu.

Tänään kehittelin lapsosille lempinimet siksi ajaksi, kun ne viettävät kanssamme täällä aikaa. Koin suuria vaikeuksia keksiä sopivaa teemaa, mutta koska tahdoin jollekin pennuille nimeksi Noki, niin sitten kehittelin hienoista mustien/tummien asioiden teemaa kytkökseksi. Tytöistä tuli siis Kafi, Vilu ja Sysi. Kafi tulee, kuten arvella saattaa sanasta kahvi. Ensin meinasin antaa sen nimeksi Kaffi (kahvi islanniksi), mutta koska muut nimet ovat nelikirjaimisia ja Kafi on helpompi lausua. Vilu taas on viroksi varjo ja Sysi tuli seurannaisena sanasta süsi, joka tarkoittaa viroksi hiili. Ja sysi on toki käytetty sana suomenkielessäkin mustan yhteydessä. Poikien nimet ovat siis Noki, Piki ja Hamu. Noki ja Piki suoraan suomesta, mutta Hamu on unkaria ja tarkoittaa tuhkaa.

Olen nimiin suhteellisen tyytyväinen, kun sain niihin tuon paljon pitämäni nelikirjaimisen muodon, sekä edes jonkinlaisen teeman. 

Virallisia nimiä vielä pyöritellään ja mietitään. Pentueen kirjaimeksi tulee Y ja niistä tulee Humisevan Harjun-alkuisia. Yksi vaihtoehto on Beatlesien kappaleita, joita löytyy Y-alkuisina jokunenkin. Saa nähdä saammeko pidettyä mitään teemaa.

Omistautunut äiti

Impi on osoittautunut varsin esimerkilliseksi äidiksi, ehkäpä vähän liiankin. Se ei lähde pentuhuoneesta hetkeksikään, ellen väkisin vie sitä ulos. Ulkona se tekee pikapikaa tarpeensa ja kiirehtii takaisin sisälle. Olen hieman huolissanikin, kun tuntuu, ettei se muista edes juoda ja syöminenkin onnistuu vain jos käyn sille ruuan viemässä paikanpäälle. Ruoka kuitenkin tuntuu maistuvan - onneksi. Käyn tasaisin väliajoin tarjoamassa Impille vettä, vaikka sillä onkin vesikuppi pentuhuoneessa ja näyttää siltä, että se juo vain tarjottaessa.

Olen aavistuksen huolissani Impin ruumiinlämmön noususta. Seurailen tilannetta. Päivän aikan pennut olivat kasvaneet n. 20 g kukin, joten ilmeisesti ainakin maitoa on saatu.

Impin pennut syntyneet!

Monen illan vartomisen jälkeen, päätti Impi, että tänään on hyvä päivä synnyttää. Ja niinpä se sitten teki. Äherrys alkoi puolen päivän jälkeen ja loppui vasta seitsemän aikaan illalla. Tuloksena seitsemän suloista pentua, joista yksi suloinen uros syntyi kuolleena. Tein parhaani sen virvoittamiseksi, mutta mikään keino ei enää auttanut. Illalla se sai hautapaikan ystäväni Maijan kodin lähestöltä. Nyt jatkamme eteenpäin reippain mielin näiden kuuden suloisen karvakorvan kera. Kolme urosta ja kolme narttua, jotka ovat toinen toistaan suloisempia. Impi-raukka on ponnistuksiensa uuvuttama ja Taro taas toisaalta mustasukkainen ja toisaalta utelias. Kaikki on tähän mennessä mennyt hyvin. Nyt vain toivotaan parasta, että asiat sujuvat vastedeskin.

