Siinä vasta pulma. On ehkä virhe hankkia koiria lemmikeiksi, kun ei ole eläinlääketieteellistä koulutusta. Tällä kertaa ongelmaa tuli, kun Impi alkoi aamulla oksentaa. Ensin tuli aamuruuat ulos ja niitä seurasi sarja limavaahtooksennuksia. Vatsanseutu oli hieman turvonnut, Impi oikoi itseään hankalan oloisesti ja nenä vuoti kirkasta nestettä. Tarkistin pulssin ja KTA:n, joissa oli melkoisesti eroa tavanomaiseen (Impin lepopulssi on 63/minuutissa ja KTA noin 2 s., nyt lepopulssi oli 97 ja KTA 3-4s). Myös limakalvot olivat kalvakat.
Siinä tietenkin nousi pelko vatsalaukunkiertymästä, joka koiraihmisen painajaisesta. Ei muuta kuin soitto päivystävälle eläinlääkärille, joka käski oikopäätä lähtemään Jyväskylään Tuhatjalkaan, koska hän ei pystynyt hoitamaan vastaanotollaan kyseistä vaivaa. En siinä sitten ruvennut arpomaan, että lähdetäänkö vai ei, sillä mikäli vaiva olisi tuota vatsalaukunkiertymä, olisi Impin henkikulta vaarassa.
Kaustisten kohdalta sain kiinni Saarijärven eläinlääkärin, joka lupasi vilkaista koiran tilaa matkan varrella, ja tarvittaessa tyhjentää pullistuneen vatsalaukun. Matkalla Impi oksensi pariin otteeseen edelleen vaahtomaista limaa. Kun pääsimme Saarijärjvelle Impi löytiin tippaan, mutta koska mittavaa kaasukertymää ei vatsasta löytynyt, ei muihin toimenpiteisiin ryhdytty.
Matka jatkui kohti Jyväskylää ja Tuhatjalkaa. Siellä toiminta oli varsin nopeaa. Impistä otettiin röntgenkuvat ongelman kartoittamiseksi. Vatsalaukunkiertymää ei löytynyt, luojan kiitos. Sen sijaan havaittiin, että vatsalaukussa oli kyllä hieman kaasua ja sen seinämät olivat huomattavan turvoksissa. Lisäksi havaittiin pernassa turvotusta. Diagnosoitiin vatsalaukun tulehdus, jota lääkittiin paikan päällä pahoinvoinninestopistoksella. Kotiinviemisiksi saimme Antepsin-vatsansuojalääkettä, Kaoliini-pektiini-liuosta (tasapainottamaan suoliston toimintaa), sekä Cerenia-tabletteja, jotka estävät pahoinvointia. Lisäksi ohjeeksi tuli, että Impille tulisi tarjota helposti sulavaa ruokaa, jotta vatsalaukku ei suotta ärtyisi enempää.
Kotimatkalla Impi meni vesiripulille, josta eläinlääkäri olikin varoitellut. Nyt se onneksi nukkuu rauhallisesti sohvannurkassa.
Rahaa meni taas mukavasti (äitini lompakosta tosin), onneksi Impillä on vakuutus. Mutta pääasia, että koira on kunnossa. En tiedä kuinka moni olisi jäänyt odottamaan seuraavaa päivää ja seurannut pidempään koiran vointia. Itse en uskaltanut ottaa riskiä, että pahin olisi tapahtunut.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
perjantai 11. tammikuuta 2013
Kovan luokan koprofagi
Joka talvi ilmenee sama ikävä ja inhottava ilmiö koirieni keskuudessa: koprofagia. Impi ja Taro ovat vain satunnaisia harrastelijoita, mutta Hamulla tämä taipumus on erityisen voimakas. En tiedä mistä ongelma johtuu, sillä koirani saavat ihan hyvä laatuista BritCaren kuivaruokaa, jonka ne syövät pääsääntöisesti aktivointileluista. Sen lisäksi ne saavat useita kertoja viikossa putki-, rusto- ja niskaluita pureksittavakseen. Aina välillä (noin kerran kahdessa kuukaudessa) pidän niille viikon parin mittaisen ravintolisäkuurin johon sisältyy lampaanrasvaa (jossa lisättynä ADE-vitamiineja, Aptuksen Multidog-jauhetta, Biotiinivalmistetta, sekä toisinaan Kalkkirekkua ja maitohappobakteerivalmisteita. Ravintolisät ne syövät nappuiloiden ja itse tehdyn kanarisoton kanssa. Eli periaatteessa koirani saavat kaiken tarvitsemansa ravinnosta.
Koprofagia on koirille siinä määrin luonnollista, kun se ulottuu muiden eläinten jätösten natusteluun, mutta se että koira ensin kakkaa ja sitten syö pökäleensä, menee se häiriökäytöksen puolelle. Koirani syövät tallilla hevosenlantaa jonka moni uskoo auttavan oman lajin jätöksiin kohdistuvaan koprofagiaan, mutta meillä siitä ei ole ollut apua.
