Sairaskaulakertomus ja muuta

Impillä on ollut antibiootit ja kipulääkitykset kaksi päivää käynnissä ja tällä hetkellä kaula näyttää tältä:

Ei kovin kaunis, mutta parempaan päin. Kaikki tuo rusehtavat kohdat ovat siis rupea. Pahin turvotus on jo lähtenyt, mutta kivulias kaula on edelleen. Jouduimme eilen hakemaan eläinlääkäriltä vahvempia kipulääkkeitä, kun Impi-parka ei saanut lainkaan nnukuttua ja vain itkeskeli jatkuvasti haluten ulos. Siinä ei saatu sitten itsekään nukuttua, eikä käynyt kateeksi Hannua, joka joutui seuraavana päivänä töihin. 

Nyt Impillä on Tramal-tippoja kuurina ja siitä on saatu helpotusta pahimpaan kipuiluun ja nyt Impi saanut onneksi vähän nukuttuakin, vaikka eilisyö olikin vielä aika levoton.

Tässä vielä videopätkä Impi-paras nukkumayrityksestä eiliseltä. Se reppana ei saanut laskettua päätään, kun kaulaan sattui joka kerta sen koskiessa jotakin pintaa. (Jos joku ihmettelee, miksi otin videokuvaa Impin tuskista, niin ihan vain jos ell olisi halunnut vahvempaa lääkitystä varten nähdä mikä on ongelman ydin. Onneksi puhelinsoitto riitti tällä kertaa.)

Mutta nyt, piristävämpiä aiheita. 

Luokkakaverini hollanninpaimenkoirauros Sony (blogi) on ollut meillä päiväkylässä nyt kolmatta päivää, kun Janita on mennyt hoitelemaan hevosia Kaustiselle talliviikolle (jonka minä hyväksiluin). Sony on käyttäytynyt oivallisen esimerkillisesti ja minunkin koirani ovat ottaneet sen porukkaan hyvin. Mitään kummenpaa sähläilyjä tai stressejä ei ole aiheutunut kenellekään. Onhan Sony toki vanha tuttu, joka oli myös kesällä Soilella kanssamme samaa aikaa ja toisekseen käymme melko usein lenkillä sen ja Janitan kanssa. Tässä muutamia otoksia eiliseltä koirapuistoreissulta, jolta Impi-reppana joutui tietysti jäämään pois.

Hamulle on nyt varattu kastraatioaika joulukuulle. Tarkkaanottaen tiistai 11.12. Uskoisin, että kunhan tästä selvitään, niin alkaa meidänkin arkemme helpottua, jos ei muuten niin ainakin juoksuaikoina :)

Impi-riepu sairastaa

Impin kaulahaaveri ei ottanut rauhoittuakseen ja paheni vain pahenemistaan, joten kiiruhdin heti maanantaiaamuna eläinlääkärin pakeille. Koska kaula oli niin ärtynyt, päädyimme eläinlääkärin kanssa rauhoituksen antamiseen, jotta tulehtunut ihoalue saataisiin ajeltua ja puhdistettua asianmukaisesti.

Lääkitykseksi määrättiin Rilexine- ja  Canofite-kuuri. Lisäksi tulisi antaa Norocarpia mikäli kaula kipuilee kovasti.

Ajelun jälkeen. Kooltaan vaurio on noin 8x5cm.

Kotiuduttuamme paketoin eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti koirarukan takajalat, jotta se ei pääsisi pahemmin kynsimään ärtynyttä aluetta. Kaulurin käyttöä ei voitu tässä tapauksessa harkita, sillä se hankaisi kaulaa entisestään. Koska ongelma sijaitsee juuri leuan alla, ei sitä myöskään saa mitenkään asianmukaisesti paketoitua edes putkisideharson avulla. Kovasti reppana edelleen koettaa rapsutella, mutta paketit takasissa ei onneksi kovin pahaa jälkeä saa aikaiseksi.

Kaula on ajelun ja puhdistuksen jälkeen ollut todella arka. Impin on hyvin vaikea asettua nukkumaan, joten se nököttänyt onnettoman näköisenä milloin mihinkin nurkkaan istahtaneena. Muutenkin Impi tuntuu varsin ahdistuneelta tilaansa. Häntä tiukasti koipien välissä se hiiviskelee menemään ympäri taloa pystymättä kunnolla asettumaan mihinkään. Norocarpeista ei ole tähän mennessä ollut apua, joten mikäli kipuilu jatkuu samaan tapaan lupasi eläinlääkäri kirjoittaa jotain vahvempaa troppia huomenna. Toivottavasti yö olisi hieman rauhallisempi..