Tuntematon sisustaja

Talossa tapahtuu kummia. Olen ollut koirien kanssa nyt yksinäni (miehen ollessa Pyhäjoella töissä) täällä muutaman päivän vartomassa Impin synnytystä. Kun olen sitten poikennut kahvilla naapurissa tai pyykkituvassa, on tapahtunut merkillisiä asioita. Vaikka olen varma, että varmistin portin keittiön ovella olevan kiinni ja valojen suljettuna talosta, palattuani Taro on keittiössä ja osa valoista päällä. Kenkiä on siirrelty ja joogamatto pitkin pituuttaan lattialla. Ehkä omituisin asia, mitä täällä on tapahtunut on se, että yksi tyynyistä oli mystisesti vaihtanut paikkaa sängyn päältä tietokonetuolille. Muuten olisin epäillyt itseäni, mutta muistan juuri aamulla laittaneeni tyynyihin uudet päälliset ja asettaneeni ne sitten takaisin sängylle. Yksi oli kuitenkin nyt jollain mystisellä tavalla joutunut tuolille. Joko koirani ovat jollain kehittyneemmällä tasolla älykkyydessään tai täällä käy joku ylimääräinen. 

Selkäpiitä karmii kummassakin tapauksessa. Myös työkalut ovat liikkuneet paikalta toiseen, vaikka kaappi on sekä lähtiessäni, että palatessani kiinni. Ehkä kävelen unissani ja siirtelen tavaroita muistamatta sitä? Pitänee virittää jonkinlainen videokamera kuvaamaan. 

Impi alkaa olla jo niin pyöreä, että se pitää kantaa portaista alas ja nostaa autoon ja autosta pois. Metsälenkeillä se töpöttää tasaisesti eteenpäin, välillä kadoten johonkin pusikkoon. Laskettuun päivään on viisi päivää, joten kyllä niiden pian luulisi syntyvän...

Impin tiineyspäiväkirja

"Heräsin aamulla taas seitsemältä. Ajattelin olla hienovarainen ja herättää emännän pelkällä kärsivällä tuijotuksella - ei auttanut. Saatoin kuulla pentujen vikinän, mutta sydämetön emäntä nukkui vain tietämättä vastaa kouristavasta nälästäni. Matkin pentujen ääntä, aivan tämän korvan juuressa. Kun emäntä viimein raotti rähmäisiä silmiään, tein kasvoilleni säälittävimmmän ilmeeni, jonka vain taidan. Pään kallistus ja aavistuksenomainen vapina ovat tietysti tavaramerkkini. Tämä sai laiskimuksen nousemaa ja tarjoilemaan aamiaiseni. Taas perusnappuloita. Ei ole hääviä, ei. 

Sallin emännälle vielä hetken torkut, ennenkuin käskytin tämän ulkoilemaan. On myönnetävä eräs hieman kiusallinen seikka tämän raskauteni saralta. On nimittäin niin, että kun kohtu on täynnä kasvavia pentuja, ne hankaloittavat, krhm, ulostamistani jonnin verran. Pienenkin papanan vääntäminen vie yllätävän pitkään. Luojan kiitos, ähertämisen palkintona on autuaallinen helpotus ja matkan jatkuminen. 

Näillä helteillä en kuitenkaan jaksa pitkään tassutella, vaikka käytänkin energiaani liikkumiseen mahdollisimman vähän, nostellessani käpäliäni maasta vain juuri sen verran, että liike jatkuu ja pitämällä tassutuksen mahdollisimman rauhallisena. Ei yhtään helpota, että armas kollegani ja suulas hovinarrini, neiti T, ei suostu hidastamaan vauhtiaan yhtään. Jos matka pysähtyy kymmentä sekunttia pidemmäksi ajaksi, hän alkaa heti hoputtamaan minua, ja moittimaan minua seniiliksi vanhukseksi tai jäkättäväksi mummoksi. Neiti T ei välttämättä ole se maailman tahdikkain ja hienostunein naishenkilö, vaikka tässä tilanteessa hänen luulisi ymmärtävän minun tukaluuteni. Eihän hänen omista lehtolapsistaan ole vielä kahta kuukauttakaan. Mokoma teini.