Ilmiö on siis läsnä vain talvisin, melkeinpä heti kun lumet satavat maahan menee Hamun kakkatutka päälle. Ensin arvelin, että kakkojen jäätyminen muuttaa niiden koostumusta ja hajua siinä määrin, että niiden maistelu on koirien mielestä kivaa. Mutta kun "uunituore" kakkakin kelpaa, ei sekään käy selitykseksi. Kieltämisestä ei ole apua, kuten moni on oman koiransa kanssa huomannut. Toki hihnalenkeillä pystyn hihnalla pujottelemaan koirat läjien lomasta ilman ylimääräisiä välipaloja, mutta irtiollessaan ne ovat mitä enimmässä määrin hyvin päättäväisiä mikäli kakkaa lähimailta löytyy. Jos juoksen paikalle estelemään koiriani ne nappaavat pökäleet suuhunsa ja kiiruhtavat kauemmas lopettamaan herkuttelunsa.
Moni tarjoilee hoidoksi ananasta ja banaania, mutta koirani ovat varsin nirsoja mitä tulee hedelmiin ja vihanneksiin. Miksi ne sitten toimivat joillakin koirilla? Kyseessä voi olla kaliumin puutos, sillä ananaksessa ja erityisesti banaanissa on runsaasti kaliumia. Toinen syy voi olla kuitujen saanti, joka on yleinen ongelma barffaavien koirien ruokavaliossa.
En ole mikään ruokinta-asiantuntija, mutta väittäisin että sekä kaliumin, että kuitujen saanti on koirillani turvattu. Pitänee kuitenkin kokeilla josko kyseisten asioiden kompensoiminen ruokinnan muutoksella auttaisi asiaa. Muita rakentavia ehdotuksia otan kernaasti vastaan...
Koprofagia on koirille siinä määrin luonnollista, kun se ulottuu muiden eläinten jätösten natusteluun, mutta se että koira ensin kakkaa ja sitten syö pökäleensä, menee se häiriökäytöksen puolelle. Koirani syövät tallilla hevosenlantaa jonka moni uskoo auttavan oman lajin jätöksiin kohdistuvaan koprofagiaan, mutta meillä siitä ei ole ollut apua.
Ilmiö on siis läsnä vain talvisin, melkeinpä heti kun lumet satavat maahan menee Hamun kakkatutka päälle. Ensin arvelin, että kakkojen jäätyminen muuttaa niiden koostumusta ja hajua siinä määrin, että niiden maistelu on koirien mielestä kivaa. Mutta kun "uunituore" kakkakin kelpaa, ei sekään käy selitykseksi. Kieltämisestä ei ole apua, kuten moni on oman koiransa kanssa huomannut. Toki hihnalenkeillä pystyn hihnalla pujottelemaan koirat läjien lomasta ilman ylimääräisiä välipaloja, mutta irtiollessaan ne ovat mitä enimmässä määrin hyvin päättäväisiä mikäli kakkaa lähimailta löytyy. Jos juoksen paikalle estelemään koiriani ne nappaavat pökäleet suuhunsa ja kiiruhtavat kauemmas lopettamaan herkuttelunsa.
Moni tarjoilee hoidoksi ananasta ja banaania, mutta koirani ovat varsin nirsoja mitä tulee hedelmiin ja vihanneksiin. Miksi ne sitten toimivat joillakin koirilla? Kyseessä voi olla kaliumin puutos, sillä ananaksessa ja erityisesti banaanissa on runsaasti kaliumia. Toinen syy voi olla kuitujen saanti, joka on yleinen ongelma barffaavien koirien ruokavaliossa.
En ole mikään ruokinta-asiantuntija, mutta väittäisin että sekä kaliumin, että kuitujen saanti on koirillani turvattu. Pitänee kuitenkin kokeilla josko kyseisten asioiden kompensoiminen ruokinnan muutoksella auttaisi asiaa. Muita rakentavia ehdotuksia otan kernaasti vastaan...
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Treenitönnä...
Joulu-tammikuu näyttää osaltani lipuvan hyvin pitkälti hevostelun merkeissä, sillä kuten aiemmin jo olen maininnut olen työssäoppimisjaksolla Torpan tallilla vielä tammikuun lopulle asti. Sen verran fyysinen työ viitenä päivänä viikossa verottaa jaksamistani, että koirat eivät ole kovin usein päässeet treenailemaan, eikä metsäilykääm ole ollut kovin aktiivista, viikonloppuja lukuunottamatta.
Koirat pääsevät toki vuoropäivin tallille, joka tuntuu olevan kovasti niiden mieleen. Työtoverini beauceron-uros Aki on tutustuttanut ne tallin tapoihin ja aikatauluihin. Kaikki koiran tulevat hyvin toimeen Akin kanssa, vaikka Impi nyt hieman sitä läksyttääkin joskaan se ei ole kovin vakavissaan sekään.