Mejä-kauden päätös ja Impin sattumuksia

Nyt on saatu tämän vuoden mejäilyt hoidettua kunnialla loppuun. Tavoitteeksi asetettu kokeeseen osallistuminen jäi väliin, kun juuri silloin sattui tulemaan kennelyskä talouteemme. No, parempi ehkä näin, sillä treeniä on saatu kummasti lisää alle ja tulokset ovat pikkuhiljaa lähteneet nousujohteeseen.

Impin seurailua syyslomalla

Viimeinen jälki tehtiin käytännön tunnille. Sille tuli ikää 20 tuntia ja pituutta reilu 500 metriä. Siinä oli kaksi kulmaa, jossa makuut ja kolme ojanylitystä. Impi eteni oikein kivasti, mitä nyt alussa yritti mennä minun jäljelleni, jota pitkin olin vienyt kaadon aiemmin. Olin ilmeisesti kävellyt liian lähellä varsinaista jälkeä.
Pakkassäästä johtuen jälki haisi ilmeisesti normaalia vähemmän, joten Impi joutui melko menemään normaali maavainuisemmin, mikä oli mielestäni ihan hyvä. Ensimmäisen kulman se ohitti merkkaamatta ja oikaisten. Ojanylitykset, tai muutoin vaikeahko maasto eivät haitanneet sitä ja ne sujuivat oivallisen varmasti. Toisen makuun Impi merkkasi tosi mukavasti. Kaatona käytin kuivattua poron keuhkoa, koska koiranmakkara oli selkeästi liian voimakastuoksuinen ja haju levittäytyi tietysti tuulen mukana. Nyt saapuminen kaadolle oli selvästi varmempi ja tarkempi.

Kaikenkaikkiaan oli oikein tyytyväinen ja edelleen tähtään ensi keväänä kokeisiin. Sitä silmällä pitäen on heti ensi keväänä ruvettava treenaamaan seuraavia ongelmakohtia:

- kulmien suorittaminen tarkasti
- makausten merkkaus
- kaadolle meno
- koepituiset jäljet

Sitten vain toivotaan, ettei Impille satu juoksuja tms. juuri koepäivälle.

Loppuviikosta huomasin, että Impillä on kaulassa ikävän näköinen haava ihan kurkun kohdalla. Leikkelin siitä karvat pois ympäriltä, puhdistin sen ja oletin että vaiva menisi ohi itsekseen, niinkuin tuon tyyppisen haavat yleensä. Impi alkoi kuitenkin kovasti raapimaan haavaa ja se pääsi tulehtumaan inhottavasti.
Haavan sijainnista johtuen on sitä vaikea sitoa millään lailla, eikä kauluriakaan voi oikein käyttää, kun se hankaa haavaan. Yritin jopa sitoa sen takajalkoja raapimisen estämiseksi, mutta se oli selvästi turha operaatio: minuuteissa oli sidokset kiskottu pois ja rappaaminen jatkui.
Nyt tein Impille suurin, koko kaulan levyisen paketin ja laitoin siihen basibactin puuteria, josko se hieman kuivattaisi haava ja nopeuttaisi tulehduksen lievittämisessä. Maanantaina on varmaan pakko hakea sille antibiotit eläinlääkäriltä.

Impin bravbuuritemppu meneillään :)

Impi on muutenkin ollut tosi levoton ja hyörinyt öisinkin pitkin taloa rauhattomana. Olen ihmetellyt kovasti mikä sitä vaivaa. Kuumetta ei ole, eikä mitään erikoisia eritteitä valu mistään. Seurailen vielä huomisen ja jos tilanne ei parane on parempi käydä asian tiimoilta eläinlääkärin pakeilla.
Olen ollut Impistä kovasti huolissani ja ehdin pelästyä pahanpäiväisesti kun Hannu soitti minulle ollessani juoksuttamassa Taroa raviradalla, että Impi haukkoo ilmaa ja kuolaa. Kiireesti tulin tietty kotiin ja aloin tutkimaan Impin tilaa. Hanakasti se puolusti luutaan, eikä vaikuttanut kovin ihmeelliseltä. Kun se sitten irroitti luusta, huomasin ettei se saanut suutaan kokonaan kiinni. Syy löytyikin tämän myötä nopeasti: pala luuta oli jäänyt sen yläposkihampaiden väliin jumiin. Oli se sen verran napakasti paikallaan, ettei sormivoimin irronnut, mutta työkalupakista haetut pihdit ratkaisivat tilanteen suotuisasti. Impi jatkoi perin tyytyväisenä luunsa syömistä.

