Vapaakasvatusta

Olen nyt sattumankantamoisesta ratkaissut kenties Taron karkailupulman (tai pulmahan se on vain minun aikataulujen näkökulmasta). Eräänä iltana olis väsynyt, enkä laiskuuksissani jaksanut laittaa koirille hihnoja kun menimme autolle. Nappasin mukaan vain nakkipaketin. Koirat tottelivat (varmaankin juuri nakkien ansioista) mainioisti ja siirtyivät muitta mutkitta suoraan autolle. No, sittenpä jatkoin kokeilua. Siirryin koirien kanssa autolle aina ilman hihnoja, nakkipaketin kera. Hyvin toimii, koirat tulevat iloisesti autoon.

Samaa tahtia kun hihnan käyttö väheni, sekä lenkillle lähtiessä, että lenkiltä tultaessa, Taro ensin lyhensi karkureissujaan, sitten lopetti ne. Tyystin. Nyt se kulkee kiltisti polulla ja vaikka risteyksissä lähtisi väärään suuntaan, se huomatessaan loppuporukan valitsevan toisen reitin, seuraa kiireen vilkkaa perässämme. Ensin epäilin, että oliko se kipeä. Ruokahalu on kuitenkin entisensä ja se on oma pirteä itsensä. En siis usko. Ilmeisesti vapauden riisto hihnaan on sille vain niin epämieluisaa, että se käytti vapautensa niin pitkälti hyväksi kuin mahdollista. Nyt kun vapaus onkin itsestään selvyys ja kaikkialle mennään vapaaehtoisesti, niin ilmeisesti se ei enää koe tarvetta lähteä niin pitkille reissuille. Tämä on mielestäni ilahduttavaa ja on jossain määrin kohottanut luottamussuhdetta molemminpuolisesti. Taro kun on herkkä komennuksille (tosin ei totellakseen, vaan paetakseen). Nytkin muutama terävämpi huomautus Ramilta ovat saaneet tytön varpailleen, vaikka se periaatteessa pitääkin Ramia ylinpänä ystävänään. Toivottavasti tilanne vakautuu, sillä olisi sääli jos koirakaverukset eroaisivat tällaisen yhteisymmärryspulman vuoksi.

Sain raahattua kamerankin mukaan lenkille, jonka varrelta sitten nappasin pari otosta, vaikka ei niitä nyt kovin mestarillisiksi voi sanoa.

Ainiin. Huomenna onkin Hamun sydänultra. Jänskättää.. Siltä lähti muuten ensimmäinen hammaskin eilen x)

Basuloiset

Kylmää pukkaa edelleen ja metsälenkille ei viitsi kovin helposti lähteä, kun huurtuneet silmäripset tekevät näkemisestä hankalaa. Ja Tarokin on taas osoittanut melkoista vilkkautta mitä karkailuunsa tulee. Toivottavasti sää vähän hellittää, niin voisi taas mennä koko porukalla metsään.

Jouluaattoa vietettiin rauhallisesti ja Hamu riemuitsi Maijan tuoman lahjapaketin pahvilaatikosta, jonka parissa se on viettänyt monia hetkia, tai vietti, kunnes pahvilaatikon olemus alkoi olla kiistanalainen. Yllättävän rauhaisaa täällä on nyt ollut, vaikka liikunta on jäänyt vähälle. Nytkin kaikki kolme rötköttävät reporankoina kuka missäkin.

Tänään käytiin siis koirapuistolla ja meitä vastassa oli uljas houndiherra Nanja (nimi on venäjää, siksi erikoinen). Hamu otti sen suureksi idolikseen ja tassutteli sen perässä, Taron kaahottaessa ympäriinsä tavalliseen tapaansa ja Impin kerjätessä nakkeja. Basseteillamme oli selkeästi varsin selkeä yhteisymmärrys ja Impikin suvaitsi hyvätapaisen herran seuraamme. Otin kamerankin mukaan, mutta koska kolea talviviima kohmetti kädet jo autolla, jäi sekin takapenkille odottamaan lämpimämpiä kuvauskelejä. Kameroista pitäisi tehdä sellainen talvimalli, jossa olisi valtavat näppäimet, jotta hanskoja ei tarvitsisi säädettäessä riisua.

No, meidän kokoonpano toivottaa kaikille joka tapauksessa valtaisan mainioita joulupyhiä ja alkaa tekemään listaa uudenvuoden lupauksista.

Luonto piinaa

Taroparka saa kärsiä eläväisestä luonteestaan metsälenkeillä, joissa olemme nyt suhteellisen uutterasti käyneet. Poikkeuksetta, joka kerta se tulee helisten kuin joulukuusi turkki täynnä jääpalloja takaisin. Mahtaa käydä tappijalan voimille, kun ensin menee delfiinin tavoin paksuissa lumihangissa, sitten kantaa puolta itsestään vastaavaa lumitaakkaa tassuissaan kotiin. Onneksi lämmin vesi auttaa niiden irroittamiseen nopeasti. Olen kuitenkin havainnut, että Taron etutassujen kasrvoitus kuluu melkoisesti metsässä möyhiessä ja ilmeisesti myös, kun se irroittaa lumipalloja tassuistaan irtoaa tukko jos toinenkin pehmeää jalkavillaa. Ikävä kyllä tämä myöhästyttää entisestään näyttelysuunnitelmiani sen suhteen, sillä kun jalat ovat lyhyessä karvassa, näyttää se perin hölmöltä muuten tuuhean ja hyvän turkkinsa kanssa. Toivottavasti se lumien sulaessa helpottaa. Ei sitä voi ihmillisyyden nimissä pelkän hihnankaan päässä ulkoiluttaa. Otusparka alkaa pienessä tuvassamme hypellä seinillle ja tuhoamaan irtaimistoa, jos liikuntaa ei saa kylliksi. Laitan tässä tapauksessa omani ja koiran hermot näyttelyiden edelle. Ei tämä näyttelyepäonnikaan voi loputtomiin jatkua.