Kotiin saapuminen on on aina yhtä tuskaista. Luojan kiitos siitä, että elämme talon ensimmäisessä kerroksessa, sillä en jaksaisi nousta yhtäkään ylimääräistä porrasta. Nytkin on työlästä ja olen aivan läkähdyksissä kotiovelle päästyämme. Emäntä ei tunne sääliä, vaan pakottaa minut itse nousemaan portaat. Pieni jumppa tekee kuulemma vain hyvää. Ja pah. Selkä ja jalathan tässä ovat koetuksella.

Emäntä seikkaili aamupäivän ympäri Lohjaa, paikoissa, joista minulla ei ole aavistustakaan, mutta kotiin tullessaan hänellä oli ihana yllätys. Hän otti jääkaapista kanankoipia ja laittoin kiehumaan liedelle. Ihana juurikeitetyn kanan tuoksu leijailee tälläkin hetkellä asunnossa. Ilmeisesti tänään saadaan ekstraherkullista ruokaa. Kerrankin ruoka vastaa minun standardejani. Neiti T:hän syö käytännössä mitä vain. Jopa kaikenlaisia kumisia ja vikiseviä esineitä, joita omistajani jättää mitkin poikin taloa. Parempi vain. Minä voin rauhassa asettua parvekkeen varjoon, mustalle sohvalle ja seurailla valtakuntaani ja siellä kulkevia alamaisiani kaikessa rauhassa. Joskus naapuritalon Lordi Ramí kulkee pihan poikki. Tervehdin tätä nyökkäyksellä. Sen sijaan, jos vintille pesiytyneet pahantekijät, kaksi äänekästä parsonrusselia sattuvat paikalle, ärähdän niille topakasti. En voi myöskään ymmärtää, miksi Lordin alakerran asukas juoksee vailla järjen hiventäkään pitkin pihaa. Paheksuttavaa."

Koiranlelut Oliivivertailussa

Sadepäivän riemuksi päätin tehdä leluvertailun ;)

1. Perinteinen vinkuva kumilelu

Taro: Vinkuominaisuus säilyy noin minuutin, ja yleensä se on sen ajan hyvin tehokkaassa käytössä. Päämääränä tehdä oma ennätys siitä, kuinka monesti lelun saa vinkumaan tuon minuutin aikana. Kun sitten innostuu siinä liikaa, hampaat menee läpi kumista. No, miksei se enää vingu? Asia pitää tutkia, ehkä sen voi vielä korjata. Alkaa armoton pilpominen, joka alkaa yleensä esimerkiksi nenistä tai lonkeroista - tai mistä vain mistä helposti saa kiinni. Sitten pala palalta revitään kappaleiksi, kunnes on niin pientä, että repiminen ei onnistu. Pikkusilppua voi sitten heitellä itselleen jahdattavaksi. 

Impi: EVVK. Kunhan tuo kamala vikinä loppuu.

2. Pehmolelu vinkuominaisuudella

Taro: Vinku löytyy yleensä vasta hetken päästä, mutta heti kun se löytyy, se kestää kumilelun vinkuakin vähemmän aikaa.  Jos lelussa on silmiä tai neniä, ne poistetaan välittömästi. Pehmeät lelut eivät ole niin kivoja repiä. Mutta ahkeruus palkitaan kyllä; jos jaksaa riipiä lelun rikki, on äärimmäisen riemukasta nyhtää kaikki mahdollinen vanu ulos lelusta ja levittää se pitkin asuntoa. Pitää huolen, että omistajallakin on tekemistä vanun keräilyssä. Kun vanut on revitty, ei lelussa ole enää mitään muuta mielenkiintoista, kuin jo aiemmin rikottu vinku. Mikäli sen onkiminen lelun sisältä onnistuu, sitä voi vielä heitellä itselleen ja silputa.

Impi: Vilkaisee päin, huokaisee ja istahtaa parvekkeen sohvalle, yrittäen olla tiedostamatta kiihkeää vinkunaa, kun Taro on löytänyt vinkuosan.