Toivottavasti selviämme nyt näistä pikku takapakeista ihan kotikonstein, mutta kertoilen sitten tilannekatsausta ensi kerralla.

Agilityä oikein kouluttajan kera

Torstaina päästiin oikein kouluttajan oppiin, kun Johanna Kronqvist tuli Kokkolasta asti meitä valmentamaan.
Ohjelmassa oli melkoisen vaativa rata ainakin minulle ja tottahan sitä sitten jännittikin, kun ei pitkään aikaan ole ollut oikein virallisissa koulutuksissa. Tämän huomasi luonnollisesti myös Taro, joka sitten reagoi tilanteeseen löytämällä yhtäkkiä maasta hirmuisesti kaikennäköistä mielenkiintoista. Onneksi haahuilu ei kestänyt koko aikaa ja saatiin ihan ok pätkiäkin aikaiseksi.

Pääpiirteisssään ongelmamme ovat: Kuski ei osaa ohjata. Taro on liiaksi kiinni kädessä. Päätin, että otamme nyt tavoitteeksi harjoitella paljon erilaisia ohjauksia ja tehdä ihan perusasioita vähän paremmalle tolalle. Toiveissa on päästä useamminkin koulutuksiin, vaikka se täällä takapajulassa haasteellista onkin ja katsella vaikka netistä treenivideoita. Muutenkin saada tästä hommasta vähän johdonmukaisempaa.

Viimeisiä verkkoja viedään.

Johanna kuitenkin sanoi, että ei olisi lainkaan mahdotonta päästä ensi keväänä kisoihin asti ja tästä rohkaistuneena päätin, että nyt on sitten treenattava sitäkin ahkerammin tavoitteen saavuttamiseksi. Mutta nyt on kuitenkin annettava Tarolle mahdollisuus huokaista vähän, sillä treenitahti on ollut taas melkoinen ja tänään sen jo huomasikin, kun menimme ihan valokuvausajatuksella tekemään yhtä hyppyä ja keppejä koulun nurmikentälle. Tarolla oli liikaa kierroksia, joten se teki pienet mutkat ensin katsomassa Petteriä, suomenhevosta joka asuu koululla, ja sitten toisen mutkan ohrapellolle riekkumaan, ennenkuin jouti palaamaan takaisin harjoitusten pariin. Nyt yritän saada koirille taas vähän peruskuntotreeniä ohjelmistoon, vaikka viimeaikaiset metsäilyt ovat olleet harmillisen riistapitoisia ja johtaneet lievään kurittomuuteen maastossa. Pitänee taas korjata polkupyörä ja lähteä sen kanssa kokeilemaan.

Energianpurkua

Impin juoksu alkaa olla ohi ja se sujuikin Hamunkin osalta aika kivuttomasti, sillä juoksussa ei tuntunut varsinaista tärppiaikaa oikein olevankaan. Muistan saman tapahtuneen viimevuonna samaan aikaan. Olen luonnollisesti sallinut koirien olemisen samassa tilassa vain valvonnan alla, mutta kovinkaan kummoisia liehittely-yrityksiä ei Hamun puolelta tullut. Ja sikäli mikäli se on jotain yrittänyt lähennellä, on Impi antanut kunnian kukon laulaa ja ankarasti.

Impi ja kirahvi, joka on ollut yksi etsittävistä esineistä.

Juoksujen ajan olen tehnyt Impille nyt paljon esine-etsintöjä, kun jäljellä se on ollut varsin hätäinen ja huolimaton. Se on ollut oikein hyvää aktivointia, vaikka Impi kyllä tahtoo olla hieman laiska etsimisessä. Pikkuhiljaa on kuitenkin saatu parempaa tulosta. Olen piilottanut maksimissaan neljää esinettä kerrallaan ja vaihdellut kovasti eri piiloja.