Tänään Taro myös onnahteli pienesti metsälenkin jälkeen. Haavoja tai suurempia kipupisteitä en tutkiessani sitä löytänyt, ehkäpä se on riehuessaan kolauttanut tassunsa lumen alle olevaan kiveen tai oksaan.

Impin turkki puolestaan näyttää jo melkoisen kivalta, vaikkei vielä kovin pitkä olekaan, niin ilmeisesti se alkaa jo pärjätä ilman jakkuaan pikkupakkasilla, kunhan pääsee liikkumaan. Impi on muutenkin ollut viimeaikoina tukitoverini, kun kärsin tahtomattani joulustressistä ja aikataulujen sovittamisesta työn kanssa. Tyttö tulee kylkeen nukkumaan ja lipaisee rouhevalla tavallaan poskeani ja heti on pakko hymyillä. Vaikka Impi karaktäärinä mielipiteitä jakaakin, niin on se silti minun pikku hengenheimolaiseni :)

Hamu kävi tehosterokotuksissa ja taas kuunneltiin sydäntä. Setäni sanoi, että sydän kuulostaa jo lähes normaalilta, mikä helpotus! Ilmeisesti reikä on kuroutumassa umpeen. Lopullinen varmistus asiaan saadaan siis kuun lopulla.

Piru pakkasen vieköön

On kirjoittelu jäänyt taas hieman pienemmälle volyymille, kiitos syväjäätyneiden, kohmeisten sormieni, jotka eivät yksinkertaisesti tunnu taipuvan näppäimistölle halutulla tavalla. Tänään, luojan kiitos, pakkanen oli vähän alhaisempi, vaivaiset -4 astetta, mikä mahdollisti ulkona olemisen hetkittäin jopa ilman hansikkaita. Koirat ovat taas kärsineet tiiviistä työrytmistä, onneksi nyt taas vähän hellittää ja vapaapäiviä on vähän tiheämmin. Virikkeiden vähyys on näkynyt eritoten Tarossa, joka on piinannut Hamua loputtomalla tarmolla ja koetellut jatkuvalla älinällään myös minun tärykalvojani. Luita on kulunut yksi jos toinenkin, kun en raskaan työpäivän jälkeen ole heti jaksanut lähteä lenkille ja heittänyt vain koirille luut nenän alle, jotta niillä olisi edes vähän näperreltävää.

Pariin otteeseen ollaan oltu Krissellä Vanhakylässä pienillä tassutuksilla. Pääsääntöisesti lauman lenkkiseurana on ollut Disa, kerran myös Louhi, joka oli Maijan ulkomaanreissun ajan Krissellä hoidossa. Myös Ramista on saanut lenkkiseuraa, joskaan ei Vanhakylässä. Tänään esimerkiksi olin Taron ja Ramin kanssa Vallinmontun metsälenkillä. Taro ei meinannut pysyä housuissaan, kun Rami lähti sen edelle viilettämään. Impin ja Hamun olen vienyt erikseen vähän lyhyemmän lenkin, kun toinen jäätyy ja toisella on liian lyhyet jalat. Mutta joka tapauksessa lenkkeillessä menee yleensä koko aamupäivä.

Myös koirapuiston tannerta on käyty kuluttamassa useampaan otteeseen, koska yritän saada Hamulle mahdollisimman paljon koirakontakteja, että se olisi edes vähän fiksumpi kuin äitinsä aikuisena. Hyvin se on pääsääntöisesti mennytkin, mitä nyt ei aina tappijaloilla ehdi alta pois, kun isompien aikaajot alkavat. 

Hamun toinen sydänultrakin on nyt sitten varattu. Näillä näkymin se olisi 30. päivä joulukuuta. Jännityksellä odotan. Taron silmätarkastusaika puolestaan on nyt varattu 25.1. 

Taron tokat möllit

Flunssailustani huolimatta kiikutin Taron tänään Lägin tokaan HalliCupin osakilpailuun. Tarkoitushan oli, että Maija starttaa sillä mölliluokassa ja minun oli tarkoitus mennä Impillä sama luokka kilpailun ulkopuolella (mölleihinhän ei kisaavat koirat saa osallistua). Maija kuitenkaan selvinnyt paikalle omien sanojensa mukaan liikennepulmien takia, vaikkin minulla on epäilykseni, että ko. henkilön aikataulutuksessa on ollut hieman muun tyyppisiä pulmia. No, oli miten oli, Taro pääsi kaikesta huolimatta starttaamaan, kun Krisse sai puhuttua sille toisen kuskin. Tiia-Marie Pietikäinen (joka itseasiassa asuu yläkerrassamme ja kisaa kahdella parsonrusselilla ykkösluokassa) suostui ottamaan haasteen vastaan. Ottaen huomioon, ettei hän ole aiemmin kuin nähnyt Taron vilaukselta rappukäytävässä, kisa meni oikein loistavasti. Ekalla radalla Taro hieman harhaili ja keskittyi vain pätkittäin, toisella kerralla se meni jo tosi hienosti, harhautuen vain kerran vilkuilemaan katsomoon. Tuloksena viiden sija, eikä yliaikaakaan tullut hirveästi. Kiitoksia Tiia-Marielle kisaamisesta :) Tuloksena taisi olla viides sija. 

Impin startti peruuntui, koska olen itse sen tyyppisessä flunssassa, että juoksemisesta ei olisi tullut yhtään mitään. Toivottavasti parempi onni ensi kisoissa.