3. Solmulelu

Taro: Ei viihdytä niin paljon kuin vinkuvat tapaukset. Tämä tarvike onkin tarkoitettu lähinnä omistajan huomion saamiseen. Paras tapa toimia on kantaa lelu omistajan tietokoneen päälle ja tiputtaa se näppäimistölle. Omistaja ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta. Ja parhaassa tapauksessa saattaa heittää sen jonnekin, että voi singota perään. Tämä operaatio tulee toistaa vähintään kymmenen kertaa. Lopulta omistaja luopuu yrityksestä tehdä mitään tietokoneella ja lähtee kanssaan lenkille.

Impi: Toimii maksuvälineenä. Kun solmun toimittaa omistajalle, saa vaihtokaupaksi nakin. Henkilökohtaisesti ei ymmärrä solmusta aiheutuvaa riemua. Pidettävä kuitenkin silmällä, mikäli nälkä yllättää.

4. Tennispallo

Taro: Aluksi pallo toimii kuten solmukin. Sillä voi kiinnittää omistajan huomion. Paremman liikkuvuutensa ansioista on kuitenkin mielenkiintoisempi jahdata. Lopulta kokee kuitenkin saman kohtalon kuin kumiset vinkulelut. Kesto suurinpiirtein 3-7 vuorokautta, riippuen onko sadepäiviä. 

Impi: Maksuväline tämäkin, joskin tästä hyvästä olisi parempi saada enemmän nakkeja, koska sen kiinnisaaminen on rutkasti vaikeampaa. Suosii mieluummin solmua.

5. Ns. Aktivointipallot (nameilla täytettävä)

Taro: Erityisen mielenkiintoinen palloksi, etenkin jos siihen laitetaan nappuloita sisälle. Pyörittelystä aiheutuva mielihyvä erityisen mukavaa. Harmiksi namit loppuvat yleensä kahden ensimmäisen minuutin jälkeen. Tämän jälkeen on ehdottoman tärkeää, siirtää pallo omistajan näppäimistölle. Vaikka pallo heitetään muutaman kerran tyhjänä menemään, sinnikäs yrittäminen johtaa yleensä siihen, että se täyttyy uudelleen. Tyhjnäkin toimiva, kiitos kimmoisuutensa. Harvoja leluja, joiden silppuaminen ei onnistu.

Impi: Jos siihen liittyy ruokaa, erityisen mielenkiintoinen. Tyhjänä täysin merkityksetön.

6. Frisbeet ja muut heitettävät lelut

Taro: Täh? Mihin se meni? HEI KATO ORAVA!

Impi: Ei voi käsittää miksi ihminen haluaa heitellä tavaroita ympäriinsä. Toisaalta, varsin viihdyttävää katsottavaa. 

7. Ns. Uimalelut

Taro: Kiitti vaan. Kuka sen nyt tuolta rapakosta hakee?

Impi: Saa aikaan vain paheksunnan ja halveksinnan sekaisen katseen, jonka jälkeen Impi ryhtyy pitämään huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan. Ei toimi edes nakkia vastaan.

8. Kepit

Taro: Herättää mielenkiintoa vain silloin kun keppi heitetään jollekin toiselle koiralle. Sitä makeampi, jos sen saa pihistettyä kaverilta. Sama kohtalo kuin useimmilla: tuhotaan mahdollisimman pieniin osiin.

Impi: Toimii nakin vastikkeena, JOS a) ei ole märkä b) ei ole hiekkainen c) on juuri sopivan kokoinen ja d) jos sitä ei samanaikaisesti havittele joku muu koira.

Aamukakkahätä

Pian ne ovat täällä - Impin pennut siis.  Täytyy sanoa, että Impin tiineys on ollut kaikkea muuta kuin Taron, johtuen ehkä vuoden ajasta ja pentujen suuremmasta määrästä. Joka tapauksessa, siinä missä Taro oli melko reipas vielä viimeisellä viikollaankin, on Impi ollut jo viimeiset kaksi viikkoa väsynyt ja kankea, ja jos kuuma yllättää, se saattaa tunti kausia nukkua sängyn alla, liikauttamatta korvaansakaan. Öitä Impi ei suostu enää nukkumaan sisällä, parkeve tuntuu olevan sen ainoa vaihtoehto.