Hamu seurailee

Hamu on kokeillut ensimmäistä kertaa elämässään takapalkkausta. Ei se mikään jymymenestys kyllä ole ollut, kun vaikuttaa siltä, että Hamu unohtaa palkan heti kun se alkaa tehdä jotain liiketta ja sen saa usuttaa kipolle nameja etsimään. Huolimatta siitä, että se on kyllä joka kerralla nähnyt nakin kuppiin laitettavan. Ehkäpä tämä korjaantuu ajanmyötä.

Kiitokset Maijalle treeni- ja kuvausavusta!

Kisatavoitteita ripauksella varovaisuutta

Taro treenailee Lohjalla

Kun sain oman pääni kursittua kasaan, alkoi agilitykin taas maistua. Päätin tehdä parhaani, ilman hirmuista painetta ja veren makua suussa, ei me maajoukkoeeseen kuitenkaan päästä. Tämä letkeä ja ennen kaikkea luonteva lähestyminen lajiin on saanut minut ahkerasti koulun kentälle ratoja kyhäilemään, enimmäkseen omin nokkineni, sillä treeniseura on ollut kortilla. Täytyy myöntää, että tänäänkin kun kokosin kentälle viiden esteen radan (hyppy-rengas-putki-hyppy-muuri), sekä kepit verkkoineen sai lisätä varsinaiseen treeniaikaan vielä puolen tuntia lisää. Koululla kun ei ole minkäänlaisia kärryjä, johon voisi kerätä tarvitsemansa esteet osineen ja vaikkapa putken painot. Pitänee ehdottaa maitokärryjen hankkimista koululle.

No, joka tapauksessa palatakseni takkaisin varsinaiseen aiheeseen, olen siis treenannut melko ahkerasti. Tällä kertaa se jopa on tuottanut tulosta. Erityisen suurta iloa minussa herättää keppien eteneminen. Olemme suhteellisen vähäisessä ajassa saaneet poistettua kuudesta viimeisestä verkosta neljä, joten lähellä ollaan jo täysin verkotonta tilaa. Two to go!
Ihan kitkatta ei tämä siirtymä ole tapahtunut, sillä kun verkko poistetaan Taro tekee herkästi virheen. Sitten kun joudun komentamaan sen pois targetilta (eli namialustalta), ettei se saisi virheellisestä suorituksesta palkkaa, alkaa se kysellä ja hämmentyä. Pahinta tietysti sopassa on se, että itse tapaan siinä tilanteessa panikoida, kiirehtiä ja hosua käsillä muka ohjaten sitä oikeista keppiväleistä. Mutta mitäpä Taro niistä käsiavuista hyötyisi, kun en ole sille koskaan käsiapuja opettanut. No, silloin auttaa yleensä pari kertaa pallon heitto ja hengähtäminen eli tilanteen nollaus. Yleensä Taro on sitten saanut taas kasattua hieman ajatuksiaan ja  minä omiani, jonka johdosto edistystä on sitten saatu aikaiseksi. Tänään tehtiin viimein oivallisia suorituksia kahdella verkolla. Palkaksi hulluna juoksemista, A-estettä ja jauhelihaa. Ja jäi muuten superhyvä fiilis.

Taro treenailee Kannuksessa vuosi sitten.

Lisäksi Taron perustottelevaisuutta on vähän saatu kohennettua: se ei enää karkaa namialustalle omia aikojaan ja sen voi suunnilleen jättää esteen taakse odottamaan lähtölupaa ilman pelkoa, että se ottaisi varaslähdön.

Kontaktit ovat myös menneet eteenpäin, vaikka edeelleen joudun itse tekemään pienen pysähdyksen vahvistamaan "ota"-käskyä, mutta kyllä tuolla nyt voi ykkösiin mennä jo koheltamaan.

Rengas ja muuri ovat nyt melko lailla saatu varmistettua, eikä virhesuorituksia niiden suorittamisessa ole enää juuri syntynyt. Kummallekin on onnistuttu tekemään jo takaakiertoja ja vinoja lähestymisiä.

