Taro 3v.

Eilen oli melkoisen sateinen päivä ja laitoin koirat omien oppituntieni ajaksi autoon, jotteivät olisi pihalla koko aikaa litimärkinä ja kylmissään. No, huomaan että se oli virheliike. Tylsyyksissään ne olivat syöneet pelkääjän puolen takaovesta hieman sisuksia ja oli siinä nakerreltu vähän hihnaa ja jälkipaalua ja pakasterasiaakin. Toivottavasti saisin hankittua noille ulkotarhan, jossa kaikki kolme mahtuisivat hyvin olemaan sisällä. Nyt aina joko Hamu tai Impi on jätetty sateeseen, eikä se tee koirien lihaksille hirmuisen hyvää, etenkin jos tuulee. Tai sitten minä kehittelen häkkiin jonkun telttavirityksen, jotta saan sinne hieman tuulen- ja sateensuojaa.

Agilitytreenit menivät kerrankin todella hyvin, vaikka uumoilinkin pahinta, kun huomasin autoepisodin ja olin jokseenkin huonolla tuulella. Rata oli suhteellisen helppo, joka oli varmasti paikallaan, jotta saatiin parempi työmotivaatio koirille. Taro meni radalla kuin tuulispää ja sain todella pistää kinttua toisen perään, jotta pysyisin sen mukana. Viimeisen vauhtiradan loppusuoralla huomasin kuinka Taro vilkaisi minua ja sitten estettä vaihtaen samalla vaihdetta nopeampaan ja minä jäin kuin seinään. Pitää tosiaan alkaa treenaamaan juoksua, jos tämä vauhtibuumi on jatkuakseen.

Hamukin meni oikein kivasti. Se luki esteitä jo varsin hyvin, joskin käännökset ovat vielä hieman hankalia sille. Olin kuitenkin siihen tyytyväinen.

Impi suoritti radan rimat maassa, säästelen vielä sen selkää. Sen reaktionopeus on kasvanut sinä aikana, kun se on taukoillut ja olin äimistynyt, että jos en vienyt takaakierron ohjausta loppuun asti, se ehti jo vaihtaa esteen toiselle puolelle. Pitää siis keskittyä ohjauksiin, eikä "roiskia" sinne tänne, vaikka vauhtia olisikin enemmän.



Hyvästä treenistä palkkasin koirat puolen tunnin metsäpäräytyksellä. Menimme suht helppokulkuisessa nuoressa kuusikossa ja Taro sekä Hamu olivat aivan innosta piukeana. Huomasin, että riistaa oli mennyt sinne ja tänne. Ainakin hirvenjälkiä näkyi pehmeässä sammalikossa, mutta näytti siltä, etteivät koirat sen jälkeä pahemmin seuranneet.
Ajaessamme metsään lähti ukkometso lentoon tienvierestä ja lensi vähän aikaa auton edessä, ennenkuin kiersi takaisin metsään. On se kyllä vaikuttava otus, kaikilta ominaisuuksiltaan.

Taro täytti tänään siis kolme vuotta, onnea koko D-pentueelle :)

Hakua, raunioita ja muuta mielenkiintoista

Agility on viimeaikoina tökkinyt turhauttavan paljon. Suurimpia ongelmia ovat olleet Taron kohdalla se, että se ei ymmärrä jos ohjaan sen vastakkaisella kädellä putkeen ja jää tuijottamaan tyhmänä, että mitäs hittoa tämä tarkoittaa. Koetan nyt ryhdistäytyä ja käydä treenaamassa koululla useammin, josko se helpottaisi vähän ennen suunnittelemiani möllikisoja 13.10., jotka toisluokkalaiset järkkäävät koululla.

Hamun ongelma oli ensin se, että se ei lukenut esteitä ja tuli minun perässäni. No, sitten tehtiin target-työskentelyä, jotta saataisiin se hieman irtoamaan minusta. No, nytpä se sitten sen oppi ja tekee ihan mitä sitä itse haluaa ja jos se ei ymmärrä niin se hengailee sitten muissa puuhissa.
Pieniä ongelmia, mutta turhauttavia sellaisia. Ja minä tiedän, että on täysin turhaa treenata kärttyisenä, siitä en nauti minä eikä koirat.