Hevoset ovat tulleet myös Tarolle ja Hamulle tutuiksi, Impihän on vanha tallikoira, joten sille homma onkin jo tuttua. Taro arastelee hevosia vielä kovin ja kiertää ne kaukaa sadatellen kovaäänisesti, erityisesti jos ne sattuvat liikahtamaan. Hamu puolestaan keskittyy leikkimään Akin kanssa siinä määrin, ettei huomiota riitä hevosille asti.
Suurempi kynnyskysymys tuntuu olevan kissat. Taro tuntuu kammoksuvan eritoten pitkäkarvaistsa maatiaiskissa Hermannia, joka yksinvaltiaan ottein hallinnoi taukotiloja. Impille se on jo joutunut huomauttamaan turhasta koppavuudesta. Onneksi haavereilta säästyttiin ja Impi osaa nyt väistää Hermannia kohteliaan etäisyyden päästä. Hamu ei vielä tunnu edes tajuavan mitä nuo otukset ovat, eikä oikeastaan ota niihin kantaa sen muutoin kuin varastamalla niiden ruoat.
Hamusta puheen ollen, siitä on tullut leikkauksensa jälkeen (josta se siis toipui hyvin heti uusien antibioittien jälkeen) hyvin pentumainen. Uroksille osoitettu uhoaminen ja nylkyttäminen on vähentynyt huomattavasti ja tilalle on tullut villiä kaahailua, leikkimistä ja muuta pöllöilyä. Eräskin päivä se havahtui päiväuniltaan, syöksähti täyttä vauhtia eteiseen ja aloitti sieltä villin rallin ympäri taloa. Lenkeillä pelleilystä ei tule loppua sitten millään ja yksi flexikin on jo entinen sen jouduttua Hamun hampaiden armoille. Muutoksen luonteessa saattoi havaita jo viikon päästä leikkauksesta.
Treenailu jatkuu tosissaan varmaan vasta helmikuussa kun palaamme koulun penkille ja hevoshommat jäävät pois. Pidettäköön tätä nyt nollaavana aivolomana, kenties treenitkin etenevät paremmin levänneilä koirilla.
Koirat pääsevät toki vuoropäivin tallille, joka tuntuu olevan kovasti niiden mieleen. Työtoverini beauceron-uros Aki on tutustuttanut ne tallin tapoihin ja aikatauluihin. Kaikki koiran tulevat hyvin toimeen Akin kanssa, vaikka Impi nyt hieman sitä läksyttääkin joskaan se ei ole kovin vakavissaan sekään.
Hevoset ovat tulleet myös Tarolle ja Hamulle tutuiksi, Impihän on vanha tallikoira, joten sille homma onkin jo tuttua. Taro arastelee hevosia vielä kovin ja kiertää ne kaukaa sadatellen kovaäänisesti, erityisesti jos ne sattuvat liikahtamaan. Hamu puolestaan keskittyy leikkimään Akin kanssa siinä määrin, ettei huomiota riitä hevosille asti.
Suurempi kynnyskysymys tuntuu olevan kissat. Taro tuntuu kammoksuvan eritoten pitkäkarvaistsa maatiaiskissa Hermannia, joka yksinvaltiaan ottein hallinnoi taukotiloja. Impille se on jo joutunut huomauttamaan turhasta koppavuudesta. Onneksi haavereilta säästyttiin ja Impi osaa nyt väistää Hermannia kohteliaan etäisyyden päästä. Hamu ei vielä tunnu edes tajuavan mitä nuo otukset ovat, eikä oikeastaan ota niihin kantaa sen muutoin kuin varastamalla niiden ruoat.
Hamusta puheen ollen, siitä on tullut leikkauksensa jälkeen (josta se siis toipui hyvin heti uusien antibioittien jälkeen) hyvin pentumainen. Uroksille osoitettu uhoaminen ja nylkyttäminen on vähentynyt huomattavasti ja tilalle on tullut villiä kaahailua, leikkimistä ja muuta pöllöilyä. Eräskin päivä se havahtui päiväuniltaan, syöksähti täyttä vauhtia eteiseen ja aloitti sieltä villin rallin ympäri taloa. Lenkeillä pelleilystä ei tule loppua sitten millään ja yksi flexikin on jo entinen sen jouduttua Hamun hampaiden armoille. Muutoksen luonteessa saattoi havaita jo viikon päästä leikkauksesta.
Treenailu jatkuu tosissaan varmaan vasta helmikuussa kun palaamme koulun penkille ja hevoshommat jäävät pois. Pidettäköön tätä nyt nollaavana aivolomana, kenties treenitkin etenevät paremmin levänneilä koirilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)