Huomiselle olen varannut itselleni ja Tarolle oikein kouluttajan Kokkolasta. Kyseessä on Pure Agility-yrityksessään työskentelevä Johanna Kronqvist. Aiempaa kokemusta minulla ei ole hänen koulutuksistaan, mutta parempi se on nyt joku saada joskus auttamaan, kuin aina puuhailla vain omin nokkineni. Saapa nähdä kuinka Taro suopuu käyttäytymään. Pieni hankaluus osallistumiselle on kuitenkin hieman huonohappinen polveni, jonka onnistuin taas niksauttamaan agilitytreeneissä. Se kesti teipattuna ja paketissa normi lenkkeilyn, mutta mihinkään suurempaan suoritukseen sillä ei kyetä. Jos se nyt ei toimi ollenkaan, niin Maija on sitten lupautunut varakuskiksi.

Taro pari vuotta takaperin

Uskaltauduin tekemään nyt tavoitteen, että ensi keväänä meidän nähdään virallisissa starteissa. Saa nähdä kuinka käy. Pian siirrytään taas sisätreenikauteen, eikä treenimahdollisuuksia välttämättä kovin helposti ole saatavilla. Mutta tällä hetkellä näyttää kuitenkin jo lupaavalta.

Mejää ja juoksuja

Olen nyt taas innostunut tekemään mejä-jälkiä kera luokkatoverini Janitan ja hollanninpaimenkoiransa Sonyn. Impi osoitti hyvää kehitystä jäljenajossa tuossa alkusyksystä, joskin silloin tehtiin tosi tuoreilla jäljillä ja niinpä nyt on ollut hyvä tilaisuus testata kuinka tyttö toimii, kun jäljelle annetaan lisää aikaa vanheta ja pituutta lisätään.

Jälleen keväistä kuvamateriaalia. 

Olen nyt tehnyt 500-700 metrin pituisia, noin vuorokauden ikäisiä jälkiä. Olosuhteet ovat olleet melko vaihtelevat, erityisesti mitä tuuleen tulee ja maa puolestaan on ollut tasaisen kosteaa. Impi on nyt sukeutunut varsin ilmavainuiseksi koiraksi ja se näkyy erityisesti siinä, että pienikin sivutuuli siirtää Impin jäljestyskohtaa metrillä parilla sivuun jäljestä ja jonkin verran se tapaa tehdä tarkistuskäyntejä. Uudeksi ongelmaksi on tullut kulmamakaukset, joihin tullaan yleensä hieman kaarrelleen ja niistä lähdöt saattavat suuntautua jo ajetulle jälkiosuudelle, ellen estä sitä menemästä. Makaukset se kyllä merkkaa ihan kiitettävästi, mikäli ei oikaise kulmaa kiirehtiessään makaukselle.
Uskon, että parin viime jäljen suorittamisessa ongelmana on ollut myös Impin alkava juoksu, joka on tehnyt siitä hieman hätäisen ja huolimattoman ja päätinkin, että se saa nyt levähtää jälkihommista kunnes pahimmasta on päästy, jospa silloin sen ajatuskin pysyisi paremmin kasassa. Sillä välin keskityn treenaamaan Hamua, joka on, myönnettäköön, jäänyt nyt paitsioon mejän harjoittelun suhteen.

Hamu on muuten ollut kyllä reippaasti mukana treeneissä ja olin tänään havaitsevinani sen tokoliikkeissä kehittymistä. Se on alkanut käyttää takaosaansa paremmin ja muutenkin se toimii jotenkin hieman paremmalla vireellä. Ja tietysti nyt, kun olen päättänyt luopua tokon harrastamisesta ainakin kilpailuorientoitumisen osalta. Parempi olla ottamatta asian suhteen turhaa stressiä.

Taro puolestaan on taas kaikissa ruumiin ja sielunsa voimissa, eikä epämääräistä onnuskelua ole enää ollut. Näinpä uskalsin ottaa sen taas agilityä harjoittelemaan koulun jälkeen. Tarkoitus oli jatkaa keppitreeniä, siitä mihin viimeksi jäätiin. Olemme nyt pysyvästi päässeet eroon kuudennesta verkosta, joten enää poistettavia on viisi. Tänään onnistuimme saamaan muutaman suorituksen neljällä ja "puolella" verkolla, mutta toistoja tarvitaan vielä aika lailla. Vähän kehitystä kuitenkin oli havaittavissa :)
Erityistä mielihyvää sain siitä, että Taro on alkanut kuuntelemaan myös minun ohjeitani, sen sijaan että karkaisi ensi töikseen targetille. Työvoitto, ettenkö sanoisi! :)Kyllä siitä vielä hieno peli tulee, kunhan jaksetaan aktiivisesti treenailla.