Puhelu Raaseporiin Maijalle auttoi taas kokoamaan omaa kärsivällisyyttä ja muistamaan, että on ehkä parempi välillä ottaa askel taaksepäin kuin runnoa väkisin eteenpäin. Molemminpuolinen motivaatio on kuitenkin tärkein.
Seuraavat kuusi viikkoa olemmekin treeniryhmämme kanssa omillamme, kun treenajamme lähtevät lukiojaksolle. Sovittiin, että yritetään vuorotellen vetää treenejä ja tehdä simppeleitä juttuja, parantaa esteosaamista ja hioa suorituksia, pitkien ja kiemuraisten ratojen sijaan. Lyhyemmät tehtävät motivoivat myös koiria enemmän, kun palkkio tulee nopein väliajoin. Toivottavasti se helpottaa hieman solmukohtia.

Koulun käytännön tunneilla on keskitytty nyt todella paljon palveluskoiralajeihin, eritoten pk-jälkeen ja pk-hakuun. Täytyy myöntää, että mejään innostuneena ihmisenä, en oikein ole ollut motivoitunut tekemään tämän lajin jälkiharjoituksia koirani kanssa, joten harjoitteluni on ollut siinä jokseenkin puolivillaista. Sen sijaan haku on ollut oikeinkin viihdyttävää. Koirana minulla on ollut Impi, kun se on jäänyt agitreeneistä ja muista harrasteissa hieman paitsioon ja voi pojat, kyllähän tyttö sieltä henkilöt löytää! Impin valitsin treeneihin siksi, että voi olla sataprosenttisen varma sen tottelevaisuudesta maastossakin ja sen motivointi hommaan on ollut helpointa sen pohjattoman ruokahalun takia.
Olemme olleet hakumetsällä nyt kahdesti, kummallakin kerralla Impi on suoriutunut suhteellisen hyvin. Tänään olin siitä erityisen ylpeä, sillä se suoritti hyvää työskentelyä ja antoi jo hieman ilmaisuakin maalimiehen luona viimeisellä treeneillä. Tai siis lähinnä tämä oli Impin vaatimus nakeista, mutta kerrankin sen ahneudesta on etua x)

Olimme Impin kanssa myös raunioilla. Periaate on sama, mutta raunioissa on vähän haasteellisempi maasto hallittavana. Vanhana agilityn osaajana ei Impille tuottanut vaikeutta kiipeillä haastavimmissakaan paikoissa ja kohtalaisen hyvin se löysi raunioilta maalimiehenkin. Kaikenkaikkiaan ihan olen ollut Impin työskentelyyn. Kumpa saisi vielä nuo nuoremmat toimimaan samalla tomeruudella... Jatketaan harjoituksia.

Mejä- ja agilityharjoituksia

Pikku hiljaa arki on lähtenyt uusissa kuvioissa pyörimään. Paljon, paljon ja vielä kerran paljon on opittu ensimmäisen koulukuukauden aikana, sekä teorian, että käytännön puolella. Agilitytreenitkin lähtivät pyörimään, kiitos Vilja Kämpin ja Senni Kauppisen, jotka ovat vuotta ylemmällä luokalla ja molemmat kokeneita agilityihmisiä. Taro on osoittanut mukavaa kehittymistä, mitä nyt välillä se unohtaa täysin mistä esimerkiksi kepeissä on kyse, mutta jatkamme harjoittelua ja toivon mukaan pääsemme ekan kerran starttaamaan ennen seuraavia juoksuja.

Mejä-puolella tein Hamun kanssa invaasion Kalajoelle, jossa asuu eräs petit-ihminen joka harrastaa sekä ajoa, että mejää. Tällä kertaa olimme liikkeellä mejän merkeissä siis. Ensin sain hyvää oppia jäljentekoon, kun Sanna opasti jäljestä kilpailuissa. Sitten sain seurata kahden Voittaja-luokan mejä petittiä työssään ja olivathan ne ilmiömäisiä.
Hamullekin tehtiin lyhyt harjoitusjälki, mutta hyvin tarkasti se pysyi jäljellä, vaikka vielä varovaisesti liikkuikin. Sorkan löydettyään se oli haltioissaan ja valmiina muuttamaan oitis Sannalle asumaan. Sannalta saimme pakastimeen oman hirvensorkakin omia treenejä varten. Ikävä kyllä säät ovat ollet epäsuotuisat jäljentekoon. Sadetta on tullut kuin Esterin takapuolesta, eikä tiivis kennelvuoroviikkokaan yhtään jättänyt aikaa harrasteisiin. Toivottavasti sateen helpottavat, jotta viimein päästäisiin käyttämään syksyn loppu harjoitteluun.