Impin luonnekin on muuttunut, se pysyttelee tiiviisti kintereilläni. Voi aamulenkeilläkin päästää sen huoletta irti, sillä karkaamisesta ei ole tietoakaan. Siinä se hölköttelee metrin verran takana, ja välillä unohtuu haistelemaan tien viertä, kunnes kutsun sitä, jolloin se muitta mutkin lähtee kankeasti laukkaamaan jälleen vakio paikalleen. Olenkin todennut, että remmin pitäminen on vain koiran kiusaamista, jos vain vapaanaolemiseen on mahdollisuus. Tarossa on jo kylliksi kestämistä, kun se löysi jälleen vetovaihteen narun päässä, kun kunto alkaa olla sitä luokkaa, että on kulutettava ainakin seitsemän tuntia koirien liikuttamiseen, jos tahtoisi Taron väsyvän. Eilen sen tosin, kun olimme Suvin ja Ramin kanssa metsälenkillä, lähti jäniksen perään viipyen siellä vähintään 40 minuuttia. Edellisellä kerralla kun näin kävi, se odotti autolla, kun saavuimme paikalle, tällä kertaa me saimme odottaa sitä autolla, kunnes tyttö lopen uupuneena, mutta varsin itseensä tyytyväisenä saapui paikalle noin vartin odottelun jälkeen. Onneksi olen opettanut sitä nyt DRAJ:ta varten ostamaani pilliin ja se tuntuu toimivan, ainakin suuntaa-antavasti.  Mahtoi olla hyvä jänisjahti.

Impin tiineyteen palatakseni, olen turhautumuksekseni huomannut erittäin kiusallisen pirteen Impin odotusajan loppupuoliskolla. Sillä ei suinkaan ole aamupahoinvointia, mutta sille iskee aamuntunneilla mahdoton kakkahätä, eikä se pitkälläkään iltalenkillä kakkaa ulos, ennen nukkumaan menoa. Siispä minä joudun joka aamu kiertämään talon ja tutkimaan, onko kakkaa jossakin ja tänäkin aamuna sitä oli parvekkeen nurkassa. Impi kyllä herätti minut yöllä ja tahtoi kipeästi ulos, mutta pissan jälkeen se tassutteli iloisesti takaisin ovelle, eikä tietoakaan kakkahädästä. No, en osannut aavistella pahinta. Vaikken varsinaisetsi ulosteen siivoamisesta erityisesti pidä, ei minulla ole sydäntä tuohtuakaan asiasta; syy lienee kuitenkin kohdussa kasvavat pennut, jotka painavat rakkoa ja suolistoa. Eiköhän tilanne helpota viimeistään parin kolmen viikon päästä, kun pikkuisen karvapallot ilmaantuvat maailmaan.

Tänään olemme menossa Taron kanssa treenaamaan. Impi pääsee mukaan vain kannustusjoukkoihin, sillä maha alkaa olla jo sitä luokkaa, että vaikka olisikin intoa vielä hypätä, tipahtelisivat rimat auttamatta. Jos saan videomatskua, laittelen linkkejä tuonne Oliivielämän kotisivujen puolelle :)

DRAJ

Innostuin heinäkuun lopulla ajatuksesta, että aloittaisin Taron kanssa MEJÄ-kokeet. Kun treenaaminen sitten toistaiseksi jäi, löysin nettiä selatessani DRAJ:n, dreeverien ajokokeen, johon basseteilla on osallistumisoikeus. Kun lueskelin tekstiä ja tiedustelin ihmisten mielipiteitä, päätin lopulta ilmoittaa Taron Fagerviikissä järjestettävään DRAJ-kokeeseen lokakuussa.

Tähän liittyen kävin siis ostamassa pillin eläinkaupasta ja grillipaistin Valintalosta. Ja eikun harjoittelemaan. Ensin Taro luuli pillin ääntä ilmeisesti joksikin linnuksi, koska se alkoi välittömästi äänen kuultuaan tähyillä toiveikkaana taivaalle. Kun se sitten huomasi Impin haukkuvan vieressäni, se lähti tutkimaan asiaa tarkemmin. Taron suureksi onneksi tästä palkattiin palalla jäistä grillipaistia. Eipä mennyt kauaa, kun Taro hoksasi mistä oli kyse - olihan pillin ääni niin kimeä ja tärykalvoja raastava, ettei se voinut mikään metsän otus olla. 

Ensin luulin Taron syövän lihapalansa, mutta sitten näin kuinka koira kiikutti saaliinsa hiekkakasan päälle, kaivoi kuopan, laittoin lihan sinne ja tökki sitten nenällään hiekkaa sen päälle. Kun se oli varmistanut, ettei Impi ollut tietoinen kätköstä, se jatkoi reippaasti touhujaan. Kun sittemmin kävelimme uudestaan kyseisen hiekkakasan ohi, oli Tarolla kiire käydä hakemassa lihapalansa ja haudata se toisen hiekkakasan päälle - ilmeisesti se pelkäsi meidän kaappaavat herkun, mikäli pääsisimme sen lähelle. En tiedä kuinka monta lihapalaa Taro loppujen lopuksi edes söi ja kuinka moni on hautautuneena hiekkaan, mutta ilmeisen miellyttävä palkka kuitenkin on, sillä nyt se viipottaa luokseni, minkä kintuistaan pääsee, kun kuulee tiukan vihellyksen. 

Viipottamisesta tulikin mieleeni: minun tekisi mieli viedä Taro greyhound-radalla ja testata kuinka kovaa tyttö oikein pääsee. Sen lihakset on koiran kokoon nähden vähintään greyhound-luokkaa kiitos aktiivisen treenaamisen, mitä se päivittäin tekee hiekkamontulla. Välillä oikein yllätyn kuinka nopeasti se pääsee hiekkamontun toiselta laidalta toiselle. Radalle viemisen ideahan on luonnollisesti se, että ensi kesänä järkätään taas RotuRace, kaikille roduille avoin, leikkimielinen kilpajuoksu, jossa neljä saman rodun edustajaa muodostavat joukkoeen (rodulla voi olla useampi joukkoe, jos vain koiria piisaa). Se järjestetään yleensä vinttikoiraradalla, joten pieni harjoittelu ei tekisi pahaa. Mielestäni Tarolla olisi kyllä hyvät saumat siinä mittelössä.

Impi sen kun pyöristyy ja pyöristyy. Sen nisät ovat alkaneet hieman turvota ja se on alkanut hidastaa vauhtia lenkeillä (joskin agilityradalla se on edelleen yhtä kiihkeä). Ajattelin agilityn suhteen, että jos koira vaikuttaa innokkaalta ja suorastaan vaatii radalle pääsyä, miksei sitä sitten päästäisi. Tapaan laittaa rimat niin, että ne ovat Impillä n. 5cm korkeudessa, eli se voi käytännössä juosta niiden yli, jottei selkä rasitu liikaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että koiran on saatava mielenvirikkeitä runsaasti ennen synnytystä, jottei se aivan tylsisty pentujen aikana. 

Mutta joo. Päätin nyt tämän vuoden panostaa Taron treenaamiseen vähän kaikissa mahdollisissa harrastuksen muodoissa. Luonnetesti ja DRAJ ovat tällä hetkellä etusijalla, sitten tulee MEJÄ, agility ja puskatoko :) Impi saakot tehdä rauhassa pentunsa, ja kun niistä toipuu jatketaan taas kisaamista agilityssä. Ehkä päästäisiin vielä kakkosiinkin :) Ensin pitäisi vain liittyä Lägiin.